Katajainen Kansa - Kainuun kulttuuriympäristöt

Page 1

Katajainen kansa Kainuun kulttuuriympäristÜohjelma


KATAJAINEN KANSA – KAINUUN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA 2. painos Copyright © Tekijät, Kainuun Etu Oy, Kainuun ELY-keskus, Elias Lönnrot -seura ry Tekstit ja kuvat: Helo Maria, Komulainen Minna ja Lyytikäinen Lasse (ellei toisin mainita) Taitto: Kouta Painopaikka: Erweko Oy ISBN 978-952-67992-0-9 (sid.) ISBN 978-952-67992-1-6 (PDF)


1819

Keisari Aleksanteri I vierailee Kajaanissa

1559 -1560

Manamansalon erämaakirkon ja Oulun erämaaseurakunnan perustaminen

eaa.

Ensimmäiset ihmiset Kainuussa

Venäläiset polttavat Manamansalon erämaakirkon

7500 eaa. Ensimmäiset asukkaat Nimisjärven rannoille

1323

Sär 1 -keramiikka, Varhaiskampakeramiikka

1000 eaa.

Kainuun keramiikka, Sär 2 -keramiikka

Pähkinäsaaren rauha

600

Ärjästä saari

2500 -1500 eaa.

Hossan kalliomaalaukset

1595

Täyssinän rauha

1552

1836

1716

Karolineburgin kartano

Kajaanin linna räjäytetään

1846

1727

Kajaaninjoen Ämmä- ja Koivukosken tervakanavat

Paltaniemen kirkko

1816

Kajaanin linnan toinen rakennusvaihe päättyy

Kainuu Brahen vapaaherrakunnaksi

1637

Pietari Brahe Suomen kenraalikuvernööriksi

1604

Kajaanin linnan rakentaminen alkaa

Sotkamon kirkko Herman Renfors perustaa tehtaan Kajaaniin

1800-luvun alku Hiukan harjun matkailu alkaa

Kajaanin kaupunki perustetaan

1650

1870

Kuhmon kirkko

1651

1500

jaa.

Elias Lönnrot muuttaa Kajaaniin

1666

Savolaisten talonpoikien verovapaus Kainuuseen muuttoon

Oulujärven erämaa-alueiden asutus Kustaa Vaasan toimesta

1833

Isonvihan aika Kainuussa

1578

5000 eaa.

Kajaanin Raatihuone

1713-1721

Pitkä viha

Juntusrannan Kalmosärkän kivikautiset löydöt

1831

Suuri Pohjan sota alkaa

1570 -1595

7000 eaa.

8000 eaa.

1700

1863 1786

Hyrynsalmen kirkko

1781

Säräisniemen kirkko

1761

Hiisijärven järven lasku

”Hallan Ukko” Juho Heikkinen syntyy

1853

Runoilija Isa Asp syntyy

1852

Kivesjärven ruukki


1874

Ilmari Kianto syntyy

1878

Eino Leino syntyy

1880

Komulankönkään hierinmylly

1880-LUKU

Säräisniemen ja Paltaniemen kansakoulut

1883

Reservikomppania Leirimäelle

1896

Vanha Kurimo

1904

Rautatieyhteys Kajaaniin, rautatieasema

Hakasuon mylly

1897

Seppälän maamieskoulu

1896

Kajaanin evankelisluterilainen kirkko

Koivukosken voimalaitos

Aatoksen pappila

Kajaanin kaupunginteatterin rakennus

1906

Vuolijoen kirkko

1907

Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö Heikki Savolainen syntyy

1924 -39

Löytöjoen terva- ja tärpättitehdas

Suomussalmen kirkko

Kirjailija Veikko Huovinen syntyy Vaalan rautatieasema

1941

Koskikaran rakennus

1917

1912

Turjanlinna

1940 - 50 -luvut Kajaanin Kauppakadun funkistalot

1939

Hyrynsalmen rautatieasema

1911-1921

Urho Kekkonen Kajaanissa

30.11.1939 -13.3.1940 Talvisodan taistelut Kainuussa

1909

Kainuun opisto

1984

1950

Katerman voimalaitos

1927

Kainuun ensimmäinen voimalaitos Kajaanin Ämmäkoskeen

Hoikankankaan kasarmialue

Vuokatin maja, Urheiluopisto

Möykkysenjoen kivisilta

Kontiomäen rautatieasema

1960

1946

1926

1922

Seminaari aloittaa Kajaanissa

Pesiönlinna

1924

1905

1900

1899

1943

1919 -1933

Kajaanin Itkumuuri

1953

Otanmäen kaivoksen tuotanto alkaa

1959

Manamansalon muistomerkkikirkko Kajaanin ortodoksinen kirkko Liekkipatsas muistomerkki

1957

Alvar Aallon Kainula Ämmän voimalaitos

1956

Kajaanin lentokenttä

Hyrynsalmen kunnantalo

1999

Juminkeko

1988

Kaukametsän konserttitalo Kuhmon kirjasto

1994

2004

Talvisodan monumentti, Raate

Hiljainen kansa

1993

Kuhmo-talo

1990

Riihipiha

2013

Kainuun kulttuuriympäristöohjelma


Sisältö Esipuhe English summary Katajainen kansa 8

LAMMINAHON TALO 12 RIIHIPIHA 16 TERVAJÄRVEN TALOMUSEO 18 TUUPALAN MUSEO 19 PUOLANKAPIRTTI 22 KAUNISLEHDON TALOMUSEO 24 SUOMUSSALMEN KOTISEUTUMUSEO 28 HILJAINEN KANSA 30

Esihistoria ja muinaisjäännökset 32 Käy kylään 36

PALTANIEMI 40 SÄRÄISNIEMI 42 MELALAHTI 44 ASKANMÄKI 46 KIVIKYLÄ 48 JOKIKYLÄ 49 HIISIJÄRVI 52 NAAPURINVAARA 54 JUNTUSRANTA 56

Kainuu taistelutantereena

58 KAJAANIN LINNANRAUNIOT 62 RAATTEEN TIE 63 KUHMON TOISEN MAAILMANSODAN KOHTEET 66 JYRKÄNKOSKI KILPELÄNKANGAS SAUNAJÄRVI HYRYNSALMEN RAUTATIEASEMA YMPÄRISTÖINEEN 67

Tervakansan temppelit 68

MANAMANSALON ERÄMAA- JA MUISTOMERKKIKIRKKO 72 VUOLIJOEN KIRKKO 73 PALTANIEMEN KUVAKIRKKO 74 KAJAANIN KIRKKO 76 KAJAANIN ORTODOKSINEN KIRKKO 77 KUHMON KIRKKO 80 HYRYNSALMEN KIRKKO 81 SUOMUSSALMEN KIRKKO 82 SOTKAMON KIRKKO YMPÄRISTÖINEEN 84

Opin tiellä 86

OSAAMISKESKUS KAINUUN AALTO JA ITKUMUURI 90 KARHULANVAARA 91 KAINUUN OPISTO 92 VUOKATIN EMÄNTÄKOULU 93 KAINUUN AMMATTIOPISTO SEPPÄLÄ 94

Rajalla 96

Maakunnan mahtavat 100

PIETARI BRAHE 104 HEIKKI SAVOLAINEN 105 ELIAS LÖNNROT JA HAUHOLAN MAJA 106 EINO LEINO 108 HERMAN RENFORS 110 VEIKKO HUOVINEN 111 ISA ASP JA KUKKULAN TALO 112 ILMARI KIANTO JA TURJANLINNA 114 PESIÖNLINNA 115 URHO KEKKONEN JA KAJAANIN YLÄKAUPUNKI 118 JUHO HEIKKINEN JA HALLAN UKON TERVA- JA TÄRPÄTTITEHDAS 120


Moderni Kainuu

Tervan tarina 122 Tien päällä 126

172 KAJAANIN KAUPPAKADUN FUNKISTALOT 176 KOSKIKARA 177 HOIKANKANKAAN KASARMIALUE 180 HYRYNSALMEN KUNNANTALO 181 KAUKAMETSÄN KONGRESSI- JA KULTTUURIKESKUS 182 KUHMO-TALO 183 KUHMON KIRJASTO 186 JUMINKEKO 187

Jylhää voimaa

Uudesta luotava maa 188

TERVAKANAVA 130 KEISARINTIE 132 MÖYKKYSENJOEN MUSEOSILTA 133 KAJAANIN RAUTATIEASEMA 134 KONTIOMÄEN ASEMA-ALUE 135 VAALAN RAUTATIEASEMA 138 KAJAANIN LENTOASEMA 139

140 HAKASUON MYLLY JA RUUKIN RAUNIOT 144 KARPPALAN MYLLY 145 KOMULANKÖNGÄS RAKENNUKSINEEN 148 KATERMAN VOIMALAITOSALUE 149 JYLHÄMÄN VOIMALAITOSALUE 150 NUOJUAN VOIMALAITOSALUE 151 KOIVUKOSKEN JA ÄMMÄKOSKEN VOIMALAITOKSET 152 ÄMMÄN VOIMALAITOSALUE 156 TIAISEN TORPPA 157 TIHISENNIEMI 158 OTANMÄEN KAIVOS- JA ASUINALUEET 159

Hiukan parempi

160 VUOKATINVAARA 164 VUOKATIN URHEILUOPISTO 166 HIUKKA 167 MANAMANSALO 168 REHJAN SAARI 169

KAJAANIN VANHA KIRJASTOTALO 192 KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI JA SISSILINNA 193 KANERVA 194 KANKARIN TAIDEHUVILA 195 KAROLINEBURGIN KARTANO 198 VANHA KURIMO 199 RAJAVARTIOSTON ALUE 200 WANHA KERHO 201

Helmet 202 AATOS 206 HOSSA 207 KAJAANIN SEMINAARI JA YLEINEN SAIRAALA 210 ÄRJÄ 212 KAJAANIN RAATIHUONE 214

Kulttuuriympäristön tulevaisuus 218 KULTTUURIPERINNÖN VISIO 226 KAINUUN MAAKUNNALLISET KULTTUURIYMPÄRISTÖT KUNNITTAIN 228 LÄHTEET 234


Esipuhe Helena Aaltonen Aluekehitysasiantuntija, Kainuun liitto

E

lias Lönnrot kirjoitti kotiväelleen vuonna 1828: ” Kuinka tyhjä onkaan maailma verrattuna siihen ahtaaseen piiriin, missä lapsuutemme päivät ovat kuluneet. Jokainen kotiseudun kivi on kuin tyhjentämätön kultakaivos, kun sitä vastoin Perun kuuluisat kultakätköt näyttävät alastomilta kallioilta.” Kainuun kulttuuriympäristöohjelma nostaa maakunnastamme esiin arvokkaimpia kultahippuja, puhuttelevimpia kulttuuriympäristöjämme. Kainuun kulttuuriympäristöt kertovat meille tarinoita ja historiatietoa menneiltä ajoilta ja meitä ennen eläneistä. Kulttuuriympäristöt hahmottavat meille kuvaa Kainuun kehitysvaiheista, mm. sivistyksen ja hengen elämästä, elinkeinojen ja liikenteen kehityksestä sekä kansalaisten toiminnasta. Rajamaakunnassamme ovat nähtävissä koko Suomen kansakunnan kriittiset, sotiin liittyvät vaiheet ja rajan vaikutus elämään. Kulttuuriympäristö on maiseman muisti. Se kertoo ajasta ennen meitä ja johdattaa aikaan meidän jälkeemme. Kulttuuriperintö tuo ajallisen jatkumon paikkaan ja se muovaa

7

paikan asukkaiden identiteettiä, kuvaa itsestä. Kulttuuriympäristössä kohtaavat luonto ja ihmisen jälki. Kulttuuriympäristöllä on ihmistoimintaan liittyvä kertomus maisemassa, jota katsomme edessämme. Jotta kainuulainen kulttuuriympäristö säilyisi ja jatkaisi tarinaansa myös tuleville sukupolville, laadittiin maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma vuonna 2013. Katajainen kansa – Kainuun kulttuuriympäristöohjelma -julkaisussa on esitelty kuvin ja kertomuksin 84 kulttuuriympäristökohdetta Kainuun 224 maakunnallisesta kohteesta. Julkaisussa nostetaan esiin arvokkaita kohteita Kainuulle merkityksellisistä aihepiireistä ja taustoitetaan kohteisiin liittyviä ilmiöitä. Kaikkien maakunnallisten kohteiden säilyminen olisi Kainuussa turvattava myös tuleville sukupolville. Kulttuuriympäristöstrategiassa avataan näkymiä, millaisia mahdollisuuksia kulttuuriympäristöt antavat Kainuun tulevaisuuden tekemiseen matkailun sisältönä, paikallis- ja maakuntaidentiteetin rakentumisessa tai maakunnan ul-

koisessa ja sisäisessä viestinnässä, Kainuun profiilin muodostamisessa. Eteemme avataan myös ne menetykset, jos kulttuuriympäristöistä ei pidetä huolta. Kulttuuriympäristöohjelman kohteet perustuvat vuosina 2012 - 2013 tehtyihin inventointeihin Kainuun valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä sekä arvokkaista maisema-alueista ja nähtävyyksistä. Kansalaisten arvostuksia kartoitettiin valokuvakilpailulla. Kulttuuriympäristöohjelmaan sisältyy opastusta siihen, miten lasten ja nuorten kiinnostusta kulttuuriympäristöjä kohtaan tulisi kasvatuksessa ja koulutuksessa herättää. Kulttuuriympäristöaiheen osana lapsia ja nuoria kutsutaan muun muassa ideoimaan uutta elämää yli 110-vuotiaalle Kajaanista lakkautetun opettajankoulutuksen kampusalueelle. Kulttuuriympäristömme arvostus on siirrettävä sukupolvelta toiselle. Silloin Kainuun kulttuuriympäristön kultakaivos tuottaa ehtymättömästi.


Built Heritage and Cultural Environment in Kainuu SUMMARY

C

ultural environment commemorates the landscape. It describes time before and after us. Cultural environments in Kainuu reflect the layers of its history, how the past overlaps with the present in complete harmony or even outstandingly. The regional cultural environment program was founded in 2013 to preserve the cultural environment in Kainuu. It is based on the inventories made in 2012 - 2013 entailing built heritage

and cultural environments that are nationally, regionally and locally substantial, in addition to valuable landscape areas and sights. The “Katajainen kansa� publication presents nearly a hundred cultural environments. The sites represent Kainuu settlement history, prehistory, forming of villages, arrival of the churches and teaching, prominent figures of the region, the impact

of the border areas and tar on the development of Kainuu, traffic and industry, tourism and modern construction. The publication is an information source on the built heritage, destinations suitable for tourism, as well as educational material for schools teaching local history and tradition. A visitor to the sites may just find their favorite spot in Kainuu!

8


Katajainen kansa Taival lie hankala - olkoon vaan! Luonto lie kitsas - siis kilpaillaan! Kolkasssa synkeän syntymämaan pirttimme piilköhöt paikoillaan! Vainojen virmat, oi vaietkaa! Rapparit, ryöstäjät, kaijotkaa! Miekkaa ei tarvis - tarmoa vaan puolesta hengen, heimon ja maan. Ilmari Kianto, Nälkämaan laulu (1911)

9


K

ainuu on jylhien järvien ja sinisten vaarojen maakunta. Karu luonto ja historia valtion rajalla ovat muovanneet kainuulaisista sitkeän kansan, jonka kädenjälki näkyy hyvin säilyneessä ympäristössä. Kainuulaisuuteen kuuluvat yhtä lailla järvimaisemat, vaarajaksot kuin korpiseutukin. Maakunnan rakennettu ympäristö mukailee näitä maisemia muodostaen kauniin kainuulaisen kulttuurimiljöön. Kainuun laajempi asuttaminen alkoi 1500-luvulla. Kaskiviljelyn, tervanpolton, metsäteollisuuden ja voimalaitosten kautta maakunta kehittyi elinvoimaiseksi yhteiskunnaksi. Muuttuvat elinolosuhteet vaikuttivat siihen, miten elämää kulloinkin elettiin ja miten ihmiset, työtavat sekä -välineet kehittyivät.

Maakuntalaulussa Kainuu kuvataan surkeiden soiden synkeäksi kotipaikaksi, jossa maa on luotava uudestaan ja paikalle jäävät vain vahvat ja rohkeat, samalla kun todetaan ”raukat vain menköhöt merten taa”. Ilmari Kiannon maakuntalaulun sanat kertovat kainuulaisten vaikeasta tiestä kansan raivatessa soita ja raataessaan elantoa metsistä. Halla, taudit ja rajaseutua koetelleen sodat ovat vaikuttaneet Kainuun kehitykseen ja sen asukkaiden identiteettiin. Katajaisen kansan tarinaa kertovat myös maakunnan kotiseutumuseot. Ne esittelevät perinteistä maakunnallista rakentamista, elinkeinoelämää sekä perheen arkea esineistöineen. Kunnissa sijaitsevat museot ovat maakun-

nallisia kulttuuriympäristökohteita. Kainuulaisen ihmisen elämänkaaren lisäksi ne kertovat oman erityisen tarinan sijaintipaikastaan ja kyseisten rakennusten merkityksestä paikkakunnallaan. Katajainen kansa -teeman kohteista myös Suomussalmella sijaitseva taiteilija Reijo Kelan ympäristötaideteos Hiljainen kansa kuvastaa oivallisesti kainuulaista identiteettiä. Pellolla aamun usvassa seisova kansa viestittää ohikulkijoille sanomaa selviytymisestä, kotiseuturakkaudesta sekä kainuulaisuuden pysyvyydestä.

10


8

7 5

6 1

2

3

4


1

2

3

4

LAMMINAHON TALO

RIIHIPIHA

TERVAJÄRVEN TALOMUSEO

TUUPALAN MUSEO

Lamminahontie 231, 91700 Vaala

Kuusirannantie 67, 88270 Vuolijoki

Tervajärventie 16, 88600 Sotkamo

Tervatie 1, 88900 Kuhmo

5

6

7

PUOLANKA-PIRTTI

KAUNISLEHDON TALOMUSEO

Koskikatu 3, 89200 Puolanka

Oravivaara, 89400 Hyrynsalmi

8

SUOMUSSALMEN KOTISEUTUMUSEO Kirkkoniemi, 89800 Suomussalmi kk

HILJAINEN KANSA 5. tie, 30km Suomussalmen keskustasta Kuusamoon


LAMMINAHON TALO Lamminahontie 231, 91700 Vaala

V

aalalaisen tilan yhtäjaksoisen historian kuvauksen voi nähdä Lamminahon talolla. Lamminaho on säilynyt yhden suvun hallussa yli kahdensadan vuoden ajan ja se testamentattiin Museovirastolle 1990-luvulla. Tilan mielenkiintoinen tausta ja alueen kehitys nousee esille talon esineistön ja rakennusperinnön kautta. Esillä on rinta rinnan samaan tarkoitukseen tehtyjä eri aikakauden esineitä. Lamminahon tila on peräisin 1750-luvulta. Se sijaitsee aiemmin vilkkaasti liikennöidyn Oulujoen varressa, Niskakosken törmällä. Tilaan liittyy tätä kautta koskenlaskun historia, tervankuljetus, kaupankäynti sekä 1800-luvun lopun matkailu ja urheilukalastus. Matkailijoiden, vieraiden ja muiden ohikulkijoiden myötä Lamminaho on seurannut aikaansa ja tilalle on usein tullut uusia keksintöjä ensimmäisten joukossa. Esimerkiksi Lamminahon rautapyöräinen Fordson-traktori on ensimmäisiä maakuntaan saapuneita työkoneita. Kainuulainen talonpoikaisarkkitehtuuri tulee esille koko Lamminahon alueella. Tilaan kuuluu 1800-luvun alkupuolella rakennettu vaalea päärakennus. Päärakennuksen lisäksi tilalla on muun muassa navetta- ja tallirakennus, eri käyttötarkoituksiin valmistettuja aittoja, kellari, paja, luhti ja viinankeittohuone. Lisäarvoa Lamminaholle antaa se, että koko monipuolinen rakennuskanta sijaitsee alkuperäisillä paikoillaan.

13

Vuonna 1885 Lamminaholla kalastamassa olleen englantilaisen Scarboroughin jaarlin seurueen teltat aiheuttivat huhun, että Englanti olisi julistanut sodan Venäjälle ja pystyttänyt leirin Lamminaholle.


Lohilordit Väriä kainuulaisten elämään toivat 1800- ja 1900- lukujen vaihteessa maakuntaan saapuneet matkailijat. Heidän mukanaan paikalliset saivat uutisia, tietoja sekä esimerkkejä uusista tekniikan tuotteista. Lamminahoon liittyvät matkailijat olivat usein ulkomaisia urheilukalastajia. Oulujoen kosket ja lohi kiinnostivat muun muassa

englantilaisia seurueita, joista osa vieraili alueella useampaan otteeseen. Apunaan lohilordeilla oli paikallisia, jotka auttoivat muun muassa kalapaikkojen valinnassa sekä koskenlaskussa. Matkailijat kiinnostivat paikallisia asukkaita, mutta saivat aikaan myös kummastusta. Muun

muassa vuonna 1885 Lamminaholla kalastamassa olleen englantilaisen Scarboroughin jaarlin seurueen teltat aiheuttivat huhun, että Englanti olisi julistanut sodan Venäjälle ja pystyttänyt leirin Lamminaholle.

14


LAMMINAHON TALO

Vaala



RIIHIPIHA

Kuusirannantie 67, 88270 Vuolijoki

Kauppaan on koottu kyläkaupoissa myynnissä olleita esineitä hevostarvikkeista nappikokoelmaan ja keisarinvallan ajan postikorteista torjunta-aineisiin.

V

uolijoen Kuusirannassa sijaitseva Riihipiha on Riihipiha-säätiön omistama, 1990-luvun alussa perustettu ulkomuseoalue. Alueelle on siirretty ja rakennettu paikallisia rakennuksia 36 kappaletta. Osa rakennuksista on tuotu muualta Kainuusta, osa Oulusta. Talonpoikaiskulttuuria esittelevä alue kertoo Kainuun asumisen ja toimeentulon kehitysvaiheista ja sen rakennukset ja esineistö keskittyvät 1800- ja 1900 -lukujen vaihteeseen. Laaja esineistö käsittää muun muassa työkaluja, työkoneita sekä asumiseen ja elinkeinoihin liittyviä tavaroita. Lisäksi Riihipihassa voi tutustua Lotta Svärd -järjestön, suojeluskunnan ja pankkitoiminnan näyttelyihin. Yksi esimerkki Riihipihan rakennuskannasta on kaupparakennus. Kauppana toimii Vuolijoen pappilan vanha saunarakennus. Kauppaan on koottu kyläkaupoissa myynnissä olleita esineitä hevostarvikkeista nappikokoelmaan ja keisarinvallan ajan postikorteista torjunta-aineisiin. Kaupan esineistö kertoo Suomen ja Kainuun historian vaiheista ja niiden vaikutuksesta ihmisen arkeen. Muun muassa sota- ja säännöstelyajasta kertovat puupohjaiset paperikengät ja kahvinvastike.

17


Tuulimyllyt Kainuun myllyt ovat edustavia esimerkkejä harvaan asutun alueen omavaraistaloudesta. Maakunnan erikoisuuksia ovat vesimyllyt (näistä tarkemmin tämän julkaisun luvussa Jylhää voimaa), mutta myös tuulimyllyt ovat osaltaan värittäneet Kainuun maisemia. Varhaisimmat tiedot Kainuun tuulimyllyistä

ovat 1800-luvun alusta. Erityisesti Oulujärven ja Suomussalmen Kiantajärven ympäristössä on aiemmin sijainnut useita tuulimyllyjä. Kainuussa yleisin tuulimyllymalli on ollut varvas- eli jalkamylly. Siinä mylly siipineen kääntyy kartiomaisen ristikkojalan varassa. Aitan ylimmässä kerroksessa sijaitsevat voimansiirtovälineet ja usein myös jauhinkivet. Alemmassa kerroksessa on sijainnut jauhotorvi.

Tuulimyllyt olivat Kainuussa toiminnassa 1900-luvun alkupuolelle ja osittain vielä sota-aikana, jonka jälkeen ne jäivät vähitellen pois aktiivisesta käytöstä.

18


TERVAJÄRVEN TALOMUSEO Tervajärventie 16, 88600 Sotkamo

A

iemmin tiettömien taipaleiden takana sijainnut, Sumsan kylän Tervajärven talo toimii nykyään talomuseona. Tila oli kauan eristyksissä, koska maantie Tervajärvelle saatiin vasta vuonna 1958. Tätä ennen kulkeminen tapahtui vesitse ja jalan sekä myöhemmin myös polkupyörällä. Talvisaikaan Tervajärvelle päästiin myös hevosella viitoitettuja talviteitä pitkin. Talon historia ulottuu 1600-luvulle ja talo on ollut pitkään saman suvun omistuksessa. Tervajärven historiaan liittyvä suku on Heikkisten suku, joista ensimmäinen tiedos-

19

Tervajärven historiaan liittyvä suku on Heikkisten suku, joista ensimmäinen tiedossa oleva isäntä on ollut 1650-luvulla taloon tullut Antti Heikkinen.

sa oleva isäntä on ollut 1650-luvulla taloon tullut Antti Heikkinen. Heikkisten suvun jälkipolvea asuu edelleen Tervajärven tilalla. Tilan rakennuskanta sijaitsee suurimmalta osin alkuperäisillä paikoillaan. 1980-luvulla rakennetun tiilitalon myötä eri kohtaan pihapiirissä siirretyt aitat ovat poikkeus tästä. Aitat edustavat Tervajärven vanhinta rakennuskantaa. Alkujaan vilja-aittoina toimineet rakennukset ovat 1700-luvulta. Vanha päärakennus on vuodelta 1866 ja sen lisäksi museoon kuuluvat luhti ja kaksi aittaa.

