Hi-Lon uusi värikartta ei kaipaa selittelyjä. Yksinkertaisetkin värit puhuvat hauenkalastajalle.
KATSE RETROPEILIIN Hi-Lon uutta kuosia.
Edellisissä numeroissa ilmestynyt Ajan hengessä -juttusarja Kekkosineen ja neonväreineen sai ideansa Abu Hi-Lon uudesta värikartasta. Sen myötä tämä kolmososio keskittyy viiteen haukivaappuklassikkoon ja niiden nykykuulumisiin. Abu Hi-Lo
Legendaarinen Hi-Lo tekee uutta tulemisista. Haukiuistinvelho Claes ”Svartzonker” Claessonin kehittämät kuosit ovat kertakaikkisen maukkaita. Jo muinaisjäännökseltä tuntuneen vieheen uusi hauenhajuinen värikartta tekee siitä yhtäkkiä himoittavan hankinnan. Kuosien ohella olisi kyllä suonut, että traditioihin olisi uskallettu kajota rohkeammin tekemällä viileiden haukivesien vaatimat syvyytensä säilyttävät versiot. Varsinkin kookkain 15 cm versio pulpahtaa pintaan kuin korkki eikä sitä voi juuri lainkaan pysäytellä. Vaikka värit ovat viimeisen päälle kiinnostavat, kokonaisuutta voisi vielä parantaa. 11 cm versio pitää onneksi paremmin syvyytensä. Säädettävän turpalevyn hyöty on vähän kyseenalainen, koska vaappu ui mielekkäästi oikeastaan vain kahdella säädöllä. Rapala Magnum
Magnumien uutuusvärit ovat kromipohjaisia. Luonnonvärit kuten alin Yellow Fusilier imitoivat valtamerikaloja.
Magnum on yksi takavuosien suurhaukitilastojen kärkikutittelija. Tilastoista ei selviä, moniko isomus tullut uistelemalla ja moniko heittäen, mutta paremmin Magnum ainakin nykyvieheiden rinnalla soveltuu uisteluun. Heittohommissa sitä vaivaa sama haaste kuin isoa Hi-Loa; se pulpahtaa melko herkästi pintaan. Heittokalastajan pakkiin löytyy Rapalan omasta mallistosta vastaavan kokoinen X-Rap, joka on painotuksensa ansiosta sekä helpompi heitettävä että sopii pysäyttelyyn. Alun alkaen valtamerikaloille suunnatun vieheen uutuusvärikartat ovat kromipohjaisia ja luonnonkuosit valtamerikaloja imitoivia. Toki näillä väreillä hauenkin onkii, mutta hauki ei ole vieheen pääkohde. Kuusamo Puukala
Puukala on klassikko, joka on ulkosaariston syksyisessä kaislikoissa kotonaan.
42
Kalastus-lehti 3/16 | Kalamies.com
1960-luvun lopulta alkaen mallistossa ollut Puukala on yksi kovimpia kulttivaappuja hauenkalastajien keskuudessa. Puukala on luonut maineensa käsialavaappuna. Vaikka sen oma liike on aika vaatimaton, rajuilla vapavedoilla sen saa poukkoilemaan puolelta toiselle paljon paremmin kuin muut jerkkejä edeltäneet vaaput. Pienehkön kokonsa