Uusi Rauma 1.1.2014

Page 6

UUSI RAUMA

35

VUOTTA

KAUPUNKILEHTI

Pääkirjoitus Janne Rantanen twitter: @janne_rantanen janne.rantanen@marvamedia.fi

Tuhansia polvia leikataan turhaan Tutkijoiden mukaan Suomessa leikataan joka vuosi tuhansia polvia turhanpäiten. Tämä hätkähdyttävä tieto selviää Helsingin Sanomien uutisesta, joka perustuu The New England Journal Of Medicine -lehdessä julkaistuun tutkimukseen. Helsingin yliopiston dosentti Teppo Järvinen teki yhdessä traumatologian erikoislääkäri Raine Sihvosen kanssa tutkimuksen, jossa puolelle potilaista tehtiin lumeleikkaus. Sama selvemmällä suomella: joka toiselle potilaalle ei tehty polven tähystysleikkausta, vaan polvea liikuteltiin ja instrumentteja käytettiin polven ulkopuolella. Potilas, hänen hoitoonsa myöhemmin osallistuneet ja tuloksia analysoineet tutkijat eivät tienneet oliko polvi leikattu oikeasti vai leikisti. Tutkimukseen osallistui 146 polvipotilasta, joten kyse on varsin mittavasta otoksesta. Vuosi leikkauksen (tai lumeleikkauksen) jälkeen potilaat haastateltiin. Suurin osa heistä oli tunsi polvensa toimivan paremmin kuin ennen operaatiota. Tämä päti myös lumeleikkauksiin. Tutkijoiden mukaan leikkaushoidosta ei ole hyötyä niissä tapauksissa, joissa polvivaivat johtuvat ikääntymiseen liittyvistä nivelmuutoksista. ”Näyttää ilmeiseltä, että leikkauksen sijasta näiden potilaiden hoidon tulisi perustua lihasharjoitteluun ja kuntoutukseen”, sanoi Järvinen Helsingin Sanomille.

Tänään tästä

Sisusta kirosana Britanniassa on kymmeniä hienoja jalkapallostadioneja. Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 niistä käytettiin kuutta. Kävin katsomassa pelejä kahdella stadionilla. Lontoon legendaarinen Wembley teki vaikutuksen suuruudellaan, Coventryn Ricoh Arena toimivuudellaan. Coventryn uusi stadion valmistui vuonna 2005. Katsomopaikkoja on 32 600 ja kaikilta näkee hyvin kentälle. Palvelut pelaavat niin rahvaan kuin paremmin maksavan väen puolella. Stadionilla on myös hotelli, kasino, sisähalli ja vieressä ostoskeskus. Valitettavasti tämä hieno stadion ei ole tällä hetkellä urheilukäytössä. Paikallinen ammattilaisseura Coventry City pelaa kotiottelunsa Northamptonissa. Näin siksi, että Coventryn omistaja Sisu Capital Fund pitää stadionin vuokraa liian kalliina. Sisusta onkin tullut kirosana Coventryssa. Kannattajien enemmistö ei hyväksy kotipelien viemistä naapurikaupunkiin. Sehän on kuin Lukko pelaisi Porissa. Kannattajien protestointi ei ole jäänyt tekstarien naputteluun. He ovat myös äänestäneet jaloillaan. Viime kaudella yleisökeskiarvo Ricohilla oli noin 11 000. Joulukuussa katsojamäärä evakossa putosi jopa alle 2000:n. Ja kyllä, kuuluisasta suomalaisesta sisusta tässä on kyse. Sisu Capital Limited Lontoossa toimiva hedgerahastoyhtiö, jonka perustaja ja pyörittäjä on amerikansuomalainen Joy Seppala. Sisu Capitalilla ei ole edes nettisivuja. Joy Seppala välttelee julkisuutta myös henkilönä. Coventry Cityn pääomistajasta on vaikea löytää valokuvaakaan.

Kuva Ricoh Arenan esitteestä. Omat kuvat jäivät kännykkään, joka kuoli yllättäen kisamatkan aikana.

Ilpo Mäkilän kalentereiden malli on yli 100 vuotta vanha

Ajan Mestarin kä syntyy taidokkait ikikalentereita Elina Helkelä Vuosi on taas vaihtunut, ja uudet kalenterit otettu käyttöön. Wanhanajan ikikalentereissa ei ole vuosilukua ollenkaan, joten ne ovat käyttökelpoisia koko elinaikansa. Mikäli ikikalentereita pitää hyvin, riittää niistä iloa vuosikymmeniä. Eurassa asuvan, lappilaislähtöisen Ilpo Mäkilän kodin seinällä komeilee jo yli 100 vuotta vanha kalenteri, joka on huutokauppalöytö vuodelta 1974. – Ihmiset kysyivät minulta, että mistä tuollaisen saisi? Niinpä ryhdyin itse valmistamaan kalentereita vanhan mallin mukaan, Mäkilä kertoo. Alkujaan Mäkilän piti tehdä vain parikymmentä kalenteria. Kartonkisten numero-, viikonpäivä- ja kuukausilappujen painaminen olisi tullut kuitenkin niin kalliiksi, että

hän päätti valmistaa kalentereita samalla vähän suuremman satsin, jotta painokustannukset tulisivat kohtuullisemmiksi. – Isot kalenterikartongit painetaan Helsingissä, mutta minä leikkaan ne täällä omassa verstaassani. – Yhteen kalenteriin tulee kaikkiaan 200 leikkausvaihetta, Mäkilä sanoo ja näyttää itse tarkoitukseen suunnittelemaansa kulmaleikkuria.

Millintarkkaa työnjälkeä Ilpo Mäkilä sai toisen nimensä, Albin, isoisänsä ja isänsä mukaan. Tästä syntyi nimi hänen yritykselleen. Toiminimi AikaAlbin tekee wanhanajan ikikalentereita myyntiin Lapin Pyörnille sekä Rauman Raatihuoneen museokauppa Kistupuadiin. – Kyllä minulta saa näitä kalentereita myös täältä kotoa, ottamalla yhteyttä esimerkiksi sähköpostilla tai

puhelimella. Ilpo Mäkilä tekee puiset kalenteritelineet omassa hyvin varustellussa verstaassaan. Raakavanerista hän valmistaa telineen taustan, jonka kulmat hän pyöristää ja hioo. Telineen muut osat hän työstää myös itse. Mäkilä toimi ennen eläkkeelle siirtymistään työkalu- ja laitesuunnittelijana, joten melkein kaikkiin 35 eri työvaiheeseen löytyy AikaAlbinin verstaasta piiruntarkasti suunniteltu aputyökalu. – Vien kerrallaan noin 50 kappaletta kalenteritelineitä ruiskumaalattavaksi paikalliselle kollegalle, sillä maalaamiseen minulla ei ole täällä mahdollisuuksia. AikaAlbinin ikikalentereita on kahta eri kokoa, niin pöytä- kuin seinämalliakin ja niitä on saatavana eri väreissä.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.