Talomuseon sisustus kertoo Tervajärven tilasta 1950-luvun alkaessa. Tämän lisäksi alueella sijaitsevat navetta, talli, kuivaamo, riihi, lato, sauna, verkkovaja ja pajan jäänteitä. Alueella on myös varastonäyttelyrakennus, jossa esitellään kuljetus-, kulku- ja maanmuokkausvälineistöä. Tervajärven talon läheisyydestä on löydetty myös rautahytin jäänteet. Rautahytti on yksinkertaisimmillaan ollut laakakivistä maahan tehty laatikkouuni, jossa on poltettu suo- tai järvimalmia.


TUUPALAN MUSEO Tervatie 1, 88900 Kuhmo

Tilalla on toiminut muun muassa kestikievari, kauppoja, nimismies, postitoimisto, apteekki, meijeri, pankki, hammaslääkäri, neuvola ja sodan aikaan esikunta.

Rönttönen

Kainuulainen rönttönen on Euroopan unionin nimisuojan saanut paikallinen herkku. Rönttönen valmistetaan ohra- tai ruistaikinasta, johon lisätään imelletystä perunasta ja puolukasta tehty täyte. Rönttönen sopii hyvin kahvipöytään antaen hieman jotain sekä makean että suolaisen ystäville.

T

uupalan tilan juuret ulottuvat 1600-luvulle saakka. Vuonna 1975 kotiseutumuseoksi muutettu Tuupala sijaitsee Kuhmon keskustassa Tervatien varrella. Tilan vaiheita esittelevät päärakennus, sivurakennus, pikkupirtti, aitat, navetta sekä lisäksi yksityisomistuksessa olevat kolme aittaa. Päärakennuksen keskiosa on 1840-luvulta ja sitä on laajennettu 1870- ja 1880-luvuilla. Alueelle on siirretty myös sauna ja riihi sekä tervavene tynnyreineen. Tuupalan peruselinkeinona on ollut maatalous, mutta ajan saatossa tilalla on ollut myös kestikievari, kauppoja, nimismies, postitoimisto, apteekki, meijeri, pankki, ham-

maslääkäri ja neuvola. Tuupalassa toimi myös sodan aikana esikunta. Moni elinkeinollinen toiminta Kuhmossa on saanut alkunsa Tuupalan kautta. Monipuolisen toiminnan lisäksi Tuupalan erikoisuutena voidaan pitää siellä sijainnutta puutarhaa, josta osa on edelleen näkyvillä talon pohjoispuolella. Puutarhassa on ollut lehtikuusikuja, paljon erikoisia kasveja, puita ja vihanneksia ja sitä on kiertänyt geometrinen hiekkakäytävä. Läheisen Pajakkakosken rantaan asti sijainnut puutarha rauhoitettiin vuonna 1956 luonnonsuojelulailla.

20


TERVAJÄRVEN TALOMUSEO

Sotkamo


PUOLANKAPIRTTI

Puolanka


PUOLANKA-PIRTTI Koskikatu 3, 89200 Puolanka

P

uolangan kotiseutumuseo, Puolanka-Pirtti, sijaitsee kunnan keskustassa kirkon lähellä. Alueella sijaitsevat päärakennus sekä kaksi aittaa. Päärakennus on

23

valmistunut 1910-luvun alussa ja se on siirretty nykyiselle paikalleen Puolangan Lylykylän Pellonpäästä. Siirron yhteydessä taloon muurattiin uuni ja rakennettiin uusi

Noihin aikoihin Puolangalla toimi useita suksiseppiä ja parhaimpina vuosina suksia valmistettiin käsitöinä tuhansia pareja myyntiä varten.

kuisti. Tyylisuuntana pirtti kalusteineen edustaa 1900-luvun alkua. Päärakennuksessa on esillä paikallisia käyttötavaroita ja esineistöä, kuten suksentekovälineitä.

Kotiseutumuseo on selkeä kokonaisuus, joka kertoo ja vaalii esineistönsä kautta paikallista perinnettä.


Kajaanin sukset 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suksimarkkinoiden ykkösmalleja oli Kajaanin suksi, joka sai nimensä siitä, että kainuulaisia suksia markkinoitiin ja myytiin eteenpäin Kajaanista. Kajaanin suksen taustalla olivat tunnetuimmat kainuulaiset suksityypit, jotka valmistettiin Puolangalla ja Paltamossa. Noihin aikoihin Puolangalla toimi useita suksiseppiä ja parhaimpina vuosina suksia valmistettiin käsitöinä tuhansia pareja myyntiä varten. Puolankalainen keskeltä leveä ja päistään kapeneva suksi valmistettiin koivusta. Puun tuli olla pitkä, suora ja oksaton. Usein puu kaadettiin pohjoisen puolelta, jolloin sen katsottiin olevan hidaskasvuisena myös kovempi ja näin toimivan paremmin suksimateriaalina. Perinteinen suksi oli 10 jalkaa pitkä (noin kolme metriä) ja se tehtiin yhdestä kappaleesta. Valmistusta varten sepillä oli useita erilaisia työkaluja, joista suurin osa oli tarkoitettu vain suksien valmistukseen. Puun kaadon jälkeen materiaali hakattiin raakamuotoonsa ja kuivattiin. Tämän jälkeen suksi höylättiin, kärki muotoiltiin ja taivutettiin, tehtiin pohjaura ja viimeisteltiin hiomalla, koristeviivoituksilla, maalauksella, tervauksella ja lakkauksella. Viimeisenä sukseen kiinnitettiin side eli mäystin.

24


KAUNISLEHDON TALOMUSEO Oravivaara, 89400 Hyrynsalmi

Viimeisen 1800-luvun alkuun sijoittuneen kaskeamisen jälkeen paikalle kasvoi kaunis lehtometsä, josta muodostui Kaunislehdon nimi.

K

ainuulaista vaara-asutusta hyvin edustavan Kaunislehdon talomuseon pihapiiri on 1800- ja 1900-lukujen taitteesta. Talomuseon alueella sijaitsee 18 rakennusta, joista osa on alkuperäisiä, osa siirrettyjä. Talomuseon perustana on Kaunislehto-niminen torppa, jonka pirttiosa on 1920-luvulta ja talon muut osat ovat 1890-luvulta. Nimensä torppa on saanut kaskeamisesta. Oravivaaran maisemissa sijaitsevaa Kaunislehtoa kaskettiin useaan otteeseen 1600 – 1800 -luvuilla. Viimeisen 1800-luvun alkuun sijoittuneen kaskeamisen jälkeen paikalle kasvoi kaunis lehtometsä, josta muodostui Kaunislehdon nimi. Kaunislehdon vanhin rakennus on ruoka-aitta, joka on vuodelta 1774. Alueella sijaitsee lisäksi muun muassa paja, kruununtorpparin pirtti ja rahdinajajien talli. Yhdessä muiden museoalueen rakennusten kanssa nämä muodostavat kainuulaisille taloille tyypillisen umpipihan. Museon yhteydessä sijaitsee myös tervahauta ja rautahytti. Kaunislehdon alueella voikin tutustua hyvin molempiin Kainuussa vallinneisiin elinkeinoihin. Museon raudanpoltosta kertovalla alueelle on rakennettu kaksi rautahyttiä, jotka kertovat raudan valmistuksen vaiheista.

25


Tommi-puukko Hyrynsalmeen liittyy kiinteästi maineikas Tommi-puukko. Tommi-puukko sai alkunsa seppä Kalle Keräsen ollessa Thomas Woodwardin opissa Fiskarsin tehtaalla vuosina 1867-1868. Saamansa opin kautta Keränen yhdisti öljykarkaisun ja perinteisen hyrynsalmelaisen puukonvalmistuksen. Kotipaikkakunnalleen palattuaan Keränen aloittipuukkojen valmistuksen ja takoi ensimmäiset Tommi-puukot ilmeisesti vuoden 1870 tienoilla. Alkuun puukkoja valmisti Keräsen suku,

mutta vähitellen Tommi-puukkoa alettiin valmistaa muuallakin Hyrynsalmella ja Kainuussa. Tommi-puukot valmistetaan perinteisesti hiiliteräksestä, jota kuumennetaan puuhiiliahjossa. Puukon terä on tyypillisesti selkäpuoleltaan tasainen ja siitä puuttuu veriura. Helat ovat messinkiset. Tommi-puukon pää valmistetaan raidan tai koivun visasta. Perinteisin materiaali on suuren raidan pahkan visa. Puukon

nahkainen tuppi on ommeltu pikilangalla, sen reunoja kiertävät viivakoristeet ja keskustaa koristaa ornamenttikuvio. Tuppi on musta, mutta sen peilit ovat kirkkaanpunaiseksi maalatut.

26



KAUNISLEHDON TALOMUSEO

Hyrynsalmi


SUOMUSSALMEN KOTISEUTUMUSEO Kirkkoniemi, 89800 Suomussalmi kk

S

uomussalmen kotiseutumuseo perustettiin 1960-luvun lopulla. Tuolloin museohanke nousi jaloilleen ja kotiseutumuseon paikaksi muodostui kirkonkylän Siikaniemi. Kyseisessä niemessä oli sijainnut aiemmin puinen Talvisodassa palanut ristikirk-

29

ko, jonka jäänteet ovat edelleen nähtävissä kotiseutumuseon yhteydessä. Idyllinen kotiseutumuseo antaa kuvan elämästä Suomussalmella 1800- ja 1900 -luvuilla. Kotiseutumuseoon siirretty päärakennus

Idyllinen kotiseutumuseo antaa kuvan elämästä Suomussalmella 1800- ja 1900 -luvuilla.

Alanteen talo on yksi Suomussalmen vanhimpia säilyneitä rakennuksia. Talon vanhin osa on 1700-luvun lopulta. Merkintöjä Alanteen talosta löytyy verotiedoista kuitenkin jo vuodelta 1604. Kotiseutumuseon pihapiirissä on lisäksi muita rakennuksia, joissa pääsee

tutustumaan aihepiireittäin muun muassa puutyötaitoon, maasepän työtarvikkeisiin ja maataloustyökaluihin.


Kainuulaiset tekstiilit 1900-luvun puolivälissä Suomessa kiinnostuttiin maakunnallisista ja paikallisista nimikkotekstiileistä. Tuolloin tutkittiin ja suunniteltiin paljon erilaisia kansallispukuja, saaleja ja raanuja. Yksi tuolloin suunnitelluista tekstiileistä oli Selma Juntusen ruusukassidoksisen raanun pohjalta syntynyt Suomussalmen raanu, jossa pääväreinä toimivat vaalean- ja tummanharmaa, musta ja luonnonvalkoinen. Toinen Kainuuseen jo Suomussalmen raanua aiemmin levinnyt tekstiilimalli on Kainuun peilikäs. Puna-mustaruudutuksellisten raanujen eri versioista muotoutui ajan saatossa Kainuun peilikkään mallityyppi, jota opetettiin kursseilla ja neuvonta-asemilla eri puolilla Kainuuta. Peilikäs on sidokseltaan epätasaraitaista kuderipsiä, jota kudottiin kahdella erivärisellä kudelangalla.

30


HILJAINEN KANSA

5. tie, 30km Suomussalmen keskustasta Kuusamoon

Y

mpäristötaideteos Hiljainen kansa rakennettiin ensimmäisen kerran taiteilija Reijo Kelan toimesta vuonna 1988 osaksi hänen esitystään Ilmarin kynnös. Vuonna 1994 Hiljainen kansa rakennettiin nykyiselle paikalleen Käpylän pellolle, viitostien varteen, 30 kilometriä Suomussalmelta pohjoiseen.

31

Vaikuttavan tilataideteoksen kävijämäärä on vuosittain noin 17 000. Teos puetaan uusiin vaatteisiin joka kevät ja syksy ja paikalla kävijät voivat myös itse vaihtaa omaa vaatetustaan jonkin heinäpään kanssa. Suomussalmen kunnan ylläpitämän teoksen yhteydessä toimii kesäisin niittykahvila.

Teos kuvastaa maakunnan identiteettiä tavalla, jonka kainuulaiset ymmärtävät.

Vuonna 1994 Kainuu esittäytyi Helsingissä Senaatintorin maakuntatapahtumassa. Heinäpäät ilmestyivät paikalle yön turvin ja poistuivat myös hiljaisin äänin. Omalla koskettavalla yhteydellään Hiljainen kansa herätti tuolloin pääkaupunkilaisten huomion. Samalla tavoin Hiljainen kansa kosket-

taa kainuulaisia. Teos kuvastaa maakunnan identiteettiä tavalla, jonka kainuulaiset ymmärtävät. Syrjäseutujen asukkaiden, omillaan toimeen tulevien selviytyjien ääni kantautuu kauas Hiljaisen kansan kautta.


32


ESIHISTORIA JA MUINAISJÄÄNNÖKSET Esa Suominen

tuuriympäristön vähiten huomiota herättävä osa. Muinaisjäännöksen havaitseminen vaatii usein asiantuntemusta. Niinpä ne saattavat kulttuuriympäristöstä puhuttaessa jopa unohtua. Useimmiten muinaisjäännös liittyy kiinteästi myös ympäröivään luontoon. Muinaisjäännöksen ymmärtämiseksi on tärkeää pystyä hahmottamaan, minkälaisessa luonnonmaisemassa se on käyttöaikanaan sijainnut.

Suomussalmen Kalmosärkältä on runsaasti asutusjäännöksiä läpi koko esihistoriallisen ajan. Siellä on esihistoriallisten pyyntikuoppien jäännöksiä ja historialliseen aikaan ajoittuvia hautoja, Talvisodan ajalta siellä on sekä puna-armeijan että suomalaisten joukkojen varustuksia. Kun Kiantajärven säännöstely uhkasi tuhota koko särkän, rannat kivettiin syöpymisen estämiseksi. Syöpyminen onkin huomattavasti hidastunut, mutta maisema on kokenut melkoisen muutoksen.

H

ieman yksinkertaistaen voi sanoa, että muinaisjäännökset ovat maassa säilyneitä jälkiä menneiden aikojen ihmisten toiminnasta. Muinaisjäännökset muodostavat suoran yhteyden meidän ja hyvinkin kaukaisten esi-isiemme välille. Jo tämä tekee

33

niistä korvaamattoman arvokkaita muistomerkkejä. Tätäkin tärkeämpää on, että muinaisjäännökset ovat tieteellisen tutkimuksen lähdeaineistoa. Niiden avulla voidaan saada sellaista tietoa entisajan ihmisten elämästä, mitä ei mistään muualta ole mahdollista

saada. Jos muinaisjäännös tuhoutuu, tuhoutuu myös sen sisältämä ainutkertainen tieto omasta menneisyydestämme. Muinaisjäännökset ovat rakennusperinnön ja kulttuurimaiseman rinnalla yleensä kult-

Kainuun kehitykseen varhaisesta esihistoriasta asti on vaikuttanut maakunnan sijainti monien tärkeiden vesireittien solmukohdassa. Ne mahdollistivat yhteydet hyvinkin kaukaisiin seutuihin ja niiden ansiosta maakunnalla on rikas esihistoria. Erityisen merkittäviä Kainuulle olivat idässä, nykyisen Venäjän alueella olleet kulttuurikeskukset. Niistä uudet vaikutteet ja keksinnöt saapuivat nopeasti Kainuuseen. Tästä voi esimerkkinä mainita raudanvalmistustaidon. Kajaanin Äkälänniemessä on tutkittu yksi koko Suomen vanhimmista rautasulatoista. Se on ollut käytössä viimeisinä ajanlaskumme alkua edeltävinä vuosisatoina. Vesireitit olivat Kainuun pääasiallinen yhteys muuhun maailmaan vielä 1800-luvulla. Niitä koetettiin parantaa uuden ajan vaatimuksia vastaaviksi muun muassa kos-


kia perkaamalla ja kanavia rakentamalla. Yksi myöhäinen esimerkki tästä on Painuanlahden uittokanava Vaalassa. Maayhteyksien nopea kehittyminen 1900-luvun alusta lähtien syrjäytti kuitenkin nopeasti vesistöt kulkureitteinä. Vesistöjen ohella on luonnollisesti aina ollut käytössä myös maareittejä. Kainuussa ne vielä 1800-luvulla olivat usein lähinnä metsäpolkuja. Suunnistamisen helpottamiseksi ne oli saatettu merkitä puihin isketyin pilkoin ja huonoimpia kohtia oli ehkä parannettu pitkoksilla tai muilla vastaavilla rakenteilla. Nämä polut saattoivat silti aikanaan olla merkittäviäkin valtaväyliä. Erityisesti tämä koskee Kainuun itään yhdistäneitä reittejä. Yleensä kyseessä oli yhdistelmä, jossa osa matkasta kuljettiin maitse osa vesitse. Joitain osuuksia reiteistä on säilynyt nykyaikaan. Tällainen on esimerkiksi vanha Vienan reitti Suomussalmen Malahviassa. Valtaosa esihistoriallisista muinaisjäännöksistä niin koko Suomessa, kuin erityisesti Kainuussa on kivikautistyyppisiä asuinpaikkoja. Pyyntiyhteisöjen asuinpaikat sijaitsivat lähes aina vesien rannoilla, useimmiten heti vesirajan tuntumassa. Suuressa osassa Suomea rannat ovat nykyään aivan eri paikoissa, kuin esihistoriallisena aikana. Kainuun useimmat vesistöt ovat poikkeuksellisesti pysyneet suunnilleen samanlaisina miltei jääkauden lopulta nykyaikaan asti. Siksi täällä on harvinainen mahdollisuus edelleen nähdä esihistoriallinen asuinpaikka oikeassa ympäristössään. Silloin on helppo ymmärtää, miksi ihmiset ovat juuri tuohon kohtaan aikoinaan asettuneet asumaan. Toisaalta, kun olemme asuinpaikalla, voimme –

mahdollisesti hieman mielikuvitusta apuna käyttäen – nähdä saman maiseman, minkä sen muinaiset asukkaat ovat nähneet. Asuinpaikan valintaan vaikuttaviin tekijöihin kuuluivat maaperä, ravinnonsaantimahdollisuudet ja hyvä sijainti kulkureittien varrella. Koska nämä tekijät säilyivät samanlaisina vuosituhansien ajan, syntyi edullisimpiin maastokohtiin pitkäaikaisia asuinpaikkoja. Niissä on säilynyt runsaasti erilaisia jäännöksiä esihistoriallisten ihmisten elämästä. Paras esimerkki tästä on Vaalan Säräisniemen Nimisjärven asuinpaikka-alue. Sillä on ollut keskeinen merkitys koko Suomen esihistorian tutkimukselle ja se lienee edelleen Suomen kansainvälisesti tunnetuin esihistoriallinen kohde. Ei niin hyvää, ettei huonoakin. Kainuun vesistöt on suurelta osin valjastettu sähköntuotannon tarpeisiin. Veden pinnan korkeutta säädellään, enimmillään säännöstelyväli on kuusi metriä. Edestakaisin sahaava ja ajoittain huomattavasti yli luontaisen tason nouseva vedenpinta kuluttaa rantoja, ne ovat saattaneet siirtyä jopa satoja metrejä. Tämä on tietenkin ollut kohtalokasta säännösteltyjen vesistöjen rannoilla sijainneille muinaisjäännöksille. Suuri osa Kainuun esihistoriallisista asuinpaikoista on joko osittain tai pahimmassa tapauksessa kokonaan tuhoutunut. Yksi esimerkki säännöstelyn vaikutuksesta on Suomussalmen Kalmosärkkä. Se on maakunnan tärkeimpiä muinaisjäännöksiä, jossa on runsaslöytöinen esihistoriallinen asuinpaikka sekä muita jälkiä ihmistoiminnasta kivikaudelta toiseen maailmansotaan asti. Särkän maaperä on kivetöntä hiekkaa, jota veden pinnan vaihtelu syövytti niin, että

Manamansalon koillisosassa, Martinkannassa sijaitsee runsaan puolentoista kilometrin mittainen pyyntikuoppaketju, johon kuuluu noin 70 kuoppaa.

särkkä oli nopeasti tuhoutumassa kokonaan. Paikan suojelemiseksi rantoja on muun muassa kivetty. Sen ansiosta syöpyminen on huomattavasti hidastunut, vaikka valitettavasti ei täysin pysähtynyt. Syöpyminen ja kiveäminen ovat kuitenkin muuttaneet melkoisesti Kalmosärkän maisemaa. Esihistoriallisesta asuinpaikasta ei tavallisesti näy maanpinnalle mitään merkkejä. Siihen tutustuminen vaatii joko hyvät opasteet tai perehtymisen aiheeseen etukäteen. Sen sijaan elinkeinoista kertovan pyyntikuopan maallikkokin voi havaita. Kyse on ansakuopista, joilla on pyydystetty peuraa ja miksei myös hirveä. Kuopat saattavat muodostaa suuriakin järjestelmiä ja usein ne sijaitsevat maisemallisesti kauniissa paikoissa. Hyvä

esimerkki tästä on Suomussalmella, itärajan retkeilyreitin varrella oleva Keräsensalmi. Myös Manamansalon Martinkannassa on näyttävä pyyntikuoppaketju. Vaalan Askolankankaalla on kartoitettu 226 kuoppaa, joista ainakin valtaosa on pyyntikuoppia. Hieman pyyntikuoppiin verrattavia rakennelmia ovat vesistöihin kalastusta varten tehdyt padot. Tällaisia, usein lapinpadoiksi nimettyjä laitteita tunnetaan Kainuusta jonkin verran. Ainuttakaan niistä ei ole ajoitettu. Koska ne sijaitsevat veden alla, niistä on luonnollisesti vaikea tehdä havaintoja. Vaalan Oterman Lapinsalmessa on suuri, poikkeuksellisesti kivestä tehty lapinpato. Matalan veden aikaan se näkyy Lapinsalmen sillalle.

34


tien. Kuuluisia, edelleen käytössä olevia Täyssinän rauhan rajamerkkejä ovat Rajakankaan ja Miinoan kivet Kuhmossa sekä Sarvikivi Suomussalmen koillisnurkassa. Historiallisen ajan asuinpaikat ovat yleensä jääneet uudemman asutuksen alle ja tuhoutuneet. Ne ovat tavallisesti säilyneet vain, jos paikka on aikoinaan hylätty ja ollut siitä lähtien maata muokkaavan ihmistoiminnan ulkopuolella. Käytännössä entinen asuinpaikka on metsittynyt. Nyt nämäkin kohteet ovat tuhoutumassa tehometsätalouteen liittyvän maanpinnan muokkauksen seurauksena.

Suomussalmen Vanhasta Kirkkosaaresta on löydetty jälkiä yli 10 000 vuoden takaisesta asutuksesta.

Uskomuksista kertovat muutamat Kainuusta löytyneet esihistorialliset haudat. Maanpinnalle näkyviä ovat vain kiviröykkiöhaudat, jotka tulivat käyttöön varhaismetallikaudella. Tällainen lapinhaudaksi nimetty kiviröykkiö tunnetaan muun muassa Oulujärven Jataharjunniemestä. Esihistoriallisten ihmisten uskomuksiin liittyvät myös kivikaudella ja varhaismetallikaudella tehdyt kalliomaalaukset. Yksi Suomen suurimmista kallomaalauksista sijaitsee Suomussalmen Hossassa Metsähal-

35

lituksen retkeilyalueella. Tämä hyvin opastettu ja hoidettu Värikallion kalliomaalaus on ehkä Kainuun vaikuttavin muinaisjäännös ja suosittu käyntikohde. Kun nykyinen Suomen alue liitettiin Ruotsin valtakuntaan, Kainuu joutui osaksi idän ja lännen valtapoliittisia kiistoja. Näihin kiistoihin liittyy Kainuun tunnetuin muinaisjäännös, Kajaanin rauniolinna. Linna rakennettiin 1600-luvun alussa ja venäläiset räjäyttivät sen isonvihan aikana 1716.

