Page 1

Eläintarhan huvila 14 ennen ja nyt Djurgårdsvillan 14 – förr och nu Eläintarha villa no. 14 – the past and present


2


Eläintarhan huvila 14 ennen ja nyt Djurgårdsvillan 14 – förr och nu Eläintarha villa no. 14 – the past and present

3


4


Sisällys Esipuhe Suomi 1800-luvulla Eläintarhan alueen historiaa Eläintarhan huvila 14:n historiaa Huvilan asukkaat vuosina 1958-2000 Huvilan remontti Lähdeluettelo

6 9 14 25 41 49 52

Innehåll Förord Finland på 1800-talet Djurgårdsregionens historia Djurgårdsvillan 14, historia Invånarna i Villan åren 1958-2000 Renoveringen av Villan Källförteckning

7 12 21 36 45 50 53

Contents Foreword Finland in the 19th century History of the Eläintarha area The history of Eläintarha Villa no. 14 Residents of Villa No. 14 in 1958-2000 Renovation of Villa no. 14 Sources

7 13 23 39 46 51 54

Oppaan toimittanut / Broschyren bearbetat av / Compiled by Satu Sirén Taitto /Layout: Hella Pakaslahti Kansi /Omslaget /Cover: Mika Ruusunen Helsingin kulttuurikeskus Helsingfors kulturcentral City of Helsinki Cultural Office KTMP Group Painettu versio /Tryckt version / Printed version: ISBN 978-952-331-089-6 PDF-versio / Pdf-version / Pdf-version: ISBN 978-952-331-090-2


Esipuhe Förord Foreword

Eläintarhan huvilana nykyään tunnettu uusrenessanssityylinen puuhuvila rakennettiin vuonna 1889 Valtion Rautateiden palveluksessa elämäntyönsä tehneen Frans Oskar Blomin ja hänen vaimonsa Olga Cecilia Wikanderin kodiksi. Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Aikanaan huvila oli osa laajempaa kaupungin silloiselle laidalle rakennettua huvilayhdyskuntaa, josta on nykyään vain osa jäljellä. Rakennukset ovat saaneet vuosien saatossa väistyä rautateiden rakentamista. Vanha puuhuvila on tullut aikanaan Helsingin omistukseen ja se on restauroitu huolella. Lähtökohtana oli, että talon alkuperäinen henki säilytetään. Talo palautettiin asuinkäyttöön vuonna 2000. Talon toiminta-ajatuksena on mahdollistaa ikkuna 1800-luvun porvariskodin tunnelmaan mahdollisimman alkuperäisenä. Samalla halutaan tarjota perinteisestä poikkeava residenssitila taiteilijoiden työskentelyyn. Porvariskotinäyttely täydentää helsinkiläisten kotimuseoiden tarjontaa. Vuosittain toistasataa residenssitaiteilijaa ympäri maailmaa ja kaikilta taiteenaloilta nauttii huvilan rauhallisesta miljööstä keskellä kaupunkia, meren rannalla. Monenlaisia yhteistyön ituja tuottanut sekä verkostoitumismahdollisuuksia tarjonnut residenssi huvilan yläkerrassa on suosittu asuinpaikka, jonne moni palaa mielellään uudestaan. Tämä julkaisun on kirjoittanut ja koonnut residenssistä vastaava Satu Sirén Helsingin kulttuurikeskuksesta. Julkaisu tarjoaa tuokiokuvia vanhan pitsihuvilan historiaan ja kertoo pieniä tarinoita talon asukkaista, siitä menneestä Helsingistä joka edelleen elää huvilan tunnelmassa.

elaintarhanhuvila.fi facebook.com/villaelaintarha

Helsingissä, 23.2.2016 Veikko Kunnas Osastopäällikkö, Helsingin kulttuurikeskus

6


Den trävilla i nyrenässansstil som numera är känd som Villa Djurgården byggdes 1889 som hem för Frans Oskar Blom som utfört sin livsgärning för Statens Järnvägar och för hans hustru Olga Cecilia Wikander. I familjen föddes sju barn. På den tiden utgjorde villan en del av ett villasamhälle som byggts i utkanten av den dåvarande staden. Numera finns endast en del kvar av villasamhället. Byggnaderna har under åren fått ge vika för järnvägsbyggen. Den gamla trävillan har senare kommit i Helsingfors ägo och renoverats omsorgsfullt. Utgångspunkten var att den ursprungliga atmosfären i huset bevaras. Huset togs åter i boendeanvändning år 2000. Principen är att huset ska ge besökare en så genuin bild som möjligt över stämningen i ett borgarhem på 1800-talet. Samtidigt är målet att erbjuda de konstnärer som arbetar i residensbostaden något som avviker från det traditionella. Borgarhemutställningen kompletterar utbudet av helsingforsarnas hemmuseer. Årligen får över hundra residenskonstnärer från olika håll i världen och som representerar alla konstgrenar njuta av den rofyllda miljön mitt i staden, intill en havsvik. Residenset i villans övre våning har lett till samarbete av många slag och gett möjligheter att skapa nätverk samt är en populär boendeplats, dit många gärna återkommer. Satu Sirén från Helsingfors kulturcentral som är ansvarig person för residenset har skrivit och sammanställt denna artikel. Artikeln ger situationsbilder över det snickarglada husets historia och återger små historier om invånarna i huset, om den gångna tid som fortfarande kvarlever i villans stämning.

Villa Eläintarha, the neo-Renaissance wooden villa, was built in 1889 as a home for Frans Oskar Blom, who worked for the Finnish state railway company, and for his wife Olga Cecilia Wikander. They had seven children. The villa used to be part of a larger villa community on the outskirts of the city, but only part of it remains today. Along the years, the buildings have had to make way for new railway lines. The old wooden villa was later bought by the City of Helsinki, and it has been carefully restored, retaining the building’s original spirit. The house was converted back for residential use in 2000. The idea was to create a window into the atmosphere of a 19th century bourgeois home as closely as possible and to offer an artist residence that was out of the ordinary. The bourgeois home exhibition is also a fine addition to Helsinki’s home museums. Each year, more than a hundred artists in residence from around the world and from all fields of art get to enjoy the villa’s peaceful surroundings in the middle of the city by the sea. The residence at the top floor of the villa has helped create a variety of cooperation and networking opportunities, with many residents eager to return. This publication has been written and compiled by Satu Sirén of the City of Helsinki Cultural Office, who is in charge of the residence. It offers snapshots from the history of the old ornamented villa and tells small stories of those who lived there, and of the bygone Helsinki that still lives on in the villa’s atmosphere.

Helsingfors den 23 februari 2016

Veikko Kunnas, Head of Division, City of Helsinki Cultural Office

Helsinki, 23 February 2016 Veikko Kunnas Avdelningschef, Helsingfors kulturcentral

7


8


Eläintarhan huvila 14 ennen ja nyt Djurgårdsvillan 14 – förr och nu Eläintarha villa no. 14 – the past and present

Suomi 1800-luvulla

1840-luvulla, Suomen ollessa Venäjän vallan alaisena, ei maassamme ollut vielä suuria kaupunkeja. Kansasta suurin osa oli talonpoikaisväestöä. Varakasta aatelistoa tai porvaristoa oli tuskin lainkaan ja papistokin asui hajallaan ympäri maata. Ylin valtion virkamiehistö hallitsi maata byrokraattisesti Venäjän Keisari Aleksanteri I:n johdolla ja suuri osa kansasta oli todella köyhää. Helsingistä oli Venäjän toimesta tehty pääkaupunki vuonna 1812. Myös yliopisto oli siirretty vuonna 1832 Turusta Helsinkiin. Yliopiston piirissä alkoi suomalainen kirjallinen ja tieteellinen toiminta hiljalleen kehittyä. Yliopisto oli koulutusväylä autonomisen Suomen virkamiehille. Aleksanteri II:n hallituskausi 1855-1881, ja erityisesti 1860-luku, merkitsi Suomessa huomattavien uudistusten ja yleisen liberalisoitumisen aikaa. Merkittävin uudistus koski valtiopäivälaitosta: vuonna 1863 pidettiin Helsingissä Suomen ensimmäiset valtiopäivät.

Oman sotaväen perustaminen, elinkeinovapauden säätäminen, osakeyhtiöiden ja pankkien perustamisen salliminen, naisten yhtäläisen perintöoikeuden määrääminen, kansakoululaitoksen perustaminen ja monet muut uudistukset osoittivat, että oltiin siirtymässä uudenlaiseen aikakauteen, byrokraattisesta yhteiskunnasta kansalaisyhteiskuntaan. 1860-luvulla Helsingissä alkoi myös teollistumisen aika. Teollistumisen myötä Helsingin väkiluku alkoi kasvaa nopeasti. Vuoden 1857 väkiluku oli 16 000. Se kaksinkertaistui vuoteen 1870 mennessä. Varsinainen kasvupyrähdys tapahtui kuitenkin sen jälkeen. Vuosina 1870-1900 väkiluku kolminkertaistui ollen vuosisadan vaihteessa jo lähes 100 000. Samalla tuotantolaitosten ja niiden työntekijöiden määrä kaksinkertaistui. Helsinki oli ollut siihen saakka maatalous- ja käsityöläiskaupunki, jossa muutaman miehen työversaat ja käsityöläispajat kukoistivat. Työpaikkojen syntymisen lisäksi muuttohalukkuutta Helsinkiin lisäsi parantuneet liiken9


10


11


neyhteydet. Suomen ensimmäinen rataosuus avattiin 1862. Vuonna 1870 avattu rataosuus Riihimäeltä Pietariin sai rautatien kannattamaan ja yhteydet sisämaahan parantumaan. Väestönkasvu toi myös ongelmia: asuntopulan ja sen myötä jatkuvan vuokrien kohoamisen. Maaseudulla oli tosin jo totuttu asumaan ahtaasti, joten ahtaasti asumisesta tuli Helsingissäkin tapa. Yksityiset urakoitsijat alkoivat rakentaa puisia asuinvilloja työläisille tehtaiden lähelle. Vuonna 1890 villoissa asui 4,6 asukasta huonetta kohden. Työläisasutus levisi arvokkailta kaupungin keskustatonteilta lähinnä Pitkänsillan pohjoispuolelle, jonne suuret teollisuuslaitoksetkin olivat keskittymässä. Vasta 1890-luvulla kaupungin päättäjät heräsivät pulavuosien ja työväenliikkeen radikalisoitumisen myötä asuntopulaan. Vuosisadan vaihteessa kaupunki aloitti vuokraasuntojenkin rakentamisen. Sitä mukaa kuin vanhojen asuinvillojen vuokrasopimukset päättyivät syntyi useita tiuhaan rakennettuja työläiskaupunginosia kuten Linjat, Kallio ja Harju.

