
3 minute read
Maatalousala, Kannus
Kuva Piritta Pärssinen
Maatalousalalla työelämän odotukset koulutukselta liittyvät paitsi alan laajaan ja monipuoliseen perusosaamiseen niin myös syvälliseen erikoisosaamiseen. Yritystalous- ja johtamisosaaminen korostuu koko ajan enemmän.
Advertisement
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston Kannuksen maatalousala tarjoaa näihin työelämän tarpeisiin liittyen alan perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä tutkinnon osia. Koulutustarjonnassa on huomioitu myös keskipohjalaisen maatalouden ominaispiirteet. Maatalous on alueella nurmivaltaista maidon- ja naudanlihantuotantoon keskittynyttä ja tuotanto on pitkälle koneellistettua sekä entistä enemmän automaatiota hyödyntävää. Erikoistuneet maatilat tarvitsevat maatalouskoneurakoitsijoita, maatalouskoneiden korjaajia sekä tila- ja navettatyöntekijöitä. Tuotantoeläinvaltaisella alueella tarvitaan myös osaavia maatalouslomittajia. Keskipohjalaiseen maataloustuotantoon kuuluvat lisäksi tyypillisenä piirteenä vahvat perunantuotantoalueet. Myös lammastalous on vahvistunut viime vuosien aikana. Alan erikoisosaamisellekin on siis tarvetta. Turkistaloudella on osaltaan merkittävä rooli maaseudun elinvoimaisuuden ylläpitäjänä.
Opiskelijoita riittää
Kpedun Kannuksen toimipaikassa maatalousalan perustutkinnossa on vuoden 2021 aikana opiskellut opiskelijoita maatilatalouden, maatalousteknologian, eläintenhoidon ja turkistalouden osaamisaloilla. Maatilatalouden osaamisalan opiskelijat keskittyvät opinnoissaan perusmaatalouteen. Opinnot antavat laajuudessaan opiskelijoille todella monipuolista osaamista paitsi maatalousyrittäjänä toimimiseen myös esim. tilatyöntekijän ja maatalouslomittajan töihin. Maatilatalouden osaamisalalla on opiskellut yhteishaun kautta tulleita opiskelijoita ja lisäksi aikuisopiskelijoita monimuotokoulutuksena.
Maatalousteknologian osaamisalalle saatiin yhteishaun kautta suuri joukko uusia opiskelijoita. Konehallilla ja Teknotalolla onkin riittänyt vilskettä, ja oppimisympäristöt ovat olleet siellä tehokäytössä. Maatilatalouden ja maatalousteknologian opiskelijoita tulee Keski-Pohjanmaan lisäksi erityisesti Pohjois-Pohjanmaalta, mutta myös Keski-Suomesta ja Etelä-Pohjamaalta. Maatilatalouden osaamisalalle Kannuksen maatalousala on saanut myös kansainvälistä vahvistusta Serbiasta, Ukrainasta ja Venäjältä.
Opiskelijat työllistyvät hyvin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Monipuoliset tutkinnot tarjoavat myös hyvät mahdollisuudet jatkaa opintoja ammattikorkeakouluun. Ammattikorkeakoulun opintoja voi suorittaa perustutkinnon aikana, ja ne huomioidaan myös osana perustutkintoa.
Alan erikoisosaamiselle kysyntää
Suosittua tuotantoeläinten tilasiemennys -tutkinnon osaa on vuonna 2021 järjestetty yhteistyössä Faban kanssa. Opiskelijoita on ollut eri puolilta Suomea. Saman toimijan kanssa on aloitettu syksyllä maatalousalan ammattitutkinnon seminologin osaamisalan koulutus ja maatalousalan erikoisammattitutkinnon alkionsiirtoseminologien koulutus. Syksyllä päästiin aloittamaan myös maatalouslomittajien lisäkoulutus maatalousalan
ammattitutkinnon maatalouslomittamisen osaamisalalla. Alueen lomituspalveluilla on koulutustarpeita, joihin on vastattu myös lyhytkursseilla. Toivottavasti päästään enenevässä määrin toteuttamaan näitä koulutuksia myös vuonna 2022.
Turkisalaa kehittämässä
Turkisalan toimintaa on varjostanut koronakriisi. Tavanomaisia turkishuutokauppoja ei ole voitu järjestää, ja kauppa tärkeimmillä markkina-alueilla on käynyt heikosti. Tämä on aiheuttanut alalle kannattavuuskriisin, mikä on heijastunut myös koulutukseen hakeutumisessa.
Alan syklisyys on kuitenkin tuttua alalla. Haasteellisesta tilanteesta huolimatta uusi ryhmä saatiin maatalousalan erikoisammattitutkintoon, turkistilan johtamisen osaamisalalle. Tutkintonimike on tarhaajamestari ja se on ensimmäinen uusilla tutkinnon perusteilla toteutettava koulutus.
