Legio Ostiensis ry:n 14. vuosijuhlat

“puhujat saivat raikuvat aplodit”

Kuvat: Kalle Kaskinen

J-P Räty

ousin teatteriravintolan kivisiä portaita sisään aveccini kanssa. Ne olivat Legion 14:sta vuosijuhlat. Näistä juhlista oli kohistu ja puhuttu monta kuukautta, oikeastaan koko syksy. Kaupunginteatterin eteinen oli täynnä tummapukuisia herrasmiehiä ja viimeisen päälle laittautuneita daameja. Varsinkin ensimmäisen vuoden opiskelijoille vuosijuhlat oli uusi elämys ja varmasti mieleen jäävä kokemus. Kuten hienoissa, akateemisissa juhlissa pitääkin noudatimme tarkkaa juhlaetikettiä ja rauhallisesti astellen siirryimme pöytiimme. Teatteriravintola oli lämpimästi valaistu ja pöydät kauniisti katettu. Daameille ojennettiin tuoleja ja odotettiin, että kaikki olivat pöydän luona ennen kuin istuuduttiin. Pöydissä oli nimilaput. Vuosijuhlilla, uimaharjulaisen sellutehtaan jatkamispäätöksellä ja ylioppilasjuhlissa on yksi yhteinen asia: Karjalaisten laulu. Se oli juhla-ohjelmamme esitteestä ensimmäinen laulettu laulu, vaikka tosin pohjois - karjalaiset vieraat muistivat sanat ulkoa jo peruskoulusta. Lauloimme vähän väliä jotain kappaletta. Osa oli ryypyn kestäviä juomalauluja (Kun mä kuolen, Minne hävis muisti ja Kolhoosinainen) ja osa herkempiä ja hienompia kappaleita kuten Heili Karjalasta.

NTunnelmaa ylläpitivät myös loistavat puhujat. Professori Matti Tolvanen aloitti puheensa sivistyksen merkityksestä sutkauksella kuten taitava puhuja. Janna Lund taas piti fuksien puheen ja kertoi pilke silmäkulmassa kokemuksiamme ja tuntemuksiamme yliopisto-opiskelun aloittamisesta. Molemmat puhujat saivat raikuvat aplodit. Myöskin Legion uusi ja vanha hallitus kävi pyörähtämässä mikrofonin takana ja lupasivat ajaa jäsenistön etuja. Kauppatieteilijöiden ainejärjestö Optimi onnitteli myöskin puheella 14 vuotta täyttänyttä ”lähes mopo-iän saavuttanutta” Legio Ostiensista. Illan päätteeksi herrasmiehet vievät daaminsa tanssilattialle. Siellä heiluttiin valomerkkiin asti.

Kuvia 14. vuosijuhlasta