12

Finland på 1800-talet

På 1840 talet, när Finland hörde under det ryska väldet, fanns ännu inga stora städer i vårt land. Av folket hörde största delen till bondebefolkningen. Förmögen adel eller rikt borgerskap fanns knappast alls, och även prästerskapet bodde utspritt, runt om i landet. Statens högsta tjänstemannakår styrde landet byråkratiskt under tsar Alexander I:s ledning och största delen av befolkningen var verkligen fattig. Helsingfors hade på Rysslands försorg blivit huvudstad år 1812. Också universitetet hade år 1832 flyttats från Åbo till Helsingfors. Inom universitetet började småningom en finländsk litterär och vetenskaplig aktivitet utveckla sig. Universitetet var utbildningsvägen för det autonoma Finlands tjänstemän. Alexander II:s regeringsperiod 1855-1881, och i synnerhet 1860-talet, innebar i Finland en tid av betydande reformer och allmän liberalisering. Den viktigaste reformen gällde lantdagsväsendet: år 1863 hölls den första finländska lantdagen i Helsingfors. Grundandet av en egen militär, bestämmelserna om näringsfrihet, tillståndet att grunda aktiebolag och banker, jämlik arvsrätt för kvinnor, inrättandet av folkskoleväsendet och många andra reformer visar att man var på väg att träda in i en ny epok, från ett byråkratiskt samhälle till ett medborgarsamhälle. På 1860-talet tog även industrialiseringen av Helsingfors vid. I och med industrialiseringen började också befolkningssiffran i Helsingfors att växa snabbt. År 1857 var antalet invånare 16 000. Det fördubblades fram till år 1870. Den egentliga tillväxtexplosionen inträffade emellertid därefter; från år 1870 till år 1900 tredubblades befolkningssiffran och var vid sekelskiftet redan nära 100 000. Samtidigt fördubblades antalet produktionsinrättningar och arbetstagare.


Helsingfors hade dittills varit en lantbruks- och hantverkarstad, där verkstäder och hantverksbodar med några få arbetare blomstrade. Inte bara de nya arbetsplatserna utan också de förbättrade kommunikationerna var ägnade att öka beredvilligheten för att flytta till Helsingfors. Finlands första järnvägssträcka invigdes 1862. Den år 1870 invigda bansträckan från Riihimäki till S:t Petersburg gjorde järnvägen lönsam och förbindelserna till det inre av landet förbättrades. Befolkningsökningen medförde också problem: bostadsbrist och därigenom ständigt stigande hyror. Visserligen hade man redan på landsbygden vant sig vid att bo trångt, så trångboddheten blev sed också i Helsingfors. Privata entreprenörer började bygga trävillor för arbetarna i närheten av fabrikerna. År 1890 beboddes villorna av 4,6 invånare per rum. Arbetarbosättningen spred sig från de värdefulla tomterna i stadens centrum närmast till trakterna norr om Långa bron, där också de stora industrianläggningarna koncentrerade sig. Först på 1890-talet, i samband med nödåren och arbetarrörelsens radikalisering, vaknade stadens beslutsfattare till insikt om bostadsbristen. Vid sekelskiftet gick staden in för att börja bygga också hyresbostäder. An efter som de gamla bostadsvillornas arrendekontrakt gick ut uppstod flera tätt bebyggda arbetarstadsdelar såsom Linjerna, Berghäll och Åshöjden.

Finland in the 19th century

In the 1840s, when still a Grand Duchy of Russia, Finland had no large cities. Most of the population were peasants, and there were very few nobility and middle-class people and even the clergy was scattered throughout the country. The senior government officials, lead by Tsar Alexander, ran the country with bureaucratic rigour, and most of the people were extremely poor. Helsinki had been made the capital by the Russians in 1812. The university had been transferred from Turku to Helsinki in 1832. Around this time, Finnish literary and scientific activities gradually began to gain momentum within academic circles. The university was the educational route for the civil servants and officials of the autonomous Finland. The reign of Alexander II (1855-1881), particularly in the 1860s, was a period of extensive reforms and liberalisation in Finland. The most significant reform was the Diet: in 1863 the first ever Diet was convened in Helsinki. The establishment of a Finnish army, deregulation of trade, permitting limited companies and banks, women’s right to equal inheritance, the primary school institution, and many other such reforms were all signs that the country was about to step into a new era, to transform from a bureaucratic to a civic society. The 1860s also saw the first beginnings of industrialisation in Helsinki, causing a rapid growth in population from 16,000 in 1857 to double that by 1870. The most dramatic increase, however, took place between 1870 and 1900 when the population tripled, bringing the number of inhabitants to nearly 100,000. At the same time, the number of industrial plants and workers doubled. Until then, Helsinki had been a rural town providing a fruitful ground for workshops employing a few craftsmen. 13


In addition to the rapid growth in the number Eläintarhan alueen historiaa of industrial jobs available, the improved trans- Helsingin kaavoitettu alue käsitti 1800-luvun port connections also served to increase the in- alussa vain Senaatintorin seudun, Kruununhaan, flux of migrants into Helsinki. Finland’s first rail- Kaartinkaupungin ja nykyisen Bulevardin varren. way was opened in 1862, and in 1870 extending Kaupunki halusi hyötyä kaavoittamattomistathe track to reach St. Petersburg rendered the kin alueista ja alkoi vuonna 1842 kaupungininsirailway profitable and further improved connec- nööri Gyldénin tekemän ehdotuksen mukaan jations inland. kaa sekä Pitkänsillan pohjoispuolen että Töölön But the increase in population also meant lähes asumattomia maita huvilapalstoiksi. Niitä problems, namely a housing shortage and the vuokrattiin halukkaille pitkäaikaisin vuokrasosubsequently rising rents. People had, on the pimuksin puutarhoiksi, viljelysmaiksi, laitumiksi, other hand, been accustomed to living in very teollisuusalueiksi tai huvilatonteiksi ja kesäasuncramped conditions, so life in Helsinki was no tojen paikoiksi. Toimenpiteen motiivina oli sekä rahatulojen different. Private contractors began to build wooden hankkiminen kaupungin kassaan että kaupunapartment villas for workers near the factories. gin sisääntuloteiden varsien saattaminen edustaIn 1890, 4.6 residents per room lived in these vil- vaan kuntoon. Kyseisen jaon mukaan huviloita oli las. Housing for labourers spread from the more kaikkiaan 86 kpl, ja näitä perustiloja jaettiin vievaluable central parts of the town to beyond Pit- lä useiksi pienemmiksi tonteiksi. Huvila-alue ulotkäsilta bridge, where large industrial plants were tui Töölönlahden länsirannalta (Hesperianpuisto) being concentrated. Alppipuistoon ja Eläintarhan lahteen. Töölönlahden ranta-alueen muodostivat Only in the 1890s did the city authorities, due to a depression and the radicalisation of the la- 1800-luvulla yhtenäisen puistovyöhykkeen, jolbour movement, realise that there was a housing la oli helsinkiläisille suuri virkistysarvo. Ennen shortage. At the turn of the century, the city be- rautatien tuloa metsäalue Töölönlahden itä- ja gan building municipal rental flats. As the leases pohjoispuolella oli lähes luonnontilainen retkeion the old villas expired, new densely-built pro- ly- ja näköalapaikka. Maasto metsineen ja mäkiletarian areas were created, for example, in the neen houkutteli myös hiihtoon ja kelkkailuun talvisin sekä pyöräilyyn ja kävelyretkiin kesäisin. areas of Linjat, Kallio, and Harju. Kauppaneuvos Henrik Borgströmin perustama Töölön puistoyhtiö vuokrasi vuonna 1851 kaupungilta 25 vuodeksi Wiksbergin (nykyinen Eläintarhan alue), Mäntymäen ja Alppilan 14


Näkymä Eläintarhantieltä vuosisadan vaihteessa. Vy mot Djurgårdsviken vid sekelskiftet. View over Eläintarhanlahti bay at the turn of the 20th century

15


Töölönlahti vuonna 1867. Taustalla Feodor Kiseleffin perustama Töölön sokeritehdas, joka oli vuonna 1823 siirretty paloturvallisuussyistä Senaatintorilta kaupungin ulkopuolelle Töölöön. Vuosisadan lopulla tehdas paisui Töölönlahden rantaa hallitsevaksi, höyryvoimalla käyväksi massiiviseksi tuotantolaitokseksi. Tehtaan proomut kulkivat kääntösillaksi muutetun Pitkänsillan kautta. (Carl Adolf Hårdh, akvarelli.)

Tölöviken år 1867. I bakgrunden Tölö sockerbruk, som grundats av Feodor Kiseleff och som år 1823 av brandsäkerhetsskäl hade flyttats från Senatstorget till Tölö utanför staden. Mot slutet av seklet utvidgades fabriken till en massiv ångdriven produktionsanläggning som dominerade Tölövikens strand. Fabrikens pråmar färdades via Långa bron som byggts om till svängbro. (Carl Adolf Hårdh, akvarell).

16

Töölönlahti bay in 1867. In the background, Feodor Kiseleff’s sugar factory which had been moved from Senate Square in 1823 for reasons of fire-safety. Towards the end of the century, the factory expanded and became a massive, steam-powered plant that dominated the entire landscape. The barges would sail through Pitkäsilta swing bridge. (Carl Adolf Hårdh, water colour.)


Kaisaniemen puisto, joutsenlampi Kajsaniemi park, svandammen Kaisaniemi park, swan lake.

perustaakseen Töölönlahden pohjoisrannalle niin kutsutun Kansanpuiston. Yhtiön osakkaina olivat mm. J.W. Snellman ja Sakari Topelius. Puiston esikuvana pidettiin Tukholman Djurgårdenia, mutta nimensä mukaista eläintarhaa sinne ei koskaan rakennettu. Myös vesiparantolaa suunniteltiin alueelle kansan virkistykseksi mutta rautatien rakennustyöt kuivattivat 1700-luvulta asti tunnetun terveyslähteen. Kansanpuistosta tuli erittäin suosittu ajanviettopaikka. Työväestö piti juhliaan ja kokouksiaan Mäntymäellä ja muun muassa ylioppilaat juhlivat uudessa Alppipaviljonki-nimisessä ravintolassa. Kaisaniemeen rakennettiin v.1884 jopa suosittu ulkokeilarata kuuluisan ravintola Kaisaniemen kupeeseen.

