Talous-Thomaksen reseptinurkka

Kellertävien lehtien havinaa, sadepisaroiden ropinaa ja varhain pimeneviä iltoja.

Puhelimen kalenteri muistuttaa piipaten läsnäolostaan tasaisin väliajoin, että kolmen eri kurssin dedikset lähenevät ja yksi dedis ehtikin mennä jo. Herätyskello pirisee taas aamukuudelta. On lähdettävä töihin, jotta saisin fyrkkaa. Tuntuu kuitenkin siltä, että olisi vielä yö. Töistä palatessa kotiin, tuntuu siltä kuin aurinko olisi mennyt talviunille. Voisinpa minäkin vain nukkua talven yli.

Ai niin! To do –listalla on vielä CV:n sisällön päivittäminen, Pepin syövereistä kurssivalintojen tekeminen keväälle ja Linkkarissa pöhiseminen. On muistettava elää aallonharjalla tai muuten sitä tipahtaa työelämästä, ja jotenkin pitäisi muistaa se verkostoitu minenkin. Töissä on pakko käydä, jotta inflaation vaikutuksista selvitään yksinäisen opiskelijan taloudessa eikä säästöjäkään ole, mitä käyttää. Töistä on saatava jatkosopimus tai uusi työpaikka löydettävä, jottei uusi kotiosoite ole pian Suvantosillan alla. Sitten olisi vielä ne yhdet haalaribileet, mihin pitäisi mennä, jotta kaverit ja sosiaaliset suhteet säilyvät hyvinä. AH, kuulostaa aivan kuin eletään loppusyksyä ja kaamoskin tulee pian kylään – se tästä vielä puuttuukin!

Kahdella edellisellä kappaleella halusin kuvata sitä, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia eräällä opiskelijalla on ollut aikaisemmin elämässään, kun puhutaan siitä, että opiskelijaelämä on ihmisen parasta ja huoletonta aikaa. Eikä ole kiistämistä, etteikö sitä myös olekin. Syksyn aika on varmastikin monelle opiskelijalle monista eri syistä haastava: kaamos, kiihtyvä opiskelutahti, rahahuolet opintotuen ja lainan kuluessa pakollisiin kustannuksiin sekä ulkoiset paineet, jotka yhteiskunta asettaa opiskelijoille. Haluan tässä vaiheessa toivottaa tsemppiä kaikille!

Olen välillä pohdiskellut, miksi ihminen ajautuu yhteiskunnan oravanpyörään suorittamaan o maa elämää juuri niin kuin poliittiset päättäjät toivovat. Ensin suoritetaan erino maisin arvosanoin toinen aste, josta opiskelupaikka aukeaa hyvillä arvosanoilla unelmien korkeakoulusta. Tämän jälkeen tavoitellaan tutkinnon suorittamista mah dollisimman nuorena ja mahdollisimman nopeasti, jopa alle tavoiteajan. Opintojen ohella on ehdottomasti työllistyttävä o man alansa työtehtäviin, joka ei ainakaan toistaiseksi tuo taloudellista lisäarvoa, vaan viimeisetkin Kelan etuudet viedään opiskelijalta pois ja syynätään jokaiset tulojen lähteet ja rippeet. Ahkeruus ja suorittaminen siis kannattaa. Valmistu misen jälkeen siirrytään työputkeen, jossa minun ikäryhmälleni ei ole edes määritetty tulevaa eläkeikää. Siellä sitä sitten eletään tukka putkella yhteiskunnan oravanpyörässä; suljettuna häkkiin.

Välillä kysyn itseltäni, olenko todella valinnut alan, jossa haluan olla sitten loppuelämäni. Vastaukseni tähän on, että en välttämättä. Mistäpä sitä tietää, jos yhtenä päivänä haluan olla vihersuunnittelija tai toisena päivänä perustaa o man baarin. Se on kuulkaas elämää! Sen tiedän, että töiden päätteeksi poistun hetkeksi omasta oravanpyörästäni, johon minua ei voi sulkea! Haluan kannustaa jokaista opiskelijaa haastamaan itseään ja pohtimaan sitä, milloin viimeksi on tietoisesti poistunut o masta suorituskeskeisestä elämästä ja oravanpyörästä.

Syysterveisin ja vujujännää toivottaen N i k o A ro n e n

H a l l i t u k s e n j ä s e n ( y r i t y s- j a y h t e i s t y ö )