Sen jälkeenkin linna on kokenut kovia. Sieltä on haettu kaupungin talojen peruskivet ja nykyään sitä käytetään maantiesillan pilarina. Toisaalta rauniota on aikojen kuluessa myös restauroitu ja yritetty tuoda sitä esille nähtävyytenä. Vaikka Kainuun itärajalla on käyty useita sotia, se on yksi vanhimpia valtakunnanrajoja koko maailmassa. Rajakankaasta pohjoiseen se on säilynyt paikoillaan vuonna 1595 solmitusta Täyssinän rauhasta läh-

Useimmat Kainuusta tunnetut historiallisen ajan asuinpaikat ovat peräisin 1800-luvulta. Tiedossa on vain kaksi kohdetta, joissa on säilynyt jäännöksiä 1700-lukua vanhemmasta historiallisen ajan asutuksesta. Toinen sijaitsee Suomussalmen Malahvian Isoautiossa. Luonnontilaiseksi jälleen muuttunut paikka on vaikuttava muistomerkki Kainuun varhaisesta maanviljelyasutuksesta. Toinen sijaitsee Kuhmon Jonkerin Kirkkoniemessä. Se on hieman erityyppinen, sillä siellä on ilmeisesti aikoinaan asunut Venäjältä vainoja pakoon tulleita vanhauskoisia ortodokseja. Kristinuskon mukaisesti vainajat piti haudata siunattuun kirkkomaahan. Matkat olivat kuitenkin pitkiä ja kulkuyhteydet huonoja. Siksi oli yleisesti käytössä hautasaaria ja -niemiä joihin vainaja haudattiin joko tilapäisesti odottamaan kuljetusta kirkkomaahan tai usein myös pysyvästi. Tunnetuin on varmaan edellä mainittu Suomussalmen Kalmosärkkä. Jonkerin Kirkkoniemen ortodoksiasukkailla oli Jonkerijärvessä kaksikin hautasaarta. Suo-


mussalmen Piispajärven Yrjänäsaareen tehtiin viimeiset hautaukset 1960-luvun alussa. Puolangan Hulminvaaralta löytynyt kuppikivi osoittaa, että vaikka väestö olikin jo kristittyä, kannatti talon ja sen asukkaiden menestys turvata myös perinteisemmin keinoin. Kiveen hakattuihin kuppeihin vietyjä antimia voi ehkä verrata nykyajan vakuutusmaksuihin. Kun uudisraivaajat 1500-luvulla saapuivat Kainuuseen, tämä oli Ruotsin valtakunnan syrjäisimpiä seutuja, jossa tulija oli lähes täysin omien taitojensa varassa. Kaikki piti osata tehdä itse. Se koski myös kaskiviljelijän tärkeintä työkalua, kirvestä. Maakunnan soissa ja järvissä on runsaasti rautamalmia, jonka tulijat osasivat pelkistää raudaksi ja siitä valmistaa tarvitsemansa rautaesineet. Erityisesti Hyrynsalmella on runsaasti historialliselta ajalta peräisin olevien raudanvalmistuspaikkojen jäännöksiä. Monet niistä ovat pahoin vaurioituneet metsänhoidollisissa toimenpiteissä. Yksi komeimpia täysin ehjänä säilyneistä on Hyrynsalmen Likosuon rautahytti. Viimeinen vaihe Kainuun raudanvalmistuksessa olivat rautaruukit, joita perustettiin 1800-luvulla. Kyse oli pienimuotoisista teollisuuslaitoksista. Niiden perustaminen liittyi

osaksi Venäjän keisarikunnan kauppapolitiikkaan, osaksi kyse oli sivistyneistön halusta auttaa kurjassa asemassa ollutta rahvasta. Ruukkien toiminta-aika jäi lyhyeksi. Ne olivat kuitenkin maakunnan ensimmäisiä teollisuuslaitoksia, joilla on osaksi varsin värikäs historia. Niiden jäännöksiä on esimerkiksi Kuhmon Saarikoskella ja Kajaanin Saaresjoella. Maakunnan yleisin muinaisjäännös on tervahaudanpohja. Tervanpoltto oli Kainuun pääelinkeino 1800-luvulla ja tervahautojen valtava määrä kertoo omalla tavallaan tervapolton merkityksestä. Se vaikutti monin tavoin maakunnan kehitykseen. Tervasta saatavat rahat auttoivat uudistamaan maataloutta ja tervansoutajien oulunmatkat laajensivat väestön kokemuspiiriä. Toisaalta tervanpoltto muodostui monelle kainuulaiselle taloudelliseksi katastrofiksi, joka johti talon ja maiden menetykseen. Mainittakoon lopuksi, että Kainuussa on paljon toiseen maailmansotaan liittyviä sotahistoriallisia jäännöksiä. Vaikka ne ovat täysin kiinteisiin muinaisjäännöksiin verrannollisia, niitä ei toistaiseksi ainakaan hallinnollisesti pidetä muinaisjäännöksinä. Kaikki kuvat Kainuun Museo/Esa Suominen

Muinaismuistolaki Hossan Värikallio on maakunnan vaikuttavimpia muinaisjäännöksiä.

”Kiinteät muinaisjäännökset ovat korvaamattoman arvokkaita muistomerkkejä aikaisempien sukupolvien työstä ja toiminnasta. Sen lisäksi ne ovat tieteellisen tutkimuksen lähdeaineistoa. Siksi niiden suojaksi on säädetty muinaismuistolaki. Muinaisjäännökset on rauhoitettu suoraan tämän lain nojalla, mitään rauhoitustoimenpiteitä ei tarvita. Ilman lain nojalla annettua lupaa kaikenlainen kajoaminen muinaisjäännökseen on kielletty.”

36


Käy kylään Lämmin kuiva tuuli pani männynkävyt rapsahtelemaan. Käpysuomut aukenivat. Muutamien millimetrien pituiset siemenet, joita ympäröi pihtimäisesti siemensiipi, lähtivät matkaan. Ne olivat pieniä, mutta niissä asui suuri tulevaisuus! Veikko Huovinen, Puukansan tarina (1984)

37


K

ainuulaiset maaseutukylät ovat arvokasta kulttuuriympäristöä parhaimmillaan. Kylien asutus ja elinkeinot ovat rakentuneet luonnonpiirteiden päälle ja kertovat asutuksen perinteisestä historiasta. Tyypillisesti kainuulaiset kylät sijaitsevat vaarojen laeilla, järvien rannoilla tai vesireittien varsilla.

ja pellot säästyivät hallalta. Kaskenpoltolla oli keskeinen merkitys Kainuun asuttamisessa 1500-luvulta 1800-luvulle. Peltoviljelyyn siirryttiin kaskiviljelyn päätyttyä. Asutus laajeni yhä kaukaisemmille vaaroille ja erämaajärvien rannoille, kun parhaat peltomaat oli käytetty.

Kainuulaisessa kylärakenteessa voikin huomata kahden erilaisen maisemamaakunnan rajan. Oulujärveä ympäröivät rantakylät, kun taas itäiselle Kainuulle tyypillistä ovat vaarojen lakien kylät. Niille leimaa antavat avaruus, maiseman väljyys ja vaarojen sini.

Oulujärven vehmaisiin ryhmäkyliin voi tutustua esimerkiksi Melalahdessa, Paltaniemellä ja Säräisniemellä. Kivikylä Ristijärvellä on puolestaan Kainuun korkeimmalla sijaitseva kylä. Komeat Hiisijärven hiekat odottavat matkailijaa Ristijärvellä, jossa järven lasku pääsi vuonna 1761 karkaamaan. Komeita vaarakyliä löytyy sekä idästä että lännestä. Puolangalla Askanmäellä kotiseututalo on alueen kulttuurin kehto. Naapurinvaara Sotkamossa on puolestaan maisemallisesti edustavin vaarakylä.

Kainuulle ominaisia piirteitä ovat juuri vaara-asutus ja kaskipellot. Jääkauden sulamisvedet eivät huuhtoneet vaarojen lakia ja niiden maaperä oli viljavaa maanviljelylle. Vaarojen rinteet mahdollistivat kasken viertämisen

Perinteisesti kainuulainen talo on rakennettu pellon laitaan tai vähän korkeammalle kulkuyhteyksien varteen. Talonpoikaiset pihapiirit olivat Itä-Suomen vaara-alueille ominaisesti näkymiltään avoimia, joko vapaasti maastoa myötäileviä tai suorakaiteen muotoisia pihoja. Navetta ja rehulato sijaitsivat usein asuinrakennusta vastapäätä ja niiden väliin muodostui seinätön kuja eli tanhua. Asuinrakennuksesta katsottuna pihapiirin oikealla reunalla sijaitsivat hevostalli tai luhti. Yksi sivu jätettiin avoimeksi. Pihapiirin ulkopuolelle jäävien rakennusten sijoittelu oli väljempää. Paloalttiit sauna ja riihi sijoitettiin suosiolla kauemmaksi. Muita pihapiirin rakennuksia olivat esimerkiksi ladot ja aitat.

38


9

4

6 2

5 3

1

8

7


1

2

3

4

PALTANIEMI

SÄRÄISNIEMI

MELALAHTI

ASKANMÄKI

Paltaniementie, 87850 Paltaniemi

Säräisniementie, 91760 Säräisniemi

Melalahdentie, 88310 Melalahti

Askanmäentie 25, 89200 Askanmäki

5

6

7

8

KIVIKYLÄ

JOKIKYLÄ

HIISIJÄRVI

NAAPURINVAARA

Kivikyläntie, 88400 Kivikylä

Väyryläntie, 88400 Jokikylä

Hiisijärventie, 88460 Ristijärvi

Naapurinvaarantie, 88610 Naapurinvaara

9

JUNTUSRANTA Kyläntie, 89920 Juntusranta


PALTANIEMI

Paltaniementie, 87850 Paltaniemi

Kirkkoniemen rantatörmältä avautuu mahtava maisema Oulujärvelle, Kainuun merelle.

Kylän keskustassa näkyvät monien vuosisatojen ajalliset kerrokset. Vuonna 1882 perustettu Paltaniemen kansakoulu on Kainuun vanhimpia kouluja. Vanhaa rakennuskantaa löytyy Hämeentien varresta ja muulla asutukselle leimaa antaa 1950-luvun tyyli. Koulun takaa alkaa Paltaniemen hiekkatörmä, mikä on antanut nimensä koko kylälle. Törmän alla on hienohiekkainen uimaranta ja venesatama, paikassa, johon kaukaa Oulujärven rantakylistä kirkkoon soutaneet Oulujärven asukkaat jättivät veneensä.

P

altaniemen kylä lienee ollut runoilija Eino Leinon mielessä, kun hän kirjoitti Nocturne-runonsa Paltaniemellä. Kylän poika tunsi maisemansa. Valtakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema on säilynyt ehjänä 1500-luvulta näihin päiviin saakka.

41

Maamerkkinä kylälle saavuttaessa nousee vuonna 1726 rakennettu Paltaniemen kuvakirkko ja kellotapuli. Kirkko on tunnettu sen sisäkattoon maalatuista raamatun tapahtumista. Kirkon takaa alkaa 1700-luvulta käytössä ollut vanha

hautausmaa ja sen vieressä on Venäjän suuriruhtinaan Aleksanteri I:n Kainuun matkasta muistona säilytetty Keisarintalli. Kuvakirkko esitellään tarkemmin luvussa Tervakansan temppelit.

Koulun edestä matkaa kannattaa jatkaa museotielle. Rantatörmää pitkin kulkeva tie muodostui 1700-luvun alkupuolella. Sen varrella on säilynyt kulttuurihistoriallisesti arvokkaita vanhoja rakennuksia. Museotien puolivälissä sijaitsee Pikkupappila, joka toimi aikoinaan Paltaniemen kappalaisen talona 1760-luvulta vuoteen 1937 saakka. Sitä vastapäätä sijaitseva Immolan vanha päärakennus on seudun vanhimpia taloja, jonka runko-osa on peräisin 1600-luvulta. Museotie jatkuu Paltaniemen Kirkkoniemeen, jonne rakennettiin Oulujärven erämaaseurakunnan toinen kirkko vuonna 1599. Muinaisen hautausmaan kohdalla muistomerkki kertoo vanhan kirkon paikan.


Tuomas Kaakinen

Kirkkoniemen rantatörmältä avautuu mahtava maisema Oulujärvelle, Kainuun merelle. Paltaniemen pappila museotien päässä muodostaa kuvakirkon kanssa ainutlaatuisen historiallisen parin. Kirkkoherran pappila on rakennettu vuonna 1836 uusklassilliseen tyyliin. Samalla paikalla on ollut useita pappilarakennuksia. Jo Isonvihan aikana poltetun pappilan paikalle rakennettiin vuonna 1723 kirkkoherran virkatalo. Tutustumisen arvoinen on myös Eino Leino -talo Sutelantien varrella, kuvakirkon lähel-

lä. Siellä maistuvat Lönnrotin kakkukahvit Leinon perinnetalon miljöössä Oulujärven maisemia ihaillen. Leinon ja Hövelön torpassa häntä ennen asuneen Elias Lönnrotin muistoja kunnioittava perinnetalo on kopio myös Paltaniemen kylällä sijainneesta Hövelön vanhasta päärakennuksesta. Paltaniemen modernein rakennus on vuonna 1993 oululaisen arkkitehdin Juha Paldaniuksen suunnittelema valkoiseksi rapattu Valon kappeli. Sodanjälkeistä modernismia edustaa myös Kajaanin lentoasema rakennuksineen.

Nocturne Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. Eino Leino, Nocturne (1903)

42


SÄRÄISNIEMI

Säräisniementie, 91760 Säräisniemi

Kylätiellä tunnelmaa luovat vanhat puukujanteet, muhkeat petäjät ja korkeat kyläkuuset.

S

äräisniemi on Oulujärven vanhin kylä, asutusta kylällä on ollut 1500-luvun lopulta alkaen, jolloin Oulujärven erämaa-alueita asutettiin Kustaa Vaasan toimesta. 1800-luvulla Säräisniemestä kasvoi pitäjänkeskus, joka yhdisti Kainuuta ja Pohjois-Pohjanmaata. Säräisniemi on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. jääkauden muovaama nuolimainen muoto pistää Oulujärveen. Niemen eteläpuolella on avaria, loivia peltoaukeita, joilta näkyy komea maisema Painuanlahdelle, arvokkaalle lintuvesialueelle. Pohjoispuolella maisema muuttuu karuksi luoteis-kaakkoissuuntaiseksi harjuksi ja törmärannoiksi. Kylän keskus sijaitsee niemen eteläosassa. Se on edustava kylänraittikylä, joka on rakentunut nauhamaisesti kylätien varteen. Kylätiellä tunnelmaa luovat vanhat puukujanteet, muhkeat petäjät ja korkeat kyläkuuset. Kylän sydän keskittyy teiden risteyksiin ja kirkon ympärille. Vanhimpia rakennuksia ovat kirkko vuodelta 1781 ja kellotapuli. Kotiseutumuseo sijaitsee Säräisniemen kunnan ensimmäisessä kansakoulussa 1880-luvulta. Myös vanha kunnantalo 1920-luvulta sijaitsee kylän keskustassa. 1800-luvun rakennuskannasta on säilynyt aittoja, laina­jyvämakasiini ja kotiseutumuseon pihapiiriin siirretty Juusolan tuulimylly. Kylän pohjoispuolella, jäkäläkankaiden keskellä sijaitsee Ruununtörmän matkailu- ja vir­ kistyskeskus uimarantoineen ja venesatamineen.

43

Nimisjärven kivikautiset keramiikkalöydöt Nimisjärven kivikautiset keramiikkalöydöt Säräisniemen ja Nimisjärven keramiikka edustavat esihistoriallista aikaa. Ensimmäiset asukkaat saapuivat Nimisjärven rannoille maan noustua Itämerta edeltäneestä Ancylusjärvestä noin 7500 eKr. Suomen varhaisimmat kivikauden keramiikkaesineet löydettiin Nimisjärven rannoilta vuonna 1884. Nimisjärven löytöjen mukaan kaksi tärkeää kivikautista keramiikkaryhmää nimettiin Säräisniemen kampakeramiikaksi ja varhaismetallikauden Säräisniemi 2-keramiikaksi.


Kainuun Museo

44


MELALAHTI

Melalahdentie, 88310 Melalahti

Kainuun vanhin pysyvä asutus sijaitsee Paltamon Melalahdessa ja Vaarankylässä.

M

elalahti, Oulujärven vehmas rantakylä, sijaitsee Manamansalon saaren ja Paltamon vaarakylien kainalossa. Sitä ei ole suotta kutsuttu yhdeksi Oulujärven kauneimmista rantakylistä. Siihen kuuluvat kumpuilevat rantapellot, hakamaat ja Myllymäen komea aarnikuusikko, josta haettiin ennen pitkiä puita nuotan vetoon. Kainuun vanhin pysyvä asutus sijaitsee Paltamon Melalahdessa ja Vaarankylässä. Vesireitti houkutteli Melalahteen jo varhain. Vuonna 1552 saapuneet uudisasukkaat asettuivat Oulujärven rannoille kalastamaan ja viljelemään vaarojen rinnemaita. Pitkän vihan aikana 1570 - 1595 asutus tuhoutui, mutta elpyi uudelleen. Tarinan mukaan Melalahti sai ensimmäiset asukkaansa ja nimensä uudisasukkaiden saapuessa veneellä unessa neuvottuun paikkaan.

Tuomas Kaakinen

45

Melalahdessa on louhittu ja poltettu kalkkia jo 1600-luvulla Kajaanin linnaa varten. Kalkkisen maaperän ansiosta lehtokasvillisuutta ja uhanalaisia lajeja on runsaasti. Perhosia Melalahdessa on tavattu peräti 574 lajia. Melalahden kylä onkin valtakunnallisesti arvokas maisema-alue sekä merkittävä kulttuurihistoriallinen alue.


Melalahteen saavuttaessa kylätie kaartaa vehmaiden lepikkoisten hakamaiden ja katajaketojen läpi, joilta avautuvat näköalat sinisille vaaroille. Melalahden kylän asutus sijaitsee Oulujärveen viettävällä, lehtomaisella etelärinteellä ja rannassa. Myllymäen korkean kuusikon kupeesta Rusalan 1760-luvulta säilyneiden aittojen viereltä avautuu kaunis maisema Oulujärvelle. Asutusta on ollut samoilla paikoilla jo 1500-luvun puolivälistä lähtien, seuraavalla vuosisadalla kylällä oli jo 16 taloa. Kylän rannasta löytyy laivaranta ja kota. Melalahden koulutie nousee vaaralle rannan tuntumasta ja vuonna 1912 rakenne-

tun koulun pihasta avautuu kaunis näkymä järvelle. Koulun pihalta pääsee myös Myllymäen luonnonsuojelualueelle kahden kilometrin pituista luontopolkua pitkin. Myllymäen kupeessa sijaitsee myös Melalahden työväentalo vuodelta 1919. Koulutien ja ympyränä kulkevan kylätien risteyksessä seisoo ”kutukuusi” keskellä kauneinta laidunmaisemaa. Lähtösilmäyksen voi vielä luoda Viilonkalliolla sijaitsevaan valtakunnallisesti arvokkaaseen perinnemaisemaan.

Oulujärven jättiläiset Kaksi paltamolais- ja puolankalaismiestä, Pitkä-Taneli ja Moilas-Lauri olivat aikansa pisimpiä miehiä. Daniel Cajanus (247,5 cm) syntyi Paltamossa 1703. Tämä pitkänä suomalaisena tunnettu ja arvostettu Pitkä-Taneli työskenteli useissa eurooppalaisissa sirkuksissa ja Preussin hovin vartiokaartissa. Cajanus kuoli 46 vuoden ikäisenä Hollannissa 1749. Lauri Moilanen (246,3 cm) syntyi Puolangalla 1886. Moilas-Lauri muutti neljän vanhana perheensä mukana Amerikkaan ja työskenteli sirkuksissa. ”Finnish Giant” kuoli jättiläisille tyypillisesti nuoressa iässä vuonna 1913. Paltamolainen kuuluisuus Erik Karppinen eli Talas-Eera (1859 - 1903) oli isokokoinen ja voimakas mies (185 cm). Kainuun voimamies toimi Kajaanissa markkinapoliisina. Talas-Eera on haudattu Paltaniemen vanhalle hautausmaalle.

46


ASKANMÄKI

Askanmäentie 25, 89200 Askanmäki

A

skanmäellä voi kuulla historian havinaa. Puolangan kätköistä löytyvässä kylässä on hyvin säilynyt harvaan asutun Kainuun kaskimaiden vaara-asutus. Jo Kainuun vanhimmassa kartassa 1650-luvulta Askanmäki on merkitty asuttuna paikkana. Askanmäen vaaramaisema on säilynyt avoimena viljelysmaisemana ja elinvoimai-

47

sena kylänä. Sen sydämen muodostavat Kainuun vanhimpiin taloihin kuuluvan Askanmäen maalaamattomat neliöpihapiirin rakennukset. Tilan päärakennus on rakennettu vuoden 1873 palon jälkeen ja se toimii kotiseututalona. Päärakennus ja 1870-luvulta rakennetut piharakennukset, talli sekä miesten- ja ruokapuodit muodostavat umpipihan, jonne tullaan pää-

Askanmäen vaaramaisema on säilynyt avoimena viljelysmaisemana ja elinvoimaisena kylänä.

rakennuksen ja puotirakennuksen välistä. Rakennuksia on kunnostettu useaan otteeseen ja päärakennuksen tuohikate on muutettu pärekatoksi.

ja Askanmäen kolmenkymmenen hengen pirttikin jaettiin kolmeen osaan sukulaisten kesken. Näin syntyivät Keskitalo (nykyisin Askanmäen talo), Alatalo ja Uusitalo.

Askanmäki toimii kotiseututalona ja kesäteatterina. Askanmäen vaiheisiin voi tutustua hyvin sen pihapiirissä. Kainuulaiselle vaara-asutukselle leimallista olivat suurperheet

Historiallista syvyyttä maisemaan tuovat myös 1600-luvulta peräisin oleva savupirtti ja uhrinäreikkö.


Askanmäen kaunis Kaija Pitäjän monivaiheiseen historiaan liittyy tarina Askanmäen kauniista Kaijasta. Askanmäki oli pitkään Puolangan kuuluisimpia ja vauraimpia taloja. 1600-luvun loppuvuosina Askan taloa hallinnut nuori isäntä nouti Askanmäkeen nuo-

rikon, jota rahvas kutsui Askanmäen komiaksi Kaijaksi. Seudulla vierailleet vienankarjalaiset laukkukauppiaat huomasivat kauniin nuorikon ja kaappasivat hänet väkisin rajan taakse. Toisen version mukaan nainen olisi joutunut Vienaan

rapparien mukana. Vienassa Kaija oli laukkuryssän jalkavaimona ja synnytti tälle kaksi lasta. Kolmatta odottaessaan hän päätti palata takaisin kotikonnuilleen ja päätyi lopulta monien vaiheiden jälkeen Puolangan Askanmäkeen. Kirjailija

Juhani Aho sai kuulla Kaijan tarinan Iisalmen pappilassa. Se vaikutti häneen niin voimakkaasti, että hän muokkasi sen pohjalta romaaninsa Juha.

48


KIVIKYLÄ – KAINUUN HUIPULLA Kivikyläntie, 88400 Kivikylä

R

istijärven Kivikylältä näkyy kauas. Kivikylä on Kainuun korkeimmalla sijaitseva kylä Saukkovaaran länsirinteellä. Sen asutus nousee lähes 300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Niinpä se on yksi korkeimmalla sijaitsevista asutuista kylistä Suomessa. Kivikylän maisemat antavat tilaa sinisille ajatuksille. Lakivaaran laelta avautuvat erityisen upeat näköalat Ristijärven yli. Vaaran laelta laskeuduttaessa kylätieltä näkyy huikea maisema Ristijärven kirkonkylään asti.

49

Kylän keskellä, korkeimmalla paikalla sijaitsevat Mustolan ja Leivolan pihapiirit, josta avautuvat rinnepeltojen yli vaaramaisema. Mustolan hirsipintainen päärakennus on 1700-luvulta ja yhä asuinkäytössä. Kivikylän maisemien jylhyydelle vastakohtia antavat vehmaat hakamaat, kauniisti harmaantuvat riihet ja luhdit.

Asutus nousee lähes 300 metrin korkeuteen merenpinnasta. Niinpä se on yksi korkeimmalla sijaitsevista asutuista kylistä Suomessa.

Rukajärven tieelokuvan maisemissa Kivikylän Kinnulan pihapiirissä kuvattiin Rukajärventie elokuvaa vuonna 1998. Tilan riihi räjäytettiin elokuvassa.


JOKIKYLÄ

Väyryläntie, 88400 Jokikylä

J

okikylän saavuttaa helposti Viitostieltä. Matkalla Kajaanista Hyrynsalmelle huomiota kiinnittää kaunis maisema PieniPyhäntäjärvelle, jonka takana nousee Ollinvaara. Sillalle näkyvät hyvin vuonna 1900 rakennettu Leinolan vanha päärakennus ja

aitat osana kylämaisemaa. Myös Kirnukosken ja Kalliokosken komeat, 1930-luvulla rakennetut terässillat ovat merkittävä osa kylämaisemaa. Kaksikerroksisessa silloissa tie kulkee rautatien alapuolella.

Kirnukosken ja Kalliokosken komeat, 1930-luvulla rakennetut terässillat ovat merkittävä osa kylämaisemaa.

Vuonna 1935 rakennettu Jokikylän asema oli kylän keskeinen paikka rautatieliikenteen kukoistusaikana. Kylän rakennuskanta on rakennettu sotien jälkeen. Asutus on rakentunut seuraamaan jokivartta. Kylämaisemaan kuuluu entinen kyläkoulu.

