Fore! 1/15

Page 92

Kolumni Juhani ”Tami” Tammisella on tehnyt pitkän uran jääkiekossa ammattipelaajana ja valmentajana sekä nykyisin tvkommentaattorina. Golfistakin Tamilla on kokemusta vajaan 50 vuoden ajalta. Miehen tasoitus on yhdeksän ja kotiseura Aura Golf. Teksti JUHANI TAMMINEN Kuvat JUHANI TAMMINEN

Nykyään pelaan vuodessa 20-30 kierrosta ja valtaosan niistä vaimoni kanssa. Taidot ovat ruostuneet ja tasoitus noussut (9.0), mutta yhtä hauskaa ja haastavaa pelaaminen on aina. Erityisen paljon nautin kesäisistä lauantaipäivistä, joina lähdemme Haapaluodosta veneellä joko Harjattulaan (HGC) tai Ruissaloon (AG) pelaamaan. Rundin jälkeen tulemme veneellä takaisin mökille setänä toimi silloinen HIFK-lääkärimme saunaan. Nautimme huippudinnerin ja lasin Jorma ”Jore” Tarkkanen, joka on hieno her- valkkaria, ja katselemme Airiston maisemia. rasmies ja jo silloin 10-tasoituksen pelaaja. You can’t beat that! Orastavan golfkipinä roihahti liekkeiGolfia ei kuitenkaan olisi mahdollista hin vuonna 1975, kun muutin Pohjoisharrastaa ilman ainutlaatuista harjoitteluAmerikkaan. Ensimmäinen joukkueeni oli ympäristöä. 1980-luvun alussa toimin Aura Cleveland Crusaders (WHA), jonka kaikki Golfin kapteenina ja pääsin läheltä osallispelaajat olivat luonnollisesti myös kovan tumaan hienon kenttämme ja seuramme tason golfareita. kehittämiseen. Haluankin taas kerran antaa Seuraavalla kaudella, vuonna 1976, tunnustusta Pekka Sivulalle, Juhani Lundeoikeuteni myytiin Phoenix Roadrunnersiin nille, Hannu Grandelle ja Heikki Vaisteelle (WHA). Uudessa kotipaikassa, ikuisen siitä upeasta panoksesta, jonka nämä neljä kesän vallitessa rakkaus golfiin tuli jääseuran ex-puheenjohtajaa ovat Turun aludäkseen. Kotitalomme läheisyydessä oli een golfin kehittämiseksi antaneet. Seuran yhdeksän reiän kenttä ja huippurange. Siitä (AG) entisenä mestarina ja kapteenina, ja tuli vaimoni Marin ja minun lempipaikka, ennen kaikkea valmentajana ymmärrän jossa vietimme aikaa joukkueen harjoitusten sen valtavan merkityksen, jonka kunnon jälkeisinä iltapäivinä. puitteet joka urheilumuodossa harrastajille Ympärivuotinen golfin pelaaminen toi mahdollistavat. Upea kaupunkimme tunnenopeasti tulosta. Vuoden 1977 kesänä voitin taan TPS:n, Tuomiokirkon ja Turun linnan Turun (AG:n) mestaruuden, ja tasoitukseni ohella myös hienosta Ruissalon golfkentästä. silloisen järjestelmän avittamana putosi nel- Toivon sydämestäni, että nykypelaajat osaajään. Nakutin sata kierrosta kesässä, silveriä vat arvostaa puitteitamme ja suhtautuvat Ruissalossa joka iltapäivä - hyvä kun ehdin peliin, kanssapelaajiin ja kenttään sen edelTPS:n kiekkoharjoituksiin! lyttämällä tavalla. Vaimoni oli jo Amerikan vuosina Tänä kesänä tuon taas ison joukon ystäottanut golfin yhdeksi oppiaineekseen Cle- viäni ympäri maailmaa pelaamaan häikäisevelandin yliopistossa opiskelemansa markki- välle Ruissalon kentälle. Aiempina vuosina noinnin lisäksi. Hänen tasoituksensa tuli ko- olen ollut aidosti ylpeä, kun kansainväliset histen alle kahteenkymmeneen. Amerikan vieraani ovat vuorollaan kierroksen jälkeen vuosien paras tuliainen olikin Tammisen ihastelleet kenttää, sen fasiliteettejä ja varsinperheelle yhteinen, hieno ja liikunnallinen kin sijaintia kauniin luonnon keskellä. Joten harrastus eli golf. arvon lukijat: Tavataan Ruissalon greeneillä!

Rakas harrastus

M

inulla on kolme rakasta harrastusta: lukeminen, kalastus ja golf. Luen joka päivä, joten voi sanoa, että olen kirjojen ja hyvien aikakauslehtien ”heavy user”. Äitini mukaan opin lukemaan, kun olin täyttänyt neljä vuotta, joten rakkaan harrastuksen parissa on menossa juhlavuosi: täyteen tulee kuusi vuosikymmentä lukutaitoisena. Kalastusharrastus alkoi, kun isäni otti minut 1950-luvulla ensimmäistä kertaa mukaansa kalastamaan. Siitä lähti armoton kipinä ja kiinnostus kalastuksen ihmeellistä maailmaa kohtaan. Myös kalastuksen parissa tulee tänä vuonna kuusi vuosikymmentä täyteen. Golf on rakkaimmista harrastuksistani tuorein, mutta senkin parissa lähtee jo viides vuosikymmen käyntiin. Aloitin paikallaan olevan, kovan pallon lyömisen Turun Ruissalossa kesällä 1972 kahden muun ammattiurheilijan kanssa. He olivat Raimo ”Kili” Toivanen (TPS jalkapallo) ja Jarmo Koivunen (TPS, HIFK, Bern, Rosenheim jääkiekko). Alku oli varovainen. Ostimme Toivasen ja Koivusen kanssa yhteisen mailasetin Hans Martinilta (TPS jalkapallo), ja lähdimme kokeilemaan pelaamista syksyllä 1971. Kotikentällämme Ruissalossa oli silloin yhdeksän reikää, paljon tilaa ja vähän pelaajia. Perusopit olimme saaneet Talin rangella, jossa legendaarinen ”Sigge” Nyström oli meitä opastanut kädestä pitäen. Golfin kummi-

92

Great golf FORE! free


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.