Vehkalahden Ristiniemi ja Pappilansaaret

Page 64

Tunnetuin pappilansaarelainen urheilija on olympiakävijä Paavo Toivari joka on kotoisin Säkkijärven Ristsatamasta. Hän on syntynyt v. 1917 ja tullut Pappilansaareen vuonna 1947. Hän rakensi talonsa Säkkijärvenkadun ja Ristiniementien kulmaukseen. Toivarin urheiluharrastus alkoi jo Säkkijärvellä. Urheiluseura oli Rannan pojat ja laji oli hiihto. Yleisurheilun Paavo Toivari aloitti vasta 26-vuotiaana. Kannaksen karsintakilpailussa valittiin osallistujia SM-kisoihin ja Toivari tuli 1500 metrillä toiseksi. Tälle matkalle häntä ei kuitenkaan kelpuutettu ja elämänsä ensimmäisissä SM-kisoissa ja niinikään ensimmäisellä 800 metrillään hän pääsi loppukilpailuun. Vuonna 1946 uudeksi kotipaikaksi tuli Vehkalahti ja seuraksi Vehkalahden Veikot. Veikkojen edustajana hän juoksi SM-kisoissa 1500 metrillä loppukilpailuissa, mutta vasta Karhulan Katajaisissa alkoi tuloksia tulla. Katajaisten edustajana Paavo Toivari osallistui A-maaotteluun Göteborgissa. Samana vuonna 1947 Toivari kilpaili Oslossa , jossa hän juoksi 3000 metriä ja voitti kilpailun. Vuonna 1948 keväällä hän juoksi ensimmäisen 3000 metrin estejuoksun Porvoossa. Vaikka Toivari putosi vesihautaan, hän voitti kilpailun. Seuraavana oli valintakilpailu Lontoon olympialaisiin heinäkuussa. Juoksun voitti Siltaloppi, toiseksi tuli Kainlauri ja kolmanneksi Toivari. Nämä kolme miestä valittiin Suomen edustajiksi olympialaisiin. Näin Paavo Toivarista tuli Suomen olympiaedustaja vuonna 1948 Lontoossa. Itse kisoissa hän sijoittui erässään seitsemänneksi. Pian olympialaisten jälkeen Paavo Toivarin akillesjänne repesi, eikä tuohon aikaan urheilijoita leikattu. Juoksut oli juostu. Yleisurheilun vuoro oli eilen osoittaa valintakilpailujensa ensimmäisenä päivänä Stadionilla tulevan panoksensa voima Lontoon kisoissa. Yli 20.000 katsojaa eli vuoroon täyttymysten ja pettymysten hetkiä. Kokonaiskuva muodostui kauttaaltaan myönteiseksi. Pentti Siltaloppi juoksi rohkeasti ja erinomaisesti esteet, Tapio Rautavaaran keihäs kantoi 69,89, Väinö Mäkelä yllätti voittamalla 5000 m ja juoksemalla mestariluokkaan ja Jaska Jouppila teki kuulantyönnössä samat temput. Kuvassamme Siltaloppi leiskauttaa vesihaudan yli, Paavo Toivari juuri parulla ja Aarne Kainlauri kolmentena.

(H.S. 9.7.1948)

64


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.