Maamiesseurantalo Louhela on toiminut tanssipaikkana vuosikymmeniä.

50



KIVIKYLÄ

Ristijärvi


HIISIJÄRVI

Järven pinta laski 14 metriä paljastaen entisen järven pohjaa 9800 hehtaaria.

Hiisijärventie, 88460 Ristijärvi

H

iisijärveen liittyy tarina järven muutoksesta vuonna 1761. Hyödyn aikakautena järven pintaa haluttiin laskea lisäpeltoalan saamiseksi ja järvi pääsi ryöstäytymään padon rakentajilta. Järven pinta laski 14 metriä paljastaen entisen järven pohjaa 9800 hehtaaria. Entiset rantatalot jäivät mäelle, vesimyllyt jauhamaan ilmaa ja tervatynnyrit karkasivat. Järven pohjalta paljastuivat lumivalkeat Hiisijärven hiekat ja järvimalmikenttä. Hiisijärven kylä poikkeaakin muista kainuulaisista kylistä. Jääkauden muovaama harjualue ja järven vedenpinnan dramaattinen lasku antavat vahvan leiman koko kylärakenteelle. Kainuulaisittain erikoista ryhmäkylää kannattaa pyörähtää katsomassa. Vanhoja aittoja ja luhteja 1800-luvulta on säilynyt uudempien talojen pihapiirissä. Asutusta Hiisijärvellä on ollut jo vuodesta 1640-luvulta lähtien. Peltojen alapuolella on muun muassa 1741 rakennettu ruumisaitta kirveellä veistettyine sulkasalvoksineen. Kylätie kulkee perinteisten, hyvin säilyneiden pihapiirien läpi. Hiisijärven harjuilta avautuu kauniita harjumaisemia vesistöön ja mäntymetsään. Helppokulkuista maastoa on hyödynnetty ammoisista ajoista lähtien. Harjuilta löytyy tervahautojen pohjia, peurakuoppa sekä Hyttikankaan rautahytti miilukuoppineen, johon malmi on haettu läheisestä suosta. Hiisijärven hiekat ovat olleet matkailijoiden kiinnostuksen kohteina jo parin vuosisadan ajan. Lumivalkea, hyvin hieno hiekka on jääjärvikerrostuman rantatasanne. Hiekan seassa on järvimalmia eli limoniittia. Jyrkästi syvenevään rantaan on rakennettu lapsille turvallinen uimaranta ja laituri. Rantaan pääsee myös pyörätuoleilla ja lastenrattailla laudoitettua reittiä. Pysäköintipaikalla paikallisesta historiasta ja sen vaiheista kertovat opastustaulut.

Hiisijärven hiekat Hiisijärven padonkaivajat pääsivät järven ryöstäytymisestä käräjillä pienillä rangaistuksilla. Tuomiota lievensi, että kaivuutyö oli tehty vasta helluntai-iltana, ei varsinaisena pyhäpäivänä. Niinpä kaivajat välttyivät jalkapuulta.


54


NAAPURINVAARA Naapurinvaarantie, 88610 Naapurinvaara

Vehmas, harmaaleppähakamaiden peittämä vaaranrinne nousee komeasti Nuasjärven selältä ja Tenetinvirralta.

“Sotkumus ollaan” Erään tarinan mukaan Sotkamon nimen kerrotaan syntyneen, kun ensimmäiset uudisraivaajat etsivät vesireittiä alueen lukuisten vesistöjen poikki ja hokivat että ”Sotkumus ollaan”.

Museovirasto, I. K. Inha, v. 1892

S

otkamo on kuuluisa Vuokatista, Naapurinvaarasta ja Hiukasta. Naapurinvaaran kylän nimi kuvaakin sen viereisen vaaran, Vuokatin naapuruutta. Vehmas, harmaaleppähakamaiden peittämä vaaranrinne nousee komeasti Nuasjärven selältä ja Tenetinvirralta. Tenetinvirran varrelta, Halolan kalliolta on löydetty Sotkamon ensimmäinen kalliomaalaus. Tenetin Tikkalanniemi on yksi vanhimmista asuinpaikoista Sotkamossa

55

luontaisena liikenteellisenä risteyskohtana. Sittemmin asutus on levinnyt pitkin Naapurinvaaran rinnettä ja eteläpuolista ranta-aluetta. Vaaran itäpuoli on rehevän lepikon peittämää, kun taas länsipuoli on karua mäntymetsää. Naapurinvaaran perinnemaisemiin pääsee tutustumaan helposti luontopolkuja pitkin joko Naapurinvaaran lomakylästä, koululta tai ylhäältä Huvikeskuksesta. Polut vievät hakamaiden halki kohti Naapurinlouhea, näköalapaik-

kaa, jonne on rakennettu kota. Korkealta avautuu huikea näköala Huuskonniemelle ja Vuokatin vaaralle. Vaaran päällä kylätie kulkee halki perinteisten pihapiirien ja maisema on avoinna Sapsojärvelle ja Nuasjärvelle. Vaaran laella on valtakunnallisesti arvokkaita perinnemaisemia, joita hoidetaan yhä. Oman erikoisuutensa laella tuovat kumpuilevat pellot ja muhkeat ikimännyt.

Naapurinvaaran laella kannattaa käydä maisemia ihailemassa myös Huvikeskuksessa. Illan tanssien hämyssä maisema näyttää erilaiselta. Samoilla niityillä maisemaa kuvasi myös valokuvaaja I.K. Inha 1890-luvulla. Samaa Tenetinvirran rantamaisemaa maalasi lisäksi Akseli GallenKallela vuonna 1891. Tenetinvirran tuntumasta löytyy myös veneranta ja pieni uimaranta, josta aukeaa esteetön näkymä kohti Vuokattia.


56


JUNTUSRANTA Kyläntie, 89920 Juntusranta

J

untusrannan kylässä, Suomussalmella, voi aistia Kainuun vanhimmat juuret. Alueen kautta on kulkenut kautta aikojen tärkeä kulkureitti etelästä pohjoiseen. Juntusranta on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurimaisema. Kylätien varrella peltomaisemat laskeutuvat rinteenä aivan veden

57

ääreen. Kyläraitin varrella on perinteistä asutusta pihoineen. Juntusrannan kirkko on modernia, jälkifunktionalistista arkkitehtuuria vuodelta 1968. Rannan pappilan päärakennus on vuodelta 1951.

Kylätien varrella peltomaisemat laskeutuvat rinteenä aivan veden ääreen.

Juntusrantaan kuuluva Kalmosärkkä on merkittävä esihistoriallinen asuinpaikka. Sen vanhimmat asutusmuistot ovat mesoliittiselta kivikaudelta yli 7000 vuoden takaa. Asutus on jatkunut koko kivikauden, pronssikauden ja rautakauden alkuun saakka. Kalmosärkkä sijaitsee muinaisen Vie-

nanmereltä Pohjanlahdelle johtaneen kulkureitin varrella. Särkillä on pyyntikuoppia ja muinaishautoja. Kalmosärkän pohjoispuolella sijaitseva Kellolaisten tuli on tärkeä muinaisjäännöskohde. Kalmosärkälle pääsee suon ylittäviä pitkospuita pitkin.


MUSEON KUVA TÄHÄN

Kainuun Museo

58


Kainuu taistelutantereena Sanotaan jo, ett’ on rauha; tuot’ ei kukaan todeks usko. Kuinka alkais aika lauha, koittais uuden aamun rusko? Sotaa kestänyt on kauan, sukupolven suuren ajan raikunut vain valta rauan. Ken ois sille pannut rajan? Eino Leino, Rauha, Simo Hurtta. Runoja Isonvihan ajoilta (1919)

59


KAINUU TAISTELUTANTEREENA Seppo Kämäräinen (kohteiden tekstit työryhmä)

K

ainuun sotaisen historian juuret ovat suurvaltapolitiikassa, satojen vuosien takana. Kustaa Vaasan alkaessa suosia Pähkinäsaaren rauhan (1323) rajan yli siirtyvää uudisasutusta, ei itäinen naapuri katsonut sitä hyvällä silmällä. Tuon myötä alkoivat hävitysretket Oulujärven ympäristön uudisasutusten kimppuun. Pahiten tuho pyyhkäisi vuosina 1555, 1578 ja 1585. Näiden vaaran vuosien jälkeen lasketaan Oulujärven ympäristön 280 talosta olleen jäljellä enää 18. Koko alue käytännössä autioitui. Huomattava parannus rajaseudun elämään tuli, kun Täyssinän rauha solmittiin 1595. Vasta nyt Kainuusta tuli virallisesti Ruotsin aluetta. Elämä virisi jälleen korpimailla. Tätä hentoa versoa suojelemaan päätettiin rakentaa Vuohenginkosken niskassa olevalle saarelle Kajaanin linna. Kuningas Kaarle IX antoi virallisen määräyksen linnan rakentamisesta vuonna 1605, mutta alustaviin toimiin oli ryhdytty jo edellisenä vuonna. Ensimmäinen rakennusvaihe kesti vuoteen 1619 saakka. Linnan toinen rakennusvaihe ulottui aina 1660-luvulle. Sata vuotta linna ehti seisoa linnasaarella, ennen kuin Pohjan sodan laineet löivät Kainuuseen. Suomen puolustuksen viimeinen lukko lensi ilmaan helmi-maaliskuun vaihteessa 1716.

Jälleen kului lähes sata vuotta. Ruotsi menetti Suomen Venäjälle. Tämä vaihe sujui Kainuussa suhteellisen rauhallisesti, suuret taistelut käytiin maakunnan etelä- ja länsipuolella. Samaa voidaan sanoa sisällissodan ajasta. Suomen itsenäistymisen aikaan toki oli levottomuuksia, mutta eteläisen Suomen tapahtumiin verrattuna kansalaissodasta selvittiin melko vähin menetyksin puolin ja toisin. Talvisodan syttyminen ei tullut yllätyksenä Kainuun kansalle. Niin Suomussalmella kuin Kuhmossakin oli kuultu pitkin kesää 1939 tien teon ääniä itärajan takaa. Ilmoituksia meni rajaja poliisiviranomaisille.Väestöä ei evakuoitu, sillä ei haluttu ärsyttää isoa naapuria. Lehtikirjoituksissa jopa nimitettiin työikäisen väestön poismuuttoa velvollisuuksien pakoiluksi. Valmiit evakuointisuunnitelmat kyllä oli tehty, mutta esimerkiksi Suomussalmella tieverkko oli niin huono tai olematon, että lähes 1700 henkilöä jäi hyökkäävän vihollisen jalkoihin. Kuhmossa evakuointi onnistui huomattavasti paremmin. Juntusrantaan iski divisioona 163, jonka eteläistä siipeä tukemaan saapui divisioona 44. Viimeksi mainittu tuhottiin lähes täysin Raatteen tielle. Kuhmoon hyökkäsi 55. Divisioona. Se pysäytettiin ja motitettiin rajan ja Jyrkänkosken välille.

kohteita, mutta erityisesti Kajaani kärsi kovista pommituksista. Pahin oli 7.2.1940 tapahtunut pommitus. Jatkosodan aikana Kainuussa ei taisteltu. Siviiliväestön keskuudessa herättivät pelkoa partisaanien tekemät hyökkäykset. Suomussalmella pahimmat iskut olivat Malahvian (4.7.1943) ja Viiangin (4.7.1943) verilöylyt. Näissä menehtyi yhteensä 18 henkilöä. Jatkosodan vihollisuudet päättyivät 4.9.1944, mutta menetykset eivät loppuneet tähän. Perääntyvät saksalaisjoukot hävittivät siviilikohteita Oulujärven pohjoispuolisilla alueilla. Myös Puna-armeijan joukot tunkeutuivat Suomen alueelle Juntusrannassa, mutta poistuivat maastamme vuoden 1944 loppupuolella. Kainuussa ja koko Suomessa on jatkunut vuodesta 1945 lähtien rauhan kausi. Se on harvinaisen pitkä ajanjakso sotien ja rauhattomuuksien runtelemassa maakunnassamme. Rauha maalle on yhtä tärkeä kuin terveys ihmiselle: kun terveys ja rauha säilyvät, kaikesta muusta selviää sisukkaalla ponnistelulla.

Rintamataistelujen lisäksi Kainuun aluetta pommitettiin lukuisia kertoja. Kuhmo ja Hyrynsalmi olivat tärkeitä

60


2

4

1

3


1

2

3

KAJAANIN LINNANRAUNIOT

RAATTEEN TIE

Linnankatu, 87100 Kajaani

Tie numero 9125, Raatteenportti 2, 89800 Suomussalmi

4

KUHMON TOISEN MAAILMANSODAN KOHTEET JYRKÄNKOSKI Nurmes-Kuhmo kantatie 75 varrella, noin 9km Kuhmosta etelään KILPELÄNKANGAS Kuhmo-Nurmes kantatien itäpuolella, noin 50km Kuhmon keskustasta SAUNAJÄRVI Saunajärventien varrella (yt 9111, noin 14 km kantatie 75:ltä)

HYRYNSALMEN RAUTATIEASEMA YMPÄRISTÖINEEN Hyttiväylä 1, 89400 Hyrynsalmi


KAJAANIN LINNANRAUNIOT Linnankatu, 87100 Kajaani

1500-

ja 1600-lukujen alku oli Kainuussa asuttamisen aikaa. Venäjän ja Ruotsin valtakunnan rajamaakunnassa elettiin kuitenkin levottomia aikoja. Ruotsin kuningas, Kaarle IX, halusi rauhoittaa tilannetta ja antoi vuonna 1604 käskyn Kajaanin linnan rakentamisesta. Linnasta haluttiin turva Ruotsin koillisosille, hallinnollinen keskus alueelle ja tukikohta laajentumiselle.

Lisäksi linna toimi vankilana ja poliittisten vankien karkotuspaikkana. Linnan kuuluisin vanki oli historioitsija Johannes Messenius, joka kärsi 1600-luvulla linnassa tuomiotaan maanpetturuudesta yhteensä 20 vuotta. Kajaanin linnan valmistelutyöt aloitettiin vuonna 1604. Ensimmäinen rakennusvaihe kesti vuoteen 1619 saakka. Linnan toinen

Linnasta haluttiin turva Ruotsin koillisosille sekä hallinnollinen keskus alueelle.

rakennusvaihe sijoittui 1660-luvulle. Tuolloin Suomen kenraalikuvernöörinä toimineen Pietari Brahen toimesta linnaa vahvistettiin, se korotettiin kaksikerroksiseksi, valmistettiin holvattuja huoneita ja linna rakennettiin kokonaan kivestä. Vuonna 1666 Brahe lähetti linnaan marmoritauluja rakennustöiden valmistumisen kunniaksi. Kajaanin linna rakennettiin keskiaikaisen käytännön mukaisesti saarelle, veden suojaan. Sodankäynnin kannalta linna oli kuitenkin jo valmistuessaan kovin vanhanaikainen. Lisäksi saarella oli rakentamisen vuoksi vähän tilaa, minkä takia linnan rakennuksia pystytettiin molemmille rannoille. Linnalla

oli rannalla muun muassa mallastupa, muonatupia, jauhomylly, pesutupa, leivintupa, navetat, riihi ja tallit. Linnalla oli myös oma latokartano ruuan tuottamista varten. Suuren pohjan sodan (1700 - 1721) yhteydessä Kajaanin linna joutui venäläisten piirittämäksi. Ankaran talven aikana käyty taistelu kesti viisi viikkoa ja päättyi lopulta linnan antautumiseen 24.2.1716. Antautumisen jälkeen venäläiset räjäyttivät Kajaanin linnan. Linnan vanhat puusillat jäivät kuitenkin edelleen kaupunkilaisten käyttöön. Myöhemmin raunioiden ylle rakennettiin puusilta ja sitä seurannut betonisilta.

Linnan salaportti Kajaanin linnanraunioilla käydessä kannattaa tutustua linnan tykkitorneihin. Näistä itäisemmässä tornissa sijaitsee myös aikoinaan ulos vienyt salaportti. Tänä päivänä portti ei ole kovin salaisen näköinen, mutta on todennäköisesti ollut ennen naamioituna esimerkiksi tykkiaukoksi. Läntisen tykkitornin ulkoseinää tarkastellessa voi puolestaan nähdä seinässä reiän, jonka arvellaan olleen privetti eli käymälä. Vahtipäällikön huoneen nurkasta voi löytää portaikon alun. Tämän, ilmeisesti muurien korotuksessa komeroksi jääneen tilan, väitetään olleen linnassa vankina tuomiotaan kärsineen runoilija Lars Vivalliuksen vankihuone.

63


RAATTEEN TIE – LUKKO RAJALLA

Tie numero 9125, Raatteenportti 2, 89800 Suomussalmi

Venäläiset hyökkäsivät pitkin Raatteen tietä 30.11.1939 tavoitteenaan päästä Suomussalmen kirkonkylälle.

divisioona oli vallannut Suomussalmen ja ukrainalainen 44. divisioona oli tulossa sen avuksi. Seuranneessa taistelussa eversti Hjalmar Siilasvuon johtama 9. divisioona tuhosi Suomussalmelle johtavalla Raatteen tiellä Puna-armeijan ukrainalaisen 44. divisioonan eli niin sanotun Sinisen divisioonan. Raatteen tiellä oli strateginen merkitys sodankäynnissä. Tie rakennettiin vuosina 1915 – 19 työllisyystöinä. Nykyisin tien varrella on kunnostettuja taisteluasemia. Tien päätteessä, Venäjän rajan tuntumassa on Suomen vanhin säilynyt rajavartioasema. Vuonna 1923 rakennettu asema toimii museona.

Kainuun Museo, Raate

V

altakunnan itäraja Kainuun kohdalla on vuodelta 1596 ja se on vanhin valtionraja Euroopassa. Rajan läheisyys näkyi Vienan asukkaiden kanssa käytynä kaupankäyntinä, mutta myös Raatteen tien sodan aikaisten puolustustaisteluiden ja siviilien pakenemisreittinä.

Raatteen tien taistelu käytiin talvisodassa Suomen ja Neuvostoliiton välillä marraskuun lopulta 1939 alkuvuoteen 1940 osana Suomussalmen taisteluja. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli saavuttaa Oulu ja katkaista Suomi keskeltä. Tällöin

pohjoisen taistelut olisivat ratkenneet helposti ja joukot olisivat voineet keskittyä Etelä-Suomen valtaamiseen. Suomi olisi menettänyt myös maarajan Ruotsiin. Venäläiset hyökkäsivät pitkin Raatteen tietä 30.11.1939 tavoitteenaan päästä Suomussalmen kirkonkylälle. 7. joulukuuta Neuvostoliiton 163.

Raatteen tien sodanaikaisiin tapahtumiin voi tutustua Raatteen Portissa sijaitsevassa näyttelyssä. Raatteen tien varrella on ennallistettuja korsuja, taisteluhautoja ja -varustuksia sekä muistomerkkejä. Vaikuttava Talvisodan monumentti vuodelta 2004 sijaitsee Raatteen portin vieressä. Monumentti kostuu kolmen hehtaarin laajuisesta kivikentästä ja Avara Syli -nimisestä keskusmuistomerkistä, jossa on 105 vaskista tuulikelloa, yksi jokaiselle talvisodan päivälle. Karhulanvaaran lähellä on myös Alvar Aallon muotoilema ja vuonna 1959 paljastettu Liekki-monumentti talvisodan suomalaistaistelijoille.

64


KAJAANIN LINNANRAUNIOT

Kajaani


TALVISODAN MONUMENTTI

Raate, Suomussalmi


KUHMON TOISEN MAAILMANSODAN KOHTEET

JYRKÄNKOSKI Nurmes-Kuhmo kantatie 75 varrella, noin 9km Kuhmosta etelään (P: 7103687 I: 625799) KILPELÄNKANGAS Kuhmo-Nurmes kantatien itäpuolella, noin 50km Kuhmon keskustasta SAUNAJÄRVI Saunajärventien varrella (yt 9111, noin 14 km kantatie 75:ltä), (P: 7092964 I: 645438)

T

alvisota koetteli Kainuun rajaseutua kovin ottein. Kuhmossa taistelut alkoivat 30. marraskuuta 1939 puna-armeijan hyökättyä Laamasenvaaralle. Taisteluja käytiin Kuhmossa useilla eri alueilla. Näistä esiteltävät Jyrkänkoski, Kilpelänkangas ja Saunajärvi kertovat sodan tilanteista tämän päivän ihmisille. Jyrkänkoskella linnoitustyöt aloitettiin vuonna 1939. Sotatoimet lähestyivät samana vuonna koskea, mutta Saunajärven ja muiden taisteluiden johdosta ne eivät yltäneet Jyrkänkoskelle saakka laajamittaisina. Jyrkänkosken ulkoilmamuseossa voi tutustua

67

entistettyyn sota-alueeseen. Alueella sijaitsee sekä talvisodan että välirauhan aikaista juoksuhautaa, korsuja, konekivääripesäke, sirpalesuoja, kolmijalkanosturi, puinen panssarieste, paikalleen nostetut panssarikivet, talvisodassa räjäytetyn Jyrkänsillan toinen kiviarkku sekä siirrettävä puolustuseste, espanjalainen ratsu. Lisäksi alueella on opettaja Yrjö Vuorion suunnittelema muistomerkki. Jyrkänkosken ympäristön metsissä on myös vanhoja poteroita, jotka kertovat, miten sodan jäljet ovat maastoutuneet luontoon.

Kuhmon osalta raskaimmat taistelut käytiin Kilpelänkankaalla. Kankaalla käytyjen taisteluiden muistoksi on alueelle pystytetty muistomerkki. Kilpelänkankaalla joukkueenjohtajana toiminut arkkitehti Birger Stenbackin suunnitteleman muistomerkin pystyttivät aseveljet elokuussa 1958. Vihollisen läpimurron kokenut Kilpelänkangas tuhottiin taisteluissa kranaatein lähes täysin. Nykyään paikalla on nähtävissä juoksuhautoja, poteroita, pommikuoppia ja korsujen jäännöksiä. Saunajärven alueella käytiin Kuhmon merkittävimpiä taisteluja. Alueella voi tutustua

Kuhmon taisteluissa kaatui noin 1350 suomalaista ja noin 10 000 neuvostoliittolaista sotilasta.

Laamasenvaaran muistomerkkiin, joka on pystytetty 1966 sekä Saunajärven Kannaksella olevaan venäläisten muistomerkkiin, jonka on suunnitellut rakennusmestari Arvo Rissanen. Tämä sotahistoriallisesti merkittävä alue on suojeltu maakuntakaavalla. Talvisodan päätyttyä 13. maaliskuuta Kuhmon taisteluissa oli kärsitty suuria menetyksiä. Kuhmon taisteluissa kaatui noin 1350 suomalaista ja noin 10 000 neuvostoliittolaista sotilasta.


HYRYNSALMEN RAUTATIEASEMA YMPÄRISTÖINEEN Hyttiväylä 1, 89400 Hyrynsalmi

Saksalaiset joukot rakensivat vuosina 1942 - 44 kuolemanratana tunnetun kapearaiteisen Hyrynsalmen – Kuusamon yhteyden helpottamaan armeijansa huoltoa.

S

avonradan jatkoyhteys Kajaanista Kontiomäelle rakennettiin 1923 ja sen jatkoyhteys Kontiomäeltä Hyrynsalmelle avattiin 1939. Samana vuonna valmistui Hyrynsalmen asemarakennus. Toisen maailmansodan aikana Hyrynsalmi oli vilkas pääteasema palvellen Kainuun puutavaran kuljetustarpeita. Sodan sytyttyä radan tarve ja luonne muuttui. Saksalaiset joukot rakensivat vuosina 1942 - 44 alueelle kuolemanratana tunnetun kapea­raiteisen Hyrynsalmen – Kuusamon yhteyden helpottamaan armeijansa huoltoa. Rata tuhottiin vuonna 1944 ja sen kiskomateriaali luovutettiin sotakorvauksina Neuvostoliitolle. Myös Valtionrautateiden Hyrynsalmen aseman vieressä sijainnut kenttäradan varikko tuhottiin. Hyrynsalmen rautatieasema on hyvä esimerkki juuri ennen toista maailmansotaa valmistuneesta ja 1950- ja 1960-luvuilla täydentyneestä asemamiljööstä. Kontiomäeltä Taivalkoskelle johtavan radan varrella sijaitsevalla Hyrynsalmen asemalla on asemarakennuksen ja tavaramakasiinin lisäksi neljä asuinrakennusta ja niiden talousrakennukset. Rakennukset sijoittuvat yhtenäisenä rivistönä aseman taakse laa-

jahkolle asema-alueelle. Rakennukset ovat vuosilta 1935 – 1941 ja jälleenrakennuskaudelta 1950- ja 1960-luvuilta. Laajalla asema-alueella ovat vielä nähtävissä saksalaisten rakentaman radan paikat ja puret-

tujen vankileirin rakennusten jäänteet sekä veturitallin rauniot. Henkilöliikenne Hyrynsalmen liikennepaikalla päättyi vuonna 1982, jolloin paikka

myös lakkautettiin. Asema kuitenkin avattiin uudelleen kaupalliselle tavaraliikenteelle vuonna 1988. Nykyään kunnostettu asemarakennus toimii matkailukohteena.

