Puhtaus&palvelusektori 1 2015

Page 24

tarvittavia tietoja, muun muassa työnantajakohtainen työttömyysvakuutusmaksun perusteena oleva palkkasumma. Työttömyysvakuutusrahastolla on salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus saada työttömyysvakuutusmaksun määräämistä, perintää ja valvontaa varten tarpeellisia tietoja muun muassa väestörekisteriviranomaisilta, Eläketurvakeskukselta ja työeläkelaitoksilta, työnantajalta ja Verohallinnolta. Valvontarekisterinsä ja saamiensa tietojen pohjalta Työttömyysvakuutusrahasto valvoo työttömyysvakuutusmaksujen perintämenettelyn toimeenpanoa.

Työtapaturmavakuutuksen oltava voimassa työntekijän työnteon alkaessa.

YEL-vakuutusmaksut, rajamäärät 2015 Alle 53-vuotias yrittäjä

23,70 %

53 vuotta täyttänyt yrittäjä

25,20 %

Aloittava yrittäjä (22 prosentin alennus) vakuutus on alkanut vuonna 2013 tai myöhemmin • alle 53-vuotias yrittäjä • 53 vuotta täyttänyt yrittäjä

18,486 % 19,656 %

YEL-työtulon alaraja

7 502,14 €/v

YEL-työtulon yläraja

170 375,00 €/v

Maksu valitulle eläkevakuutusyhtiölle ilmoitetun yrittäjätulon mukaan.

Muut sosiaaliturvamaksut 2015 ja maksaminen Työnantajan sairausvakuutusmaksu

2,08 %

Yrittäjien sairausvakuutusmaksu (määräytyy YEL-työtulon mukaan, sisältyy ennakonmaksuun/veroprosenttiin)

2,23 %

• Yrittäjän päivärahamaksu • Yrittäjän lisärahoitusosuus • Yrittäjän sairaanhoitomaksu

0,78 % 0,13 % 1,32 %

Palkansaajien sairausvakuutusmaksu (sisältyy veroprosenttiin) • Palkansaajan päivärahamaksu • Palkansaajan sairaanhoitomaksu

2,10 % 0,78 % 1,32 %

Eläkkeensaajan sairaanhoitomaksu (sisältyy veroprosenttiin)

1,49 %

(maksu verottajalle ennakonpidätysten tilitysten yhteydessä)

Tapaturmavakuutusmaksu, keskimääräinen

0,9 %

Toimialoittainen työn tapaturmariskin mukaan. (maksu valitulle vakuutusyhtiölle ennakkopalkkasumman perusteella, täsmäytys toteutuman mukaan kalenterivuosittain)

Ryhmähenkivakuutusmaksu keskimäärin

0,07 %

Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu

(maksu ennakkopalkkasumman perusteella Työttömyysvakuutus­ rahastolle, täsmäytys toteuman mukaan kalenterivuosittain)

• Palkkasummasta, joka on enintään 2 025 000 € • Palkkasumman osasta, joka ylittää 2 025 000 € • TyEL-vakuutetun yrityksen osaomistajan palkkasummasta

0,80 % 3,15 % 0,80 %

Työntekijän maksu (työnantaja pidättää palkasta ja tilittää edelleen)

0,65 %

TyEL-vakuutetun osaomistajan maksu

0,24 %

Lakisääteinen sosiaalivakuutus

22

|

TYÖNTEKIJÄLLE

YRITTÄJÄLLE

Eläkevakuutus

Kun työntekijän ansion alaraja ylittyy

Kun tulorajan alaraja ylittyy

Tapaturmavakuutus

Jos työntekijöitä enemmän kuin 12 päivänä vuodessa

Vapaaehtoinen

Työttömyysvakuutus

Voimassa, työttömyysvakuutusmaksut maksettava

Voimassa

Sairausvakuutus

Voimassa

Voimassa

PUHTAUS&PALVELUsektori 1/2015


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Puhtaus&palvelusektori 1 2015 by Brochures - Issuu