henkilöt
UUSI RAUMA
Keskiviikko 24. 4. 2013 – 11
Asko Tanhuanpää
Taas rokataan perjantaina! Lavalle nousee myös italialainen rokkari Ari Anteroinen Petri ”Piku” Päivärinta isännöi jälleen Speed Wheels -bändinsä kanssa Bar Hovin rock and roll -iltaa perjantaina. Speed Wheels on lyönyt hynttyyt yhteen Teukka Aallon kanssa ja tämän kokoonpanon lavakuntoa päästään tsekkaamaan perjantaina. Illan toinen akti on Italiasta asti. Tai oikeastaan Turusta. Antaa Sam Ranierin itsensä kertoa: – Minut on tuonut Suomeen ja Turkuun tietenkin suomalainen tyttöystävä. Italiasta ei heti tule mieleen rokki ja rockabilly. Minkälainen rokkimeininki on saapasmaassa? – 80-luvulla meininkiä oli paljonkin, mutta sitten se lähes kuoli. Yhä löytyy kuitenkin muutamia hardcorefaneja, jotka järjestävät keikkoja ja muita tapahtumia. Ikävä kyllä, joukkoon mahtuu ihan pelkkiä pellejäkin, Sam juttelee. Arkeologin urasta haaveillut Sam kuuli 7-vuotiaana isänsä Elvis Presley -kasetin ”Aloha From Hawaii” ja se oli siinä sitten. Myös Chuck Berrysta ja John Fogertysta innostunut nuorukainen tarttui itsekin kitaraan. – Odotan kovasti Rauman keikkaa, koska se on ensimmäinen virallinen keikka yhtyeelleni The Fail-Outs. Kiitokset Pikulle ja muille, kun pyysivät meidät mukaan. ➤ Teukka Aalto & Speed Wheels ja Sam Ranieri & The Fail-Outs Bar Hovissa perjantaina 26.4. Sam Ranierin arkisto
Aallon miehet. Nelikymppinen isä-Jussi sai valokuvaan kaverikseen juuri puoli vuotta täyttäneen Aarre-pojan.
Neljän pojan lääkäri-isän työ on muualla, mutta asuinpaikka pysyy Raumalla:
Jussi Aalto tiesi jo nuorena, mitä teki 40-VUOTIAS Asko Tanhuanpää Muistan elävästi lounashetken raumalaisessa pizzeria Rivierassa parikymmentä vuotta sitten. Jussi Aalto, tuolloin parikymppinen ystäväni ja työtoverini Länsi-Suomesta havahtuu viereisessä pöydässä ruokailevan miehen kakomiseen. Jussi nousee rivakasti ylös, kietoo kätensä takaapäin miehen omien käsien alta tämän pallean yläpuolelle ja vetää voimakkaasti taaksepäin. Kakominen loppui, miehen tummanpunaisiksi muuttuneet kasvot alkoivat saada normaaliväriään takaisin ja ruokailu jatkui. Mies tajusi sentään kiittää nuorukaista, joka oli todennäköisesti pelastanut hänen henkensä heimlichin otteella. Toinen vaihtoehto olisi ollut kuolema tukehtumalla. – Muistan sen tapauksen itsekin vielä aika elävästi, sanoo Jussi Aalto. Onnellisesti päättyneen lounashetken aikoihin vielä tulevaisuuttaan miettinyt nuori mies on nyt vatsaelinkirurgian erikoislääkäri. Mahalääkäri, kuten hän itse asian ilmaisee. – Sillä oli varmasti merkitystä uravalinnalle, että isänikin on lääkäri. Ei se tietoista ollut, mutta varmasti se vaikutti ainakin alitajuntaisesti, että sain seurata hänen työtään. Erityisesti ihailin isän sitoutumista. Häneltä sain erinomaisen esimerkin siitä, millainen on hyvä kirurgi.
Rauman sairaalan syytä erikoistua Rokkaaja Italiasta.
Helmikuussa 40 vuotta täyttäneen Jussi Aallon isä Kalle Aalto on tehnyt elämäntyönsä Rauman aluesairaalas-
Töihin lähteminen ei vaadi koskaan mitään erityistä ponnistelua.”