68


Tervakansan temppelit Tulvii pois jo kirkkoväki, tulvii tunkemalla. Huudannasta raikuu mäki jalkojeni alla. Vanhat pirttihinsä rientää miettimähän koissa, nuoret kirkon muiston lientää kylän karkeloissa. Eino Leino, Kullan kukkulalla (1892)

69


K

ainuun seurakuntien historia alkoi yhdestä Oulujärven seurakunnasta, joka vuosisatojen kuluessa jakaantui pienempiin osiin. Viimeinen jako tapahtui vuonna 1925, jolloin seurakuntien määräksi tuli kymmenen. Pari vuotta sitten Vuolijoki ja Kajaani yhdistyivät kuntaliitoksen yhteydessä. Vuonna 2009 vietettiin Oulujärven seurakunnan 450-vuotisjuhlaa. Joissakin kirkollisissa lähteissä Oulun erämaan seurakunnan perustamisajankohdaksi ilmoitetaan vuosi 1559, toisissa taas, että seurakunta erotettiin Limingasta vuoden 1560 jälkeen. Vuotta 1559 pidetään samalla pitäjän ensimmäisen, Oulujärven suurimpaan saareen Manamansaloon rakennetun kirkon perustamisvuotena. Myöhemmin syntyneelle Paltamon emäpitäjälle kuului koko nykyisen Kainuun alue ja sille muodostui pitkäksi ajaksi valta-asema kirkollisissa ja hengellisissä asioissa. Se käytti valtaa myös maallisissa, taloudellisissa ja hallinnollisissa asioissa. Monet Paltamon rovasteista paimensivat vuosikymmeniä

tiukoin ottein pitäjäläisiä. 1600‑luvulta voidaan mainita Paltamon rovastina toiminut Johannes Cajanus, joka kovien, mutta perimmältään hyvää tarkoittavien otteidensa vuoksi sai pitäjäläisiltä haukkumanimen Lylyhammas. Paltaniemen kylästä kehittyi Kajaanin kihlakunnan säätyläisten keskus 1800-luvulla. 1900-luvun alussa se menetti vähitellen Kainuun henkisen, taloudellisen ja hallinnollisen johtoasemansa Kajaanille. Paltaniemi joutui kilpailemaan vaikutusvallasta myös Oulujärven pohjoispuolen kylien kanssa, joiden väestö kasvoi nopeasti. Paltaniemen Kuvakirkko säilyi kuitenkin edelleen Paltamon seurakunnan hallinnassa. Kainuun kunnissa toimivat seurakunnat ovat pääasiassa evankelisluterilaisia, mutta myös muita kristillisiä liikkeitä on. Kirkon sisäisistä herätysliikkeistä toimivat herännäisyys sekä vanhoillislestadiolaisuus.

Ortodoksisuudella Kainuussa on jo vuosisataiset perinteet. Sen juuret ulottuvat aina Novgorodin aikaan. Valamon luostarilla on ollut myös tärkeä rooli Kainuun ortodoksisuuden kehityksessä. Kainuun ortodoksinen kirkko on ollut aktiivinen Vienan Karjalaan päin ja vaikuttanut ortodoksikulttuuriin siellä. Kajaanin ortodoksiseen seurakuntaan kuuluvat kaikki Kainuun kunnat. Tällä hetkellä ortodoksisella seurakunnalla on kolme kirkkoa ja kolme tsasounaa Kainuussa. Seurakuntien ja kirkon merkitys kansanvalistajana on ollut aikojen kuluessa merkittävä. Alkuvaiheessa kirkonmiehet olivat lähes ainoat, jotka hoitivat niin maalliset kuin hengellisetkin asiat. Kirkon asemaa kuvaa esimerkiksi se, että se oli lähes yksin vastuussa mm. opetuksesta aina koululaitoksen perustamiseen saakka ja osin sen jälkeenkin.

70


8

7

1

2

3 4

6

5 9


1

2

MANAMANSALON ERÄMAAJA MUISTOMERKKIKIRKKO

3

4

5

VUOLIJOEN KIRKKO

PALTANIEMEN KUVAKIRKKO

KAJAANIN KIRKKO

Kivikirkontie 3b, 88270 Kajaani

Paltaniementie 851, 87850 Paltaniemi

Kirkkokatu 19, 87100 Kajaani

Kiloniementie 202, 88340 Manamansalo

6

KAJAANIN ORTODOKSINEN KIRKKO Kirkkokatu 17a, 87100 Kajaani

7

8

KUHMON KIRKKO

HYRYNSALMEN KIRKKO

SUOMUSSALMEN KIRKKO

Kirkkotie 11, 88900 Kuhmo

Katajarannantie 1, 89400 Hyrynsalmi

Salmentie 1, 89800 Suomussalmi

9

SOTKAMON KIRKKO YMPÄRISTÖINEEN Ristijärventie 1, 88600 Sotkamo


MANAMANSALON ERÄMAAJA MUISTOMERKKIKIRKKO Kiloniementie 202, 88340 Manamansalo

Myrskyöinä kello alkoi syvyydessä kumahdella ja valittaa kohtaloaan.

K

ainuun ensimmäisten uudisraivaajatalojen asukkaat joutuivat elämään kolmisenkymmentä vuotta ilman omaa pappia ja kirkkoa. Alueen ensimmäinen kirkko rakennettiin vuoden 1559 vaiheilla Manamansalon saaren pohjoisrannalle, Kirkkorantana edelleen tunnetun paikan lähelle. Venäläiset polttivat tämän ensimmäisen kirkon sotien aikana 1581. Samalla kirkon kello vietiin sotasaaliina Venäjälle, jossa se päätyi lopulta Solovetskin luostariin. Kirkon sijoittamiseen Manamansalon saareen vaikuttivat monet asiat. Venäläiset eivät pitäneet siitä, että suomalaiset muuttivat vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan rajan yli heidän mailleen. Seurauksena oli vuosikymmeniä kestäneitä rajasotia, joissa lukuisat Oulujärven erämaan uudisasukkaat menettivät henkensä. Seudun ensimmäisen kirkon sijoittaminen saareen johtui ennen muuta tästä seuranneista turvallisuussyistä. Myös Manamansalon sijainnilla oli tärkeä merkitys. Saareen oli tasapuolinen venematka Oulujärven itä-, pohjois- ja länsirannan kylistä. Presidentti Urho Kekkonen esitti vuonna 1956 tienoilla toivomuksen muistomerkin pystyttämisestä Manamansalon kirkon muistoksi. Kirkko ja 400-vuotismuistomerkki valmistuivat 1959, jolloin tuli kuluneeksi 400 vuotta Manamansalon kirkon rakentamisesta. Vanhan kirkon paikalle rakennettiin torni, joka päällystettiin kuparilevyin. Ulkoilmakirkkoon lähelle rantatörmää sijoitettiin alttari risteineen, ehtoollispöytä ja polvistumiskoroke, risti ja betoninen puhujanpönttö. Eteen rakennettiin puiset penkit. Kirkon lähellä on myös vanha kristillinen hautausmaa 1500-luvun loppupuolella.

73

Kirkonkellon kohtalo Tarina kertoo, että venäläiset veivät Manamansalon kirkon vaskisen kirkonkellon. Veneellä kuljetettaessa kello sattui kumahtamaan. Taikauskoiset ryöstäjät luulivat, että kello halusi toiseen veneeseen. Niinpä he ryhtyivät siirtämään kelloa kesken matkan. Kirkonkello oli kuitenkin niin painava, ettei ryöstäjien ote pitänyt ja kello putosi veteen. Kerrotaan, että myrskyöinä kello alkoi syvyydessä kumahdella ja valittaa kohtaloaan. Kun asukkaat tämän kuulivat, he pelkäsivät jotain ikävää tapahtuvan.


VUOLIJOEN KIRKKO Kivikirkontie 3b, 88270 Kajaani

V

uolijoen alue kuului alkujaan Säräisniemen pitäjään ja myöhemmin Kajaanin maalaiskuntaan. Vuonna 1897 se irtosi omaksi seurakunnakseen, mutta käytännössä irtaantuminen toteutui kuitenkin vasta 1907. Vuoden 2007 alussa Vuolijoen kunta ja seurakunta liitettiin Kajaaniin. Seurakunnalle ryhdyttiin rakentamaan vuosina 1905 – 1906 arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelemaa kirkkoa. Kirkko on tehty harmaakivestä ja se on Kainuun ainoa kivikirkko. Kirkko tehtiin kivestä Keisarillisen Senaatin päätöksellä, vaikka seurakunta olisi halunnut puukirkon. Muodoltaan kirkko on toisvartinen ja päätytornillinen ristikirkko. Rakennustyyliltään se on kansallisromantiikkaa ja jugendia. Torni sijaitsee kuori- ja sivusakaran välisessä kulmauksessa. Kirkon alttarimaalaus on jäljennös Edvard Gebhardin maalauksesta Pyhä ehtoollinen. Sen on maalannut kirkon suunnittelut Josef Stenbäck. Maalauksessa on käytetty mallina paikallisia ihmisiä. Kirkossa ei ole ollut kattokruunuja, vaan puiset kyntteliköt, jotka ovat näkyvissä kirkon sivulaivassa. Nykyinen arkkitehdin suunnittelema valaistus on nimeltään Tähtitaivas. Ikkunoissa oleva sipuliaihe kuvaa Pyhän Hengen liekkiä, joka on itäistä vaikutusta. Kirkossa on 420 istumapaikkaa.

Kirkko on tehty harmaakivestä ja se on Kainuun ainoa kivikirkko.


PALTANIEMEN KUVAKIRKKO Paltaniementie 851, 87850 Paltaniemi

Paltaniemen kuvakirkko on erityisen kuuluisa seinämaalauksistaan.

P

altaniemen kylällä Kajaanissa sijaitseva kuvakirkko on Paltamon seurakunnan neljäs kirkko. Ensimmäisen Manamansaloon rakennetun kirkon tuhouduttua päätettiin rakentaa toinen kirkko Paltaniemelle. Paltaniemi toimikin 1600-luvun alusta 1850-luvulle Kainuun kirkollisena ja hallinnollisena keskuksena Kajaanin joen suulla. Paltaniemen Pappilanniemessä sijainneen toisen kirkon kerrottiin tuhoutuneen maanjäristyksessä 1626. Paltaniemelle valmistui vielä vuonna 1664 Paltamon seurakunnan kolmas kirkko, jonka venäläiset polttivat isonvihan aikana 1716. Neljäs, nykyinen kirkko valmistui vuonna 1726. Kirkko tunnetaan kuvakirkon nimellä.

Kainuun Museo

75

Kirkkotien päässä sijaitseva kuvakirkko on tasavartinen ristikirkko. Se rakennettiin vöyriläisen kirkonrakentaja Johan Knubbin johdolla uudelle paikalleen 1726 ja vihittiin viisi vuotta myöhemmin viimeistelystä vastanneen puuseppä Grels Nordlingin saatua työnsä valmiiksi. Kirkon kuoriosa on kolmitaitteinen ja länsipäässä on matala, alkuaan kelloja varten rakennettu, ristivarren levyinen matala torni. Kirkon sakaristona on väliseinällä erotettu tila pohjoisessa ristivarressa.


Paltaniemen kuvakirkko on erityisen kuuluisa seinämaalauksistaan. Kirkon katto- ja holvimaalaukset teki Emanuel Granberg vuosina 1778 – 1781. Seinämaalaukset liittyvät Raamatun kertomuksiin ja tunnetuin niistä on kirkon sisäänkäynnin yläpuolelle maalattu Viimeinen tuomio, joka tarinoiden mukaan herätti aikoinaan niin suurta kauhistusta, että mielialojen rauhoittamiseksi maalauksen kuohuttava alaosa pois-

tettiin. Pekka Qfeflander restauroi kolmea maalausta vuonna 1851, jolloin ne menettivät osan alkuperäisestä loistostaan. Pyhää ehtoollista esittävä alttaritaulu saatiin kirkkoon 1727. Sen maalasi naistaidemaalari Margareta Capsia. Vuosina 1622 ja 1685 tehdyt kirkonkellot ovat ainoat ensimmäisistä kirkoista ehjinä säilyneet esineet. Kellot olivat liian raskaat

kirkon omalle tornille, joten niille rakennettiin oma tapuli 1768 – 1769. Kellotapuli on tyypiltään pohjalainen renessanssitapuli. Kirkossa on istumapaikkoja noin 800. Vaikka Paltaniemen kylä kuuluukin nykyään Kajaanin kaupunkiin, on kirkko ja sen maa-alue edelleen Paltamon seurakunnan omistuksessa. Kuvakirkko jäi pois Paltamon emäseuraseurakunnan käytöstä 1936

uuden kirkon valmistumisen jälkeen. Kajaanin seurakunta on vuokrannut kirkkoa ja järjestää siellä jumalanpalveluksia kesäisin ja jouluna. Paltaniemen kirkon läheisyydessä sijaitsee vuonna 1995 valmistunut Valon kappeli, jonka on suunnitellut arkkitehti Juha Paldanius.

Synnin raskas taakka Korhonen -niminen mies oli joutunut kantamaan arkkua Paltaniemen kirkolle. Vainajan koti oli sijainnut jyrkän törmän alla. Talolle johti vain

huono kärrytie, mikä vuoksi arkkua piti kantaa pitkä matka. Kun ruumissaatto nousi törmää ylös kohti Paltaniemen kirkkoa, Korhosen jalka tarttui

koholla olevan puun juureen. Silloin hän oli vähällä kaatua rähmälleen. Arkku, jossa vainaja oli, alkoi painaa Korhosen käsiä ankarasti. Kun hau-

taussaatto viimein ehti kirkolle asti, oli Korhonen yltä päältä hiessä. Hän päättelikin kantaneensa samalla vainajan syntejä mukanaan.

76


KAJAANIN KIRKKO Kirkkokatu 19, 87100 Kajaani

K

ajaanin keskustan puistoalueella sijaitseva Kajaanin kaupunkiseurakunnan kirkko on yksi maamme edustavimmista 1800-luvun lopun konstruktiivisen puuarkkitehtuurin rakennuksista. Sitä edelsi Kajaanin ensimmäinen kirkko, ristikirkko, joka rakennettiin Grels Nordlingin johdolla 1731 ja purettiin 1895. Ensimmäiset piirustukset uuteen kirkkoon laati arkkitehti Leander Ikonen. Niissä oli kuitenkin puutteita, minkä vuoksi arkkitehti Jacob Ahrenberg tarjoutui tekemään kirkon uudet piirustukset. Piirustukset saatiin valmiiksi 1894, mutta niille ei muistettu hakea vahvistusta. Rakennustöihin päästiin elokuussa 1895, jolloin vanha kirkko purettiin. Uuden kirkon koristelu oli poikkeuksellisen vaativaa lukuisten puuornamenttien vuoksi, mutta työ edistyi kuitenkin laaditun aikataulun mukaan ja 1896 nostettiin kirkon risti paikoilleen. Kajaanin kirkko vihittiin juhlallisesti käyttöönsä 29.11.1896. Muodoltaan kolmilaivainen Kajaanin kirkko pitkäkirkko, jossa torni on keskiakselin sivussa. Kirkkosalia kapeampi kuori ja sen vieressä oleva sakaristo ovat särmikkäät. Lehterit ja-

77

kavat kirkkotilan, jota kattaa näkyviin jätetty koristeellisilla, lähinnä englantilaista gotiikkaa lähtökohtanaan pitäneillä muodoilla ja puuleikkauksilla varustettu kattotuolituolirakenne. Kainuuta maisema- ja muotokuvamaalauksissaan usein käsitellyt taiteilija T.G. Tuhkanen maalasi kirkon alttaritaulun Vapahtaja ja Pietari vielä vuonna 1925.

Kirkko on yksi maamme edustavimmista 1800-luvun lopun konstruktiivisen puuarkkitehtuurin rakennuksista.


KAJAANIN ORTODOKSINEN KIRKKO Kirkkokatu 17a, 87100 Kajaani

K

ajaanin ortodoksisen seurakunnan pääkirkko, Kristuksen kirkastumisen kirkko, sijaitsee evankelisluterilaisen kirkon vieressä samassa korttelissa. Kirkot muodostavat puiston ympäröimän kokonaisuuden. Ortodoksinen kirkko on sodan jälkeisen jälleenrakennuskauden viimeisiä kirkkorakennuksia. Yhdessä kirkot muodostavat arvokkaan kokonaisuuden kirkonmäellä. Toisen maailmansodan aikana evakkoon joutuneet ortodoksiset seurakunnat lak-

kautettiin 1949 ja uusi seurakuntajako astui voimaan 1950. Ortodoksisen kirkon jälleenrakentamisesta säädettiin laki, jonka perusteella valtio sitoutui huolehtimaan uusia seurakuntia varten tarvittavien kirkkojen rakentamisesta. Työtä johti ortodoksisen kirkon jälleenrakennustoimikunta. Kirkot suunniteltiin ja rakennettiin rakennushallituksen valvonnassa ja niiden suunnittelijoina olivat mm. arkkitehdit Toivo Paatela ja Ilmari Ahonen.

Kirkon sisustus on 2000-luvun al secco -seinämaalausten ansiosta taiteellisesti merkittävä kokonaisuus.

Kajaanin ortodoksinen seurakunta perustettiin vuonna 1950. Kajaanin ortodoksinen kirkko oli yksi jälleenrakennuskautta varten säädetyssä asetuksessa rakennettavaksi mainituista 14 uudesta kirkosta. Vuonna 1959 valmistuneen ortodoksikirkon piirustukset teki Ilmari Ahonen. Kirkko on uusbysanttilaista keskusbasilikatyyppiä oleva tiilikirkko ja se sivussa on korkeahuippuinen kellotorni. Kirkon sisustus on 2000-luvun al secco -seinämaalausten ansiosta taiteellisesti merkittävä kokonaisuus. Kirk-

kosali koristettiin seinämaalauksilla 1980 2000-luvulla. Ikonostaasin maalaukset teki ikonitaiteilija Petros Sasaki ja kirkkosalin puoleiset maalaukset taiteilijaprofessori Alkiviadis Kepolas Kreikasta.

78


KAJAANIN KIRKKO

Kajaani


KAJAANIN ORTODOKSINEN KIRKKO

Kajaani


KUHMON KIRKKO Kirkkotie 11, 88900 Kuhmo

Kuhmon kirkko vaurioitui pahasti talvisodan pommituksissa, mutta korjattiin sodan jälkeen entiseen asuunsa.

K

uhmo, josta käytettiin aikaisemmin nimeä Kuhmoniemi, kuului vuodesta 1559 alkaen Oulujärven pitäjään ja vuodesta 1599 lähtien Paltamon emäseurakuntaan, kuten muutkin Kainuun seurakunnat. Vuonna 1647 se irtautui yhtä aikaa Sotkamon kanssa Paltamon emäseurakunnasta. Omaksi kappeliseurakunnaksi Kuhmoniemi tuli vuonna 1753 ja itsenäiseksi seurakunnaksi 1856. Ensimmäistä omaa kirkkoa Kuhmoon ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1754 ja kirkko kellotapuleineen valmistui 1760. Se palveli erämaaseurakunnan jäseniä hieman yli 40 vuotta, kunnes toukokuun yönä 1804 tuli tuhosi pyhäkön. Palaneen tilalle päätettiin rakentaa uusi kirkko Markkulanmäelle Pajakkakosken niskaan. Kaikki seurakuntalaiset eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä uuteen paikkaan. Niinpä läheisen Lentiiran kylän asukkaat ryhtyivät rakentamaan omaa ns. kirveskansan kirkkoa Lentiirajärven rannalle, noin 40 kilometrin päähän kirkonkylältä. Kirkonkylän kirkko saatiin lopulta yli-intendentinvirastossa laadittujen piirustusten mukaan rakennetuksi monien vaiheiden jälkeen. Kuhmon uusklassinen, sisäviisteinen puinen ristikirkko valmistui Jacob Rijfin johdolla vuonna 1816. Kirkko uusittiin kuitenkin keskeiskirkoksi vuosina 1859 – 1860 John Oldenburgin laatimien piirustusten mukaan. Kirkko edustaa pelkistettyä empiretyyliä. Kirkkoon kuuluu lisäksi erillinen intendentinkonttorissa suunniteltu ja vuonna 1862 rakennettu kellotapuli. Kirkossa on yhteensä 1250 istumapaikkaa. Kuhmon kirkko vaurioitui pahasti talvisodan pommituksissa, mutta korjattiin sodan jälkeen entiseen asuunsa. Korjausten yhteydessä hankittiin kirkkoon taidemaalari T.G. Tuhkasen maalaama alttaritaulu Jeesuksen ylösnousemus, joka on maalattu vuonna 1951.

81


HYRYNSALMEN KIRKKO Katajarannantie 1, 89400 Hyrynsalmi

H

yrynsalmi kuului aluksi Paltamon emäseurakuntaan, josta se itsenäistyi vuonna 1786. Maanmittari Henrik Holmbom piirsi klassistyylisiä edustavan puisen, pinta-alaltaan 510 m2:n suuruisen ristikirkon, joka rakennettiin Jakob ja Kaarlo Rijfin johdolla vuonna 1786 Salmenniemelle, Hyrynsalmen keskustan läheisyyteen. Kirkon kahdeksankulmaisesta keskustornista tuli huomattavasti kookkaampi kuin alkuperäisessä piirustuksessa oli suunniteltu. Kirkossa on 700 istumapaikkaa. Kirkon Vapahtajaa ristillä esittävän alttaritaulun maalasi Gustav Hedman vuonna 1836. Kirkko kuuluu 1700-luvun lopun merkittävimpiin puukirkkoihin ja on yksi tunnetun pohjalaisen kirkonrakentaja Jacob Rijfin parhaiten säilyneistä kirkoista. Jatkosodassa palaneen Hyrynsalmen kirkonkylän lähes ainoat säästyneet rakennukset, kirkko ja kellotapuli, ovat Kainuun merkittävimpiä rakennusmuistomerkkejä. Tasavartisen ristikirkon ulkoasu verrattain mataline aumattuine kattoineen, pilasterein jäsennöityine, vaakavuorattuine seinineen ja pyrökaarisine ikkunoineen edustaa 1700-luvun lopulle tyypillistä uusklassismia. Sisätilan lähtökohtana oli Aadolf Fredrikin kirkko Tukholmassa. Hyrynsalmen kirkkosalin seinät ovat hirsipintaiset ja vaalea yleisilme on peräisin 1860-luvulta. Ulkovuoraus tehtiin todennäköisesti vasta 1863, jolloin myös osa sisustusta uusittiin. Kirkkotarhaan liittyvä kellotapuli vuodelta 1840 on rakennettu kirkonrakentaja Jaakko Kuorikosken johdolla intendentinkonttorissa edellisenä vuonna laadittujen piirustusten pohjalta. Tarhassa on säilynyt myös Hyrynsalmen ensimmäisen kirkkoherran Johan Snellmanin muistoksi rakennettu hautarakennus.

Kirkko kuuluu 1700-luvun lopun merkittävimpiin puukirkkoihin.


SUOMUSSALMEN KIRKKO Salmentie 1, 89800 Suomussalmi

K

Amerikan luterilaisten seurakuntien ja Ruotsin kirkon avustuksella rakennettu kirkko

ianta, sittemmin Suomussalmi, kuului aluksi Paltamon emäseurakuntaan, mutta sai kappelinoikeudet vuonna 1764 ja se liitettiin Hyrynsalmeen 1786. Omaksi seurakunnakseen se erotettiin vuonna 1856. Pitäjän ensimmäisen kirkon rakensivat veljekset Jaakko ja Kaarle Rijf vuonna 1787. Suomussalmi joutui kuitenkin talvisodassa ankarien taisteluiden temmellyskentäksi, minkä vuoksi suurin osa sen rakennuskannasta tuhoutui. Sota tuhosi myös pitäjän ensimmäisen kirkon 1939.

Tiilestä rakennettu, vaaleaksi rapattu jyrkkälappeinen rakennus on suorakaiteen muotoinen pitkäkirkko. Alttaripäädystä ulkonee toiselle puolelle matala seurakuntasali ja toiselle sakaristo. Kirkkosalin ikkunat on sijoitettu parittain vinoittain tukipilarien väliin. Kirkkosalia kattaa kolmitaitteinen puupaneloitu katto, jonka betoniset runkorakenteet ovat näkyvissä. Korkean suippohuippuisen, lauta- ja paanukatteisen kellotapulin matalan alaosan valkeiksi rapatuissa kiviseinissä on harvakseltaan liuskekiviä. Kellot ovat peräisin Kurkijoen seurakunnan kirkosta.

Ilman kirkkoa jouduttiin olemaan toistakymmentä vuotta. Nykyinen kirkko on esimerkki itärajan ja Lapin kahdentoista viime sodissa tuhoutuneen kirkon jälleenrakentamisesta. Amerikan luterilaisten seurakuntien ja Ruotsin kirkon avustuksella rakennettu kirkko on tehty arkkitehti J.E. Ermalan laatimien piirustusten mukaan vuonna 1950. Samana vuonna valmistui erillinen kellotapuli.