Kansanpuisto käsitti alueet Kaisaniemessä sijaitsevalta Kansallisteatterilta asti aina nykyiseen Alppipuistoon, mukaanlukien Töölönlahden ranta-alueet lahden pohjois- ja itäpuolella. Henrik Borgström oli myös tilannut vuonna 1865 puutarha-arkkitehti Knut Forsbergiltä suunitelman 14 huvilatontille, jotka sijaitsivat Töölönlahden itärannalla sekä Eläintarhanlahden pohjoisrannalla. Huvilat oli tarkoitus sijoittaa tonteilleen siten, että jokaisella huvilalla olisi oma rantaosuus ja näköala merelle. Ennen tätä alue oli kaavoitettu neljäksi isoksi huvila-alueeksi, joiden nimet olivat Fågelsong, Grönudd, Ilola ja Bredvik. Kun vuokrasopimus Borgströmin puistoyhtiön kanssa päättyi, kaupunki lunasti Forsbergin 17


Kaisaniemen kelkkamäki kesällä 1911. Kajsaniemi kälkbacke på sommaren 1911. Kaisaniemi sledge hill in summer 1911.

Lapsia Kaisaniemen kelkkamäessä. Taustalla Kansallisteatteri. Barn i Kajsaniemi kälkbacke. I bakgrunden Nationalteatern. Children sledding in Kaisaniemi park. The National Theatre in the background.

18


suunnitelman huvila-alueista. Puistoalueen säilyminen oli Borgströmin ehtona hänen luovuttaessaan Eläintarhan alueet takaisin kaupungille. Vuonna 1870 kaupunki määritteli huvilapalstat ”asuntohuviloihin” ja ”taloushuviloihin”. Asuntohuviloiden ympärillä ei saanut olla tuotantolaitoksia, kun taas taloushuviloiksi nimettiin ne huvilat, jotka olivat teollisuusalueiksi tarkoitetuilla huvilatonteilla. Teollisuuslaitokset levisivät muun muassa Pitkänsillan pohjoispuolelle, Siltasaareen ja Sörnäisiin. Kaupungin omistamien Eläintarhan huvilatonttien vuokraus alkoi vuosina 1879–1881 itäisistä, niin sanotuista alahuviloista, jotka sijaitsivat lähinnä Siltasaarta. Alahuviloiden takaa alkoi Linjojen tiheästi asuttu työläisasunto-alue, ja alahuvilat muuttuivat vähitellen vuokrakasarmeiksi.

Niin sanotut ylähuvilat puolestaan sijaitsivat lähellä junarataa ja niissä asui akateemista väkeä, kaupungin virkamiehiä ja vapaan ammatin harjoittajia. Suurin osa vuokrasopimuksista tehtiin kuitenkin vasta vuosina 1888-1890, kun tie alueen halki ja Linnunlaulun silta yli ratakuilun oli rakennettu. Useimpien huviloiden rakennustaiteellisena esikuvina olivat 1800-luvun lopun romanttinen sveitsiläistyyli ja englantilainen cottage-tyyli. Rakentamista eivät rajoittaneet keskikaupungin korkeat tonttivuokrat eivätkä rakennusnormit, joten huvilat voitiin sijoittaa vapaasti luontoon, voitiin etsiä uusia asumismuotoja ja vapautua kaavamaisesta suhde- ja symmetriamaailmasta. 19


Vuonna 1900 Eläintarhan huvilatontteja oli 14 kpl. Huvilat 1-4 olivat nykyisen Kaupunginteatterin kohdalla. År 1900 var villatomterna i Djurgården 14 st. Villorna 1-4 låg där Stadsteatern befinner sig i dag. In 1900, the number of Eläintarha villa plots was 14. Villas no. 1-4 were where the City Theatre now stands 20


Maisema Eläintarhantieltä vuonna 1890. Taustalla Siltasaaren pohjoisrantaa. Vyer från Djurgårdsvägen år 1980. I bakgrunden Broholmens norra strand. View from Eläintarhantie road in 1890. The northern edge of Siltasaari in the background.

Djurgårdsregionens historia

Det planlagda området i Helsingfors omfattade i början av 1800-talet endast trakterna kring Senatstorget, Kronohagen, Gardesstaden och den nuvarande Bulevarden. Staden ville utnyttja också de icke-planlagda områdena, och började år 1842 i enlighet med stadsingenjör Gyldéns förslag att uppdela både området norr om Långa bron och det så gott som obebodda Tölö i villatomter. De utarrenderades med långtidskontrakt till hugade för att användas som trädgård, odlingsmark, betesmark, industriområden eller villatomter och sommarställen.

Syftet med åtgärden var både att skaffa pengar till stadens kassa och att ge områdena kring stadens infartsvägar en representativ prägel. Vid denna uppdelning var villornas antal totalt 86, och dessa baslägenheter indelades ytterligare i flera mindre tomter. Villaområdet sträckte sig från västra stranden av Tölöviken (Hesperiaparken) till Alpparken och Djurgårdsviken. Tölövikens strandområden bildade på 1800-talet en enhetlig park med stort rekreationsvärde för helsingforsborna. Före järnvägens tid var skogsområdet öster och norr om Tölöviken ett utflyktsmål i så gott som naturtillstånd. Terräng21


en med sina skogar och backar lockade också till Borgströms villkor när han överlät Djurgårdsomskid- och kälkåkning på vintern samt till cykel- rådet tillbaka till staden. År 1870 fastställde staden villaparcellerna som turer och promenader på sommaren. Det av kommerserådet Henrik Borgström ”bostadsvillor” och ”ekonomivillor”. Runt bostadsgrundade Tölö parkbolag arrenderade år 1851 villorna fick inte finnas produktionsanläggningar, av staden för 25 år Wiksberg (det nuvarande medan som ekonomivillor åter definierades de Djurgårdsområdet), Tallbacken och Alphyddan villor som låg på tomter avsedda som industriför att på Tölövikens norra strand grunda den områden. Industrianläggningarna spred sig bl.a. s.k. Folkparken. Delägare i bolaget var bl.a. J.W. norr om Långa bron, till Broholmen och Sörnäs. Snellman och Zacharias Topelius. Utarrenderingen av de stadsägda villatomterSom förebild för parken sågs Djurgården i na i Djurgården började åren 1879-1881 från de Stockholm, men trots namnet byggdes där ald- östra, s.k. nedre villorna, som låg närmast Brorig någon egentlig djurpark. Också en hälso- holmen. Bakom de nedre villorna började Linbrunn planerades på området för folkets rekre- jernas tättbebodda arbetarbostadsområde, och ation, men arbetena med att bygga järnvägen nedre villorna omvandlades småningom till hytorkade ut den källa som varit känd allt sedan reskaserner. De s.k. övre villorna för sin del låg nära järnvä1700-talet. Folkparken blev ett mycket populärt fritidsstäl- gen och i dem bodde akademiker, stadens tjänsle. Arbetarna höll sina fester och möten på Tall- temän och fria yrkesutövare. Största delen av backen, och bl.a. studenterna festade i den nya hyresavtalen ingicks emellertid först åren 1888restaurangen Alppaviljongen. I Kajsaniemi byg- 1890, när vägen genom området och Fågelsångges år 1884 rentav en populär utomhusbowling- ens bro över järnvägen hade byggts. bana intill den berömda restaurangen Kajsaniemi. Arkitektoniska förebilder för de flesta villorna Folkparken innefattade områdena allt från Na- var den romantiska schweizerstilen från slutet av tionalteatern i Kajsaniemi ända till den nuvaran- 1800-talet och den engelska cottage-stilen. Bygde Alpparken, inklusive strandområdena norr och gandet begränsades inte av innerstadens höga öster om Tölöviken. tomtarrenden och byggnadsnormer, så villorna Henrik Borgström hade också år 1855 av träd- kunde placeras fritt i naturen, man kunde söka gårdsarkitekt Knut Forsberg beställt en plan på nya boendeformer och frigöra sig från schema14 villatomter belägna på Tölövikens östra strand tiska proportioner och symmetrier. och Djurgårdsvikens norra strand. Avsikten var att placera villorna på tomterna så, att varje villa skulle ha en egen strandremsa och utsikt mot havet. Dessförinnan hade området planlagts till fyra stora villaområden med namnen Fågelsång, Grönudd, Ilola och Bredvik. När arrendekontraktet med Borgströms parkbolag löpte ut, inlöste staden Forsbergs plan på villaområden. Att parkområdet skulle bevaras var 22


History of the Eläintarha area

In the early 1800s, the planned area of Helsinki only covered Senate Square and its surroundings, Kruununhaka, Kaartinkaupunki, and the area around the present-day Bulevardi street. The city wanted to utilise the unplanned areas and in 1842, on the basis of a plan by Gyldén, the city engineer, it began to divide the all but uninhabited land north of Pitkäsilta bridge and in Töölö into plots for villas. These were leased on long-term contracts as gardens, arable land, pasture, industrial use, or villas and summer homes. This was motivated by both the need for the city to acquire extra income and the desire to line the access roads to the city with more presentable buildings and development. According to the division, there were altogether 86 villas, and the plots were further subdivided. The villa district expanded between the west coast of Töölönlahti bay (Hesperianpuisto park) to Alppipuisto park and Eläintarhanlahti bay. In the 19th century, the coastal line of Töölönlahti bay formed a continuous park district that provided highly valued recreational space for Helsinki residents. Before the building of the railway, the woods on the eastern and northern side of Töölönlahti bay were in an almost natural state and were a popular place for picnics and a natural viewpoint over the bay. The terrain, with its woods and hillocks, was also excellent for skiing and sledging in the winter and cycling and hiking in the summer. In 1851, Henrik Borgström, an influential businessman and patron of the arts and education, established a company to manage the park areas of Töölö and leased the areas of Wiksberg (later called Eläintarha), Mäntymäki and Alppila from the City of Helsinki for 25 years in order to set up a ‘Public Park’ on the northern shores of

