Kronikka 4/22

Runoja

Äidin murhe

Lilian Kiander

Taivas on pronssinen,

Heijastaa kilpesi taustat.

Kanna rakkauteni, sotaan

Henki, jonka isänmaalle annat.

Tuli tiut, lapsellemme hymy perinnöksi.

Ettei kehdosta lehtoon

Isänsä lailla

Elämä pienoista kanna.

Maa on punainen.

Viha hurmaa ihmisraukat

Pyhä veri kyyneleinä valui

Rakkaimman poikani saattoi hautaan.

Aamun maa

Markus Kokkonen

Vaellamme jaloillamme pitkin maailmaa, ne meitä silloin kuljettaa.

Askeleesi selkäsi takaa, kiertää jostain paljon kauempaa.

Elämä on aina, elettäväksi luotu.

Jos vain vähän miettisimme, kenen huomaan itsemme luotamme

ja vaikka mielellämme usko emme, ja vaikka vähän epäilemme.

Ei meidän harmiksemme, järkeä meille koskaan suotu.

Huomaa siis tuo aamun maa, voi se olla niin suloista ja makeaa,

ja jos sen oivaltaa, ei löydy mitään sen kauniimpaa.

Mutta jos sen unohtaa, voi se pienen ihmisen musertaa.

Tuhatta ja sataa, on tehty matkaa.

Jos siis jokainen hoitaa tehtävänsä

ja kaikki tuntevat riittävänsä.

Ei turvaan viimein päästyänsä, tahdo enää jatkaa.

Mustetahroja

Lilian Kiander

Mustetahroja,

salaisuuksia päiväkirjassa,

Tunteita tosia.

Kesytä apina!

Minä tahdon vallata viidakon,

Kukistaa luonnon kapinan.

Virkailijoiden merkintöjä.

Lauseita, jotka kaatavat puut,

Rakennustyömaan tieltä.

Sanomalehden muste yhä märkä.

Aamuyön tuomio:

Turkistarhaus on lopetettu,

Amatsonien metsureita puukolla opetettu.

Epäkypsiä ajatuksia, ihmismielen synkkyyden representaatio ylös kirjattuna.

Repliikki lainausmerkeissä: ”Huomio, joku huutaa, kettutyttö halaa puutaan”.

Dokumentin lopussa oli vain tahra.

Merkkivirhe sutannut täydellisen lauseen

Valkoisesta paperista.

“Metsää säilytä, Älä kaada”.