Alttarifreskon Jeesuksen elämän maanpäälliset vaiheet ja kastekappelin lasimaalauksen maalasi taiteilija Bruno Tuukkanen. Kirkkosalissa on myös kuvanveistäjä Jooseppi Mannisen puuleikkaustyö Apostolit. Kuvanveistäjä Jooseppi Manninen on tehnyt saarnatuolin korin veistokoristelun sekä sisäänkäynnin apostolifiguurit. Kirkon keskikäytävän yllä riippuvat koristeelliset valaisimet täydentävät kauniisti sisätilaa.

83


84


SOTKAMON KIRKKO YMPÄRISTÖINEEN Ristijärventie 1, 88600 Sotkamo

S

otkamon uusi kirkko valmistui vuosina 1860–1870. Sen suunnitteli lääninarkkitehti Johan Oldenburg vuonna 1854. Kirkko edustaa myöhäisempää empire-tyyliä, mutta siihen sisältyy jonkin verran uusgoottilaisia piirteitä. Taiteilija Severin Falkman maalasi vuonna 1877 alttarimaalauksen Kristuksen ylösnousemus. Lisäksi taiteilija Lauri Välke on täydentänyt kirkkosalin maalauksia vuosina 1954 – 1955. Saarnastuoliin kuvatut evankelistat Markus, Matteus, Luukas ja

85

Johannes on kuvattu saarnastuoliin eläinten kanssa. Eläimet, jotka symbolisoivat jumalallista voimaa ja kunniaa. Kirkossa oli pitkään vaalea ulkoväritys, mutta vuonna 1979 kirkko sai uuden, alkuperäisen tyylisen tumman sävyisen värin. Kirkossa o li aluksi paikkoja noin 2300 hengelle, myöhemmin tehdyn peruskorjauksen ja kirkon etuosaan tehtyjen rakenteiden lisäyksen jälkeen kirkkoon mahtui noin 1500

Kirkon pinta-ala on yli 1300 m2 ja se on Kainuun suurin kirkko.


henkeä. Tämän Kainuun suurimman kirkon pinta-ala on yli 1300 m2.

dernisoitu laajennuksen yhteydessä. Ulkopuolelle on lisätty kellotapuli.

Kirkon pääsisäänkäynnin yläpuolelle rakennettiin 1920-luvun jälkipuoliskolla urkulehteri ja hankittiin 17-äänikertaiset pneumaattiset urut. Vuonna 1996 kirkkoon hankittiin uudet, mekaaniset urut, mitkä on sijoitettu eteläiseen sakaraan, lähelle kuoriosaa. Vuonna 1928 hankitut urut ovat myös käyttökuntoisina paikoillaan.

Vuonna 1986 valmistunut seurakuntakeskus sijaitsee kirkkoa vastapäätä Pajaniemessä. Paikalla on ollut aikaisemmin seurakunnan omistama asuinrakennus. Seurakuntakeskuksen eri osat muodostavat suojaavan pihapiirin sisääntulopihan ympärille. Sen on suunnitellut Arkkitehtuuritoimisto Veijo Martikainen Ky Espoosta. Kirkon läheisyyteen vanhan pappilan paikalle on tehty vuonna 1967 virasto ja erillinen asuinrakennus.

Sotkamon hautausmaalle on valmistunut vuonna 1958 siunauskappeli, jota on mo-

Sotkamon historiasta nykypäiviin kertova Sotkamon makasiinimuseo sijaitsee entisessä kruununmakasiinissa kirkon tuntumassa. Museon varastona käytetään kruununmakasiinin vieressä sijaitsevaa pitäjänmakasiinia, joka on Kainuun ainoa alkuperäisessä asussaan säilynyt makasiinirakennus. Sotkamon makasiinimuseossa on yli 800 esinettä ja se on avattu vuonna 1951.

86


Opintiellä Te Kainuun kansankynttilät, te Jyskyt Kajaanin, isänmaan jälkijääkärit. Nyt teitä tervehdän. On teillä suuret suuntaimet, aattehet ainoisat, syvien rivein sykkimet ja hengen heittimet. Ilmari Kianto, Tervehdys Kajaanin seminaarin toverikunnalle (Kontti joulukuu 1949)

87


K

irkon merkitys kansanvalistajana ja kouluttajana on ollut keskeinen kansakoululaitoksen syntyyn saakka ja sen asema säilyi vahvana pitkään senkin jälkeen. Kajaanin pitäjän nimismies ja sittemmin lisäksi Paltamon, Sotkamon sekä Pielisen pitäjien vouti Antti Eerikinpoika Cajanus hankki 1634 omistukseensa Säräisniemen vanhimman Juusolana tunnetun talon. Hän perusti lapsilleen kotikoulun, joka oli ensimmäinen alkuopetusta antanut pohjakoulu Kajaanin kihlakunnan alueella. Koulu toimi vuosina 1634 – 1657. Kotikoulusta meni yli 200 vuotta ennen kuin Kainuussa jatkettiin opetusta.

seminaari ja kansakouluasetus annettiin 1866. Kolme vuotta myöhemmin kansakoulu erotettiin kirkosta oman ylihallituksen alaiseksi ja kaupunkeihin määrättiin perustettavaksi kansakouluja. Vuonna 1921 säädettiin oppivelvollisuuslaki.

1800-luvun loppupuolella opetusta annettiin kiertokouluissa. Keisari Aleksanteri II:n vuonna 1856 tekemä aloite johti kansakoululaitoksen syntyyn. Vuonna 1863 perutettiin Jyväskylän

1800-luvun lopussa Kajaanissa vallitsi kehitysmyönteinen ilmapiiri, joka johti 1900-luvun alussa tärkeisiin uudistuksiin. Vuosisadan taitteesta lähtien Kajaanin seminaarilla,

Kainuun ensimmäiset koulut aloittivat toimintansa 1870ja 1880-luvuilla. Vanhimpia kouluja ovat Paltaniemen koulu, Sotkamon koulu, Säräisniemen koulu ja Kajaanin koulu. Säräisniemen koulu aloitti väliaikaisissa tiloissa Juusolan tuvassa eli samassa paikassa, missä Juusolan Antti Eerikinpojan kotikoulu oli aloittanut 250 vuotta aikaisemmin.

Seppälän maamieskoululla ja Kainuun opistolla oli suuri rooli kainuulaisten opillisen sivistyksen kohottajina. Kajaanin seminaari käynnistyi vuonna 1900. Siitä muodostui tasokas opettajankoulutuksen tyyssija, jolla oli voimakas vaikutus myös yhteiskunta-, elinkeino- ja kulttuuripolitiikkaan. Kajaanin seminaaria esitellään tarkemmin luvussa Helmet. Myös muu koulutustoiminta kehittyi nopeasti vuosisadan alussa ja vahvisti osaltaan yhteiskuntakehitystä.

88


2

3

5

1

4


1

2

OSAAMISKESKUS KAINUUN AALTO JA ITKUMUURI Sissikuja 3, 87100 Kajaani

5

KAINUUN AMMATTIOPISTO SEPPÄLÄ Kirkkoahontie 115, 87910 Linnantaus

3

4

KARHULANVAARA

KAINUUN OPISTO

VUOKATIN EMÄNTÄKOULU

Kuhmontie 3, 89800 Suomussalmi

Tahvintie 4, 88380 Mieslahti

Vuokattiopistontie 9, 88610 Vuokatti


OSAAMISKESKUS KAINUUN AALTO JA ITKUMUURI Sissikuja 3, 87100 Kajaani

O

saamiskeskus Kainuun Aallon rakentaminen liittyy Englannissa vuonna 1885 virinneeseen setlementtitoimintaan. Sen pohjalta setlementti Kainulan kannatusyhdistys perustettiin vuonna 1940. Kainulan kiinteistö on akateemikko Alvar Aallon suunnittelema, vuonna 1957 valmistunut rakennus. Punatiilinen Kainula on samalla ainoa Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelema rakennus Kainuussa. Talon arkkitehtuurissa on viitteitä Aallon punatiilikauden töistä. Laajennusosa valmistui vuonna 1960 ja sen suunnitteli arkkitehti Osmo Sillman.

91

Kainula sai nimensä, kun Raja-Karjalan Suojärvellä toiminut setlementtiopisto siirrettiin alueluovutuksen vuoksi Kajaaniin. Setlementtiliikkeellä oli tapana nimittää työkeskukset seudun nimeä mukaillen, kuten Suomeen ensimmäisenä perustettu Kalliola Helsingissä tai Rovala Rovaniemellä. Setlementtiliikkeen johtaja Sigfrid Sirenius pyysi akateemikko Alvar Aaltoa suunnittelemaan Kainulan rakennuksen, josta tuli arvokas osa Kajaanin rakennusperintöä. Kainula on rakennustaiteellisesti ja

Punatiilinen Kainula on samalla ainoa Alvar Aallon arkkitehtitoimiston suunnittelema rakennus Kainuussa.

kulttuurihistoriallisesti merkittävä suojeltu rakennus. Alvar Aalto -säätiö esitteleekin Kainulaa Aallon helmenä Kainuussa. Rakennus on autenttinen ja siksi vaikuttava, mittakaavaltaan intiimi, rakennustyyppinä harvinainen yhdistelmä opistoa ja asuntoja. Vuosina 1932 – 33 rakennettu Itkumuuri sijaitsee Kainulan välittömässä läheisyydessä. Itkumuuri on mielenkiintoinen osa Kajaanin historiaa. Muuri rakennettiin hätäaputyönä ja rakentajat saivat palkakseen suolasilakkaa ja jauhoja.

Itkumuuri on jyrkkään rinteeseen isoista kivistä rakennettu tukimuuri. Muuriin kuuluvat myös portaat, jotka johtavat Sissikujalta Kainuunkadulle. Kainula ja Itkumuuri muodostavat historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaan kokonaisuuden.


KARHULANVAARA Kuhmontie 3, 89800 Suomussalmi

K

arhulanvaara edustaa monin tavoin suomussalmelaista historiaa. Vaaralla sijaitsi alun perin Karhulanvaaran pappila. Tämän jälkeen alueella toimi Suomussalmen emäntäkoulu ja sen jälkeen vielä Suomussalmi-opisto. Pappilan rakennukset tuhoutuivat toisen maailmansodan taisteluissa, sittemmin pihapiirissä toiselle paikalle siirrettyä veroaittaa lukuun ottamatta (noin vuodelta 1870). Karhulanvaaran pappila on Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin syntymäkoti. Tästä rakennuksesta on vielä jäljellä kivijalka. Pappilaa ovat kirjoituksillaan tehneet tunnetuksi Calamniuksen pappissivun jäsenet, heistä tunnetuimpana pappilan poika Ilmari Kianto, jonka isä A.B. Calamnius toimi Suomussalmen kirkkoherrana vuosina 1879 – 1915. Karhulanvaaran maisemassa näkyvät pitkäaikaisen asumisen jäljet. Pihapiiriä hallitseva lehtikuusikuja on istutettu 1900-luvun alussa Ämmän ruukista tuoduista taimista. Pappilan elämästä on maisemassa jäljellä monenlaisia merkkejä, kuten tervahaudan pohja, rautahytin jäänteet sekä kiviin ja kallioihin Calamniusten kaivertamia nimikirjaimia. Karhulanvaaran emäntäkoulun vanhin osa on vuodelta 1960 ja sen ovat suunnitelleet arkkiteh-

Karhulanvaaran pappila on Suomen ensimmäisen presidentin K.J. Ståhlbergin syntymäkoti.

dit Alma ja Erik Lindroos. Aluetta on rakennettu paljon erityisesti 1980-luvulla, jolloin opiston tiloja laajennettiin ja rakennettiin muun muassa oppilaiden rivitaloasunnot. Emäntäkoulusta tuli kuulu opinahjo monipuolisen ja korkeatasoisen opetuksensa ansiosta. Koulurakennukset ja opettajien asuinrakennus valmistuivat vuonna 1961. Koulurakennusten kerrosala on 4700 m2. Näiden rakennusten lisäksi alueella sijaitsee traktoritalli-kalustovaja sekä talousrakennus, jotka on vuokrattu paikalliselle viljelijälle. Myös kasvihuone, kellari, autotallit ja aittarakennus löytyvät alueelta. Ammatillinen koulutus vahvistui Suomessa 1980-luvulla ja myös Karhulanvaaralla annettiin opistoasteista koulutusta. 1990-luvun puolivälissä oppilaitos siirtyi valtiolta Suomussalmen kunnan haltuun. Tänään koulutustilat ovat hyvässä kunnossa ja tilojen tekninen taso on hyvä. Päärakennuksen tiloista mainittakoon erityisesti suurkeittiö, opetuskeittiö, ravintolasali sekä ruokalakabinetit. Karhulanvaarasta on laadittu käyttösuunnitelma, jonka tavoitteena on löytää rakennuskompleksille uusi käyttö.

92


KAINUUN OPISTO Tahvintie 4, 88380 Mieslahti

P

altamon Mieslahden kylän kehitykseen on vaikuttanut voimakkaasti Kainuun kristillisen kansanopiston perustaminen vuonna 1909. Suunnitelma Kainuun opistosta syntyi jo 1890-luvulla, mutta varojen puute esti hankkeen. Perustamispäätös tehtiin viimein vuonna 1908, jolloin ensi sijassa Kajaanin kappalaisen Johannes Väy-

93

rysen ansiosta opisto saattoi aloittaa toimintansa. Vaikka opiston perustamispäätös olikin tehty, sijaintipaikka oli vielä auki. Aluksi opisto toimi Kontiomäessä Karhun talossa, josta se kuitenkin päätettiin siirtää Mieslahteen. Siellä opiston käyttöön hankittiin Pekkalan tila, jonka maille raken-

Alueelle on syntynyt sen historian aikana monipuolinen rakennuskanta.

nettiin opiston päärakennus. Se vihittiin käyttöön vuonna 1911. Alueelle on syntynyt sen historian aikana monipuolinen rakennuskanta. Alueelle rakennettiin Anttila-niminen asuntola vuonna 1927, jota laajennettiin kolmikerroksisella Arvola-nimisellä asuin-

rakennuksella 1950-luvulla. Pääosa rakennuksista on 1960- ja 1970-luvuilta. Uusin kompleksi on vuonna 1983 rakennettu päärakennus. Opisto sijaitsee maisemallisesti ja kylärakenteen kannalta keskeisellä paikalla Oulujärven läheisyydessä.


VUOKATIN EMÄNTÄKOULU Vuokattiopistontie 9, 88610 Vuokatti

S

otien jälkeen tuli tarpeelliseksi kehittää naisten koulutustasoa ja tätä tarkoitusta varten perustettiin koulu myös Sotkamoon. Tiloja etsittäessä päädyttiin Hyvölän taloon Vuokatinvaarojen läheisyydessä. Talossa oli tilaa opetukselle ja sen kivinavetta oli yksi Sotkamon suurimmista. Opetus alkoi Hyvölässä vuonna 1951. Vuonna 1959 siirryttiin naapuritilalle Vuorelaan, jonne valmistuivat uudet näyttävät ja kookkaat tilat. Vuorela sijaitsee korkealla Vuokatin etelärinteellä ja peltojen yli avautuvat maisemat ulottuvat Parkulan ja Korholanmäen vaarojen kautta Nuasjärvelle

asti. Lehtomainen ympäristö raivattiin suurelle koulurakennukselle, navetalle, toimistoille, opettajien kerrostalolle ja sivummalla sijainneelle tilanhoitajan talolle. Emäntäkoulun pihapiirin näkyvimmät rakennukset ovat opiskelija-asuntolat sekä alueen keskellä toimiva vuonna 1959 rakennettu päärakennus, joka on alueen rakennuksista suurin. Laajahkon rinteisiin sijoittuvan peltoaukean yhteyteen sijoitetut maataloustoimintaa palvelevat rakennukset ovat toisistaan erillään, mutta muodostavat alueelle selkeästi yhtenäisen rakennetun kulttuuriympäristön.

Talossa oli tilaa opetukselle ja sen kivinavetta oli yksi Sotkamon suurimmista.

Koulu on tiilirakenteinen, osa julkisivusta on rapattua pintaa ja osa ruskeaa puuta. Eteläsivun isolla terassilla on käytetty kevennyksenä luonnonkiveä. Tiilikatteisessa rakennuksessa on luokkahuoneita, keittiötiloja, ruokailutilat ja opettajainhuoneet. Rakennuksen kylkeen on vuonna 1984 tehty liikuntasalirakennus. Sali ja rivitalo ovat niin sanotun Oulun koulukunnan tyylisiä. Koulun itäpuolella on kolmikerroksinen punatiili- ja rappauspintainen pientalo, joka edustaa tyypillistä 1950-luvun kerrostaloa.

Emäntäkouluun kohdistuu uusiokäyttöpaineita. Asuintalon asunnot ovat vuokralla. Emäntäkoululla on kasvavaa rakennushistoriallista merkitystä, etenkin jos uusi käyttö soveltuu tiloihin niitä säilyttävällä tavalla. Koko emäntäkoulun alue kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen Vuokatin maisemaalueeseen. Pihapiirillä ja peltoaluilla on myös kulttuurimaisema-arvoa.

94


KAINUUN AMMATTIOPISTO SEPPÄLÄ Kirkkoahontie 115, 87910 Linnantaus

K

ainuun vanhin ammatillinen oppilaitos on Seppälän maamieskoulu, nykyinen Kainuun ammattiopiston luonnonvara-alan yksikkö, joka on perustettu vuonna 1897. Koulun perustamista vauhdittivat 1800-luvun lopun katovuodet. Tuolloin päätettiin, että viljanviljelyn rinnalla ryhdytään kehittämään karjataloutta ja tähän tarvitaan maatalouskoulutusta. Koulun tila oli saatu osaksi lahjoituksena, osaksi ostamalla Seppälän ja Vesakon tilat. Viljelysmaata tilaan kuului yli 180 hehtaaria ja metsämaata lähes 800 hehtaaria. Seppälän maamieskoulun rinnalla toimi yksivuotinen Sepplään pienviljelijäkoulu. Karjanhoitokoulu ei pystynyt tyydyttämään koulutuksen kaikkia vaatimuksia ja Kajaanin maanviljelysseura tekikin vuonna 1924 ehdotuksen Kainuun tietopuolisen karjanhoitokoulun perustamisesta. Seppälä toimi muutoinkin maaseudun kehittämiseksi: vuonna 1903 perustettiin Seppälässä Kainuun ensimmäinen osuuskassa ja vuonna 1930 Kajaanin ympäristön karjantarkkailuyhdistys. Seppälän maamieskouluun liittyy myös kulttuurihistoriaa. Maanviljelysseuran kirjailija Ilmari Kiannolta tilaaman Nälkämaan

95

laulun ensimmäinen esitys oli Seppälässä 21.12.1911. Alkuperäisen Nälkämaan laulun ensimmäinen säkeistö kuului seuraavasti: Ankara, ankara täällä on työ pitkä on talvi ja valju on yö – Miehiset miehet ja naiset, hei meillä ei vaikerrus kuulu, ei Taival lie hankala – olkoon vaan! Luonto lie kitsas – siis kilpaillaan! Kolkassa synkeän syntymämaan pirttimme piilkööt paikoillaan Ilmari Kianto 1911

Kainuun Museo

Talvisodan aikana Seppälässä oli Pohjois-Suomen rintaman esikunta kenraalimajuri Viljo Tuompon johdolla.

Talvisodan aikana Seppälässä oli PohjoisSuomen rintaman esikunta kenraalimajuri Viljo Tuompon johdolla. Esikunta komensi rintamaa aina Lieksasta Jäämerelle asti. Seppälästä johdettiin mm. Suomussalmen, Raatteen ja Kuhmon taistelut. Seppälä on ollut osa Kainuun ammattioppilaitosta vuodesta 1997 ja nykyään se

toimii luonnonvara-alan yksikkönä, jossa järjestetään monipuolista luonnonvara- ja ympäristöalan koulutusta sekä aikuisille että nuorille. Seppälän maatalousoppilaitokseen kuuluvan karjanhoitokoulun päärakennuksen Impilinnan on suunnitellut arkkitehti Jussi Paatela vuonna 1928. Rakennus on uusklassinen, osin kaksi- ja osin yksikerroksinen hirsirakennus.


96


RAJALLA Heikki Rytkölä

K

esällä 2008 katselin Repolan järvenselkien yli kaukana siintävää mahtavaa maanselkää, joka rajaa Kainuuta etelässä ja idässä. Nämä jääkauden muodostelmat loivat merkittävällä tavalla alueesta Kainuun maakuntaa, jonka luontoon ja elämisen keinoihin ne ovat ratkaisevasti vaikuttaneet. Täällä on asuttu noin 10 000 vuotta. Vedenjakajat eivät kuitenkaan estäneet kulkemista. Väestöllä on ollut kulkureitit Pohjanlahden, Vienanmeren ja Laatokan välillä kautta aikojen. Vasta noin vuodesta 1922 noilla reiteillä ja maanselän ylittävillä vetotaipaleilla ei ole ollut käytännöllistä merkitystä. Pohjanlahdelta on päästy Kemijokea, Iijokea, Oulujokea ja Siikajokea pitkin Kuhmon ja Suomussalmen itärajalle, jossa vedenjakaja on ylitetty erityisesti Sarvitaipaleessa, Vuokinlatvassa, Kalliojärvellä, Jonkerissa ja Sotkamon Maanselässä. Vedenjakajan jälkeen on päästy Karjalan suurille järville, joille ja Vienanmerelle. Etelässä Nousia Venäläisen reittiä (1557) pääsi Pielisjärvelle ja Laatokalle, josta avautui tie vaikkapa Itä-Rooman keskuksiin. Pielisjärveltä saattoi poiketa myös Repolaan ja jokea myöten merelle kohti Ar-

97

Jussi Mielikäinen, Kainuun museo

kangelia ja myyttistä Bjarmiaa. Kainuun ja Vienan Karjalan (Viena, Arkangelin Karjala, Venäjän Pohjois-Karjala) rajaa silmäillen huomaa molemmin puolin suuret järvet ja niihin laskevat joet ja

purot. Suot ja pitkät, kaakosta luoteeseen työntyvät, petäjää kasvavat harjut värittävät maisemaa kummallakin puolella. Kainuussa valtio on vahva metsän omistaja. Vienassa maa kuuluu valtiolle.

