OPINTOMATKA POWERPARKKIIN

Auringonsäteet heijastuvat linja-auton ikkunoista, viidenkymmenen innokkaan Hupimestarin kavutessa kyytiin. Aamun varhaudesta huolimatta vilkas puheensorina täytti tilan. Unohtumaton matka kohti Powerparkia oli alkanut.

Etelä-Pohjanmaan sykkivään monopolikeskukseen – Ala-Härmään oli bussilla köröteltävää usean tunnin verran. Onneksi seuranani matkaisäntänä toimi Stadin kovin tarinankertoja. Matkustajat saivat siis nauttia toinen toistaan spektaakkelimaisempia ohjelmanumeroita, esityksiä sekä kilpailuja. Allekirjoittaneena voisinkin tähän väliin lainata legendaarista Mika ”Nure” Nurmelan letkautusta AC Oulun nousujuhlien jälkeen vuodelta 2009: ”Ei matka tapa, vaan se seura.”

Ajan kuluessa kuin Taigan siivillä, huomasimme pian jo horisontissa siintävän määränpään. Perillä meitä odottaisi yli 160 hehtaaria riemua – jo vuodesta 1999. Puolensadan Hupimestarin kirmatessa Suomen pinta-alaltaan laajimmassa huvipuistossa, ei huvia puuttunut. Hurjat laitteet, ystävällinen henkilökunta ja pitkät jonot täyttivät päivämme. Taisi paikallinen TikTok-julkkiskin astella vastaan. Huhujen mukaan puistossa vietettiin kuitenkin kansallisia historiapäiviä, sillä alueen ruokapalveluja varjosti suurien nälkävuosien 1866–1868 laiha haamu. Toki väite voi pohjautua myös kirjoittajan henkilökohtaiseen malttamattomuuteen sekä hedonistiseen suhteeseen huvipuistoruokaan. Ruuanmetsästyksen yhteydessä löysimme itsemme lopulta minigolfin kilpailullisesta maailmasta.

Kipin kopin takaisin bussiin! Matka kohti Vaasaa alkakoon. Tunnin ajomatkan päässä meitä odotti kaupungin yksi hohdokkaimmista hotelleista, jossa tulisimme viettämään railakkaan yön. Hotellille saavuttuamme jakauduimme huoneisiin ja aloimme valmistautua iltaan. Pienen levon jälkeen suuntasimme kohti Vaasan kruununjalokiveä anniskeluravintola Fontanaa. Menomestoille saavuttuamme, oli meille aseteltu kuvitteellinen punainen matto, jota pitkin askelsimme kuninkaallisten lailla jonon ohi. Suuren maailman meininkiä. Laulu raikasi, tanssiliikkeet olivat hurmaavia ja virvokkeet maistuvia. Fontanan syleilystä moni meistä vapautuikin vasta aamuauringon sarastaessa. Olipahan päivä.

Seuraavana aamuna kömmimme koloistamme takaisin tuttuun linja-autoomme ja suuntasimme ajovalot kohti kotia. Puheensorina oli vaihtunut seesteiseen hiljaisuuteen. Innokkuus haikeuteen.

Opintomatkamme lähestyi loppua.

Haluan vielä kiittää kaikkia matkaan osallistuneita, Powerparkin mukavaa henkilökuntaa sekä

Lasten Päivän Säätiötä, joka rahallisesti tuki matkaamme. Kiitos – Eetu Jokela