Töölönlahti bay. The company’s other partners included J.W. Snellman, philosopher and statesman, and Sakari Topelius, writer. The park was designed after the Djurgården park in Stockholm, but contrary to what the Finnish name of the park, or that of its Swedish predecessor, suggests, no zoo was ever built there. There were, however, plans to build a spa for the area’s residents but the building of the railway drained the spring that had been known to exist since the 18th century. The Public Park became highly popular. Working-class people would hold their celebrations and meetings on Mäntymäki hill, and students would have their feasts in the new restaurant pavilion, Alppipaviljonki. In 1884 even a busy outdoor bowling green was built next to the restaurant in Kaisaniemi park. The Public Park covered the area between the National Theatre in Kaisaniemi and the present-day Alppipuisto park, including areas on the northern and eastern side of Töölönlahti bay. In 1865, Henrik Borgström also commissioned the landscape architect Knut Forsberg to draw plans for 14 villa plots, which were located on the eastern side of Töölönlahti bay and on the northern side of Eläintarhanlahti. The idea was for the villas to be situated so as to allow each villa a sea view and a section of the shoreline. The area had been allocated for four large villa areas, named Fågelsong, Grönudd, Ilola, and Bredvik. When the lease with Borgström’s company expired, the city purchased Forsberg’s plan for the new villa district. Borgström agreed to hand over the area to the city on condition that the parks were preserved. In 1870, the city divided the villas into two types: “residential villas”, in the vicinity of which no production plants were allowed, and ones which were situated on plots 23


Rödä villan oli ennen ollut kuuluisa Grönä villan. Taustalla Töölönlahti. Röda Villan hade tidigare varit den ryktbara Gröna Villan. I bakgrunden Tölöviken. Röda Villan used to be the infamous Gröna Villan. Töölönlahti bay in the background.

that had originally been planned for industrial use. Industrial development spread over the northern side of Pitkäsilta bridge and the areas of Siltasaari and Sörnäinen. The city began leasing the Eläintarha villas in 1879-1881, starting from the easternmost ones, the so-called lower villas, which were closest to Siltasaari. The densely populated proletarian district, Linjat, was adjacent to the lower villas and the lower villas gradually became tenements. The “upper villas” were situated close to the railway and were occupied by academic people, civil servants, and those in independent pro24

fessions. Most of the leases were not, however, signed until 1888-1890, when the road through the area, and the Linnunlaulu (Fågelsong) bridge over the railway, had been built. The architecture of most of the villas followed the romantic Swiss style and the English cottage style of the late 19th century. Building was not restricted either by the expensive land rents of the city centre or building regulations, so the villas could be situated freely in the midst of nature, and new forms of housing could be tried, free from the rigidity of symmetry and scale.


Frans Oskar Blom (20.1.1852 – 21.8.1929)

Olga Cecilia Blom (12.3.1855 – 14.9.1925)

Eläintarhan huvila 14:n historiaa

sen jälkeen tytär Signe, pojat Ragnar ja Thorsten ja joukon kuopukset Maria eli Maija sekä Hedvig eli Heddi. Perheeseen kuului myös pitkäaikainen kotiapulainen Alma. Lapsista nuorimmat eli Maija, Heddi ja Thorsten olivat erityisen läheisiä. Yhdessä lapset touhusivat huvilan pihapiirissä. Tytöt kävivät lisäksi samaa koulua. Oskar Blom työskenteli Valtion rautateillä aluksi lipunmyyjänä, myöhemmin linjakasöörinä. Linjakasöörin tehtävä oli vastuullinen, ja esimerkiksi kaikki konduktöörit olivat hänen alaisiaan. Myös kaksi hänen tyttäristään, Signe ja Maria, työskenteli aikuistuttuaan VR:llä, konttoristina ja kirjanpidon tehtävissä. Blomin perhe asui Huvila 14:n yläkerrassa, kuuden huoneen ja keittiön huoneistossa. Oskarin kulmahuone oli sekä työ- että makuuhuone. Olgan huone oli sisutuksen mukaisesti nimeltään Gula kammaren. Siellä syntyi nuorin lapsista, Heddi. Tyttärillä oli yksi yhteinen huone kuten myös pojilla. Thorsten piti poikien huoneen pöydällä

Vuonna 1889 Frans Oskar Blom (syntynyt 1852 Raumalla) rakennutti Eläintarhan huvila-alueelle Eläintarhan huvilan no 14. Hän oli muuttanut Helsinkiin vuonna 1875. Huvilaa kutsuttiin toisinaan nimellä Villa Djurgårdsvillan 14 tai perheen nimen mukaisesti Villa Blom. Tyylillisesti huvila sai vaikutteita uusrenessanssista. Uuden kotinsa valmistumista odotellessa perhe asui tulevan huvilan naapurissa. Taloa sanottiin Röda Villaniksi. Ennen Blomeja se oli ollut värinsä mukaisesti kuuluisa Gröna Villan. Jo 1840-luvulta lähtien Gröna Villan toimi ilotalona ja ravintolana, jossa ylioppilaat kävivät juhlimassa. Ravintolassa nähtiin usein myös kirjailija Sakari Topelius nauttimassa yöateriaa. Oskar Blom oli avioitunut Olga Cecilia Wikanderin (syntynyt 1855 Raahessa) kanssa vuonna 1877. Pian sen jälkeen perhe alkoi kasvaa. Kaikkiaan Blomeille syntyi seitsemän lasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Blomien esikoinen Gerda syntyi vuonna 1879. Seuraavana vuonna syntyi vanhin poika Orvar, ja

25


Huvilan pihalla Ragnar, Heddi ja Maija. Keskellä tyttöjen luokkatoveri. På villans gårdsplan Ragnar, Heddi och Maija. I mitten en av flickornas klasskamrater. Ragnar, Heddi, and Maija on the villa garden. In the middle a school mate.

Orvar, Signe ja Gerda Blom Orvar, Signe och Gerda Blom Orvar, Signe, and Gerda Blom 26


E L Ä IN TARHA N HUV I LA 1 4:N A SUKKA AT V UO NNA 1900

Lipunmyyjä, Valtion Rautatiet Merimies Ylioppilas Konttoristi Neiti Ylioppilas Neiti Arkkitehti, vapaaherra Rouva Neiti

Oskar Blom Olga Orvar Blom Ragnar Gerda Signe Aurora Helström Fancred? Teuvo Renvall Johanna Sandmark Cecilia Tuominen Karl August Wrede Gertrud Ellen Smedberg Katarina Andersson Matilda Nordbec Ida Gröndahl

ikä 48 45 20 16 21 18 24 45 27 41 32 23 49 41 24

lähde: Helsingin kaupungin arkisto (Luettelo ei sisällä alle 16- vuotiaita asukkaita)

Oskarin huone. Oskars rum Oskar’s room. 27


Yläkerran sali ja ruokasali. Övre våningens sal och matsal Upstairs hall and dining room. 28


Eläintarhantie 1900-luvun alussa. Puiden keskellä huvila 14. Djurgårdsvägen i början av 1900-talet. Inne bland träden Villan 14. Eläintarhantie road at the beginning of the 20th century. Villa no. 14 is amongst the trees.

tyttöjen kauhistukseksi pääkalloa. Yläkerran keskellä oli iso sali, jossa vietettiin aikaa vieraiden kanssa seurustellen. Ruokasali oli erikseen Olgan huoneesta seuraavana. Ruokasalista pääsi myös keittiöön, jossa kotiapulainen Alma nukkui. Keittiö oli lämpimyytensä ja kotoisan tunnelmansa ansiosta lasten mieluisin huone. Keittiön viereistä talousporrasta käyttivät kaikki, ja vain harvoin kukaan kulki pääportaikkoa. Talon alakerta oli vuokrattuna useille perhekunnille. Taloon oli alun perin rakennettu 4 huoneistoa. Alakerrassa asui useita ihmisiä samassa huoneessa. Asukkaina oli muun muassa opiskelijoita ja työväestöä, kuten Eläintarhan huvila-alueen alahuviloiden väestö enimmäkseen oli. Huvila 14:ää pdettiin sijaintinsa takia välihuvilana.

Talon pihapiiri oli varsin laaja, ja siihen kuului useita ulkorakennuksia kuten kellari, liiteri, ulkovessa eli ”tuppen” ja pesutupa. Huvilan pihalla kukoistivat monenlaiset kukat ja kasvit: kehäkukat, hajuherneet, unikot, leijonankidat, narsissit. Talon läntisellä sivustalla oli paljon marjapensaita, kuten viinimarjaja karviaspensaita, sekä erilaisia hedelmäpuita. Mereen laskevalla etelärinteellä oli iso kasvimaa, josta saatiin monia juureksia: perunoita, porkkanoita, sipuleita, purjoa ja lisäksi myös yrttejä ja mansikoita. Pihamaan antimia lapset saivatkin kerätä paljon. Myös kalastus oli hyödyllinen ja hauska harrastus: läheisestä Töölönlahden poukamasta (Tokoinrannasta) nousi kalaa niin paljon kuin jaksoi syödä. Perheen arkielämä huvilassa oli ison lapsikatraan ansiosta aikamoista vilskettä. Äidin anka29


Talon länsipuolen marjapensaita. Thorsten etualalla. Bärbuskar på husets västra sida. I förgrunden Thorsten. Berry bushes on the western side of the house. Thorsten in the foreground. Perhepotretti vuodelta 1898. Vasemmalta alkaen: Thorsten, Olga, Signe, Heddi, Orvar, Maija (edessä), Gerda, Oskar ja Ragnar. Ett familjeporträtt från år 1898. Från vänster: Thorsten, Olga, Signe, Heddi, Orvar, Maija (i förgrunden), Gerda, Oskar och Ragnar. Family portrait from 1898. From left: Thorsten, Olga, Signe, Heddi, Orvar, Maija (in front), Gerda, Oskar, and Ragnar. 30


Olga tyttärineen nauttimassa kesäpäivästä Eläintarhassa. Olga med döttrar en sommardag i Djurgården. Olga with her daughters enjoying a summer day in Eläintarha.

Tenniksen peluuta puistossa: Heddi, Signe, Maija ja Ragnar. Tennis i parken: Heddi, Signe, Maija och Ragnar Playing tennis in the park: Heddi, Signe, Maija, and Ragnar. 31


Maija ja Heddi ystävättären kanssa soutelemassa Eläintarhanlahdella. Taustalla Siltasaari ja Hakaniemi sekä raitiotieyhtiön voimalaitoksen piippu. Maija och Heddi med en väninna på roddtur på Djurgårdsviken. I bakgrunden Broholmen och Hagnäs och skorsten av spårvägens kraftverket. Maija and Heddi rowing with a friend on Eläintarhanlahti bay. Siltasaari and Hakaniemi area and the pipe of the tramway powerplant in the background.

