Kronikka 4/22

En ole rikki

Teksti Vilma Vares

Mä oon miettiny, että olisinko mä aseksuaali. Tai en mä tiiä... Ei kun kyllä mä taidan olla. Mä oon aseksuaali.”

Näin sanoin eräälle ystävälleni kesällä 2021. Matka kohti tuota hetkeä alkoi kuitenkin jo aikaisemmin: noin kaksi vuotta sitten opin itsestäni jotain, mikä selitti hämmentäviltä tuntuvia kokemuksiani aivan uudella tavalla. Tästä en kuitenkaan saa kiittää Suomen koulujärjestelmää, en terveydenhuollon ammattilaisia enkä mitään muutakaan tahoa, jolta minun olisi pitänyt saada asiaan liittyvää tietoa. Kiitos kuuluu, huvittavaa kyllä, TikTokin algoritmille.

Syksy 2020. Selasin väsyneenä TikTokia, kun törmäsin siellä termiin, jota en ollut kuullut koskaan aikaisemmin: demiseksuaalisuus. Demiseksuaalit tuntevat seksuaalista vetovoimaa vain sellaisia ihmisiä kohtaan, joihin heillä on erityisen vahva tunneside. Aloinkin miettiä, miltä seksuaalisen vetovoiman kuuluisi tuntua. Mieleeni ei kuitenkaan tullut mitään. Tunnistin, että en kokenut seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan samalla tavalla kuin muut. En kuitenkaan uskaltanut vielä myöntää, että en ole koskaan edes tuntenut sitä.

Tästä oivalluksesta syttyi vahva tiedonjano, jota seurasi intensiivinen tiedonhaku aseksuaalisuudesta. Opin, että aseksuaalit kokevat joko hyvin vähän seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan tai eivät ollenkaan. Omalla tavallaan kyseessä on sateenvarjotermi, jonka alle mahtuu lukemattomia muita termejä – demiseksuaalisuus on yksi näistä. Aseksuaalisuuden kirjo onkin hyvin laaja, ja samaa termiä käyttävien ihmisten kokemukset saattavat poiketa huomattavasti toisistaan, kun otetaan huomioon erot heidän romanttisessa suuntautumisessaan tai suhtautumisessa seksiin. Puhekielessä aseksuaaleista käytetään usein englannista tulevaa termiä “ace”, suomeksi “ässä”.

Kuitenkin aseksuaalisuuteen liittyy huomattavasti harhakäsityksiä, joiden kitkeminen vaatii vielä paljon työtä. Usein esimerkiksi luullaan, että aseksuaalit eivät koskaan tuntisi romanttista vetovoimaa toisia kohtaan, esimerkiksi ihastuisi – tätä kokemusta kuvaa paremmin aromanttisuus. Osa aseksuaaleista on myös aromanttisia, mutta eivät kaikki. En esimerkiksi itse ole aromanttinen, mikä vaikuttaa vahvasti kokemukseeni aseksuaalisuudesta. Lisäksi osa aromanttisista ihmisistä ei ole aseksuaaleja, joten termien käyttäminen toistensa synonyymeinä sulkee pois monien aseksuaalien ja aromanttisten ihmisten kokemukset.

Myös selibaatti, johon aseksuaalisuus usein virheellisesti rinnastetaan, tarkoittaa aivan eri asiaa: toisin kuin selibaatti, aseksuaalisuus ei ole valinta, eikä se tarkoita, että henkilö ei koskaan harrastaisi seksiä. Todellisuudessa on myös aseksuaaleja, jotka nauttivat seksistä, mutta eivät tunne seksuaalista vetovoimaa toisia kohtaan.

Lisäksi tiedonhaku laajensi näkemystäni ihmisten toisiinsa kokemasta vetovoimasta. Usein arkikielessä seksuaalinen ja romanttinen vetovoima yhdistetään toisiinsa, mutta vielä useammin seksuaalisen ja esteettisen vetovoiman ajatellaan kulkevan aina käsi kädessä. Esteettisellä vetovoimalla tarkoitetaan, että ihailee toisen ulkonäköä tai kauneutta. Se ei liitykään aina seksuaalisen vetovoiman kokemiseen: esimerkiksi kauniina pitämäni ihmisen ja auringonlaskun katsominen herättävät minussa lähes identtisen reaktion. Suuri osa aseksuaaleista kokeekin esteettistä vetovoimaa toisia kohtaan, mikä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä arkikielen ilmaisujen ja tiedon puutteen vuoksi.

Yhtäkkiä minulla olikin paljon tietoa, joka selkeytti menneisyyden kokemuksiani ja tarjosi vastauksia kysymyksiini. Minua kuitenkin ärsytti. Ei, olin vihainen. Opin tämän kaiken, kun etsin itse tietoa aseksuaalisuudesta vapaa-ajalla – en koulussa. Yläkoulun terveystiedonkirjassa ei ollut edes mainittu aseksuaalisuutta. Jos siitä puhuttiin, keskustelun sävy oli aina negatiivinen ja aseksuaalien kokemuksia vähäteltiin milloin milläkin perustein. Aseksuaalisuus miellettiinkin harvinaiseksi, sairauden kaltaiseksi poikkeamaksi. Tällaisten asioiden kuuleminen toistuvasti sai minut kokemaan epätoivoa ja itseinhoa. Identiteettini löytäminen ei tuottanutkaan minulle iloa, vaan tuskaa ja ahdistusta.

