Kalastus-lehti 2/14

Page 47

Teksti PASI TAPONEN Kuvat TIMO KUPIAINEN

Lohijoen valvontaa

NORJASSA suomalaissilmin

Tutustuin perinteisellä Pohjois-Norjan lohireissulla kesällä 2013 Riihimäellä asuvaan, 31-vuotiaaseen perhokalastajaan, Timo Kupiaiseen. Timo oli kesäksi 2013 saanut työn Norjasta, joka lähentelee jokaisen perhokalastajan unelmien kesätyötä: kalastuksen valvojan tehtävä syrjäisellä, mutta suomalaisillekin tutulla lohijoella.

S

uomessa poliisi, rajavartiolaitos, kalastusviranomainen sekä Kalastuslain 97 §:n mukaisesti hyväksytty ja 98 §:ssä tarkoitetun valtuutuksen omaava kalastuksenvalvoja suorittavat valvontaa joko paikallisille kalastusalueille ja viran-

omaiset maanlaajuisesti muiden tehtävien ohessa. Norjassa tilanne on toinen. NORJAN KALASTUKSEN VALVONTAJÄRJESTELMÄ ON ERITTÄIN TIUKKA

Vuonomaassa etenkin lohijokien valvontajärjestelmä on hyvin tiukka verrattuna Suomeen. Kalastuskausi on tarkasti määrätty. Kalastuskautta voidaan rajoittaa mikäli saalit ovat liian suuria, pieniä tai muista syistä jotka vaikuttavat joen poikastuotantoon. Suomessa tämänkaltaista reaaliaikaista seurantaa ei tehdä lohijoissa eikä voimassa oleva kalastuslakikaan antaisi jokien sulkemiseen mahdollisuutta. Norjassa lohipitoisille joille on määrätty yleensä yksi tai useampi päätoiminen kalastuksenvalvoja, jotka valvovat kalastusta joessa päätyökseen koko kalastuskauden ajan. Suuressa osassa tapauksia valvojat ovat poliiseja, jotka ottavat kalastuskaudeksi tehtävän kalastuskunnalta (fiskeførening) ja tekevät tätä työtä joko oman virkatyön ohella poliisivaltuuksilla tai täysipäiväisesti poliisimiehenä. Valvojat ovat usein myös henkilöitä, jotka ovat suorittaneet kalastuksen valvojan tutkinnon ja ovat sitä kautta oikeutettuja määräämään sanktioita suoraan kalastajalle. Suomessa valtuutettu kalastuksenvalvoja tekee valvontailmoituksen havaitsemastaan rikkeestä viranomaiselle. Pelkästään viranomainen on oikeutettu määräämään sanktioita suoraan kalastajalle. INTOHIMO VEI VALVOJAKSI NORJAAN

Timo kertoo, että tie Pohjois-Norjaan on vienyt vuosittain ajokortti-iästä alkaen ja hän on aiemminkin kalastanut siellä pidempiä aikoja kerrallaan. ”Tykkään tehdä elä-

” Pelkästään viranomainen on oikeutettu määräämään sanktioita suoraan kalastajalle. ” kalamies.com

| Kalastuslehti 2/14

47


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kalastus-lehti 2/14 by krookmedia - Issuu