Thorsten hiihtämässä ystävättärensä kanssa Eläintarhanlahdella. Thorsten skidar med en väninna på Djurgårdsviken. Thorsten skiing with a girlfriend on Eläintarhanlahti bay ice. 32


Nimipäivän viettoa: Heddi, Maija, Thorsten ja Olga. Keskellä vieras. Namnsdagsfirande: Heddi, Maija, Thorsten och Olga. I mitten en gäst. Name day party: Heddi, Maija, Thorsten, and Olga. A guest in the middle.

rassa mutta rakastavassa otteessa lapset osallistuivat moniin kotiaskareisiin: muun muassa vesi piti hakea ulkoa kaivosta ja puita piti kantaa taloa lämmittäviin uuneihin. Päivällistä syötiin täsmälliseen aikaan, ja jokaisella oli oma määrätty paikkansa. Isä istui aina pöydän päässä; hänen tehtävänään oli sekoittaa salaatti kristallimaljassa. Lasten muutettua pois kotoa sunnuntai-ateria oli yhä jatkuva traditio. Ketään ei erikseen sunnuntaiksi huvilaan kutsuttu mutta perinteiselle aterialle tulivat kaikki perheenjäsenet ja ystävät jos vain pääsivät. Myös sunnuntaikävelyjä harrastettiin ympäröivässä puutarhassa ja läheisessä puistossa.

Nimipäivien vietto oli 1900-luvun alkupuolella yleistä. Päivänsankarin kunniaksi pöytä katettiin koreaksi kahvin ja useiden leivonnaisten kera, ja koko perhe kerääntyi yhteen. Myös ystäviä kutsuttiin usein kylään. Esikoislapsi Gerda oli ahkera opiskelija. Hän valmistuikin filosofian maisteriksi vuonna 1907. Naimisiin hän meni vasta 29-vuotiaana ja sai neljä lasta, joista kaksi kuitenkin kuoli heti synnyttyään. Gerda perheineen asui jonkun aikaa huvilassa kuten myös Orvar perheineen. Orvarin perhe asui talon alakerrassa. Orvar oli opiskellut merikapteeniksi ja hän oli purjehtiessaan tavannut australialaisen Ida Sewellin, jonka kanssa meni naimisiin vuonna 1914. 33


Blomien perhettä huvilan lähellä kalliolla. Familjen Blom på en klippa nära villan. The Bloms pictured on a rock near the villa.

7-vuotiaan Gerdan kirje isoäidilleen tämän nimipäivänä vuonna 1886. 7-åriga Gerda skrev ett brev till sin farmor/mormor på hennes namnsdag år 1886. 7-year-old Gerda’s letter congratulating grandmother on her name day in 1886. 34


Gerda Blom

Orvar kuoli vuonna 1925, samana vuonna kuin perheen äiti Olga. Perheen keskimmäinen poika Ragnar opiskeli Helsingissä ylioppilaaksi. Keväällä 1906 tapahtui kuitenkin traaginen onnettomuus: Ragnarin puhdistaessa yläkerran salissa kivääriä se laukesi ja tappoi hänet. Ragnar oli kuollessaan vasta 22-vuotias. Nuorimmat tyttäret Maija ja Heddi asuivat huvilassa naimisiinmenoonsa saakka. Maija avioitui vuonna 1926 ja Heddi vuonna 1917. Maijalle syntyi yksi lapsi ja Heddille kolme. He elivät koko elämänsä Helsingissä. Signe työskenteli pitkään Valtion rautateillä kirjanpitäjänä. Hän ei mennyt koskaan naimisiin, koska hänen kerrottiin kokeneen onnettomasti päättyneen rakkaussuhteen. Signe oli Blomin perheestä viimeinen huvilan asukas. Hän

asui huvilassa kuolemaansa saakka vuonna 1958. Perheen nuorin poika, Thorsten, oli hyvin musikaalinen. Hän osasi soittaa useita soittimia, muun muassa viulua, pianoa ja haitaria, ilman nuotteja. Thorstenin lempiharrastus oli kuitenkin muodikkaaksi tullut valokuvaus. Thorsten kävi Nya Svenska Läroverket -koulua mutta ei kuitenkaan lukenut ylioppilaaksi. Hän lähti merille jo 14-vuotiaana, ja työskenteli merimiehenä myös samalla laivalla veljensä Orvarin kanssa. Thorsten asui 1900-luvun alussa pitkään Turussa, jossa hän työskenteli konttoristina. Vapaaaikanaan hän aina saapui Eläintarhan huvilaan perhettään tapaamaan. Thorsten meni naimisiin vuonna 1924, jolloin hän lopullisesti muutti pois huvilasta. Hän asui Katajanokalla kuolemaansa asti. 35


IN VÅ NA RNA I DJ URGÅ RDSV I LLA N 1 4 Å R 1900

Biljettförsäljaren vid statsjärnvägarna

Oskar Blom Olga Orvar Blom Ragnar Gerda Signe Aurora Helström Fancred? Teuvo Renvall Johanna Sandmark Cecilia Tuominen Karl August Wrede Gertrud Ellen Smedberg Katarina Andersson Matilda Nordbec Ida Gröndahl

Sjömannen Studenten Kontoristen F. Studenden F. Arkitekten, friherre Hush. F.

Ålder 48 45 20 16 21 18

24 45 27 41 32 23 49 41 24

Källa: Helsingfors stadsarkiv (Förteckningen upptar inte invånarna under 16 år)

Djurgårdsvillan 14, historia

År 1889 lät Frans Oskar Blom (född i Raumo år 1842) bygga Djurgårdsvillan nr 14 på Djurgårdens villaområde. Han hade flyttat till Helsingfors år 1875. Villan kallades emellanåt för Villa Djurgårdsvillan 14 eller enligt familjenamnet för Villa Blom. Stilmässigt hade villan tagit intryck av nyrenässansen. I väntan på att det nya hemmet skulle bli färdigt bodde familjen i grannvillan. Huset kallades för Röda Villan. Före familjen Bloms tid hade den enligt sin kulör varit den ryktbara Gröna Villan. Redan på 1840-talet fungerade Gröna Villan som bordell och restaurang, 36

där studenterna festade. I restaurangen kunde man också ofta se författaren Zacharias Topelius inta en nattlig måltid. Oskar Blom hade gift sig med Olga Cecilia Wikander (född 1855 i Brahestad) år 1877. Snart därefter började familjen växa. Inalles fick paret Blom sju barn, fyra döttrar och tre söner. Bloms förstfödda Gerda föddes år 1879. Följande år föddes den äldsta sonen Orvar, och därefter dottern Signe, sönerna Ragnar och Thorsten och barnaskarans yngsta Maria kallad Maija samt Hedvig kallad Heddi. Till familjen hörde också trotjänaren hembiträdet Alma.


Orvar Blom

Ragnar Blom

Signe Blom

Thorsten Blom 37


Av barnen stod de yngsta eller Maija, Hed- lider, utetoalett eller ”tuppen” och tvättstuga. di och Thorsten varandra särskilt nära. Barnen På gården växte många slags blommor och lekte tillsammans på villans gård. Flickorna gick växter: ringblommor, luktärter, vallmo, lejongap dessutom i samma skola. och narcisser. På husets västra sida fanns många Oskar Blom arbetade vid Statsjärnvägarna bärbuskar, såsom vinbär och krusbär samt oliförst som biljettförsäljare, senare som linjekas- ka fruktträd. sör. Linjekassörens arbete var ansvarsfullt, och På sydsluttningen mot havet fanns en stor exempelvis alla konduktörer var hans under- köksträdgård där det odlades många rotsaker: lydande. Också två av hans döttrar, Signe och potatis, morötter, lök, purjolök och dessutom Maria, arbetade i vuxen ålder vid SJ, som kon- örter och jordgubbar. Vid skördetid hade barnen mycket att plocka! torist och bokförare. Också fisket var en nyttig och rolig sysselsättFamiljen Blom bodde i övre våningen i Villan 14, i en lägenhet med sex rum och kök. Oskars ning. I den närbelägna bukten i Tölöviken (Tohörnrum var både arbets- och sovrum. Olgas koistranden) fick man hur mycket fisk som helst. rum kallades p.g.a. inredningen för Gula kam- Vardagslivet i en familj med så många barn var maren. Där föddes det yngsta barnet, Heddi. rätt bullersamt. Mor var sträng men kärleksfull, Döttrarna hade ett gemensamt rum i likhet och barnen tog del i många sysslor i hushållet; med sönerna. Till flickornas förfäran förvarade bl.a. hämtade man vatten från brunnen och bar Thorsten ett kranium på bordet i pojkarnas rum. in ved till husets kakelugnar. Mitt i övervåningen fanns den stora salen, där Middagen åts på ett bestämt klockslag, och var och en hade sin särskilda plats. Far satt allman umgicks med familjens gäster. Den separata matsalen låg näst efter Olgas tid vid bordsändan: till hans uppgifter hörde att rum. Från matsalen kom man också till köket, där blanda salladen i kristallskålen. Också efter det hembiträdet Alma sov. Köket med sin värme och att barnen flyttat bort, var söndagsmåltiden en hemtrevliga atmosfär var barnens favoritrum. levande tradition. Ingen var särskilt inbjuden, Trappan intill köket utnyttjades av alla, och men till den traditionella måltiden infann sig alla endast sällan var det någon som använde pa- de familjemedlemmar och vänner för vilka det radtrappan. var möjligt. Söndagspromenader företogs i den Husets nedre våning var uthyrd till flera famil- omgivande trädgården och närliggande parken. jer. I huset hade ursprungligen byggts 4 lägenheter. I nedre våningen bodde flera personer i samma rum. Bland invånarna fanns bl.a. studenter och arbetare, som utgjorde merparten av invånarna i de nedre villorna på Djurgårdens villaområde. På grund av sitt läge betraktades Villan 14 som en mellanliggande villa. Husets gårdsplan var mycket stor, och till den hörde flera ekonomibyggader såsom källare, 38


