Kauhavan ja Lapuan itäinen osa koostuu Evijärven liuskejakson kivistä, niihin purkautuneista syväkivistä, sekä Simpsiön metasertistä ja siihen liittyvistä kivistä (ks. luvut 5.2.27–5.2.30, 5.2.32 ja 5.2.34; kuvat 3–4). Läntinen osa on puolestaan varsin erilainen kokonaisuus, joka on ihmetyttänyt geologeja jo sata vuotta, ja jota edelleenkin tutkitaan aktiivisesti. Tätä kivilajia ja myös koko sen kattamaa aluetta on perinteisesti kutsuttu Vaasan graniitiksi (Saksela 1935; Laitakari 1942). Nimitystä voidaan yleisgeologisissa yhteyksissä käyttää edelleenkin niin kivilajille kuin alueellekin, vaikka sittemmin Vaasan graniitille on esitetty ainakin puolen tusinaa huomattavasti vaikeaselkoisempaa nimeä. Vaasan graniitti on Evijärven liuskeita nuorempi kivilaji, joka on syntynyt Svekofennisen vuorijononpoimutuksen yhteydessä. Koostumukseltaan ainoastaan osa “Vaasan graniitista” on tarkkaan ottaen graniittia, sillä suurin osa siitä sisältää vähemmän kalimaasälpä-mineraalia kuin varsinainen graniitti. Valtaosin Vaasan graniitti on koostumukseltaan granodioriittia. Kun kalimaasälvän määrä edelleen pienenee, kivestä tulee koostumukseltaan tonaliitti. Vaasan graniitissa on tällaisia tonaliittisia osia, mutta ne ovat kuitenkin synnyltään täysin erilaisia kuin edellä mainitut Kortesjärven ja Lapuan intruusioina esiintyvät tonaliitit. Toisin kuin merellisen litosfäärilaatan subduktoituessa ja sulaessa syntyneet ja ylös maankuoressa kohonneet tonaliitti-intruusiot (ks. kuva 1), on Vaasan graniitti syntynyt Evijärven liuskejakson kivien sulaessa likimain paikalleen (mm. Mäkitie 2000, 2001; Mäkitie et al. 2012; Suikkanen et al. 2014). Vaasan graniitissa näkyykin runsaasti sulamattomia tai osittain sulaneita kappaleita vanhemmista kiillegneisseistä ja -liuskeista (ks. mm. luku 5.5.1). Tällaista metamorfoosissa syntynyttä seoskiveä kutsutaan migmatiitiksi. Toisin paikoin Vaasan graniitin migmatiittiset piirteet ovat hyvinkin hallitsevia. Paitsi koostumuksellisesti ja migmatiittiutumisen voimakkuudeltaan, Vaasan graniitissa on huomattavasti vaihtelua myös tekstuuriltaan. Osa Vaasan graniitista on tasarakeista, mikä tarkoittaa, että kaikki mineraalirakeet, joista kivi koostuu, ovat suunnilleen saman kokoisia. Toinen päätyyppi on puolestaan porfyyrinen Vaasan graniitti. Porfyyrisessä kivessä on ns. hajarakeita, jotka ovat ympäröivää perusmassaa selkeästi suurempia. Hajarakeissa nähdään yleensä mineraalien suoria kidepintoja, eli hajarakeet ovat osittain tain kokonaan omamuotoisia. Vaasan graniitissa hajarakeet ovat plagioklaasi- tai kalimaasälpää. Kiven pinnalla nämä näkyvät vaaleina suorakaiteen muotoisina mineraalirakeina. Vaasan graniittiakin nuorempia, Svekofennisen vuorijononpoimutuksen loppuvaiheessa syntyneitä kiviä ovat graniittipegmatiitit, joita usein kutsutaan lyhyesti pegmatiiteiksi. Kauhavan Korvenniemen pegmatiitille on määritetty iäksi 1795 ± 5 miljoona vuotta, eli se on noin 70 miljoonaa vuotta nuorempi kuin Kortesjärven tonaliitit (ks. luku 5.1.22; Alviola et al. 2001). Pegmatiitit esiintyvät yleensä muita kiviä leikkaavina hyvin karkearakeisina juonina, ja ne syntyvät viimeisistä kiteytyvistä kivisulista. Tämän vuoksi ne ovat rikastuneet sellaisista alkuaineista, jotka eivät ominaisuuksiensa vuoksi suuressa määrin mene yleisimpiin kivilajeja muodostaviin mineraaleihin. Siksi pegmatiiteissa esiintyy usein harvinaisia mineraaleja, joista eräitä voidaan käyttää myös korukivinä. Näin on myös Kauhavan ja Lapuan alueella. Etelä-Pohjanmaa onkin etenkin pegmatiittiensa sekä Simpsiön jakson ja siihen liittyvän Ylistaron Vittingin jakson metasertin ansiosta koko Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen merkittävä korukivialue (Virkkunen et al. 1987; ks. myös Vilpas 1996 ja Kinnunen 2017). Lisäksi pegmatiitteihin rikastuneet harvinaiset maametallit ovat malminetsinnällisesti kiinnostavia, mikä on viime aikoina entisestään lisännyt malmigeologien kiinnostusta Etelä-Pohjanmaata kohtaan.
12