Kalastus-lehti 1/2017

Page 125

Metsästys & Kalastus -lehden kymppikerho 2000-luvulle

Uutuudet & uutiset

Teksti MIKA VORNANEN

Metsästys & Kalastus -lehden kymppikerho 2000-luvulle Lähes jokaisen hauenkalastajan tuntema Metsästys & Kalastus lehden kymppikerho sai uudet raamit 5.4.2017 M&K 4/17. Erilaiset suurkalakilpailut niin lehdistössä kuin kilpailuinakin ovat viime vuosina saaneet osakseen kovaa arvostelua saaliin käytön ja kohtelun suhteen. Osa järjestäjistä on reagoinut palautteeseen, jossa toivotaan valikoivan kalastuksen sekä suurien yksilöiden arvon kunnioittamista. Silmäroikotuksessa tai kaljapurkki suussa kuvattu suurhauki tuottaa nykyisin myös inhoa ja kyseenalaistamista, eikä vain mahtikalamiehen mainetta julman pedon tappajana. Kymppikerhosta on puhuttu ja sinne on haluttu siitä lähtien, kun M&K sen 1989 lanseerasi

Tuhannet ovat sinne lähettäneet saaliskuvansa ja saaneet paluupostissa Kymppikerho-vieheen pinssin kera sekä nähneet itsensä lehden sivuilla. Näin tulee edelleenkin tapahtumaan, mutta uusilla, saalista kunnioittavilla säännöillä jotka eivät kiellä mitään, mutta antavat enemmän mahdollisuuksia. Ehkä suurin muutos Kymppikerhossa tulee näkymään kuvien sisällössä

Jos kalastaja mielii näkevänsä itsensä lehden palstalla, on kuvan oltava saalista kunnioittava. Kalaa ei roikoteta silmistä, sen tulee olla verestä

puhdas, päätyi se vapautetuksi, tai eräksi. Kalakuvaan kuulumattomat asiat kuten tupakka-aski, oluttölkki tai sytkäri on syytä poistaa. Myös veneen pohjalta, tai pihamaalta tarttunut hiekka/havunneulakuorrutus ei kuulu hyvään kuvaan. Raadin mielestä epäesteettinen kuva päätyy arkistoon ja vain saajan nimi päätyy kymppikerhon listalle. Suurkalan arvo elävänä vesistössä on kaikilla mittareilla mitattuna kiistattomasti suurempi kuin paloina pannulla, saati kuopattuna. Vapauta suurhauki, vesistö kiittää teostasi ja niin myös M&K lehti. Suurkalan vapautusta ei enää tarvitse hävetä, tai selitellä, se on kunniamaininnan arvoinen teko. Uutena M&K -sivuille ilmestyi mittakalakerho eli satakymppikerho. Vähintään 110 cm pituisen saadun hauen voi ilmoittaa mittakalakerhoon, mutta vain, jos kala on pyydetty vapavälinein vieheellä, pilkillä tai perholla (luonnon syötti kielletty). Uutta on myös se, että kala tulee olla vapautettu dokumentoinnin jälkeen. Satakymppikerho on heitä varten, jotka kalastavat esimerkiksi kajakista tai kelluntarenkaasta, eivätkä aina omaa halua tai mahdollisuutta punnita kalaa. Poissa ovat kammokuvien lisäksi myös kysymykset, jotka vähensivät halua ilmoittaa suurhaukea lehden palstalle. Nimi, osoite, pituus/paino, pvm ovat jokaiselle selviä, loput annetut tiedot otetaan avosylin vastaan, mutta eivät ole pakollisia. Ilmoittajat huomioidaan tavarapalkinnoilla ja jokainen osallistuu arvontaan, jossa on palkintona kalastusreissu kahdelle Haukikoiran kyydissä kaudella 2018. Kulttuuria ei muuteta, se muuttuu, onneksi.

Kalastus-lehti 1/17 | Kalamies.com

125


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kalastus-lehti 1/2017 by krookmedia - Issuu