1 minute read

Tekninen suunnittelu

Kuva Ulla Nikula

Teknisen suunnittelun vuonna 2019 aloittaneessa opiskeluryhmässä oli vuoden 2021 alussa yhteensä seitsemän opiskelijaa, joista yksi valmistui oppisopimuskoulutuksena helmikuussa. Kyseisen ryhmän opiskelijoista tutkinnon suoritti syksyllä loppuun yksi opiskelija. Yksi opiskelija keskeytti opintonsa toistaiseksi.

Advertisement

Elokuussa 2020 aloittaneessa opiskeluryhmässä kymmenen jatkuvan haun kautta tullutta opiskelijaa jatkoi opintojaan. Heistä kaksi opiskelijaa vaihtoi alaa, ja kolme valmistui suunnitteluassistentiksi. Kaikki valmistuneet työllistyivät harjoittelupaikkoihinsa.

Koronan vuoksi haasteellisesti alkanut teknisen suunnittelun koulutus onnistui olosuhteisiin nähden hyvin, mutta työpaikoilla tapahtuvaa oppimista jouduttiin osittain korvaamaan oppilaitoksessa tapahtuvana projektityöskentelynä. Keväällä ja syksyllä 2021löydettiin jälleen lisää uusia työelämäyhteistyökumppaneita. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen opiskelijat suorittivat pääosin eri yrityksissä, joissa tapahtuivat myös näyttöjen (tutkintojen) suoritukset. Osa näytöistä toteutettiin oppilaitosprojekteina. Osa projekteista hankittiin suoraan yrityksistä ja Kpedun rakennus- sekä kone- ja metallialalta. Suunnitteluassistentin työtehtäviä ovat suunnitteluprojektin toteuttamiseksi tietojen kokoaminen ja välittäminen, tietomallien sekä suunnitelma-asiakirjojen hyödyntäminen ja tuottaminen, toimiminen visualisointiin tai 3D-mallinnukseen ja -tulostusosaamiseen liittyvissä tehtävissä, työskenteleminen asiakaspalveluhenkisesti, laatutietoisesti, vastuullisesti ja kustannustehokkaasti myös globaalissa toimintaympäristössä erilaisissa tiimeissä.

Teknisen suunnittelun luokassa tietokoneet on uusittu vuonna 2019. CAD-ohjelmat on päivitetty uusimpiin versioihin vuoden 2020 lopussa. Tekninen suunnittelutyö vaatii jatkuvasti uuden oppimista, kun CAD-ohjelmista ilmestyvät uudet versiot vuosittain. Lisäksi tarvitaan omaa oivaltamista erilaisten suunnitteluratkaisujen toteuttamisessa ja 3D-mallien hahmottamiskykyä. Myös eri toimisto-ohjelmien hyvä hallinta on eduksi monien suunnitteludokumenttien täydennykseksi tarvittavien asiakirjojen laadinnassa.

HENKILÖSTÖ:

MIKKO PESONEN, päätoiminen tuntiopettaja, tutkintovastaava, insinööri

This article is from: