Unohtuiko varovaisuusperiaate automaattisten tavarankuljettimien sääntelystä?

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tavoittelee tieliikenteen automaatiota. Osana tätä sinänsä jaloa tavoitetta ajoneuvolakiin aiotaan lisätä kuljetusroboteille oma ajoneuvoluokka, ns. ”kevyt automaattinen tavarankuljetin”. Traficom ehdottaa näille ajoneuvoille paikaksi kaduilla – jalkakäytäviä.

Äskettäin päättyneellä lausuntokierroksella Traficom pyysi kommentteja näistä tavararoboteista. Ainutkaan kunta ei jättänyt lausuntoa. On hämmentävää, että edes yksikään suomalainen isompi kaupunki ei reagoinut asiaan. Ehkä kunnat suunnittelevat vielä vaikuttavansa asiaan toisia reittejä?

Tai sitten esityksen valmistelu ja asian merkitys ja painoarvo ovat vain menneet kaikilta ohi. Joka tapauksessa määräysluonnos sisälsi useita kohtia, jotka ovat sekä jalankulkijoiden että pyörällä liikkuvan kannalta toteutuessaan synkkiä. Erityisesti lapsille, ikäihmisille ja eri tavoin toimintarajoitteisille.

Omin voimin ja apuvälineen kanssa liikkuvan ihmisen näkökulmasta ehdotukseen sisältyy kolme merkityksellistä seikkaa: näiden ajoneuvojen nopeudet, fyysiset mitat ja paikka liikenneympäristössä.

Mikäli Traficomin tavoite etenisi nyt esitetyssä muodossa, jalkakäytävillä saisi aivan kohta kuljettaa tavaraa autonomisilla kuljetuslaitteilla. Ehdotus sallisi näille ns. ”kevyille” kuljettimille kuormattuina enintään 200 kilon painon. Melkoisia ”kevytbotteja”. Mikä edes voisikaan mennä vikaan?

Nopeudeksi ajoneuvoille sallittaisiin jalkakäytävillä enintään 6 kilometriä tunnissa, ja niiden mitat saisivat olla korkeintaan 80 cm kanttiinsa. Miltä kuulostaa? Esimerkiksi liikkumis­ ja toimimisesteisen henkilön näkökulmasta?

Pyöräliitto esitti lausunnossaan, että säädökset on pidettävä riittävän tiukkoina. Samoilla linjoilla oli Liikenneturva, joka vastusti määräysluonnoksessa esitettyjä vaatimuksia. Niin ikään Vammaisfoorumi toi julki syvän huolensa esityksestä. Kuten Vammaisfoorumi totesi, esitettävä sääntelymuutos muuttaisi valtavasti jalkakäytävän käyttötarkoitusta.

Valmistelua onkin syytä jatkaa lausuntokierroksen jälkeen varovaisuusperiaate edellä. Ei ole hyväksyttävää, että asiassa edettäisiin laissez faire ­hengessä luomalla Suomeen mahdollisimman salliva sääntely­ympäristö autonomisille ajoneuvoille, jotka todennäköisesti yleistyessään muokkaisivat katutilaa omin voimin liikkuvien kannalta voimakkaan kielteisesti.

Liikenteen teknologia­ ja automaatiokehityksen edetessä aivan liian vähälle huomiolle jää muilla keinoin kuin moottoriajoneuvon suojakuoren sisäpuolella kulkevien ihmisten turvallisuus – ja kokemus turvallisesta liikkumisesta.

Yleisellä tasolla teknologinen kehitys voi tuoda turvallisuutta. Mutta samalla on kyseenalaista, tapahtuuko niin automaattisesti. Ilman julkisen vallan tasapainottavaa ja säätelevää roolia, teknologinen kehitys voi yhtä hyvin myös heikentää turvallisuutta. Siksi liikenteen teknologiaja automaatiokehityksessä on kriittisen tärkeää huomioida myös kävellen ja pyöräillen liikkuvien ja apuvälineitä tar­ vitsevien ihmisten konkreettinen fyysinen turvallisuus sekä heidän kokemuksensa turvallisesta liikkumisesta.

Niin kävely­ympäristön kuin pyöräliikenteen turvallisuuden kannalta on kriittisen tärkeää pysähtyä pohtimaan, miten olennaisesti ja syvällisesti automaattiset tavarankuljettimet voivat muuttaa sekä jalankulkijoiden että pyöräilijöiden turvallisuutta, jos laitteiden nopeuden, painon ja fyysisten mittojen sallitaan olevan liian suuret.

Traficomin olisi tarpeellista arvioida omaa esitystään turvallisuuden tunteen näkökulmasta. Varsinaisten vaaratilanteiden ja tapahtuneiden onnettomuuksien välisestä erosta sekä koetun turvallisuuden merkityksestä on tutkittua tietoa: Traficomin tutkimuksia ja selvityksiä 3/2020: ”Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliset onnettomuudet ja vaaratilanteet”.

Tutkimuksen mukaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden väliset vaaratilanteet ovat noin 50 kertaa yleisempiä kuin tapahtuneet onnettomuudet, mutta erityisesti juuri vaaratilanteet voivat heikentää koetun turvallisuuden tunnetta.

Keskeistä on, että julkinen valta tunnistaa oman elintärkeän roolinsa säätelijänä ja uskaltaa asettaa yleisen edun yksityisen edelle. On tärkeää kysyä, huomioidaanko keskustelussa tulevaisuuden kannalta tärkeistä liikenneinnovaatioista ja Traficomin määräysluonnoksessa riittävästi ja aidosti ihmisen näkökulmaa?