Newsletter 2 / 07

Page 21

KEVÄÄLLÄ TAPAHTUNUTTA

nasi maalaisidyllin täydellisesti. Tässä vaiheessa haluan nopeasti poiketa aiheesta ja esittää suurkiitoksen leirin keittiöryhmälle: kuten 80- vuotiaalla isoäidilläni on tapana todeta, ”ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!” Leiriympäristö tarjosikin oivan kontrastin kaikelle sille kuvamateriaalille, jota meille suomalaisille vapaaehtoisille esiteltiin valmennuksen aikana. Afrikan slummija Nepalin orpokotikuvien katsomisen jälkeen astuminen ulos hirsimökistä edellä kuvattuun maisemaan konkretisoi tulevaisuudessa odottavan elinympäristön muutoksen täydellisesti. Tulevien vapaaehtoisten päivät täyttyivät monipuolisesta valmentautumisesta tulevaa koitosta varten. Faktatiedon jakamisen lisäksi teimme draamaharjoituksia, jolloin käsite ”piinapenkki” tuli varmasti jokaiselle selväksi. Lisäksi saimme osallistua Albatrossi-yhteisön seremoniaan, jossa allekirjoittanut valittiin heimon uudeksi jäseneksi jalkojen kosketuksen (!) perusteella. Pelkkää draamaa ei kuitenkaan leirimme ollut, vaan saimme kuulla entisten vapaaehtoisten mielenkiintoisista kokemuksista vieraassa kulttuurissa kuin myös lääkärin luennon matkailuun liittyvistä terveysriskeistä. Haluaisinkin kiittää lääkäri Taneli Puumalaista asiantuntevasta esitelmästä!

Lisäksi jokainen tuleva vapaaehtoinen sai spesifimpää maa- tai maanosakohtaista tietoa joko jo maassa olleelta vapaaehtoiselta tai Suomessa olevalta ulkomaalaiselta vapaaehtoiselta. Ulkomaisiin vapaaehtoisiin tuli tutustuttua muun muassa yhteisten pelien ja leikkien välityksellä. Pääsimme myös mittelemään paremmuuttamme leiriolympialaisissa. Iltaisin oli mahdollisuus saunomiseen ja uimiseen sekä yleiseen ”hengailuun” muiden leiriläisten kanssa. Viimeisenä iltana ulkomaiset vapaaehtoiset järjestivät bileet, joissa pääsi tutustumaan eri maiden ”bileruokiin” ja juomiin. Samaisena iltana myös kummitusjutut heräsivät eloon ja päärakennus olikin muutettu kummitustaloksi. Itse en valitettavasti päässyt tutustumaan kyseiseen taloon, mutta kylmät väreet hiipivät pitkin selkäpiitä pelkästään seuraavan aamun juttuja kuunnellessa! Ilmeisesti myös sangria oli ajanut asiansa, kun sunnuntai-aamuna poikkeuksellisen usean päätä kivisti... Kaiken kaikkiaan leirin anti oli kerrassaan mahtava! Vaikka ajatukset tulevaan lähtöön liittyen saattoivat ajelehtia laidasta laitaan ja tiedon sulatteleminen sekä prosessointi oli välillä rankkaa, jäi päällimmäiseksi tunteeksi 21


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.