Ahvenen kesäinen vetouistelu keväällä, ahvenen kudun aikoihin. Tosin alkukaudesta kudun jälkeen ahvenet ovat hieman huonossa lihassa eli laihoja eikä syöntikään useimmiten yllä keskikesän syöntihuippuihin. Itse aloitan yleensä ahvenen uistelun, jonka nykyisin teen sähköperämoottorilla, kesäkuun puolivälissä. Tuolloin kelit ja vesikin ovat jo lämmenneet ja ahven aktivoituu. Ahvenen uistelu on minulle puhdasta vesillä viihtymistä enkä siksi oikeastaan edes halua harrastaa sitä, mikäli olosuhteet eivät ole kohdillaan nautiskeluun. Kuumin uistelusesonki alkaa alkukesällä ja sitä jatkuu aina vesien viilenemiseen saakka, jopa lokakuun alkuun saakka. Tämän jälkeen ahvenet painuvat usein sen verran syvälle, että niitä on hieman vaikea tavoittaa vaapuilla ellei käytä painoja tai painosyvääjiä, jota henkilökohtaisesti en suosi ahvenenuistelussa.
Bagley-valikoimaa. Ylhäältä alas Bagley Balsa Shad Shallow (5 cm) ja Bagley Sunny B4 (4 cm), B3 (3 cm) ja B2 (2 cm).
Pikkuvaaput tehokkaita Kahdesta osasta muotoon prässätyt Bagleyn pikkuvaaput osoittautuivat erittäin tehokkaiksi ahvenenpyytäjiksi. Bagleyn vaappuja valmistetaan montaa eri mallia useassa eri koossa niin pinta- kuin välivedessä uivina, jolloin niillä päästään kattamaan eri vesikerroksia yhtäaikaisesti. Bagleyn värimaailma on mukavan laaja ja ainakin kalamiehen silmää Bagleyn irtokarkit hivelevät. Bagley-vaaput valmistetaan laadukkaasta balsasta, johon muovista valmistettuja vaappuja ei kannata lähteä vertaamaan. Valmistusprosessissa on mielenkiintoista, että huokoinen balsa lakataan useampaan kertaan, jolloin vaaput saadaan painotettua ilman erillisiä lyijypainoja eikä yksilöeroja esiinny. Ehkä vieläkin mielenkiintoisempaa on, että Bagleyt valmistetaan kahdesta kappaleesta jotka prässätään yhteen, lämmitetään ja lopuksi maalataan.
Suosi kevyttä kalustoa
Ahventa ei kannata lähteä uistelemaan liian järeällä kalustolla, liian järeät aseet tappavat tyystin kevyehkön saaliskalan pyynnin hauskuuden. Vene kannattaa pitää pienenä, itse suosin pientä soutuvenettä joka kulkee mukavasti myös sähköperämoottorilla. Pienen veneen kanssa liikkuessa kannattaa toki muistaa ettei moinen sovellu isoille selkävesille mikäli tuulta on luvassa hiemankaan reippaammin. Jäykähköt jigivavat sopivat hyvin ahvenva-
Ahven on kelpuuttanut Bagley Sunny BX Balsa –vaapun.
voiksi
Vetosettien määrän jokainen päättää toki itse, mutta kolmessakin vavassa on jo enemmän kuin tarpeeksi työtä kun osutaan syönnöstävään ahvenparveen. Siimaksi ahvenuisteluun sopii ohuehko, 0,12-0,18 mm punottu tai monikuitusiima. Perukkeita en itse ole käyttänyt ahventa uistellessani, mutta mikäli haukiriski on suuri, kannattaa sitoa ohut ja notkea peruke, joka ei haittaa vaapun uintia.
”Ahvenen uistelu on minulle puhdasta vesillä viihtymistä enkä siksi oikeastaan edes halua harrastaa sitä, mikäli olosuhteet eivät ole kohdillaan nautiskeluun.” Kalastus-lehti 1/16 | Kalamies.com
43