Itämaa eli Suomi liitettiin hitaasti Ruotsin yhteyteen myöhäisrautakaudelta alkaen. Idässä samoja alueita tavoitteli talousmahdiksi kohonnut Novgorod. Osa täällä asuneesta väestöstä liittyi vaikutteita omaksu-


pisteistä, tunnetaan tänään vain Suolammen kivi, Rajakankaankivi, Miinoankivi ja Sarvitaipaleen kivi. Kolme ensiksi mainittua ovat Kuhmossa ja viimeksi mainittu Suomussalmen, Kuusamon ja valtakunnan rajan leikkauspisteessä. Miinoan ja Sarvitaipaleen kivet ovat kooltaan vaatimattomia. Sakari Pälsi ei vaivautunut edes nousemaan reestä sivuuttaessa Miinoankiven.

en lännen etupiiriin, osa itäiseen. Ruotsissa 1500-luvulla alkanut kehitys kohti vahvaa kuningasvaltaa tavoitteli ns. luonnollisia rajoja: Ääninen, Vienanmeri ja Jäämeri kangastelivat hallitsijoiden ja sotilaiden mielissä. Heikentynyt Venäjä onnistui 1600-luvullakin torjumaan nämä pyrkimykset. 1700luku merkitsi Ruotsin vetäytymistä ja vuonna 1809 se menetti koko Suomen. Kajaanin kihlakunnan väestön monisyiset yhteydet Venäjän Karjalaan vahvistuivat keisarivallan alaisena erityisesti maakunnan itäosassa. Uskonto loi rajan kahden paljolti samanlaisen maakunnan välille. Ruotsin ja Novgorodin välinen etupiirijako tunnetaan Pähkinäsaaren rauhan nimellä. Se merkittiin maastoon Karjalan kannaksella ja Etelä-Savossa. Pohjoisempana sitä tuskin merkittiin? Tutkijoiden käsitykset vaihtelevat. Oliko etupiirijako pohjoisessa kaksijakoinen? Päättyikö läntinen ”haa-

ra” Pohjanlahteen ja itäinen Vienanmeren Kannanlahteen? Kiistatonta vastausta ei ole löytynyt, mutta esimerkiksi Kuhmon Jonkerin kivessä oleva vuosiluku 1486 herättää vakavasti otettavia kysymyksiä. Vienan Tollonjoelta on tiettävästi löydettävissä vuosiluku 1406. Muitakin samaa linjaa tukevia viitteitä on. Alueen vähäinen väestö kasvoi merkittävästi 1500-luvulla maata viljelevän savolaisen uudisasutuksen myötä. Kiinteää asutusta pystyi kruunu kontrolloimaan tehokkaasti. Kainuuta ja Vienaa raskaasti hävittäneen sodan jälkeen solmittiin Inkerinmaalla Täyssinän kylässä rauha Ruotsin ja Moskovan Venäjän välille (1595). Seuraavan vuoden keväällä solmittiin Kuhmon ja Repolan Rajasuolla sopimus, jonka pohjalta käytiin ja merkittiin raja, joka ulottui Iivaaraan saakka. Kainuun itärajan osalta tuolloin sovituista, maanselän ylityspaikoille sijoitetuista raja-

Noissa kivissä on hyvin paljon historiaa ja kulttuuria. Erityisen kiinnostavia ovat Suolammen ja Rajakankaan kivet. Edelliseen on uurrettu muun muassa venäläinen risti (1596), jonka jalusta symbolisoi Golgatan kumpua. Kiven kyljessä on myös hyvin pelkistetty kreikkalainen risti. Rajakankaan Ruotsin puoleinen kivi on kooltaan massiivinen ja sen pystyssä pinnassa on paljon uurroksia, jotka kertovat tuon ajan Ruotsista ja aikakauden käsityksistä rajan pyhyydestä. Rauha oli solmittu ”ikuisiksi ajoiksi”. Tästä kertoo myös kreikkalais-latinalainen lyhenne IHS CHS ( Jeesus Kristus) omaa kieltään. SRS -lyhenne (Sigismund Rex Sueciae) kertoo latinaksi, että Ruotsin (ja Puolan) kuninkaana hallitsi Sigismund, joka halusi kumota luterilaisen opin ja palauttaa valtakunnan Rooman helmaan. Motiivit olivat taloudelliset. Rajakankaan kivessä on hyvin näyttävästi myös vuosiluku 1596. Suolammen kivessä ajoitus on merkitty lyhyesti: 96. 1600-luvun alku oli Ruotsin laajentumiselle menestyksekäs, mutta merille se ei päässyt. Stolbovan rauhassa (1617) osa Karjalaa liitettiin valtakunnan itäosaan. Sen merkkinä on Kuhmon Jonkerinjärven rannalla Samuli Paulaharjun valokuvasta tuttu rajakivi, jonka

läntiseen kylkeen hakattiin kruunu matalana uurroksena. Kiven muut merkinnät ovat tänään näkymättömissä ilmeisesti uurrosten mataluuden ja ajan kuluttavan vaikutuksen vuoksi. Siinä oleva vuosiluku 1486 antaa aiheen jatkaa rajatutkimusta, jota Suomessa on harjoitettu noin 200 vuotta. Kajaanin linnan läänin etelärajaa selviteltiin 1600- ja 1700-luvulla savolaisten ja kainuulaisten kiistellessä kaskimaista. Vuoden 1767 rajankäynti asetti lääninrajan Kainuulle edullisesti melko tarkoin nykyiselle paikalle maanselän eteläpuolelle. Riitaa oli kaskista ja niityistä myös Suomussalmen Vuokissa ainakin 1600-luvulla ja sen jälkeen. Käräjiä käytiin. Esivalta tuskastui nahinaan ja käynnisti Oulun ja Arkangelin kuvernementtien rajan tarkastuksen, joka toteutettiin vuonna 1827. Raja noudattaa vieläkin tuolloin käytyä linjaa. Tuosta toimituksesta kertovat mm. kirjaimet U (Uleåborg) ja A. Ne ovat naapurikuvernementtien alkukirjaimet. Itsenäinen Suomi ja Neuvosto-Venäjä toteuttivat virallisen rajankäynnin vuonna 1934. Vanhat pyykit saivat uusia merkintöjä: SUOMI ja CCCP. Itärajan tarkistamista jatkettiin 1830- ja 1840-luvulla Kuhmon Simanansuolta etelään. Nurmeksen Jonkerin seudulla päädyttiin umpikujaan, jonka Nikolai I ratkaisi vetämällä kynällään kartan mutkan suoraksi vuonna 1839. Suomi sai alueen, joka rajankäyntien perusteella ei ollut sille koskaan kuulunut, mutta jossa oli suomalaisten peltoja ja niittyjä. 1903 se liitettiin Kuhmoon. Kehittyminen kansallisvaltioksi ja suomenkielisen kulttuurin synty 1800-luvulla herättivät mielenkiinnon Karjalaa kohtaan. Sieltä

98


tehokkaasti valtaväestöön paluuhaaveiden haihduttua. Osa pakeni edelleen Ruotsiin. Välittömästi rajan läheisyydessä on ollut vuosisatoja pieniä ja suurempiakin kyliä niin Kainuussa kuin Vienassa. Leimallista kainuulaisille kylille olivat 1900-luvulla rajavartioasemat, jotka elivät tiiviissä yhteistyössä kylien kanssa. Tosiasia on, että ne vartioivat tarkasti myös Itä-Kainuun väestöä, johon ei aina luotettu. Samaa tavoitetta palveli Rajaseutuliitto, joka edisti perukan eläjien sivistyksellistä, aatteellista ja myös ammatillista tasoa. Asujat näkivät asian toisin. Rajan takana oli kenties hyvinkin läheisiä sukulaisia, joiden kanssa vallitsi ikiaikainen yhteistyön suhde. Tämä näkyy niin vuoden 1918 tapahtumissa kuin talvisodankin vaiheissa. Elinkeinorakenteen muutos on tyhjentänyt Kainuussa monet kylät rajalla ja muuallakin. Koulutuksen ja työn perässä on lähetty kirkolle, Kajaaniin ja Ruotsiin. Rohkeimmat menivät Helsinkiin. Lomalla koti kutsui.

kerättiin valtavasti runoja ja muuta suullista perinnettä. Sinne kuljettiin 1900-luvun taitteessa etsimään suomalaisuuden vanhimpia juuria. Kajaanin kihlakunta, piirilääkäri Elias Lönnrotin työmaa, oli portti Vienaan. Moni löysi sen jo tästä maakunnasta (Axel Gallén, Kuhmon Lapinsalmi ja Rimpi ). Osa vaelsi Kainuun lisäksi kuukausiksi rajan taakse (Louis Sparre, Emil Wikström, Y. Blomstedt, J.

99

Sucksdorff ). Korpikirjailija Ilmari Kianto, Kiannan pappilan poika, tunsi ja rakasti Vienaa ja rajan sulkeuduttua noin 1922 Kainuun kolmea vienalaiskylää, joista Kuivajärvi oli ehdoton suosikki. Kiannon tuotanto oli runsas, mutta epätasainen. Vienan pakolaisten ystävänä ja bolsevismin vastustajana hän tuki ajan hyökkäyshaluista Karjala-suuntausta.

Itsenäisessä Suomessa lähinnä maalaisylioppilaat pyrkivät irrottamaan Karjalan Venäjästä. Virallinen Suomi ei ollut siinä mukana ennen jatkosotaa, jossa Karjalan sotilashallinto edusti niitä valloittajan elkeitä, joista Kianto oli varoittanut. Toinen maailmansota löi pisteen noille haaveille. Sotien myötä Suomi ja Kainuu ottivat vastaan vienankarjalaisen pakolaisjoukon, joka sulautui

Menneet ovat myös rajavartijat. Koulujen sulkemisen jälkeen kylien viimeinen oljenkorsi oli vartioasema, josta saattoi saada apua monenlaiseen ongelmaan. Nyt nekin ovat muuttuneet matkailijan ja metsästäjän palvelukeskuksiksi. Vienassa rajan kylät tyhjennettiin mahtikäskyllä noin vuonna 1960. Autioita ovat mm. Akonlahti ja Latvajärvi. Maineikas Vuokkiniemikin on kovin hiljainen. Elvytys oli vain haavekuva.


Poissa ovat myös Vienan rajavartioasemat. Ongelmat ovat lähinnä etelässä. Myös uusi tekniikka on tullut avuksi maanselän molemmin puolin. Erämiehistä on tullut virkamiehiä. Noita kyliä ovat muun muassa Kuhmon Löytövaara sekä Suomussalmen Vuokki, Raate ja Juntusranta. 1930-luvulla suomalainen sodanjohto oletti, että sodan sattuessa Neuvosto-Venäjä ei kykenisi hyökkäämään talvella Laatokan pohjoispuolella. Suureksi yllätykseksi Puna-armeija tuli Kainuuseen Riihivaaran suunnalla, Raatteessa ja Juntusrannassa. Tulijat tiesivät ikiaikaiset reitit ja Ratteeseen oli rakennettu jonkinmoinen maantiekin. Punainen Karjala kävi Valkoisen Suomen kanssa vilkasta kauppaa Raatteessa 1920-luvulla. Kuhmon Löytövaarassa kaatui tiettävästi ensimmäinen suomalainen sotilas. Hyvin pienet rajavartioyksiköt hidastivat tulijoita, mutta Suomussalmi joutui puna-armeijan haltuun. Oliko Raatteesta tulleen 44. divisioonan ainoa tehtävä marssia Suomussalmen vallanneen divisioonan avaamaa tietä torvet soiden Ouluun? Jotkut viitteet divisioonan varustuksessa tuntuisivat kertovan tästä. Koko itäraja paloi vihollisen toiminnan vaikeuttamiseksi. Osa kylistä tuhoutui taisteluissa. Mitä tapahtui Vuokissa talvisodan aikana ja liittyikö se desanttien barbaariseen toimintaan jatkosodan aikana mm. Hyryssä, Malahviassa ja Viiangissa? Onko vuoden 1918 tapahtumiin jokin yhteys? Raatteen ylivirittyneisyys, Juntusrannan selvittämättömät arvoitukset ja Vuokin vaikeneminen painavat mieliä. Traumat odottavat purkamista.

1980-luvulla koko Suomi tiesi mitä ovat Suomen vienankarjalaiset kylät. Metsätalous ja kulttuuriympäristö olivat vastakkain. Nuoret nousivat vastustamaan suunniteltuja teitä ja hakkuita. Liikkeellä olivat myös Kalevalaseura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Suomen Antropologinen seura. Jopa Museoviraston henkilökunta osallistui mielenosoitukseen kylien ja Murhijärven salon puolesta eduskuntatalon portailla. Metsä pelastui ja karjalaiskylien, myös Pohjois-Karjalassa olevien, elinvoiman ja kulttuurin säilyttämiseksi laadittiin selvityksiä. Konkreettisia tuloksia ei ole. Suomussalmen Yli-Vuokissa työskenteli muutama rajan takaa tullut vienankarjalainen jo 1700-luvulla. Hietajärvellä oli kruununtila, jota luterilaiset kainuulaiset asuttivat vuoteen 1840 saakka. Talon maille Kuivajärvelle asettui torppariksi Lari Huovinen sekä hänen vaimonsa Toarie, jonka muutamat runosäkeet vaikuttivat uuden Kalevalan (1849) rakenteeseen. Hietajärven Kuhmosta tulleiden asukkaiden muutettua takaisin tai Venäjälle, siirtyi kruununtila Huovisten omistukseen. Kuivajärvelle kasvoi vähitellen muutaman torpan kyläyhteisö, jonka keskuksena oli mahdollisesti jo 1850-luvulla rakennettu pieni rukoushuone eli tsasouna. Se paloi 1900-luvun alussa. Uusi rakennettiin 1930-luvun lopussa, mutta se poltettiin 1940. Kolmas valmistui vuonna 1958. Kuhmon Vartiuksen kylään ilmestyi Ahtosen suku Venäjän Karjalasta 1850-luvulla. 1870-luvulla syntyi kolmelle vaaralle pieni karjalainen kyläyhteisö, joka sai Rimmin

Jussi Mielikäinen, Kainuun museo

nimen Pertti Virtarannan tutkimuksissa. Kuivajärveltä asettui kylään Ontrei Huovinen, Lapinsärkän kyläkalmiston ensimmäinen vainaja. Tämä vaarakylä on tullut maailmankuuluksi Axel Gallénin ikuistaessa tiettävästi Elias Lönnrotin oppaanakin olleen Elias (Uljaska) Ahtosen Kalevalan Väinämöiseksi. Hietajärvi ja Kuivajärvi ovat järvenrantakyliä. Kaikkia kolmea ”edustaa” Kuivajärvi, josta puhuttaessa tarkoitetaan usein näitä kaikkia. Tämä johtuu siitä, että tsasouna ja jo 1890-luvulla perustettu koulu nostivat Kuivajärven kylien henkiseksi ja hengelliseksi keskukseksi. Rajan sulkeutumiseen saakka noin vuonna 1922 ja jossain määrin myöhemminkin kylät suuntautuivat rajan taakse, erityisesti Kiitehenjärven kyliin, joista Akonlahti oli

maineikkain. Kaupalla käytiin ”ruotšien” keskuudessa Suomessa, mm. Viipurin suunnalla, jossa Uljaska Ahtonen kaupitsi. – Kylät ovat hiljenneet. Rimmillä savu nousee kesäisin. Hietajärvessä elelee pari sitkeintä. Kuivajärvi herää naisten voimin pääsiäisenä hiihtoon, kesällä praasniekkaan. Syksyllä punanuttuiset miehet nousevat metsälle ja kalaan. Rajalla yhteisessä Kalmosaaressa, Vuokinsalmen sammuneen kylän edustalla, uhmaa aikaa sammaloituva muistoristi vaskisine risti-ikoneineen. Vain harva kulkija sinne enää eksyy.

100


Maakunnan mahtavat Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi lähteäni laulamahan, saa´ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan. Elias Lönnrot, Kalevala (1849), 1. runo

101


K

ainuuseen on liitetty vuosisatojen aikana useita tarinoita jättiläisistä, niin mytologian hahmoja kuin fyysisesti suurikokoisia henkilöitä. Kristfried Canander kertoo Mythologia Fennicassa 1789, kuinka Pohjolasta kotoisin ollut Kaleva muutti poikineen asumaan Kainuun Paltamoon. Yksi pojista oli Väinämöinen, joka on tunnettu Kalevalan keskeisimpänä myyttisenä hahmona. Kainuusta on ollut kotoisin myös useita eläneitä suurikokoisia henkilöitä. Näistä tunnetuin oli paltamolaisen kappalaisen poika Daniel Cajanus, joka oli 247 cm pitkä. Jättiläisten, suurikokoisten miesten ja merkkihenkilöiden lisäksi Kainuu on tunnettu hengen jättiläisistään. Heistä Elias Lönnrot saapui Kajaaniin 1833. Lönnrot suoritti keskei-

simmän ja tuotteliaimman osan elämäntyöstään Kajaanissa toimiessaan vuosina 1833 – 1854 piirilääkärinä ja parhaiten hän on tullut tunnetuksi Kalevalan ja Kantelettaren luojana. Kirjallisuuden alueella merkkihenkilöitä ovat olleet myös Eino Leino, Ilmari Kianto, Isa Asp ja Veikko Huovinen. Paljon uusia vaikutteita ja oppeja Kainuuseen toi myös Kainuun ensimmäinen teollisuusmies Herman Renfors. Syntyjään pielavetinen Urho Kekkonen, tuleva tasavallan presidentti, koki myös itsensä kainuulaiseksi. Hän vietti Kajaanissa vuodet 1911 - 1921. Urheilun alalla tärkeä hahmo oli lääkäri Heikki Savolainen, joka voitti kaksi kultamitalia olympialaisista ja saavutti muutenkin merkittäviä kansainvälisiä mestaruuksia.

Mainitut ja useat muut menneen ja nykyajan suuret sivistyksen, tieteen, taiteen ja kulttuurin, kaupan, teollisuuden ja elinkeinoelämän vaikuttajat ovat vieneet Kainuuta maailman kartalle. Monet heistä ovat saaneet myös muistomerkin Kainuuseen.

102


9

7 11

4 1 3 5 10

2

6

8


1

2

3

4

PIETARI BRAHE

HEIKKI SAVOLAINEN

ELIAS LÖNNROT JA HAUHOLAN MAJA

EINO LEINO

Kauppatorin ranta, Kauppakatu 3-5, 87100 Kajaani

Kajaaninjoen ranta, Brahenkatu 3, 87100 Kajaani

Hauholan maja: Onnelantie 1, 87100 Kajaani Muistomerkki: Brahenkatu 5, 87100 Kajaani

Kajaaninjoen ranta, Brahenkatu 1, 87100 Kajaani

5

6

7

8

HERMAN RENFORS

VEIKKO HUOVINEN

ISA ASP JA KUKKULAN TALO

ILMARI KIANTO JA TURJANLINNA

Ämmäkoskenkatu 3-5, 87100 Kajaani (Välikadun ja Ämmäkoskenkadun kulmaus)

Hirvensaari, 88600 Sotkamo

Kukkulan talo: Ouluntie 15, 89200 Puolanka Muistomerkki: Kirkkopuisto, Kirkkokatu 1, 89200 Puolanka

Turjanlinna: 89800 Turjanlinna Muistomerkki: Kiantajärven ranta, Jalonniemi, Jalonkaarre 5, 89600 Suomussalmi

9

10

PESIÖNLINNA Pesiönlinna: Asematie 22, 89600 Suomussalmi

11

URHO KEKKONEN JA KAJAANIN YLÄKAUPUNKI

JUHO HEIKKINEN JA HALLAN UKON TERVA- JA TÄRPÄTTITEHDAS

Kalliokatu 7, 87100 Kajaani Muistomerkki Suuri aika: Kirkkopuisto Kirkkokatu, 87100 Kajaani

16km Hyrynsalmelta pohjoiseen, Löytöjoki, 89400 Hyrynsalmi


PIETARI BRAHE

Pietari Brahen valtakausi oli hyvää kehityksen aikaa syrjäiselle Kainuulle ja Kajaanin linnalle.

Kauppatorin ranta, Kauppakatu 3-5, 87100 Kajaani

K

ajaanin kaupungin perustaja Pietari Brahe oli ruotsalainen valtiomies, sotilas ja kreivi, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi. Brahe muistetaan erityisesti toiminnastaan Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 1637 – 1640 ja 1648 – 1654. Vaikka hän oleskelikin Suomessa vain ajoittain, hän teki maahan useita pitkiä tarkastusmatkoja, kehitti Suomen hallintoa ja perusti Suomeen kymmenen uutta kaupunkia sekä Turun akatemian. Kajaanin kaupungin hän perusti 6.3.1651. Pietari Brahen valtakausi oli hyvää kehityksen aikaa syrjäiselle Kainuulle ja Kajaanin linnalle. Alun perin Pietari Brahen muistomerkkiä kaavailtiin sijoitettavaksi Kajaanin Kruununpuodinmäelle suunnitellun kaupungintalon eteen. Kuvanveistäjä Yrjö Liipola veisti muistomerkin, joka paljastettiin vuonna 1954. Veistos oli ensin Keskuskoulun aulassa ja sitten Kruunpuodinmäellä, josta se siirrettiin vuonna 1976 Kauppatatorille.

105


HEIKKI SAVOLAINEN Kajaaninjoen ranta, Brahenkatu 3, 87100 Kajaani

Olympiauransa aikana Savolainen voitti yhdeksän mitalia, kaksi kultamitalia, yhden hopean ja kuusi pronssia.

H

eikki Ilmari Savolainen (1907 – 1997) oli siviiliammatiltaan lääkäri. Hän oli myös yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista telinevoimistelijoista ja kaksinkertainen olympiavoittaja. Olympialaisista Savolainen voitti yhdeksän mitalia, kaksi kultamitalia, yhden hopean ja kuusi pronssia. Muutenkin hänen urheilu-uransa oli merkittävä ja pitkäkestoinen. Kilpailu-ura huipulla kesti kaikkiaan 24 vuotta eli kuusi olympiadia. Amsterdamin kisoissa 1928 hän voitti pronssia hevosella, mikä oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen henkilökohtainen voimistelumitali. Viimeisen pronssisen mitalinsa hän voitti Helsingin olympialaisten joukkuekilpailussa kaikkien aikojen vanhimpana voimistelumitalistina. Kajaanin Rantapuistossa sijaitsevan Savolaisen muistomerkin on laatinut professori Matti Koskela.

106


ELIAS LÖNNROT JA HAUHOLAN MAJA Hauholan maja: Onnelantie 1, 87100 Kajaani Muistomerkki: Brahenkatu 5, 87100 Kajaani

Elias Lönnrot oli Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja.

E

lias Lönnrot (1802 – 1884) oli Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan, ja Kantelettaren kokoaja, kielentutkija, lääkäri ja suomalaisen kasvitieteen uranuurtaja. Lönnrot oli myös suomen kielen uudistaja, useiden sanakirjojen toimittaja ja ensimmäisen suomenkielisen aikakauslehden kustantaja sekä toimittaja. Elias Lönnrotin muistomerkki pystytettiin 1942 Linnankadun ja Brahenkadun kulmaan lähelle Kajaanin linnanraunioita. Kuvanveistäjä Mauno Oittisen veistämä Lönnrotin patsas on Kainuun ensimmäinen yksittäiselle henkilölle pystytetty muistomerkki. Piirilääkäri Elias Lönnrot asui Kajaanissa kymmenessä eri paikassa. Tunnetuimmat näistä olivat Hövelö, Polvila ja piirilääkärin itsensä rakennuttama kaupunkitalo, joka sijaitsi nykyisen Anttilan tavaratalon paikalla Kauppatorin vieressä. Elias Lönnrotin omistamista rakennuksista on jäljellä vain pieni Hauholan maja Hotelli Kajaanin pihapiirissä Onnelantien varrella. Majaa kutsutaan nykyisin Lönnrotin majaksi. Lönnrot osti tammikuussa 1849 Hauholan palstan värjärimestari Gustaf Örniltä. Piirilääkäri muokkasi maapalstan kuntoon ja viljeli siinä heiniä ja perunoita.

107

Hän rakensi palstalleen myös pienehkön majan, jossa hän paikallistarinoiden mukaan istuskeli muistiinpanojaan tehden. Maja rakennettiin eri-ikäisistä hirsistä. Se palveli Lönnrotia eräänlaisena kesämökkinä, sillä hän ei oikein viihtynyt kaupungissa. Kun Elias Lönnrot muutti tammikuun alussa 1854 perheineen Kajaanista Helsinkiin, hän myi palstan majoineen kihlakunnantuomari Carl Carlssonille. Sen jälkeen majaa käytettiin monissa tehtävissä. Hauholan maja lahjoitettiin vuonna 1899 Kajaanin kaupungille. Monien vaiheiden jälkeen majan käyttötarkoitus on muuttunut. Kajaanin asuntomessujen yhteydessä vuonna 2001 huonokuntoiseksi päässyt maja kunnostettiin. Majan viereen tehtiin myös kasvimaa, johon istutettiin Lönnrotin ajan yrttejä. Nykyään maja ja yrttimaa ovat kaikille avoin tutustumiskohde, jossa esitellään opastauluin ja esittein Elias Lönnrotin elämää sekä hänen aikansa yrttejä.



EINO LEINO

Kajaaninjoen ranta, Brahenkatu 1, 87100 Kajaani

Leino ammensi vaikutteita tuotantoonsa kansanperinteestä ja eurooppalaisesta kirjallisuudesta.

R

unoilija Eino Leino syntyi Paltamon Hövelössä vuonna 1878. Hän oli nuorin perheen yhdestätoista lapsesta. Leino aloitti koulunkäyntinsä Kajaanissa ja siirtyi sieltä ensin Ouluun ja isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1891 Hämeenlinnaan. Ylioppilaaksi Leino valmistui vuonna 1895. Leino kuoli Tuusulassa 1926 ja hänet on haudattu Helsinkiin. Suomen merkittävimmän runoilijan laaja ja monipuolinen kirjallinen tuotanto sisälsi runouden lisäksi romaaneja, näytelmiä, esseitä ja lehtipakinoita sekä suomennoksia ulkomaisesta kirjallisuudesta. Leino ammensi vaikutteita tuotantoonsa kansanperinteestä ja eurooppalaisesta kirjallisuudesta. Eino Leinon synnyintila Hövelö on nykyisin yksityisessä omistuksessa Paltaniemellä. Elias Lönnrot omisti vuosina 1834 - 35 Hövelön torpan, jonka

samassa päärakennuksessa Leino luultavasti syntyi. Paikan tekee merkittäväksi se, että siihen liittyy kaksi Suomen merkittävintä kirjallista hahmoa. Myöhemmin Leino tunnustautui Lönnrotin perilliseksi ja käytti mm. Kalevala-mittaa runoteoksessaan Helkavirret. Leinon syntymäkodin näköisrakennus on rakennettu Paltaniemen Sutelantielle Oulujärven rannalle. Alkuperäisestä syntymäkodista on jäljellä kuistinpylväs, joka on nyt näköisrakennuksessa. Lönnrot ja Leino eivät tiettävästi koskaan tavanneet. Kerrotaan, että Lönnrot purjehti Hövelönlahden ohi matkallaan Ouluun kesällä 1881 samaan aikaan, jolloin Eino Leino täytti kolme vuotta. Kajaanin rantapuistossa sijaitsevan Leinon patsaan on toteuttanut Nina Sailo vuonna 1980 Alpo Sailon luonnoksen pohjalta.


Oulujärven purjehdusretket Pienenä Eino Leino purjehti ahkerasti Oulujärvellä ja monet purjehdusretket ovat löydettävissä hänen varhaisissa runoissaan. Veneellään hän purjehti pitkin Paltaselkää ja varsinkin sen pohjoispuolen saaria ja lahdelmia, jotka hän oppi tun-

temaan hyvin ja jossa saaret suojasivat koilta tuulilta. Paltaniemeläisten ikätoverien mielestä Leino oli taitava purjehtija, jonka mielestä kovan paikan tullen täytyi sulkea silmät ja antaa vain mennä.

