Kalastus-lehti 2/15

Page 26

Haastaja reflexille? MUUT Jakki Aito Kala, Bete Lotto, Taiga Sampo, Wake Aura Minnow Isorunkoiset "koskilipat" eivät tässä koekalastuksessa päässeet juuri loistamaan, sillä vähemmistö ajasta touhuttiin virtavesissä. Seisovasta vedestäkin saimme kaloja, mutta heitimme niitä peruslippoja vähemmän. Jakista aiemmin antamamme palaute oli otettu huomioon ja nyt lippa ui hienosti. Kokovalikoima on kuitenkin kapea ja värivalikoima jakoi vahvasti mielipiteitä. Hintaansa nähden se on silti hyvä lippa. Loton maine puhuu puolestaan ja onpa meidänkin porukka saanut matkan varrella kaikenlaisia kaloja. Erityisesti pikkuruinen Pikku Lotto on mielenkiintoinen ja moneen paikkaan sopiva peli. Taiga Sampo, joka valittiin naapurilehden testivoittajaksi, on kaunis, laadukas ja runkolangaltaan vahva lippa. Värivalikoimakin on houkutteleva, mutta näissä koekalastuksissa ei tähteä saatu syttymään. Alakerta olisi vaatinut ainakin yhden lisäkoon. Waken Aura Minnow poikkeaa vähän joukosta, sillä se on erityisen painava. Näin älyttömän pitkälle lentää Auran lisäksi vain Kuusamon Volframi-lippa. Ominaisuuden tärkeyden erityisesti rannalta kalastettaessa. Värimaailma on vielä aika kapea ja fluorivärit irtoilevat, mutta jos valikoimaan tulee kuparia, punaista, mustaa ja muita tumman veden värejä, tästä voi tulla kovakin hitti siellä, missä tarvitaan pitkiä heittoja. Korunkauniita ahvenia tuli korunkauniilla Kuusamon Loimu-lipalla.

26

Kalastuslehti 2/15

| kalamies.com


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kalastus-lehti 2/15 by krookmedia - Issuu