Kannuksen toimipaikka on ollut toteuttamassa Turkistuotto- ja Tietolinkki-nimisiä hankkeita, joiden myötä turkisalalle on järjestetty useita verkossa tapahtuvia tilaisuuksia. Tilaisuudet ovat tavoittaneet huomattavan määrän alan toimijoita. Tietolinkki-hankkeessa on laadittu myös eri aiheisiin liittyviä ääniesityksiä, joita on ollut kätevää kuunnella esimerkiksi työn ohessa
Opetusmaatilan kuulumiset
Opetusmaatilalla toimintaan on otettu entistä enemmän mukaan tutkimuksellista toimintaa. Vuoden 2021 aikana navetalla on käytetty lehmien ruokinnassa kotimaista härkäpaputäysrehua ja siten saatu kokemuksia kotimaisen valkuaisen soveltuvuudesta nautojen ruokintaan. Kesällä on myös toteutettu yhteistyössä Hankkijan ja Yaran kanssa nurmen lannoitukseen liittyvää koetoimintaa. Kokeen tulokset ovat olleet heti syksyllä opiskelijoiden käytössä.
Kesällä suoritettiin myös valtakunnallisesti aivan uudella teknologialla useamman peltolohkon skannaukset. Skannauksia tehtiin koko maan alueella vain vajaan 2.000 hehtaarin alalla. Skannaukset suoritettiin mönkijään kiinnitetyllä gammaspektrometrilla, joka teki noin 820 mittausta hehtaarilta. Tulevan talven aikana päästään katsomaan tuloksia ja hyödyntämään niitä kesän 2022 aikana.
Kohti uutta
Kannukseen on valmistumassa pitkään odotettu uusi maidontuotannon oppimisympäristö, jonka valmistumista odotetaan innolla ja milteipä jo lähtökuopissa. Mitä uusia mahdollisuuksia tuo uusi navetta tarjoaakaan sekä tutkinto-opiskelijoille että elinkeinolle ylipäänsä! Ala kehittyy hurjaa vauhtia, ja tulevaisuuden haasteet ovat kovat.
Oppimisympäristöjen kehittämisen lisäksi alan opettajat tekevät paljon töitä pysyäkseen vauhdissa mukana. LuovaKampus-, Älynauta-, Uuma- ym. hankkeet ovat antaneet myös opettajille mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan. Maatalousalan perustutkinnon perusteet ovat uudistumassa, ja Kannuksen opettajat ovat olleet aktiivisesti mukana tässä kehitystyössä. Ajan hermolla siis ollaan. Yhteistyössä työelämän ja muiden verkostojen kanssa tehdään työtä elinkeinon eteen.
Kuva Hanna-Mari Laitala

HENKILÖSTÖ:
EMMA ERKKILÄ, ohjaava ammattihenkilö, agrologi (AMK) HEIKKI ERÄNUMMI, työnjohtaja, autokorimekaanikon at PAULI HAAPONIEMI, lehtori, teknikko SEIJA HAKA, karjanhoitaja ILSE HEINO, lehtori, MMM TAPIO HERNESNIEMI, lehtori (turkistalous), agrologi MIKA HOLLANTI, karjanhoitaja, maatalousalan pt JONI HÄKKILÄ, lehtori, agrologi JENNI JUSSILA, karjanhoitaja 1.5. alkaen, maatalousalan pt KIMMO JÄRVI, karjamestari 31.3. saakka, maatalousalan pt JANNE KALLIOKOSKI, ohjaava ammattihenkilö, maatalousalan pt TEEMU KANGAS, päätoiminen tuntiopettaja, agrologi (AMK) ANTTI KIPPO, lehtori, agrologi (AMK) MAARIT KÄRKI, lehtori, agrologi (ylempi AMK) MARKKU LAMPINEN, maataloustyönjohtaja JUHA LANDIN, lehtori, talonrakennusalan eat MIIA LUOMA-TOKOI, päätoiminen tuntiopettaja 5.10.–5.12., agrologi (AMK) PETTERI MEHTÄLÄ, ohjaava ammattihenkilö, LVI-asentaja EIJA MÄKI-ULLAKKO, toimipaikkapäällikkö, tutkintovastaava, MMM JARI ORJALA, lehtori, opinto-ohjaaja, tilanhoitaja, agrologi MARKO PAAVOLA, päätoiminen tuntiopettaja 1.8. alkaen, teknikko, IWS, IWI-C ELISA RUUSUNEN, päätoiminen tuntiopettaja, merkonomi JUHA SÄMPI, lehtori, tekniikan eat TOUKO TUOMAINEN, maatilan kesätyöntekijä 1.5.–30.10., maatalousalan pt MILLA TUOVINEN, karjamestari 1.8. alkaen, maatalousalan pt MARKKU VALTOAHO, päätoiminen tuntiopettaja, koneopettaja VIRPI VIRTANEN, päätoiminen tuntiopettaja, agrologi JUHA YLI-KORPELA, lehtori, metsätalousteknikko
Kuva Piritta Pärssinen
55
