1 minute read

Liedon lukion tutoreiden mietteitä

Me valitsimme Lilun

Liedon lukion tutorit ovat syksyn aikana miettineet omia valintojaan ja tulevaisuuttaan. Mikä sai heidät valitsemaan lukio-opinnot ja Liedon lukion eli Lilun?

Ella, Venla, Wilma, Lotta ja Alina ovat sitä mieltä, että Liedon lukio on sopivan kokoinen lukio. Opiskelijat ja opettajat tuntevat toisensa, apua saa helposti ja opetuksessa voi huomioida opiskelijan paremmin kuin isossa lukiossa.

“Lilussa on yhteisöllinen ja hyväksyvä ilmapiiri. Lilu on ystävällinen, avulias, turvallinen ja kotoisa. Lisäksi kurssivalintoja on monipuolisesti ja opinto-ohjaus on erinomaista.”

Liedon lukiossa opiskelijat työskentelevät paljon läppäreillä ja kokeet ovat sähköisiä, koska YO-kokeet ovat valtakunnallisesti sähköisessä muodossa. Lilussa tietotekniikkaosaaminen on arkea ja yhteydet toimivat.

Opinto-ohjauksesta apua

Tyttöjen mielestä opinto-ohjauksesta saa hyvin apua tulevaisuuden jatko-opintojen suunnitteluun ja ylioppilaskirjoituksiin.

“Aion pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan. Koen saavani Lilusta hyvät lähtökohdat tämän haaveen toteuttamiseen. Uskon, että mikä tahansa opiskelupaikka tai ammatti onkaan tähtäimessä toisen asteen opintojen jälkeen, Lilu tarjoaa mahdollisuuden tavoitella unelmiaan”, sanoo Wilma.

“Opinto-ohjauksella on hyvinkin suuri merkitys etenkin lukio-opiskelussa. Koulumme opo Anu on aivan ihana ja aurinkoinen persoona, jonka hyvä tahto kaikkia kohtaan näkyy jo kauas. Itselleni on ollut jo ala-asteelta selkeää, että pyrin lääkikseen, joten en ole erityisemmin tarvinnut opinto-ohjausta alan pohtimiseen liittyvissä kysymyksissä, mutta jos on vähänkään epävarma olo, ei ole minkäänlainen este kysyä opolta apua ja juuri silloin opinto-ohjauksen asema korostuu. Monet tulevatkin lukioon tietämättä lainkaan mitä tulevat tulevaisuudessa tekemään, sekä saadakseen lisää mietintäaikaa tulevaisuutta varten ja ylioppilastodistuksen saadessaan kuitenkin omaavat jo selkeän suunnitelman jatkon varalle” pohtii Lotta.

“Opo auttaa aina, kun tarvitsee varmuutta ja selkeyttä omiin suunnitelmiin”, miettii myös Alina.

Kansainvälisyyslinja ja hankkeet

Liedon lukion kansainvälisyyslinja on koronapandemian takia joutunut muutamien kurssien kohdalla odottamaan turvallisempia aikoja. Erityisesti hankevierailut ovat tällä hetkellä pysähdyksissä, mutta jatkuvat kun pandemiatilanne sen sallii. Kansainvälisyyslinjan opiskelijat ovat harmissaan asiasta, mutta linjan käyminen on kuitenkin hyvä lisäarvo lukio- ja YO-todistuksen liitteeksi.

Hankkeiden kautta Antti, Johanna, Emilia, Akusti ja Valtteri ovat päässeet vierailemaan Ranskassa, Espanjassa, Liettuassa ja Italiassa. Vieraita on käynyt myös mm. Etelä-Koreasta, Venäjältä, Azerbaidzhanista, Vietnamista, Ruotsista ja Saksasta. Kielitaito on parantunut selvästi ja kulttuuriin on päässyt tutustumaan todella läheltä. Kansainvälisyydestä innostuneena Emilia haluaa lähteä lukion jälkeen espanjalaiseen ystävyyskouluun kouluavustajaksi.

Tutorit ovat mukana lukion esittelyillassa, joka järjestetään virtuaalisesti 1.12. Lisätietoja löytyy lukion nettisivuilta liedonlukio.fi.