“En voi sanoa itseäni aseksuaaliksi, koska seurustelen.” “En uskalla lyödä mitään lukkoon, koska saatan joskus tuntea seksuaalista vetovoimaa jotakuta kohtaan.” “Tilastollisesti aseksuaaleja on vain noin yksi prosentti, enkä mitenkään voisi kuulua siihen.” Pääni oli täynnä tällaisia ajatuksia ja tekosyitä seuraavat seitsemän tai kahdeksan kuukautta. Nyt tiedän, ettei mikään näistä asioista tarkoita, että en voisi sanoa itseäni aseksuaaliksi. Tuolloinen parisuhteeni vaikutti kuitenkin huomattavasti siihen, miten suhtauduin aseksuaalisuuteeni: entinen poikaystäväni ei koskaan täysin ymmärtänyt aseksuaalisuuttani ja koin hänen painostavan minua seksuaalisesti, mikä vain ruokki itseinhoa. En valitettavasti ole ensimmäinen aseksuaali, joka samaistuu tähän kokemukseen.

Eron jälkeen päätin, että en antaisi itseni enää päätyä vastaavaan tilanteeseen. Samalla halusin olla toisille se tuki ja samaistumisen kohde, jota minulla ei ollut. Vielä vuosi sitten kesällä pidättelin hymyä, kun näin tuntemattoman kantavan ylpeästi ace-pinssiä. Nyt haluan itse olla tuo ihminen ja nostaa hymyjä muiden kasvoille.

Tiedän, että aseksuaaleja on paljon netissä, mutta oikeassa elämässä tunnen vain muutaman. Asiaa käsitellään myös harvoin mediassa ja vielä harvemmin suomeksi, jolloin vanhat käsitykset aseksuaalisuudesta elävät tai siitä ei edes tiedetä – yllätynkin joka kerta, kun en kaapista tulon yhteydessä joudu selittämään, mitä aseksuaalisuus tarkoittaa. Lisäksi aiheesta tehdään melko vähän tutkimusta, jolloin vanhentunut tieto ei korvaannu uudella.

Representaation puute voi puolestaan olla syy siihen, miksi monet aseksuaalit löytävät identiteettinsä varsin myöhään – osa vasta aikuisuudessa, jos silloinkaan. Jos representaatiota on, se on harmillisen usein syrjivää osaa aseksuaaleja kohtaan: esimerkiksi elokuvien robottihahmojen ja kylmäsydämisten pahisten ajatellaan tyypillisesti olevan aromanttisia aseksuaaleja, jolloin negatiiviset mielikuvat suuntautumisesta vahvistuvat ja termin käyttäminen voi tuntua vaikealta. Koska vanhentunutta tietoa on paljon ja positiivista representaatiota vähän, haluan tuoda aseksuaalisuutta näkyville arkielämässä.

Vaikka olen viimeinkin sujut aseksuaalisuuteni kanssa, liittyy siihen edelleen tiettyjä pelkoja. Löydänkö koskaan kumppania, jonka kanssa voin olla hyvällä omallatunnolla oma itseni? Onko vastuullani opettaa toiselle laaja termistö, jota hän ei välttämättä edes muista keskustelumme jälkeen? Joudunko puolustamaan omaa identiteettiäni ja alleviivaamaan koko loppuelämäni, että minussa ei ole mitään vialla?

Toisaalta tieto siitä, että en ole yksin tällaisten ajatusten kanssa, tuo lohtua ja turvaa. Pelottavat kysymykset muuttuvatkin vähemmän pelottaviksi, kun kuulee toisten aseksuaalien hyviä kokemuksia, jotka osoittavat pelkoni turhiksi. Lisäksi on ilahduttavaa, että aseksuaalisuus on ollut aikaista enemmän näkyvillä suomalaisessa mediassa: MTV3- kanavalla oli aseksuaalin henkilön haastattelu lokakuun lopussa, kun vietettiin aseksuaalien näkyvyyden viikkoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin nimenomaan puhuttavan aseksuaalisuudesta suomenkielisessä uutismediassa neutraaliin sävyyn.

Kesäkuu 2022. Olin ensimmäistä kertaa pride-kulkueessa kahden ystäväni kanssa. Minua jännitti – olin ostanut toukokuussa ison aseksuaalilipun, jotta voisin kääriytyä siihen ja kokea hetken ylpeyttä aseksuaalisuudestani. Epäröin hetken, mutta otin lopulta lipun kangaskassistani ja puin sen päälleni viitaksi. Sainkin lopulta voimaannuttavan kokemuksen, josta olin haaveillut.

En ole rikki, eikä aseksuaalisuuteni ole ongelma, joka pitäisi korjata jollakin tavalla – ja haluan muidenkin tietävän sen.