Kyläesite

Page 1

Lohij채rven kyl채esite


Yleistä KYLÄMME Lohijärvi sijaitsee Ylitornion kunnan keskipisteessä n. 40 km Aavasaksalta Rovaniemen suuntaan sijoittuen Pakisvaaran ja Tervolan välisellä tieosuudella välille Mellakoski-Pakisvaara. Toinen, Piimätieksi kutsuttu tie tulee kylään Pessalompolon suunnasta.

Kylän pinta-ala on n. 170 km². Kokonaispinta-alasta n. 20% on vesistöjä. Ensimmäiset asukkaat ovat saapuneet vesistöjä myöten. 1750 luvulla. Siitä lähtien kehitys on jatkunut nykyiseen muotoon. Kylässä oli asukkaita v. 2004 lopussa 95, joista eläkkeellä 55, alle kouluikäisiä kouluikäisiä 13. Pakisjärvellä asukkaita 27, joista eläkkeellä 15, työikäisiä 12 1.1.2009 tehdyn laskennan mukaan Ihmisiä asuu Lohijärvellä 78 ja Pakisjärvellä 16. Yhteensä 95 joista enemmistö on miehiä.


Palveluista huolimatta elämme ikään kuin erämaan keskellä, vaarojen, järvi- ja jokimaiseman, kauniin puhtaan luonnon ympäröimänä. Alueen taloudet saavat vieläkin pääasiallisen toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta sekä vanhusten hoivatyöstä. Tätä tiivistettyä katsausta enemmän kylämme olosuhteista ja historiasta kerrotaan valmistumassa olevassa erillisessä kylähistoriassa. LOHIJÄRVEN KYLÄTOIMIKUNTA LOHIJÄRVEN KYLÄTOIMIKUNTA perustettiin

Ensimmäinen kyläkokous pidettiin 10.3.1985, jolloin valittiin puheenjohtaja sekä kuusijäseninen kylätoimikunta. Ensimmäinen kylätoimikunta sai tehtäväkseen selvittää ja tiedottaa kyläläisille asuntorakentamiseen liittyvistä muutoksista ja voimassa olevista säädöksistä sekä valmistella niiden pohjalta keinoja kylän asumistason parantamiseksi. Kylätoimikunnan tehtäväksi tuli järjestää elinkeinoelämään liittyvää koulutusta ja tiedotustilaisuuksia, selvittää mahdollisuudet nykyisen palvelutason säilyttämiseen ja puuttuvien palvelujen osalta niiden parantamiseen, kunnostaa uimaranta ja hankkia opasteet uimarannalle ja koululle. Lohijärven Kuohulla pidettiin ensimmäinen vappukokko 30.4.1988. Ensimmäinen rantailta pidettiin Lohijärven rannalla, tupaillan merkeissä 16.7.1988.


LOHIJÄRVEN KYLÄYHDISTYS

Kyläyhdistyksen aikaansaamaa Lohijärven kyläyhdistys rekisteröitiin 1991 Vuonna1993 19.12. kyläyhdistys päätti perustaa taloosakeyhtiön, joka sai nimekseen Lohitalot OY. Hallitus kokoontui 30.1.1994, jolloin nimi muuttui Lohijärven Kotipirtit OY:ksi. Päätettiin rakentaa 5 omakotitaloa ja tulojuhla uusille 3:n talon asukkaille oli 9.10.1994. Neljännen ja viidennen talon pohjaelementit asennettiin 29.10.1994. Kotipirtit oy on lopetettiin vuonna 2009. Viimeinenki talonpohja on luovutettu


Kyläyhdistyksen toimintaa

Vuoden 1991 alussa kylätoimikunta rekisteröitiin, jotta voitiin esim. sopia Leirikeskuksen vuokraamisesta Ylitornion kunnan kanssa. Samalla valittiin kyläyhdistyksen hallitus, johon kuuluu 8 jäsentä sekä puheenjohtaja. Leirikeskuksen rantaan valot tulivat 1991. Harjuvaaran näköalatorni valmistui v. 1993, sekä kolme laavua: Lohijärvi, Onkijärvi ja Leukumavaara. Kylätielle ja osaksi Piimätietä saatiin tievalaistus1992 Tietotupa Postikonttorin suljettua ovensa Lohijärven kylässä toukokuun viimeisenä päivänä 1991 tilat eivät jääneet tyhjilleen, vaan niissä aloitti toimintansa Lohijärven kyläyhdistys ry aloittamalla monipuolisia palveluja tarjoavan tietotuvan. Leirikeskus: Vuokraus kunnalta lomamatkailun järjestämiseksi Maatalouslomitus, Asiamiesposti, Ainiovaaran kiinteistöt oy ja kirjanpito eri yhdistyksille. - Vuoden 1992 lopulla Leirikeskuksen nimi muutettiin Luontolomaksi. - Lohijärven Kotipirtit OY, perustettiin 1993 joulukuussa - Suora radiolähetys talkootansseista 1994 - Erilaiset tapahtumat: syöpäyhdistyksen hyväksi pidetyt latotanssit, joka tuotti 32 000 markkaa Pohjois-Suomen syöpäyhdistykselle. - Kyläyhdistys on toiminnassaan hyödyntänyt Lohijärveä järjestämällä uistelu- sekä pilkkikilpailuja. -Juhannusjuhlat järjestettiin ensimmäistä kertaa omalla talkoovoimin tehdyllä lavalla Leirikeskuksen rannassa 1992.


