Matkailu Arabiemiraatit
”Loma Arabiemiraateissa on aina onnistunut ihanteellisen ilmaston ja laadukkaiden kenttien takia.” Ras al Khaimah on ei ole niin tunnettu emiraatti kuin Dubai tai Abu Dhabi. Se on kuitenkin yksi seitsemästä emiraatista, jotka muodostavat Yhdistyneet arabiemiirikunnat. Ras al Khaimahissa asuu reilu 200 000 ihmistä ja sen pääkaupunki on Ras Al Khaimah City. Yhdistyneiden arabiemiirikuntien pohjoisimman kärjessä Ras Al Khaimahilla sijaitseva alue on maastoltaan hieman erilainen. Ras Al Khaimahissa on vuoristoraja Omanin kanssa. Matkaa Dubaihin ja lentokentälle on kuitenkin vain reilu tunti uutta moottoritietä pitkin. Ras Al Khaimahissa on enemmän perinnettä ja kulttuuria kuin esimerkiksi Arabiemiraattien moderneissa kaupungeissa. Se on edelleen tunnettu helmisukeltajien ja kalastajien kaupunkina. Perinteisten kalastajakylien lisäksi alueella on kuitenkin mm. vesipuistoja ja paljon aktiviteetteja ja turistinähtävyyksiä lomailijoille. Alue oli aikoinaan tärkeä kauppapaikka Euroopan ja Kaukoidän välillä. Ras Al Khaimahin emiraatti on mielenkiintoinen yhdistelmä rentouttavaa golflomailua rauhallisessa resortissa puhtaan valkoisilla rannoilla sekä samaan aikaan komeita vuoristomaisemia ja perinteisempää arabihistoriaa.
ONGOLF PELIMATKA RAS AL KHAIMAH Hintaan sisältyy:
** lennot Finnairin reittilennoilla ** lentokenttäkuljetukset kohteessa ** majoitus hotelli Hilton Al Hamra Beach & Golf Resort ** 2 hengen huoneessa (lisämaksusta 1 hengen huone) ** buffetaamiaiset ja 5 illallista ** 7 päivän unlimited-pelioikeus Al Hamran kentällä (sis. golfauton) 1 ennakkovaraus/päivä. ** suomalaisen OnGolf -isännän palvelut ** Hinnat alk. 1 vko 1795 € ja 2 vkoa 2990 € Foregolf.fi
77