The History of Eläintarha Villa no. 14

In 1889, a Frans Oskar Blom (born 1852 in Rauma) built villa no. 14 in Eläintarha. Blom had moved to Helsinki in 1875. The villa was also known as Villa Djurgårdsvillan 14, or after the family name, Villa Blom. Stylistically, the villa was influenced by the neo-Renaissance. While the villa was being built, the family lived next door, in a house called Röda Villan, the Red Villa. Before the Blom’s time and a fresh coat of paint, it had been called Gröna Villan, the Green Villa. Since the 1840s, Gröna Villan had served as a brothel and restaurant particularly popular with students, and the writer Sakari Topelius was often spotted there having his late supper. Oskar Blom married Olga Cecilia Wikander (born 1855 in Raahe) in 1877. The family soon started to grow and the Bloms came to have four daughters and three sons. The first born, Gerda, was born in 1879, with Orvar, the eldest son, following the next year, then daughter Signe, sons Ragnar and Thorsten, and finally the youngest daughters Maria (Maija) and Hedvig (Heddi). The family also included the long-serving maid Alma. The youngest of the children, Maija, Heddi, and Thorsten were particularly close, getting up to all sorts of mischief playing in the area around the villa. The girls also went to school together. Oskar Blom worked for the State Railways, first as a ticket clerk and later as a cashier. The position was a responsible one: a cashier was, for example, the head of all the ticket collectors. Two of his daughters, Signe, a clerk, and Maria, an accountant, also worked for the railways. The Bloms lived upstairs in Villa no. 14, in a flat that comprised six rooms plus kitchen. Oskar’s corner room was a combined study and bed-

room. Olga’s room was called Gula kammaren, the yellow room. In this room, the youngest of the children, Heddi, was born. The daughters first shared a bedroom as did the boys. Thorsten kept a skull on the table of the boys’ room to the great horror of the girls. In the middle of the first floor, there was a large hall, where guests were entertained. The separate dining room was next to Olga’s room. There was a doorway between the dining room and the kitchen, which is where Alma slept. The kitchen was warm and cosy and hence the children’s favourite room. Everyone used the servants’ stairs in the kitchen, while the main staircase was seldom used. The downstairs of the villa was rented out to several families. The house had, in fact, four separate flats, with several people living in each room. The tenants were students and workers, as were most of those living in the lower villas on Eläintarha. Villa no. 14 was deemed, thanks to its location, as being “in between” the upper and lower villas. The southern side, sloping towards the sea, had a large vegetable garden growing potatoes, carrots, onions, leeks, herbs, and strawberries. It was a big chore for the children to pick the harvest. Fishing was also a useful and popular hobby. In the nearby bay, Tokoinranta, there was as much fish as one could eat. The everyday life of a family with so many children was tremendously busy, but under the strict yet loving control of the mother, the children did their share of the household chores: fetching water from the well and carrying wood to heat the ovens. Dinner was always eaten punctually and everyone would sit in his or her own place. Father 39


TH E R ESI DENTS OF ELÄ I NTA RHA V I L LA N O. 14 IN 1900.

ticket clerk with the State Railways

Oskar Blom Olga Orvar Blom Ragnar Gerda Signe Mrs Aurora Helström Fancred? Teuvo Renvall Mrs Johanna Sandmark Cecilia Tuominen Karl August Wrede Gertrud Ellen Smedberg Katarina Andersson Mrs. Matilda Nordbec Ida Gröndahl

seaman student clerk student

architect, baron housekeeper

Age 48 45 20 16 21 18 24 45 27 41 32 23 49 41 24

source: Helsinki City Archives (The list does not include children under the age of 16)

always sat at the head of the table; his job was to mix the salad in a crystal bowl. Even after the children had moved out, the Sunday meal still continued as a family tradition. Nobody was specifically invited, but all family members and friends who could make it would turn up. Sunday walks in the gardens and the nearby park were also a favourite family ritual. Gerda, the eldest of the children, was an accomplished student. She completed her M.A. in 1907. She did not marry until aged 29, and she had four children, two of whom died soon after 40

birth. Gerda and her family lived in the villa for a while as did Orvar’s family. Orvar’s family occupied the downstairs. Orvar had trained as a sea captain and in his travels had met Ida Sewell, an Australian, whom he married in 1914. Orvar died in 1925, the same year as Olga, his mother. Signe had a long career as an accountant with the railways. She never married and it was said this was because of an unhappy love affair. Signe was to be the last of the Bloms to live in the villa, where she died in 1958.


The second son, Ragnar, studied in Helsinki Huvila 14:n asukkaat vuosina 1958-2000 and matriculated. In spring 1906, however, a Signe Blomin kuoleman jälkeen vuonna 1958 tragic accident occurred which took his life: a huvilassa asui vain ulkopuolisia vuokralaisia. rifle accidentally went off while being cleaned Asuntopulaa helpottamaan oli kehitetty vuokraupstairs in the villa. Ragnar was only 22. säännöstely: sen johdosta talo piti jakaa useisiin The youngest two daughters, Heddi and asuntoihin, ja jokaisella asukkaalla oli määrätty Maija, lived in the villa until they married, in neliömäärä ja -vuokra. Talossa asuttiin määräaikaisella vuokrasopi1917 and 1926 respectively. Maija had one and Heddi three children. Both daughters stayed in muksella. Talon omisti Blomien perikunta, joka Helsinki for the rest of their lives. laittoi saamansa vuokratulot vanhan ja ison taThe youngest son, Thorsten, was highly musical. lon kunnostukseen. Tästä huolimatta talo pääsi He could play many instruments, including the rapistumaan, joten he myivät talon Niilo Koljoviolin, piano, and accordion, and he could play selle, joka myös ymmärsi Linnunlaulun huviloiwell by ear. Thorsten’s favourite hobby, however, den kulttuurihistoriallisen arvon. was the latest craze of the day, photography. Vuonna 1983 Niilo Koljonen vuokrasi huviThorsten went to the Nya Svenska Läroverket lan ylä- sekä alakerrasta huoneita työssäkäyville school but never matriculated. He went to sea nuorille ja opiskelijoille. Hän asui itse yläkerrasat the age of 14, and he served as a sailor on the sa. Vuokralaisia oli yhteensä kuusi. Taloon ei tullut juoksevaa vettä, joten vesi same ship as his brother Orvar. In the early part of the 1900s, Thorsten lived in haettiin pihakaivosta. Vessana toimi kompostiTurku for a period, working as a clerk, but during käymälä, joka tyhjennettiin lähellä olevaan lokahis holidays he would always return to the Eläin- kaivoon. Kesällä pihalle rakennettiin suihku, tarha villa to visit his family. joka oli katseilta suojassa villiintyneen kasvilliThorsten married in 1924, which is when he suuden keskellä. Huoneita lämmitettiin talon uufinally moved out of the villa. He lived in the area neilla sekä irrallisilla lämpöpattereilla. of Katajanokka for the rest of his life. Taloon liittyy myös toinen traaginen kuolemantapaus. Yksi yläkerran huoneista oli vuokrattuna lasta odottavalle pariskunnalle. Eräänä talvi-iltana vuonna 1983 heidän elämänsä sai synkän käänteen: miestä ammuttiin huvilan lähellä Tokoinrannassa, pienellä kävelysillalla. Hän kuoli matkalla sairaalaan, eikä ampujaa saatu kiinni. Rikos on yhä selvittämättä. Vuonna 1990 Eläintarhan huvilassa nuoret vuokralaiset vaihtuivat nopeaan tahtiin. Talon omistaja Niilo Koljonen asui itse yhä osassa yläkerran huoneista. Juoksevaa vettä ei edelleenkään ollut ja lämmitys toimi uuneilla ja lämpöpattereilla. Yläkerran iso sali oli tyhjillään ja kylmänä, ja osa ikkunoista oli laudoitettu umpeen. Alakerta oli kokonaan asumaton. 41


Alakerrassa on huvilan historiaa esittelevä pysyväisnäyttely. På nedre våningen finns det en permanent utställning som presenterar villans historia. There is a permanent exhibition downstairs presenting the history of the villa.

Asukkaiden yhteiskäytössä oleva yläkerran sali toimii olohuoneena. Sen yhteydessä on myös parveke, jolta aukeaa hieno näkymä yli Eläintarhanlahden. Yhteiskäytössä on myös keittiö, suihkutilat ja WC:t. Salen i övre våningen fungerar som gemensamt vardagsrum för invånarna. Där finns också en balkong med en anslående vy över Djurgårdsviken. Gemensamt utnyttjas också köket, duschutrymmena och WC:na. The upstairs hall functions as the joint living room for the residents. The balcony with magnificent views over Eläintarhanlahti bay is also connected to it. The kitchen is also shared, as are the bathrooms and toilets. 42


43


Helsinki-päivän tapahtuma ja avoimet ovet, v. 2015 Helsinki-dagen evenemang och öppet hus, år 2015 Helsinki-day happening and open house, year 2015

Niilo Koljonen myi talon Helsingin kaupungin kiinteistövirastolle vuonna 1996. Huvila jäi kylmilleen ja tyhjäksi odottamaan kohtaloaan. Vuonna 1996 talon huollon puutteesta johtuneet vauriot olivat ehtineet levitä parvekkeista ja ulkoportaista paikoitellen kantaviin rakenteisiin saakka. Eteläisen julkisivun parvekkeet olivat vaurioituneina poistettu. Muutaman vuoden autiona ollut rakennus todettiin kuitenkin vankkatekoiseksi ja sisätiloiltaan hyvin säilyneeksi. Myös huvilan rakennushistoriallinen arvo ja merkitys ympäristölleen todettiin kiistattomaksi. Kunnostuksen suunnittelu aloitettiin syksyllä 1997 ilman että rakennuksen käyttötarkoitusta olisi päätetty. Tavoitteeksi otettiin rakennuksen korjaaminen huvilan luonnetta vaalien ja sille kuuluvan arvon palauttaminen ympäristöä unohtamatta. Huvilan käyttöä suunniteltaessa oli huomioitavaa sen keskeinen sijainti ja se, että se oli jäljellä olevista huviloista ainoa, johon vielä oli mah44

dollista luoda tilaisuus tutustua huvilakulttuuriin. Tämä antoi aiheen huvilan julkiselle käytölle. Helsingin kaupungin kiinteistövirasto löysi sopivan vuokralaisen vuonna 1998. Huvilan vuokrasi Helsingin kaupungin kulttuurikeskus. Remontin valmistuttua keväällä 2000 Kulttuurikeskus perusti huvilaan ulkomaalaisten taiteilijoiden residenssin edistääkseen taiteilijavaihtoa Suomen ja muiden maiden välillä. Ammattilaistaiteilijat kaikilta eri aloilta ja ympäri maailmaa saavat vuokrata huvilan yläkerrasta asuinhuoneen Suomessa työskentelynsä ajaksi. Huoneita vuokrataan vähintään viikoksi, maksimissaan noin kahdeksi kuukaudeksi ympäri vuoden. Asukkaita on ollut toistasataa vuosittain. Talon alakerran 4 huonetta on varattu huvilan historiaa esittelevälle pysyväisnäyttelylle. Siellä on järjestetty myös pienimuotoisia tapahtumia ja teatteriesityksiä vanhan talon henkeä kunnioittaen. Suosittu ja maksuton yleisötapahtuma huvilassa on ollut Helsinki-päivä 12.6.