Lohijärven kyläyhdistys ry Sosiaalipalvelu projekti 1992 - RAY: n avustusta haettiin KYLÄPIIKA toiminnalle ensimmäisen kerran -1993 - Lohijärven kyläyhdistyksen kyläpiika vuodesta 1993- 2010 - 1995 Yhdistys työllisti toisen kotipalvelu työntekijän 1995 Toisen työntekijän työsuhde loppui 2009 Kesto 8 vuotta. - Vanhustyössä kolmas työntekijä 1999- 2009 - Ensimmäinen kyläsuunnitelma 1994 - Vuodesta 2005 mukana KYLÄT JÄRVIEN SYLEILYSSÄ ( K.J.S.) hankkeessa. Vuoteen 2007 - Maailmankylät Lohijärvi 2004 tapahtumasta saimme vuoden KYLÄTEKO palkinnon. - Kyläsuunnitelman päivitys 2004 - Mä maalaispoika seminaari 2007 Lohijärven Kuohulla K.J.S. mukana järjestämässä Seminaari/yhteislauluiltaa. Laulattajana Kai Hyttinen. Seminaarin juontaja Kai Hyttinen. - Kyläsuunnitelman päivitys 2009

Maailmankylät tapahtumasta 2004

Kyläseminaari 2007


Yritykset ja yhdistykset

YRITYKSET/ YHDISTYKSET Kylällä on yrityksiä tai muita yhdistyksiä yhteensä 18 kpl ja niissä työpaikkoja 10. Tällä hetkellä kylällä toimivia yrittäjiä ja olemassa olevia yhdistyksiä on: Lypsykarjatila Emolehmä/Lihakarjatila Puutyöverstaat Sahat Kauppa Piimätien puoti Ravinteli Nälkäinen Hauki oy Lohijärven eräkeskus oy Taksiautoilija Verkostomarkkinointi Piimätienpirteät ry V.U-seura LohijärvenKuohu ry Lohijärven kalastuskunta

1kpl 1kpl 1kpl


Lohijärvi on luonnon kaunis, hyvinvoiva palveleva kylä joka toivottaa tulijat tervetulleiksi

Luontopolku Luontopolku Luontopolku Lohijärveltä Luontopolku Lohijärveltä Onkijärvelle kulkee kahden Onkijärvelle kulkee kahden vaaran ylitse. Vaarojen välissä vaaran ylitse. Vaarojen välissä olevalla suoalueella, jossa olevalla suoalueella, jossa Kaita-oja on ylitettävä, on Kaita-oja on ylitettävä, on huonokuntoiset pitkospuut. huonokuntoiset pitkospuut. Itse reitti tarvitsee myös Itse reitti tarvitsee myös kunnostusta sekä opasteet ja kunnostusta sekä opasteet ja kartat. Pururadan kartat. Pururadan rakentaminen kuntotelineineen rakentaminen kuntotelineineen ja taukopaikkoineen tuli myös ja taukopaikkoineen tuli myös esille tehdyssä kyläkyselyssä. esille tehdyssä kyläkyselyssä.

Latuverkosto Latuverkosto

Moottorikelkkailu Moottorikelkkailu

Latuverkoston hoitoon Latuverkoston hoitoon olemme sijoittaneet olemme sijoittaneet talkootyötä ja kunta talkootyötä ja kunta avustaa osaltaan avustaa osaltaan polttoainekustannuksiss polttoainekustannuksiss a. Ladut ovat kaiken a. Ladut ovat kaiken kansan käytettävissä. kansan käytettävissä. Leukumaanvaarassa on Leukumaanvaarassa on hiihtovihko hiihtovihko laavuvaeltajille sekä laavuvaeltajille sekä muille kulkijoille, johon muille kulkijoille, johon voi merkata voi merkata käyntinsä.Joka vuosi käyntinsä.Joka vuosi arvomme kävijöiden arvomme kävijöiden kesken palkintoja. kesken palkintoja. Moottorikelkka on vanha Moottorikelkka on vanha ja huonokuntoinen. ja huonokuntoinen. Reittikartat Reittikartat ja muut opasteet olisi ja muut opasteet olisi sijoitettava maastoon. sijoitettava maastoon. Latujen sijoittaminen ja Latujen sijoittaminen ja verkoston laajentaminen verkoston laajentaminen olisi tarpeellista. olisi tarpeellista.