”
sa, mistä hän on jäämässä kohdakkoin hyvin ansaitulle eläkkeelle. Aikansa Raumalla työskenteli myös Jussi, mutta viimeiset kaksi ja puoli vuotta hän on saanut palkkansa Satakunnan keskussairaalasta Porista. – Raumalla on tosi hyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta, niin hoitajat kuin kirurgitkin. Syy siihen, että lähdin täältä Poriin oli hyvin yksinkertainen eli halusin kehittyä ammatissani, halusin saada isompia haasteita, Jussi Aalto miettii. Aalto juniorin mukaan Rauman kokoisessa kaupungissa on aina sija omalle sairaalalle. Päättäjien tulisi kuitenkin miettiä tarkkaan, mitä siellä on mielekästä tehdä. – Niin sanottu raskas kirurgia eli isot leikkaukset on järkevintä keskittää isoihin sairaaloihin, keskussairaalatasolle, kun taas Rauman aluesairaalan kokoisen yksikön kannattaa kehittää päiväkirurgian osaamista. – Potilasvirrat voisivat hyvin kulkea kahteen suuntaan. Esimerkiksi Pohjois-Satakunnasta voisi hyvin lähettää potilaita Raumalle, näkee Aalto.
Isossa sairaalassa riittävä jälkihoito Peruste isompien leikkausten keskittämiseen isompiin sairaaloihin on yk-
sinkertainen. – Tänään leikataan yhä vanhempia ihmisiä ja yhä vakavampia tapauksia. Leikkausten jälkeen voi tulla komplikaatioita, jotka pitää pystyä korjaamaan muutamassa tunnissa. Silloin tarvitaan 24/7 päivystys ja lisäksi päivystävän lääkärin on oltava riittävän pätevä. – Mitä isompi operaatio, sitä varmemmin tarvitaan myös tehohoitoa ja tarkempaa valvontaa itse operaation jälkeen. Sen järjestäminen Rauman kaltaisiin pieniin sairaaloihin ei ole enää taloudellisesti mahdollista, tietää Aalto.
Pojat huolehtivat isän ajankäytöstä Päivittäin synnyin- ja kotikaupungistaan Raumalta Porissa töissä käyvältä Jussi Aallolta ei voi olla kysymättä, mistä virta maakuntamatkailuun. Miehen tuntien ei vastauksen vilpittömyyttä ole syytä epäillä. – Minä vain tykkään siitä työstä, mitä teen, töihin lähteminen ei vaadi koskaan mitään erityistä ponnistelua. Toisaalta en koskaan edes mieti sitä, että lähden töihin. Kysymys on paikasta, missä viihdyn, siinä mielessä olen varmasti unelma-ammatissani. – Kotona pojat pitävät huolen siitä, että loputkin mahdollisesti töistä mukaan tulleet ajatukset unohtuvat, hän naurahtaa. Jussilla ja hänen opettajana työskentelevällä vaimollaan Marilla on neljä poikaa. Kymmenvuotiasta Onnia seuraavat Oiva, 6, Armas, 2 ja juuri ensimmäisen puolen vuoden ikärajapyykkinsä ohittanut Aarre. – Vapaa-ajan ongelmia ei ole, siitäkin pitävät pojat huolen, Aalto jatkaa.
Shark boxing jäi kokeilematta Isompien poikien harrastukset painottuvat urheilun suuntaan ja aina tilaisuuden tullen pyrkii myös isä hikiharrastusten pariin. Kahdesti viikossa ohjelmassa on veteraanijääkiekkoa HC Fällyn porukassa ja siihen päälle vielä hiihtoa ja lenkkeilyä mahdollisuuksien mukaan. – Nortamo Seor on ikävä kyllä jäänyt taka-alalle, aikanaan kaikkien aikojen nuorimpana miehenä eli ainoastaan 21-vuotiaana kumilakkiyhteisöön värvätty Aalto tunnustaa. – Vähemmällä on tietysti myös nuoruusvuosien harrastukset eli matkustelu, kiipeily ja sukeltaminen. Ja kaverien varta vasten minua ajatellen keksimä ehdoton extremelaji shark boxing jäi lopullisesti kokeilematta, hän hymähtää.
Raumalla on helppo elää Haastattelun lopuksi Jussi Aalto saa mahdollisuuden perustella syitä siihen, että kuusihenkiseksi kasvaneen perheen kotia ei ole missään vaiheessa edes suunniteltu siirrettäväksi Raumalta mihinkään muualle. Ei ainakaan Poriin. – Rauma on loistava paikka asua, turvallinen ympäristö lapsille, lyhyt matka joka paikkaan, hyvät harrastusmahdollisuudet, menestyvä jääkiekkojoukkue. Elämä Raumalla on ylipäätään tosi helppoa. – Ihan oma lukunsa on Vanha Rauma. Se on mieletön paikka, jonka merkitystä kaikki raumalaisetkaan eivät välttämättä ymmärrä, kuuluvat tyhjentävät perustelut. Sen selvemmin ei asiaa voi sanoa.