Invånarna i Djurgårdsvillan 14 åren 1958-2000

Efter Signe Bloms död år 1958 beboddes villan endast av utomstående hyresgäster. I bostadsbristens tider hade man infört hyresreglementering; huset måste delas upp i flera lägenheter och varje hyresgäst hade ett visst antal kvadratmeter och en viss hyra på sin lott. Man bodde i huset på tidsbestämda hyreskontrakt. Huset ägdes av sterbhuset Blom, som investerade hyresintäkterna i renovering av det gamla och stora huset. Trots det förföll huset, varför det såldes åt Niilo Koljonen, som insåg det kulturhistoriska värde som villorna i Fågelsången representerade. År 1983 hyrde Niilo Koljonen ut rum i både övre och nedre våningen åt arbetande och studerande ungdomar. Han bodde själv i övre våningen. Hyresgästerna var inalles sex. Huset hade inte rinnande vatten, utan vattnet togs ur brunnen på gården. Som toalett fungerade en kompost, som tömdes i den närliggande kloakbrunnen. På sommaren installerades på gårdsplanen en dusch, skyddad för insyn av en ymnig växtlighet. Rummen uppvärmdes med kakelugnar och separata radiatorer. Också ett annat tragiskt dödsfall hör till husets historia. Ett av rummen var uthyrt åt ett par som väntade barn. En vinterkväll år 1983 tog deras liv en sorglig vändning: mannen sköts till döds vid den närliggande Tokoistranden, på en liten fotgängarbro. Han avled på vägen till sjukhuset, och den skyldiga kunde aldrig påträffas. Brottet är fortfarande ouppklarat. År 1990 flyttade de unga hyresgästerna i Djurgårdsvillan in och ut i snabb takt. Husets ägare Niilo Koljonen bebodde fortfarande en del av rummen i övre våningen. Rinnande vatten fanns fortfarande inte, och uppvärmningen fungerade med kakelugnar och radiatorer. Den stora salen i övre våningen stod tom och kall, och en del av fönstren hade förspikats med bräder. Nedre våningen var helt obebodd.

Niilo Koljonen sålde huset till Helsingfors stads fastighetsverk år 1996. Huset var tomt och kallt, och väntade på sin lott. År 1996 hade skadorna på grund av misskötsel hunnit sprida sig från balkonger och yttre trappor ända till de bärande konstruktionerna. Ändå konstaterades, att huset som stått öde ett antal år, var stabilt byggt och väl bevarat till sitt inre. Likaså konstaterades att husets byggnadshistoriska värde och dess betydelse för miljön var obestridligt. Planeringen av husets renovering inleddes hösten 1997 utan något beslut om husets framtida användning. Målsättningen var att renovera huset med bevarande av villans karaktär, och att återställa dess värde med beaktande av miljön. Vid planeringen av vad huset skulle användas för hade man att se till dess centrala läge och att det var det enda av de återstående villorna där man ännu kunde erbjuda en möjlighet att studera villakulturen. Dessa var skälen till att villan togs i offentligt bruk. Helsingfors stads fastighetsverk fann en lämplig hyresgäst år 1998. Villan hyrdes ut till Helsingfors stads kulturcentral. När renoveringen var klar hösten 2000 grundade Kulturcentralen i villan ett residens för utländska konstnärer, i syftet att befrämja konstnärsutbytet mellan Finland och övriga länder. Bildkonstnärer, utövande artister och musiker från olika delar av världen kan hyra ett rum i husets övre våning för den tid de arbetar i Finland. Rummen hyrs i allmänhet ut för minst en vecka, högst för cirka två månader. Mer än hundra konstnärer per år har bott i villan från början. Fyra rum i husets nedre våning har reserverats för en permanent utställning som presenterar villans historia. Där har också ordnas smärre publika evenemang och performancer. Ett populärt årligen återkommande program har varit Helsingforsdagen i juni.

45


Residents of Villa no. 14 from 1958-2000

After Signe Blom’s death in 1958, the villa was occupied by tenants. The rent control which sprang from the housing shortage meant that the house had to be divided into several flats and each tenant was allocated a certain amount of space for a fixed rent. The rental agreements were made for fixed periods. The house was owned by the Blom heirs, who spent the income on refurbishing the large, old building. The building did, nonetheless, become rather dilapidated and the heirs sold the house to Niilo Koljonen, who was also well aware of the cultural and historical value of the Linnunlaulu villas. In 1983, Niilo Koljonen let rooms upstairs and downstairs in the villa to young working people and students. He himself remained living upstairs, while the rest of the house was occupied by six tenants altogether. The house had no running water; the water was drawn from the well. The toilet was a composting one, which was emptied in the nearby cesspool. In the summer, a shower was built in the garden safe from prying eyes thanks to the wild vegetation. The rooms were heated by stoves and portable radiators. The house is linked with another tragic death. One of the upstairs rooms was let to a couple who were expecting their first baby. One winter evening in 1983, their lives took an unexpected turn as the man was shot near the villa in Tokoinranta, on a small walking bridge. He died on the way to the hospital. The perpetrator was never caught and the crime is still unsolved. By 1990, the turnover of tenants was high. Niilo 46

Koljonen, the owner, still lived in the upstairs flat. There was still no running water and the heating was by wood and heaters. The large upstairs hall was standing empty and cold and some of the windows had been boarded up. The downstairs was unoccupied. Niilo Koljonen sold the house to the City Real Estate Department in 1996. The house stayed unoccupied and without heating for some time. The lack of maintenance resulted in extensive damage throughout the building, including some parts of the foundation. Even the balconies on the south side of the house had been badly damaged and demolished. Despite being deserted for a couple of years, the building was, however, deemed sturdy enough and the interiors relatively well preserved. Nor was there any doubt as to the cultural and historical significance of the building. The renovation planning was initiated in autumn 1997, but no decision on the eventual use of the building was made at that stage. The aim was to repair the villa respecting its original character and restoring its inherent value without overlooking the surroundings either. When planning the future use of the house, specific considerations were the central location of the building and the fact that this was the only one of the remaining villas that would still lend itself to reviving the traditional villa culture. This lead to the idea of opening the villa to public use. The City Real Estate Department found a suitable tenant, the City of Helsinki Cultural Office, in 1998. After the renovation was completed in spring 2000, the Cultural Office established a foreign


Eläintarhan huvila pohjoispuolelta ennen remonttia v. 1997 Djurgårdsvillan från norra sidan, innan renovering år 1997 Villa Eläintarha from the northern side, before the renovation year 1997

Pääovi ennen remonttia. The main entrance before the renovation. Ingång innan renovering. 47


48


artists’ residence in the villa in its bid to promote artist exchange between Finland and other countries. Artists of all disciplines, from all over the world, can rent a room upstairs in the villa for the duration of their stay in Finland year around. The rental period is a minimum of one week, maximum approximately two months. There has been more than a hundred guests a year ever since. Four rooms downstairs are reserved for the permanent exhibition presenting the history of the villa. It also serves as a venue for small-scale events and theatre performances, respecting the spirit of the old house. A very popular happening open to the public is Helsinki-Day, organized once a year in June.

Alakerran salin tapetti on tehty käsityönä. Tapeten i salen har gjorts som hantverk. The wallpaper in the hall is hand-printed.

Huvila 14:n remontti

Huvilan remontin lähtökohtana oli, että kaikki alkuperäinen rakennusmateriaali säästetään ja käytetään uudelleen, jos vain mahdollista. Vain tuhoutuneet osat korvattiin uusilla ja purkuvaiheessa kaikki käyttökelpoinen merkittiin huolella palautettavaksi alkuperäiselle paikalleen. Talon lämmitys- ja lvi -ratkaisut vaativat tarkan vaihtoehtojen puntaroinnin. Huvilan lukuisat, alkuperäiset uunit eivät voineet toimia lämmön lähteenä, koska niiden käyttäjinä olisi väliaikaiset vierailijat, jolloin paloturvallisuus olisi kyseenalaista. Lopputuloksena valittiin sähkölämmitys ja koneellinen ilmanpoisto. Sisätilojen restauroinnin lähtökohtana oli alkuperäisten tapettien ja maalipintojen värisävyjen käyttäminen. Seinät olivat vuosikymmenten myötä saaneet useita maali- ja tapettipintoja, joten konservaattorit tekivät ison urakan ottaessaan esiin alkuperäiset pinnat. Seinien ja kattojen alkuperäiset koristemaalaukset rekonstruoitiin vaikka aivan alkuperäisen värityksen esille saaminen on aina työlästä. Tähän vaikuttaa mm. käytössä ollut puulämmitys, joka tuo pintoihin oman lisävärinsä. Joka tapauksessa talosta ei ollut tarkoitus tehdä museota, joten joitakin muutoksia väritykseen 49


Alakerran salin tapetti on käsinpainettu. Tapeten i salen har gjorts som hantverk. The wallpaper in the living room is hand-printed.

Alkuperäisten koristemaalausten esilletuomista ja restaurointia. Uppdykning och restaurering av de ursprungliga dekormålningar. Retrieval and restoration of the original decorative murals.

hyväksyttiin tulevaa käyttöä silmällä pitäen. Tavoitteena oli aikakauden ilmapiirin säilyttäminen ja kokonaisuuden harmonisuus, jotta tilat olisivat viihtyisiä myös nykymittapuun mukaan. Tapettimalleja haettiin sekä Museoviraston kokoelmista että vanhoista kotimaisista tapettimallistoista. Osa tapeteista tehtiin käsin painamalla. Värityksen lähtökohdaksi otettiin alkuperäisen tapettimallin lisäksi huoneiden uunien väritys. Alkuperäiset ikkunat olivat puuaineeltaan tervettä, joten ne kunnostettiin ja asennettiin alkuperäisille paikoilleen. Kaikissa restauroinnin työvaiheissa käytettiin alkuperäisiä materiaaleja ja työtapoja mahdollisuuksien mukaan. Huvilan käyttötarkoitusta huomioiva remontti toteutettiin vanhan rakennuksen ehdoilla, pistämättä alkuperäistä huonejakoa kokonaan uusiksi ja uhraamatta paljoakaan tilaa saniteetti- ja huoltotiloille. 50