Moottorikelkka urat Moottorikelkka urat Ongelmana on juuri Ongelmana on juuri nyt kun välillä nyt kun välillä Meltosjärvi – Meltosjärvi – Lohijärvi ei ole Lohijärvi ei ole merkittyä ”reittiä” merkittyä ”reittiä” KELKKAURAA KELKKAURAA Kelkkailijat Kelkkailijat lähestyvät lähestyvät sähköpostilla sähköpostilla kysellen MITEN kysellen MITEN PÄÄSEE Lohijärveen PÄÄSEE Lohijärveen tankille. Taas meiltä tankille. Taas meiltä eteenpäin on eteenpäin on jonkinlaisia reittejä jonkinlaisia reittejä merkitty. merkitty.

Leukumaavaaran laavulla Leukumaavaaran laavulla Laskiainen 2011 Laskiainen 2011

Paikallinen Paikallinen kelkkareitistö kelkkareitistö


Vesistöreitit Vesistöreitit

Tengeliönjoen Tengeliönjoenreittiä reittiäon onkäytetty käytetty kanoottivaellukseen jonkin kanoottivaellukseen jonkin verran. verran. Joen Joenrantamille rantamilleon onrakennettu rakennettu rantautumispaikkoja rantautumispaikkoja Pessakoskelle Pessakoskellejajakylän kylän pohjoispuolelle sekä pohjoispuolelle sekäVähäVähäLohijärvelle, Lohijärvelle, Ympäristökeskuksen Ympäristökeskuksentoimesta. toimesta.

JÄRVIKYLIEN JÄRVIKYLIEN ”KOTIEN” ”KOTIEN”REITISTÖ REITISTÖ suunnitelma suunnitelma Tehdään Tehdäänyhteistyösuunnitelma yhteistyösuunnitelma Mellakosken, Mellakosken,Mellajärven, Mellajärven, Pessalompolon Pessalompolonkotien kotienreittireittihanke suunnitelmasta. Esitetään hanke suunnitelmasta. Esitetään reitti reittirakennettavaksi rakennettavaksi Kuijasvaara, Kuijasvaara,Kuningaspetäjän, Kuningaspetäjän, Onkijärven, Harjuvaara, Onkijärven, Harjuvaara, Haukkavaara, Haukkavaara,Pakisvaara Pakisvaarajaja Leukumaavaara Leukumaavaarareitin reitin rakentamista Lapin rakentamista Lapinympäristö ympäristö keskukselle ja muille keskukselle ja muille yhteistyökumppaneille. yhteistyökumppaneille.

Tengelönjoen maisemia Tengelönjoen maisemia

Haukkavaaran laavu Haukkavaaran laavu Ilmakuva Lohijärvi pohjoiseen Ilmakuva Lohijärvi pohjoiseen


Vesistökartta Latukartta

Karttaan merkitty kaksi kotaa Kauppa ja Eräkeskus

Vihreällä merkitty latu. Laatikko ja etäisyydet


PIIMÄTIEN PUOTI Kylällä on kauppa, jossa on monipuolinen valikoima. Kaupan palvelut: Itsepaistettua leipää joka päivä, kalastuslupien myynti, veikkauspiste, polttoaineen myynti, elintarvikkeet, Eräkeskuksen varaukset, peliautomaatti... Kotiinkuljetuspalvelu toimii tarvittaessa.

Piimätien puoti sai uudet kauppiaat Helmikuussa 2012 Lohijärven Kyläkauppa: Piimätien Puoti p. 016-545122 aukioloajat: Ma-Pe klo 10-17 La klo 10-14 (Su ) klo 10-14 Seppo jatkaa Taxi- miehenä 0400 391 280 040 1533733


Ravinteli Nälkäinen hauki Nälkäinen hauki oy ravinteli aloitti toiminnan entisessä koulun keittolassa maaliskuussa 2012 Ravinteli palvelee Eräkeskuksen asiakkaita ja on avoinna tilattaessa. ●

Perjantaisin avoinna: klo: 17-21 pizza ja pihvi ateriat

Täydet anniskelu oikeudet

Juhla ja Pitopalvelu

Ravintelin ovet avautuivat Ravintelin avajais-päivällinen

Kotisivu


Lohijärven Eräkeskus ●

Eräkeskus sijaitsee kalaisan Lohijärven rannalla joka kuuluu Tengeliöjoen vesistöön.

