Kaupunki ekosysteemipalvelujen tuottajana

Page 68

ALUE Mukkula

Niemi

Laune

Kerinkallio

62

YLEISKUVAUS

MAA

VESI

ILMA

Mukkulan väljästi rakennettu kerrostalovaltainen asuinalue edustaa 60-luvunmetsäkaupunkiihannetta. Mukkula kuuluu Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin ja alue on maakuntakaavassa määritelty maakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi.

Alue on topografialtaan ja maaperältään vaihtelevaa. Eteläosa on kallioselännettä ja pohjoisesta alue laskeutuu kapeaan Merrasojan laaksoon. Pohjoisosassa on myös pieniä kallioisia soramoreenimäkiä. Itäosan maaperän on pääosin savea tai muita hienojakoisia kerrostumia

Alue kuuluu Merrasjärven valumaalueeseen(osittain Vesijärven lähialuetta). Merrasojan vedenlaadun tarkkailussa on havaittu suuria fosforipitoisuuksia. Alueen hulevedet ohjataan pääosin suoraan Merrasojaan, joka laskee rehevästä Merrasjärvestä Vesijärveen.

Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole isoja teitä tai muita ilmanlaatua heikentäviä tai merkittäviä meluhaitoja aiheuttavia toimintoja. Sekä alueen pohjois- että eteläpuolella on hiljaisiksi alueiksi(alle 45dB) määriteltyjä viheralueita.

Niemen alue on Lahden tiedeja yrityspuistoa, jossa toimii muun muassa yliopistojen ympäristötutkimuksen laitoksia sekä cleantech-alan yrityksiä. Alueen teollisuustoiminta on vähitellen muuttumassa tai siirtymässä muualle, joten aluetta on tarve kehittää voimakkaasti. Tulevaisuudessa alueelle on tulossa myös asumista.

Alue sijaitsee alavassa laaksossa Vesijärven rannalla ja on entistä Vesijärven pohjaa. Laaksossa maaperä on savea ja hienoa hietaa. Alueen luoteisosa (UPM-tontti) on pohjavedenmuodostumisaluetta. Aluetta ympäröi moreeni-/ kallioselänteet.

Alue on Joutjoen valuma-aluetta ja osittain Vesijärven lähialuetta. Rannassa toimii pienvenesatama. Alueen läpi virtaa Joutjoki, jonka uoma on kanavoitu. Sen kautta virtaa Vesijärveen Kymijoen voimalaitoksen lauhdevedet, mikä pitää uoman suun sulana ympärivuotisesti. Alueella on laajasti päällystettyjä alueita.

Alue sijaitsee laaksossa mäkien ympäröimänä, mikä saattaa aiheuttaa inversiotilanteita. Järven läheisyys tasoittaa lämpötiloja, mutta lisää tuulisuutta. Alueella on jonkin verran raskasta liikennettä. Liimatehdas aiheuttaa hajuhaittaa tehtaan välittömään ympäristöön. Keväisin hiekoitus voi aiheuttaa pölyhaittaa.

Alue on eteläisen Lahden kaupallinen keskus, nk. Launeen marketalue. Alueella sijaitsee vähittäiskaupan suuryksiköitä. Alueen maisemakuvaa hallitsee leveä Uudenmaankatu, laajat pysäköintialueet ja suurimittakaavaiset kaupalliset rakennukset. Alueella ei ole asumista.

Alue on Salpausselän eteläreunaa, missä kallioperää peittää paksu siltti-/savikerros. Tarkastelualueella maaperä on pääosin savea, mutta osittain hiesua alueen länsireunassa. Hienojakoisten kerrostumien alla on hyvin vettä johtava hiekka-/sorakerros, joka on osa Launeen pitkittäisharjua, joka tulee alueella pintaan muutamissa kohdissa hiekka/soramuodostumina.

Alue sijaitsee pohjavesialueella ja alueella on myös pieni pohjaveden muodostumisalue. Muualla pohjaveden muodostuminen on niukkaa. Alueen länsipuolella on pohjevedenottamo, jonka suoja-alue ulottuu tarkastelualueelle. Alueen läpi virtaa Porvoonjokeen laskeva Paskurinoja, jonka veden laatu on heikko. Oja kulkee osittain putkessa. Tulviminen on aiheuttanut ajoittain ongelmia.

Alue on Lahden keskustan lähialueista laajin meluisa alue. Melutaso ylittää lähes koko alueella päivisin 55dB ja suurimmaksi osaksi yli 60dB. Suurista liikennemääristä johtuen alueella on ajoittain ilmanlaatuongelmia. Erityisesti keväällä ilmanlaatu on ollut ajoittain erittäin huono.

Alue on maakunnallisesti merkittävä 40-luvun lopulla rakennettu yhtenäinen puutarhamainen asuinalue. Rakennukset ovat pääosin puolitoistakerroksisia rintamamiestaloja ja ne sijaitsevat säännönmukaisesti riveissä suorakulmaisen katuverkoston varsilla. Tontit ovat melko isoja (n. 1000 m²), joten alueella on mahdollisuuksia lisärakentemiselle.

Alue sijaitsee kallioisten moreeniselänteiden reunustamassa laaksossa. Laakson maaperä on karkeaa hietaa, joka läpäisee vettä melko hyvin ja soveltuu hyvin puutarhaviljelyyn. Viljavuutta ja pieneliötoimintaa voidaan parantaa kompostoinnilla.

Alue kuuluu Vartio-ojan valumaalueeseen. Alue on pohjavesialuetta, mutta ei pohjaveden muodostumisaluetta. Alueella on paljon avo-ojia, joita hoidetaan nurmipainanteina. Pihoilla on pääosin sorakäytävät ja vain vähän läpäisemättömiä pintoja.

Korkeiden mäkien ympäröimä laakso saattaa olla arka halloille. Alueen välittömässä läheisyydessä ei ole isoja teitä tai muita ilmanlaatua heikentäviä tai meluhaittoja aiheuttavia toimintoja. Alueen itäpuolella sijaitsevat metsäiset alueet on määritelty ensimmäisen luokan hiljaisiksi alueiksi.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.