Uusi Rauma 19.12.2012

Page 24

12

karhunkämmen

KK 2/2012

Nhamo Zinhu on Sammakon ääniharava ja Kokoomusnuorten piirihallituksen uusi jäsen

Asko Tanhuanpää

Kaksi pientä uutista satakuntalaisesta mediasta viime viikoilta: ”Satakunnan Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta Sammakon edustajistovaalien ääniharava oli raumalainen Nhamo Zinhu.” ”Satakunnan Kokoomusnuorten piirihallitukseen valittiin Nhamo Zinhu Raumalta.” Mutta kuka on Nhamo Zinhu? Vastaus kuuluu: kansainvälisen liiketalouden opiskelija, 21-vuotias, syntynyt Turussa, asunut Raumalla vuodesta 2005, reservin alikersantti, äiti tansanialainen, isä Zimbabwesta. Ihan tavallinen nuori mies. Syksy yllätyksiä täynnä

Zhamo Zinhu tunnustaa olevansa yllättynyt siitä, miten syksy on hänen osaltaan edennyt. Sammakon vaali yllätti ja sitä teki kieltämättä myös valinta Kokoomusnuorten piirihallitukseen. – Matias Marttisen esimerkki innosti lähtemään mukaan puolueen toimin-

taan. Hän on omilla teoillaan näyttänyt, että Raumaltakin voi päästä vaikuttamaan, Zinku tiivistää. – Ensimmäinen tavoite täyttyi, kun sain paikan Sammakon hallituksesta. Edellisessä hallituksessa ei ollutkaan yhtään opiskelijaa Raumalta, joten sekin puute tuli nyt korjattua, ensimmäistä vuottaan SAMK:n englanninkielisellä International Business and Marketing Logistics -linjalla opiskeleva mies jatkaa. Tasa-arvopuute korjaantui kertaheitolla enemmänkin kuin vain yhden hallitusjäsenen osalta, sillä Raumalta hallitukseen valittiin myös kaksi muuta opiskelijaa eli kokoomustaustaiset Sampsa Pajarinen ja Krista Tammelin. Uusista hallitusjäsenistä ulvilalainen Jani Mäntysaari istuu Zhamo Zinhun tavoin myös nuorten piirin hallituksessa. – Minä haluan erityisesti tasa-arvoa toimintaan. Tähän asti Porissa on opiskelijoilla ollut paremmat edut kuin Raumalla, siitä ei pääse mihinkään. Parhaiten tilanteen kiteyttää se tosiasia, että Sammakon jo painettuihin kalen-

tereihin on merkitty Ässien pelipäivät, mutta Lukosta ei ole mitään mainintaa. – Lukon huomioiminen ei olisi ollut hirveä vaiva, mutta kysymys taitaa olla enemmänkin halussa. Vastuualueekseen niin Sammakon kuin Kokoomusnuorten piirihallituksessa Zinhu haluaisi sosiaali- ja terveyspuoleen liittyvät asiat. Tulevaisuus on nuorten

Kokoomusnuoriin Nhamo Zinhu liittyi jo lukioikäisenä. – Halusin ottaa selvää poliittisista jutuista ja kävin muutamassa tapahtumassa. Kokoomus oli yksinkertaisesti lähimpänä omaa ajatusmaailmaani ja ajan mittaan tunne on vain vahvistunut, hän perustelee. – Politiikassa, kuten muussakin toiminnassa pätee se tosiasia, että valittamalla ei mennä eteenpäin, eikä mikään hyvä tule ilmaiseksi. Äänensä saa kuuluviin vain tekemällä töitä ja pistämällä itsensä peliin. Zinhu myöntää kiertelemättä, että kunnallinen päätöksenteko on prosessina vielä opettelun alla.

– Se täytyy ottaa seuraavaksi haltuun. Kuka tietää, jos vaikka olisin mukana seuraavissa kuntavaaleissa. Nuorissa on tulevaisuus. Minäkin olen neljän vuoden päästä vasta 25-vuotias, hän virnistää. – Nyt yksi tavoitteistani on politiikan tuominen lähelle muitakin nuoria. Vain me itse pystymme vaikuttamaan omiin asioihimme. Ikävä sanoa, mutta 20-30 vuotta vanhemmilta puuttuu turhan usein perspektiivi siihen, mitä me nykynuoret ajattelemme.

ASKO TANHUANPÄ Ä

”Valittamalla ei mennä eteenpäin”

Syrjäytyneitä on liikaa

Afrikkalaislähtöiseen lääkäriperheeseen syntynyt Nhamo Zinhu pystyy varmasti antamaan vastauksen siihen, miten suomalaiset nuoret tänä päivänä voivat. Vastaus kuuluu enempiä empimättä, että hyvin. – Pääsääntöisesti asiat ovat hyvin, mutta syrjäytyneitä on silti ihan liikaa. Jos porukka tippuu kelkasta opiskelu- tai työpaikan puutteen vuoksi, ei takaisin pääse välttämättä kovinkaan helposti Itse sympaattinen nuorimies sanoo sopeutuneen-

Nhamo Zinhu raumalaisessa kulttuurimaisemassa eli Raumanjoen sillalla aivan Pyhän Ristin Kirkon kupeessa.

sa satakuntalaiseen elämänmenoon ilman enempiä ongelmia. – Kun lähtee itse liikkeelle positiivisella mielellä ja hymy huulilla, niin vastaanotto on samanlainen. Olen varmasti saanut olla mukana rikkomassa ennakkoluuloja, esimerkkinä muille nuorille, Nhamo miettii. Entä mikä Nhamo Zinhusta tulee isona? – Bisnesmies ilman muuta. Kansainvälinen kauppa kiinnostaa ja koulu antaa siihen harvinaisen hyvät eväät.

POLIITTINEN KESKUSTELU ON SIIRTYNYT KABINETEISTA TAKAISIN KAHVIPÖYTIIN Hyvä niin. Tuo pöytään nyt omat terveet ja tuoreet näkökulmasi. Polttoainetta ajatuksillesi löydät Nykypäivästä. Tee tilaus osoitteessa www.nykypaiva.fi/erikois


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.