Lohijärvi on erinomainen uistelujärvi joka on tunnettu jättihauistaan. Rannassamme on hyvä veneenlaskupaikka ja veneitä voi vuokrata myös meiltä. Aavasaksa laskettelurinteineen ja Ruotsin Lappi on reilun puolen tunnin ajomatkan päässä. Jos nautit luonnonrauhasta ja hiljaisuudesta sekä haluat hiljentää vauhtia niin suosittelemme edullista viikkomajoitustamme talviaikaan. Erämatkailun osalta on mahdollisuus osallistua syksyllä kanalintujahtiin ja hirvijahtiin. Lisäksi järjestämme jahteja Viroon esim. villisika, hanhi, kauris. Talvella Lohijärven ympäristön hiihtoladut sekä kelkkareitit ovat käytettävissä. Läheisyydestä löytyy myös kyläkauppa tankkausmahdollisuuksineen sekä Ravinteli Nälkäinen Hauki. Rovaniemen rautatieasemalta ja lentokentältä meille on matkaa noin 80 kilometriä ja ajomatka kestää noin tunnin.


Lohijärven Eräkeskus Meillä on majoitustilaa 50 hengelle sekä tiloissamme aloittanut toiminnan Ravinteli Nälkäinen Hauki, jossa voi piipahtaa aamiaisella ja tarvittaessa Sari ja Marko loihtivat gourmee illallisen vaativampaankin makuun. Majoitus huoneistoissa (1-4 hengen huoneet), joissa wc:t sekä osassa huoneistoissa on minikeittiö, astiat, mikro ja kahvinkeitin. Päärakennuksesta löytyvät saunatilat miehille ja naisille sekä pyykinpesukone ja yhteinen oleskelutila televisioineen ja takkoineen sekä keittiö. Käytettävissä on myös 30hengen kotarakennus sekä hyvälöylyinen savusauna (erillistilauksesta). Käytössänne myös asfaltoitu parkkipaikka lämpötolppineen.


Lohijärven Eräkeskus http://www.lohijarvenerakeskus.fi/

Yhteystiedot Lohijärven Eräkeskus Oy

Käyntiosoite: Kouluntie 34 95680 LOHIJÄRVI Postiosoite: Paperintekijäntie 3 12400 TERVAKOSKI

Aukioloajat sopimuksen mukaan Lohijärven Kyläkauppa: PIIMÄTIEN PUOTI puh. 016-545122 Lohijärven Taxi: Seppo Niemi puh. 0400-391280

Puhelin: M +358 44 5058855 Puh. 044-5058855 Sähköposti: lohijarven.erakeskus@gmail.com

Y-tunnus:

2415316-7

Kotisivu: http://www.lohijarvenerakeskus.fi/


Karttaan merkitty kelkkaurat sinisell채


Lohijärven Kuohu ry Kuohu on perustettu vuonna 1913 Lohijärven Kuohu on 6 kylän yhteinen (Lohijärvi, Mellakoski, Mellajärvi, Pessalompolo, Meltosjärvi ja Kantomaanpää) voimistelu- ja urheiluseuran talo. Kuohulla on hyvät harrastustilat ja rakennukset, jotka kunnostettiin 2004 kesällä. Kuohulla on omat www-sivut, www.kuohu.fi sieltä löytää tietoa kilpailujen tuloksista, maankuuluista tansseista sekä muusta toiminnasta.

Vappuhölkkä 1 toukokuuta

Tien toisella puolella oleva urheilukenttä on kunnan rakentama ja kylien käyttöön tarkoitettu. Kunnossapidosta vastaa Ylitornion kunta. Kuohun tapahtumia

Kuohun tanssit - Äitienpäivän aattona - Juhannustanssit - Lomatanssit heinäkuussa - Pohjolanyössä kerran (teemailta) - Isäinpäivätanssit - Jäseniltamat

- Karkkihiihdot/ Mestaruushiihdot Leukumaanpäässä - Kyläviestihiihdot Mellakoskella - Lentopallon kyläturnaus Kuohulla - Vappuhölkkä vuodesta 1963 - Naisten sählyturnaus Kuohulla - Lasten leikkiolumpialaiset Kuohun kenttä - Naisten jalkapalloturnaus Kuohun kenttä - Miesten jalkapalloturnaus Kuohun kenttä - Perinnelaturetki - Kaukalopallo Ylitornion jäähalli


Lohij채rven Kuohu ry Mit채 muuta.... Kansalaisopiston kurssit Miesten liikunta Tanssikurssit Lasten liikuntakerhot Terveydenhoitajan vastaanotot Yksityiset tilaisuudet Kyl채n kokoustilat Yhteystiedot/ kotisivuja marttiylavaara@gmail.com www.kuohu.fi http://marttiylavaara.suntuubi.com

YliVolin tanssiesitys Maailmankyl채t 2004 Tapahtumaa Kuohulla


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.