Renoveringen av Villan 14

Utgångsläget vid renoveringen av villan var att allt ursprungligt byggnadsmaterial skall bevaras och såvitt möjligt återanvändas. Endast de förstörda delarna ersattes med nytt, och i rivningsskedet gjordes noggranna märkningar av allt användbart för återinsättning på dess gamla plats. Alternativen när det gällde husets uppvärmning och vvs-system krävde grundliga överväganden. Villans många originella kakelugnar kunde inte vara värmekällan, eftersom rummen skulle användas av tillfälliga gäster. Då skulle brandsäkerheten vara ifrågasatt. Den slutliga lösningen blev eluppvärmning och maskinell ventilation. Utgångspunkten vid renoveringen av det inre var att tillämpa färgskalan i de ursprungliga tapeterna och målytorna. Väggarna hade under årens lopp fått många nya målfärgs- och tapetytor, och konservatorerna hade ett styvt jobb med att


ta fram de ursprungliga ytorna. Väggarnas och takens ursprungliga dekormålningar restaurerades, även om det alltid är besvärligt att få fram den helt ursprungliga färgsättningen. På detta inverkar bland annat vedeldningen, som ger ytorna sin egen schattering. Avsikten var i varje fall att inte förvandla huset till ett museum, så vissa ändringar i färgsättningen accepterades med tanke på den kommande användningen. Syftet var att bevara epokens atmosfär och en harmonisk helhet, så att utrymmena skulle kännas trivsamma också enligt dagens måttstock. Tapetmodeller togs fram både ur Museiverkets samlingar och gamla inhemska tapetkollektioner. En del av tapeterna trycktes för hand. Utgångspunkten för färgsättningen var förutom de ursprungliga tapeterna också ugnarnas färgsättning. Trävirket i de ursprungliga fönstren var friskt, varför de sattes i skick och inmonterades på sina ursprungliga platser. I alla skeden av restaureringen utnyttjades ursprungliga material och arbetssätt såvitt det bara var möjligt. Renoveringen, som beaktade husets användningsändamål, genomfördes på den gamla byggnadens villkor, utan att man helt förnyade den ursprungliga rumsfördelningen, och utan att mycket utrymme anslogs för sanitet och underhåll.

The renovation of Villa no. 14

The starting point for the renovation work was for all the original building material to be kept and reused, if possible. Only the ruined parts were replaced and during the gutting all the reusable material was carefully marked, in order to be returned to its original place. The heating and hvac solutions required careful weighing of different options. The many original wood-heated stoves in the building could not be the source of heat, not least because they would be used by guests and fire-safety could not be compromised. As a result, electricity and mechanical ventilation were the chosen alternatives. The restoration of the interior was based on the original wallpaper and paint. In the course of time, the walls had been repainted many times over and had several layers of wallpaper, so the conservationists had a huge task digging out the original surfaces. The original decorative murals and ceiling paintings were reconstructed although determining the exact original shades is always difficult. One detrimental factor, for example, is the wood heating, which alters colours. The intention, however, was not to turn the house into a museum, so some adjustments to the colour scheme were accepted to better serve the future use. The goal has been to retain the original atmosphere and overall harmony, so that the rooms would suit modern tastes, too. Wallpaper patterns were sought from the National Board of Antiquities collections, as well as old Finnish wallpaper models. Part of the wallpaper was hand-printed. The colour scale was based on the original wallpaper patterns and also the stoves. The wood of the original window frames was still in good condition, so they were repaired and reinstalled. In each phase of the restoration, original materials and methods were used as much as possible. The alteration of the villa to serve its new purpose was carried out on the terms of the old building. The room division was scarcely changed and not much space was sacrificed for sanitary and service purposes.

51


L Ä H D E LUETTELO

Hakkarainen, Helena: Pitkänsillan pohjoispuolen teollisuusalueiden syntyvaiheista ja rakentumisesta. Narinkka 1983. Häyrynen, Maunu: Maisemapuistosta reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka 1880-luvulta 1930-luvulle. Helsinki-seura, Helsinki 1994. Klinge, Matti: Katsaus Suomen historiaan. Otava 1982. Krohn, Aarni: Tsaarin Helsinki. Idyllistä itsenäisyyteen. Tammi 1967. Lönnqvist, Bo ja Rönkkö, Marja-Liisa: Helsinki. Kuninkaankartanosta Suomen suurkaupungiksi. Tammi 1988. Nenonen, Kaija ja Toppari, Kirsti: Herrasväen ja työläisten kaupunki. Helsingin vanhoja kortteleita 2. Sanoma Osakeyhtiöt 1983. Pehkonen, Marja: Kaisaniemi – sydämessä ja syrjässä ja Tuomi, Marja-Liisa: Kierros lahden ympäri - Töölönlahden ympäristön kulttuurihistoriaa. Narinkka. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja 1986-1987. Sundman, Mikael: Helsingin rakentumisen vaiheet. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 1980. Tuomi, Marja-Liisa: Tallgrenin villat. Teollistuvan Helsingin työläiskasarmit. Narinkka 1990. Ylikangas, Heikki: Käännekohdat Suomen historiassa. Wsoy 1986. Linnunlaulu – selvitys alueen tulevista käyttömahdollisuuksista. Helsingin kaupunki 1980.

Valokuvalähteet:

Helsingin Kaupunginmuseo (kuvat sivuilla: 4-7, 10 ja 29) Rhea Riska ja Asta Ekberg, Blomin suvun jälkeläiset (kuvat sivuilla: 11-22, 24-28) Mikael Lindén/Studio JML (kuvat sivuilla: 32, 33) Sari Viertiö (kuvat sivuilla 30, 31 ja 34, 35)

Haastattelut:

Riska, Rhea 17.5.01 ja 28.8.01 Ekberg, Asta 28.8.01 ja 26.9.01 Elmgren, Charlie 26.9.01 Heinonen, Valpuri 22.10.01 Kirjavainen, Hanna 29.10.01

Kiitokset:

Viertiö, Sari Junttila, Harri

52


K Ä L L FÖ RTEC KNI NG

Hakkarainen, Helena: Pitkänsillan pohjoispuolen teollisuusalueiden syntyvaiheista ja rakentumisesta. Narinkka 1983. Häyrynen, Maunu: Maisemapuistosta reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka 1880-luvulta 1930-luvulle. Helsingfors-samfundet, Helsingfors 1994. Klinge, Matti: Katsaus Suomen historiaan. Otava 1982. Krohn, Aarni: Tsaarin Helsinki. Idyllistä itsenäisyyteen. Tammi 1967. Lönnqvist, Bo ja Rönkkö, Marja-Liisa: Helsinki. Kuninkaankartanosta Suomen suurkaupungiksi. Tammi 1988. Nenonen, Kaija ja Toppari, Kirsti: Herrasväen ja työläisten kaupunki. Helsingin vanhoja kortteleita 2. Sanoma Osakeyhtiöt 1983. Pehkonen, Marja: Kaisaniemi – sydämessä ja syrjässä ja Tuomi, Marja-Liisa: Kierros lahden ympäri - Töölönlahden ympäristön kulttuurihistoriaa. Narinkka. Helsingin stadsmuseums årsbok 1986-1987. Sundman, Mikael: Helsingin rakentumisen vaiheet. Helsingfors stadsplaneringsverks publikation 1980. Tuomi, Marja-Liisa: Tallgrenin villat. Teollistuvan Helsingin työläiskasarmit. Narinkka 1990. Ylikangas, Heikki: Käännekohdat Suomen historiassa. Wsoy 1986. Linnunlaulu – selvitys alueen tulevista käyttömahdollisuuksista. Helsingfors stad 1980.

Fotografiska källor:

Helsingfors Stadsmuseum (bilderna på sidorna: 7-10, 13 ja 32) Rhea Riska ja Asta Ekberg, efterlevande till släkten Blom (bilderna på sidorna: 14-25, 27-31) Mikael Lindén/Studio JML (bilderna på sidorna: 35, 36) Sari Viertiö (bilderna på sidorna: 33, 34 och 37, 38)

Intervjuer:

Riska, Rhea 17.5.01 ja 28.8.01 Ekberg, Asta 28.8.01 ja 26.9.01 Elmgren, Charlie 26.9.01 Heinonen, Valpuri 22.10.01 Kirjavainen, Hanna 29.10.01

Tack:

Viertiö, Sari Junttila, Harri

53


SO U RC E S

Hakkarainen, Helena: Pitkänsillan pohjoispuolen teollisuusalueiden syntyvaiheista ja rakentumisesta. Narinkka 1983. Häyrynen, Maunu: Maisemapuistosta reformipuistoon. Helsingin kaupunkipuistot ja puistopolitiikka 1880-luvulta 1930-luvulle. Helsinki-seura, Helsinki 1994. Klinge, Matti: Katsaus Suomen historiaan. Otava 1982. Krohn, Aarni: Tsaarin Helsinki. Idyllistä itsenäisyyteen. Tammi 1967. Lönnqvist, Bo ja Rönkkö, Marja-Liisa: Helsinki. Kuninkaankartanosta Suomen suurkaupungiksi. Tammi 1988. Nenonen, Kaija ja Toppari, Kirsti: Herrasväen ja työläisten kaupunki. Helsingin vanhoja kortteleita 2. Sanoma Osakeyhtiöt 1983. Pehkonen, Marja: Kaisaniemi – sydämessä ja syrjässä ja Tuomi, Marja-Liisa: Kierros lahden ympäri - Töölönlahden ympäristön kulttuurihistoriaa. Narinkka. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja 1986-1987. Sundman, Mikael: Helsingin rakentumisen vaiheet. Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisu 1980. Tuomi, Marja-Liisa: Tallgrenin villat. Teollistuvan Helsingin työläiskasarmit. Narinkka 1990. Ylikangas, Heikki: Käännekohdat Suomen historiassa. Wsoy 1986. Linnunlaulu – selvitys alueen tulevista käyttömahdollisuuksista. Helsingin kaupunki 1980.

Photographic sources:

Helsinki City Museum (pp. 7–10, 13 and 32) Rhea Riska and Asta Ekberg, descendants of the Blom family (pp. 14–25, 27–31) Mikael Lindén/Studio JML (pp. 35, 36) Sari Viertiö (pp. 33, 34 and 37, 38)

Interviews:

Riska, Rhea 17 May 2001 and 28 Aug 2001 Ekberg, Asta 28 Aug 2001 and 26 Sep 2001 Elmgren, Charlie 26 Sep 2001 Heinonen, Valpuri 22 Oct 2001 Kirjavainen, Hanna 29 Oct 2001

Kiitokset:

Viertiö, Sari Junttila, Harri

54


55


A N N A N TA L O

CAISA

E S PA N L AVA

K A N N E LT A L O

56

M A L M I TA L O

S AV O Y-T E AT T E R I

STOA

V U O TA L O

Profile for Marjo Aro

Elaintarhan huvilahistoriikki  

Elaintarhan huvilahistoriikki  

Profile for marjoaro
Advertisement