110


HERMAN RENFORS

Ämmäkoskenkatu 3-5, 87100 Kajaani (Välikadun ja Ämmäkoskenkadun kulmaus)

T

ehtailija Herman Renfors toimi monella teollisuuden ja liikeelämän alalla Kainuussa. Ensimmäiset uistimensa hän valmisti jo 20-vuotiaana vuonna 1869. 1880-luvulla tehtaan kalastustarvikevalikoima lisääntyi nopeasti. Se käsitti kymmenittäin erilaisia uistimia, vapoja, keloja, haaveja, koukkuja, atraimia, kalastusveitsiä ja rapuhaaveja. Renforsin tehdastuotannon valikoima oli monipuolinen. Hänen tehtaansa valmisti kivihiomotuotteita, nappeja, neuloja, vateja ja koruja. 1880-luvun alussa Renfors alotti kainuulaisten turkisten valmistuksen ja sai patentin tehtaansa nahanmuokkauskoneeseen. Renforsin erilaisille keksinnöille myönnettiin yli 50 patenttia. Hän perusti Helsingin keskustaan liikkeen kalastustuotteidensa myyntiä varten, jossa kuitenkin turkiksista tuli myöhemmin tärkein myyntituote. Kalastusvälineet olivat tunnettuja Amerikkaa ja Japania myöten. Niistä on tullut nykyään keräilijöiden aarteita. Tehtailija Renfors oli aktiivinen vaikuttaja ja kaupunginvaltuuston jäsen. Hän osallistui mm. ammattikoulujen perustamiseen ja toimi rautatien saamiseksi kaupunkiin. Hän myös valokuvasi paljon vanhaa Kajaania sekä toimi hiihtourheilun ja matkailun edistämiseksi ja välitti kainuulaisia käsityötuotteita maailmalle. Herman Renforsin muistomerkki paljastettiin Kajaanissa vuonna 2007. Renforsin Devon-uistinta kuvaavan muistomerkin on suunnitellut taidemaalari Antero Laine ja muistomerkkiin kiinnitetty reliefi on taiteilija Jukka Nissisen veistämä. Kajaaninjoen rantoja seurailee Renforsin lenkiksi nimetty ulkoilureitti.

111

Tehtailija Renfors oli aktiivinen vaikuttaja ja kaupunginvaltuuston jäsen. Hän osallistui mm. ammattikoulujen perustamiseen ja toimi rautatien saamiseksi kaupunkiin.


VEIKKO HUOVINEN

Hirvensaari, 88600 Sotkamo

V

eikko Huovinen syntyi Simon kunnassa vuonna 1927. Perhe muutti hänen pienenä ollessaan Sotkamoon, missä hän asui kuolemaansa saakka. Hänen sanotaan olleen lapsena ilkikurinen ja hulluja tarinoita kertova, mutta kuitenkin kunnollinen poika. Huovisen koulukäynnin katkaisi sota, johon hän osallistui vapaaehtoisena ilmavalvojana jatkosodan loppuvaiheessa. Hän valmistui ylioppilaaksi sodan jälkeen, oli metsätöissä ja lähti sen jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan, mistä hän valmistui metsänhoitajaksi 1952. Huovinen työskenteli metsänhoitajana vuosina 1953 – 1956. Tämän jälkeen Huovinen jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Kirjoittamisen ohella hän toimi myös kirjojen toimittajana ja kuvateosten tekstien tekijänä. Hän sai professorin arvonimen 1999 pitkäaikaisesta työstään suomalaisen kirjallisuuden ja kulttuurin parissa. Yli 50 vuotta kestäneen kirjailijantyönsä aikana hän esiintyi vain harvoin julkisuudessa. Kirjailija Veikko Huovisen tuotannolle omistettu veistos Havukka-ahon ajattelija paljastettiin vuonna 1989 Hirvensaaressa, joka sijaitsee lähellä Sotkamon keskustaa Kajaani - Sotkamo -tien varrella. Pronssisen, korkeudeltaan nelimetrisen muistomerkin on veistänyt kuvanveistäjä Nina Terno. Suomessa ei ollut aiemmin paljastettu patsasta elävälle kirjailijalle ja hänen tuotannolleen. Veistoksen jalustassa on Huovisen romaanihahmon Konsta Pylkkäsen ajatelma teoksesta Havukka-ahon ajattelija: Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.

Hänen sanotaan olleen lapsena ilkikurinen ja hulluja tarinoita kertova, mutta kuitenkin kunnollinen poika.


ISA ASP JA KUKKULAN TALO

Isa Asp on tunnettu Suomen ensimmäisenä naislyyrikkona.

Kukkulan talo: Ouluntie 15, 89200 Puolanka Muistomerkki: Kirkkopuisto, Kirkkokatu 1, 89200 Puolanka

R

unoilija Isa Aspiin liittyvän Kukkulan talon rakennuttaja oli Puolangan postinhoitaja Jaakko Asp. Jaakko Aspin sisar Isa Asp (1853 – 1872) on tunnettu Suomen ensimmäisenä naislyyrikkona. Isa Asp ei itse ole asunut talossa, mutta vieraili siellä usein. Kunnan omistuksessa oleva talo on nykyisin Kainuun Isa Asp -seuran käytössä. Kukkulan talon pihapiiri ja Puolangan kirkkopuistossa sijaitseva Aspin veistos

113

muodostavat viihtyisän kulttuurimiljöön, joka osaltaan tukee Isa Aspin muistoa ja perinteitä. Isa Aspin patsas paljastettiin vuonna 2002 runoilijan 130-vuotiskuolinpäivän muistoksi. Teos on pronssinen näköispatsas, jonka on veistänyt kuvanveistäjä Niilo Rikula.

sia Puolangalla. Jyväskylän seminaarissa opiskellut Isa kuoli verensyöksyyn vuonna 1872. Varhaisen kuolemansa vuoksi hän ei ehtinyt julkaista yhtään omaa kokoelmaa, mutta myöhemmin hänen runonsa on nostettu vahvasti esiin. Hän tuli kuuluisaksi runostaan Aallon kehtolaulu.

Isa Asp, oikealta nimeltään Louise Asp syntyi Utajärvellä. Hän asui joitakin vuo-

Kukkulan rakennukset sijaitsevat pienellä kukkulalla omana aidattuna pihapiirinään.

Kukkula on siirretty nykyiselle paikalleen muistitiedon mukaan uittamalla vuonna 1899 järven takaa Parolan tilalta. Asuinrakennuksen lisäksi siirrettiin ilmeisesti myös pihapiirin aitta. Kukkulan asuinrakennuksessa on kansallisromanttisia piirteitä. Kuistissa on moniruutuiset sivuikkunat ja oven yläpuolinen puolikaaren muotoinen ikkuna. Ikkuna on


peräisin palaneesta Puolangan kirkosta. Basilierin suunnittelemissa kirkon korjaustöissä ikkunat uusittiin ja vanha ikkuna kulkeutui jossain vaiheessa Kukkulan taloon. Kuistin okrankeltainen väritys ja rakennuksen faluninpunainen punamultaväri luovat mielenkiintoisen kontrastin ja antavat rakennukselle ilmettä. Asuinrakennuksessa on neliömäinen pohjakaava,

keskellä on palomuuri ja sen ympärillä neljä huonetta. Talon länsipäädyn kuistista on kulkuyhteys pirttiin. Yläkerrassa on kaksi kamarihuonetta, joihin pääsee pohjoissivun kuistilta. Talon alla on kellari, johon kuljetaan talon takaa.

Aallon kehtolaulu Nuku, nuku aaltonen, nuku jo! Tuolla laulaa humisten kuusisto! Kehtolaulusi se on – nuku aalto rauhaton, nuku jo! Isa Asp, Aallon kehtolaulu (1872)

114


ILMARI KIANTO JA TURJANLINNA

Turjanlinna: 89800 Turjanlinna Muistomerkki: Kiantajärven ranta, Jalonniemi, Jalonkaarre 5, 89600 Suomussalmi

Ilmari Kiannon kirjailijanura kesti yli 60 vuotta, jona aikana hän kirjoitti kuutisenkymmentä kirjaa.

suudessaan rakennusta kutsuttiin tekijänsä Aapeli Romppaisen mukaan Aapelin kirkoksi. Kianto tuomittiin talvisodan jälkeen maanpetoksen yrityksestä puoleksi vuodeksi kuritushuoneeseen, koska hän oli jättänyt talonsa Turjanlinnan kuistinpöydälle tyhjän sikarilaatikon, jonka kanteen hän oli kirjoittanut venäjänkielisen viestin Turjanlinnan säästämiseksi.

Raija-Liisa Kiannon arkisto

I

lmari Kiannon (vuoteen 1906 Calamnius, 1874 -1970) kirjailijanura kesti yli 60 vuotta, jona aikana hän kirjoitti kuutisenkymmentä kirjaa. Ristiriitaisiakin tuntoja herättänyt Kianto saavutti elämänsä ehtoopuolella sekä kotikunnassaan että valtakunnallisesti myös yleistä arvostusta kansalliskirjailijana, kainuulaiskansan tunnustettuna kuvaajana ja mestarillisten Punainen viiva ja Ryysyrannan Jooseppi -romaanien isänä. Ilmari Kianto hankki Suomussalmelta vuokrapalstan Kiantajärven rannalta ja rakennutti sinne vuosina 1910 – 1912 Turjanlinna-nimisen kirjailijankotinsa. Turjanlinnan valmistuttua Kianto muutti sinne Suomussalmen pappilasta, jossa hän oli asunut perheensä kanssa vuodesta 1909 lähtien. Hän oli virallisesti kruununtorppari ja harjoitti

115

pienessä mittakaavassa maanviljelyä ja karjanhoitoa, mutta käytännössä Kianto sai tulonsa kirjallisilla töillään. Talvisodan puhjettua Kianto perheineen joutui jättämään Turjanlinnan, kun venäläiset joukot saapuivat Suomussalmen kirkonkylän lähelle ja Turjanlinnan alue joutui taistelunäyttämöksi. Saman päivän iltana paloi koko Suomussalmen kirkonkylä. Joulukuussa rintamalinja kulki Turjanlinnan alueen läpi ja suomalaiset joukot polttivat Turjanlinnan joulukuussa 1939. Rakennuksista säilyi vain sauna ja jäkäläriihi. Uudeksi asumukseksi rakennettiin jäkäläriihen jatkoksi toinen huone Niettussaaren tuhoutuneen vanhan kalamajan hirsistä. Huoneesta tuli Ikin Tupa ja jäkäläriihestä tuvan keittiö Kohtalon Korsu. Kokonai-

Talvisodassa palaneen Turjanlinnan tilalle valmistui kustannusliike Otavan taloudellisella avustuksella uusi kaksikerroksinen talo vuonna 1949, mutta tämä rakennus paloi pian valmistumisensa jälkeen rakennusvirheen takia. Uutta Turjanlinnaa ei ollut vakuutettu, joten Kianto ei saanut mitään korvausta menetyksistään. Rauniotuvat jäivät Kiannon lopullisiksi asuinsijoiksi. Ilmari Kiannon kunniaksi pystytetty veistos sijaitsee Jalonniemessä, Kiantajärven rannalla. Patsas paljastettiin elokuussa 1974 Kiannon puistossa ja nykyiselle paikalleen se siirrettiin kesällä 1998. Pronssiin valetun patsaan on veistänyt taiteilijaprofessori Kain Tapper.


PESIÖNLINNA Asematie 22, 89600 Suomussalmi

I

lmari Kianto liittyy vahvasti myös Pesiönlinnan historiaan. Kiannon ja Pesiönlinnan perustajan Venja Niemen (1904 -1984) sukulaissuhde ja vuosikymmeniä jatkunut ystävyys alkoivat, kun Venja meni naimisiin Ilmari Kiannon vaimon, ElsaMarian, tyttären Mairen kanssa. Vienan Karjalasta Vuokkiniemestä lähtöisin oleva Venja perusti ensimmäisen kauppan-

sa Suomussalmen Kirkonkylälle 1920-luvulla. Nykyiselle paikalleen, rautatien ja Pesiön aseman läheisyyteen, kauppa siirtyi vuonna 1943. Venja toivoi Pesiökylästä vilkasta kauppapaikkaa, kun samoihin aikoihin saksalaiset rakensivat kenttärataa, ja siten rautatie ja asema tulivat myös Pesiökylälle. Venja omisti Pesiökylän ainoan kameran ja Pesiönlinnassa onkin nähtävillä paljon kuvia Ilmari Kiannosta, hänen perheestään

Venja omisti Pesiökylän ainoan kameran ja Pesiönlinnassa onkin nähtävillä paljon kuvia Ilmari Kiannosta, hänen perheestään kuin myös pesiökyläläisistä.

kuin myös pesiökyläläisistä. Pesiönlinnassa on todennäköisesti säilynyt eniten kuvia Ilmari Kiannosta, sillä kirjailijan perheen kokoelmat tuhoutuivat Turjanlinnan palossa. Ilmari Kianto kirjoitti myös lähemmäs sata kirjettä, suurimman osan runon muodossa, Venjalle ja Mairelle, joista mielenkiintoisimmat ovat esillä näyttelyssä.

kunnostaa Pesiönlinnaa sen oltua vuosia tyhjillään vuonna 1985. Pesiönlinnaan jäi runsaasti pula- ja sota-ajan kauppatavaroita, joista hän on koonnut entisajan kaupan. Pesiönlinna ja sen kesänäyttelyt ovat auki kesäisin joka päivä sopimuksen mukaan.

Kaupan toiminta päättyi 1950-luvun lopussa. Venjan ja Mairen tytär Marja alkoi

116


TURJANLINNA

Suomussalmi

Kainuun Museo


PESIÖNLINNA

Suomussalmi


URHO KEKKONEN JA KAJAANIN YLÄKAUPUNKI

Kalliokatu 7, 87100 Kajaani Muistomerkki Suuri aika: Kirkkopuisto, Kirkkokatu, 87100 Kajaani

K

ajaanin yläkaupunki on ruutukaavan mukaan rakennetulla kaupunkialueella. Sen rakentaminen alkoi 1880-luvulla ja siitä rakentui yksikerroksinen puutalokaupunki. Kalliokadun numerot 7 - 11 muodostavat Kajaanissa ainoan yhtenäisemmän vanhaa puukaupunkia muistuttavan kaupunkitilan ja se on rakennushistoriallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokas katumaisema.

119

Presidentti Urho Kekkonen syntyi 1900 Pielavedellä, mutta muutti perheensä mukana Kajaaniin jo 1911, kun isä Juho sai työnjohtajan toimen Kajaanin Puutavaraosakeyhtiöstä. Kekkonen asui Kajaanin yläkaupungilla Kalliokatu 7:ssä vuosina 1911 – 1926. Rakennuksen ovat piirtäneet H. Heiman ja Anton Pokki. Talo kunnostettiin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa

Kainuu oli Urho Kekkoselle sananmukaisesti kotiseutua. Oppineisuus ja poliitikon ura eivät vieroittaneet Kekkosta juuriltaan.

Kajaanin kaupungin toimistotiloiksi. Talon seinään on kiinnitetty laatta, jossa lukee: Tasavallan presidentti Urho Kekkonen asui tässä talossa vuosina 1911 - 1926. Kekkosen kotitaloa vastapäätä sijaitsee insinööri Vilho Kolhon suunnittelema punatiilinen paloasema- ja vesitornirakennus on vuodelta 1926. Sen arkkitehtuurissa on klassisia tyylipiirteitä. Paloasemaa on myöhemmin

laajennettu yksikerroksisella talliosalla. Nykyisin tornirakennus on toimistokäytössä. Yläkaupungin puutaloalue jatkuu Kalliokatu 9:ssä, jonka on suunnitellut rakennusmestari J. Korhonen vuonna 1907. Talon on omistanut ennen sotia Ämmäkoski Oy ja sen seitsemässä huoneistossa asui yhtiön työntekijöitä. Rakennuksessa on puolitoista kerrosta


ja siinä on aumakatto, jonka katujulkisivussa on useita parvekkeellisia frontoneja. Kalliokatu 11:n on piirtänyt Anton Pokki vuonna 1910 ja ullakkohuonepiirustukset J. Korhonen vuonna 1935. Hillitysti nikkarityylinen rakennus on puolitoistakerroksinen ja harjakattoinen rakennus, joka on perustettu hakatuille kiville. Sitä vastapäätä sijaitsee kuopiolaisen arkkitehti Seppo Ruotsalaisen suunnittelema modernismia edustava nelikerroksinen virastorakennus vuodelta 1957. Kalliokadun läheisyydessä sijaitsee myös Urho Kekkosen vanha koulutalo. Urho Kekkonen tuli koulun oppilaaksi toiselle luokalle 1911 ja valmistui keväällä 1919 ylioppilaaksi Kajaanin yhteiskoulusta, jonka nimi muuttui Kajaanin yhteislyseoksi saman vuoden syyskuussa. Nykyisin rakennuksessa on Väinölän koulu. Se on rakennettu 1880-luvulla ja sijaitsee Väinämöisenkatu 22:ssa evankelisluterilaista kirkkoa vastapäätä. Talon seinässä on professori Matti Koskelan tekemä kuvareliefi Urho Kaleva Kekkosesta vuodelta 1975. Kerrotaan, että reliefin julkistamistilaisuudessa Kekkonen olisi sanonut reliefin sijaitsevan hyvällä paikalla, koska sen molemmin puolin olevat ikkunat olivat ne ikkunat joista hänellä oli ollut tapana karata koulusta. Kekkosen vanhaa koulutaloa vastapäätä, Urho Kekkosen puistossa, sijaitsee presidentin muistomerkki, Suuri aika. Se on espoolaisen kuvanveistäjä Pekka Kauhasen veistämä, kahdeksan metriä korkea veistos, joka on valettu pronssiin. Veistos paljastettiin 1990, jolloin oli kulunut 90 vuotta Urho Kekkosen syntymästä. Veistos on en-

simmäinen Suomen presidentille pystytetty valtakunnallinen muistomerkki, joka sijaitsee Helsingin ulkopuolella. Kainuu oli Urho Kekkoselle sananmukaisesti kotiseutua. Oppineisuus ja poliitikon ura eivät vieroittaneet Kekkosta juuriltaan. Kainuun maaperästä lähtöisin olevat piirteet säilyivät hänessä pysyvästi. Kainuulla, Kainuun kansalla ja korpien sekä koskien rajaamalla luonnolla, oli tärkeä sijan Kekkosen elämässä ja hän palasi mielellään nuoruutensa maisemiin. Verevä huumori ja elämänviisaus liittivät Kekkosen ja kainuulaiset kiinteästi toisiinsa. Ei ihme, että muistelmissaan presidentti Kekkonen totesikin kiinteimmin kuuluvansa Kainuuseen.

120


JUHO HEIKKINEN JA HALLAN UKON TERVAJA TÄRPÄTTITEHDAS

Löytöjoen tehdas tuotti tervan ohella myös tärpättiä, josta saatiin itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä hyvä hinta.

16km Hyrynsalmelta pohjoiseen, Löytöjoki, 89400 Hyrynsalmi

J

ohan ( Juho) Alfred Heikkinen (1863 - 1938) oli kainuulainen itsenäisyysmies, jääkäriliikkeen tukija ja Maalaisliiton kansanedustaja. Hän toimi myös maanviljelijänä, kauppiaana ja poromiehenä. Heikkinen tunnetaan lempinimellä Hallan Ukko asumansa Hallan tilan mukaan. Nimityksen otti käyttöön kirjailija Ilmari Kianto.

121

Hyrynsalmella toimineet Hallan Ukon terva- ja tärpättitehtaat ovat merkittävä osa suomalaisen ja kainuulaisen tervatuotannon historiaa. Niistä on säilynyt ainoana kokonaisuutena Löytöjoen terva- ja tärpättitehdas, joka oli toiminnassa vuosina 1924 - 39. Taloudellisesti merkittävä tärpätti- ja tervatehdas työllisti laajimmillaan parikymmentä

pitäjäläistä. Löytöjoen tehdas tuotti tervan ohella myös tärpättiä, josta saatiin itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä hyvä hinta. Sodan jälkeen tärpätin hinta putosi ja Hallan Ukon tärpättitehdas lopetettiin talvisodan kynnyksellä vuonna 1939. Jatkosodan aikana Kuusamon rataa rakentaneet

saksalaiset purkivat osittain tervauunin ja veivät mukanaan käyttökelpoisen metallin. Tehdas raunioitui vähitellen ja luonto alkoi hallita paikkaa. Arkeologisten kaivausten alkaessa 1990-luvun lopulla paikka oli pahoin metsittynyt. Kunnostustöiden aikana raivattiin kohteen ympäristöä. Konservointi- ja korjaustöissä alkuperäiset


hauraat rakenteet konservoitiin, korjattiin ja suojattiin. Löytöjoki on Suomessa toimineiden yli sadan tervatehtaan joukossa ainoa, jossa teollisen prosessin kaikki vaiheet on voitu tavoittaa ja rekonstruoida.

Muinaismuistolailla suojeltu Löytöjoen raunioitunut tehdasalue on viimeinen lajissaan ja arvokas esimerkki suomalaisesta korpiteollisuudesta. Kohde sijaitsee alueen ulkoilureittien tuntumassa ja tarjoaa mukavan tutustumiskohteen myös retkeilijöille.

Hallan Ukko sai Suomen itsenäistyttyä runsaasti tunnustusta roolistaan itsenäisyyskamppailussa. Hänen työnsä kunnioittamiseksi jääkärit pystyttivät jääkäripirtin muistokiven Hallan talon maille. Itse Hallan talo siirrettiin vuonna 1959 Helsingin

Seurasaareen, jossa se koottiin uudestaan. Hallan talon eli Kainuulaistalon vihkiäiset olivat toukokuussa 1965.

122


TERVAN TARINA Raili Kauppila

”M

itä teet, tee se tervan kanssa”

Tämä ja monet muut sanonnat kuvaavat varsin hyvin kansan suhdetta tervaan, mikä aikoinaan – tosin kovan työn kautta – pelasti Kainuun korpien asukkaat monesta ahdingosta. Tervanpolttoon liittyvät sananlaskut, paikannimet ja erilaiset rakennelmat maastossa ovat tänäkin päivänä hyvin yleisiä muistoja menneisyyden elämästä ja ihmisen muovaamasta elinympäristöstä maakunnassamme. Tervanpolton taito tuli Kainuuseen viimeistään 1500-luvulla savolaisten uudisasukkaiden mukana. Alkuaikoina sitä valmistettiin pääasiassa kotitarpeiksi. Ruotsin valtakunnan sota- ja kauppapolitiikan seurauksena tervakaupan painopiste siirtyi vähitellen pohjoisemmaksi. Viimeistään 1700-luvulla Oulujoesta oli tullut merkittävä tervankuljetusreitti. Vuosikymmenten kuluessa Ouluun kuljetettavan tervan määrä jatkuvasti lisääntyi. Samalla tervaveneiden, ”paltamoiden”, matka pidentyi sitä mukaa kun yhä uusien tervahautojen savut alkoivat kohota myös

123

Kainuun Museo


Kainuun Museo

Kainuun Museo

Kuhmon ja Suomussalmen erämailla. 1900-luvulle tultaessa Kuhmon pitäjä oli maailman suurin tervantuottaja. Monille maakunnan asukkaille tervanpoltosta oli tullut käytännössä pääelinkeino.

ja matkailuelinkeinoa tukevaksi toiminnaksi. Toki nykyisinkin tervaa edelleen käytetään ja markkinoidaan myös perinteisessä merkityksessään puuta suojaavana aineena (kirkkojen paanukatot, puuveneet tms).

Muutos oli kuitenkin jo tapahtumassa: puutavarateollisuuden luomat mahdollisuudet parempiin ansioihin syrjäyttivät nopeasti vuosisataisen raadannan tervamailla. 1900-luvun alkupuolella tervaa tuotettiin vielä vähäisessä määrin sekä perinteisellä hautapolttomenetelmällä että uudenmallisissa tervauuneissa ja -tehtaissa. Viime vuosikymmenten aikana on hautatervan valmistus muuttunut enimmäkseen näytösluonteiseksi

Yleisin jäänne tervanpoltosta ovat lukuisat tervahaudan pohjat, joita löytyy kaikkialta Kainuun metsistä, jopa aivan Kajaanin kaupungin lähitienoilta. Vielä Kajaanin kartassa vuodelta 1804 on merkitty tervahaudan paikkoja jopa Makkolaan ja joen pohjoispuolella Paltaniemen suunnalla sijaitsevaan Kontiosaareen. Kaupungin välittömässä läheisyydessä tervanpoltto oli kuitenkin kielletty jo 1700-luvulla, ja nämä merkit tervan

valmistuksesta ovat hävinneet myöhemmin tapahtuneen maan muokkauksen ja kaupungin laajentumisen myötä. Tervahaudan paikka, joka tavallisesti on helposti kaivettavaa hiekkaista maata, on maastossa yleensä selkeästi havaittavissa. Se erottuu monista muista pyöreistä kuopparakennelmista (esim. pyyntikuopista) siten, että painanteen yhdellä reunalla on ”halssi”, eli maahan kaivettu käytäväntapainen luiska tervan talteenottoa varten. Tämä tapahtui niin, että tervahaudan sisään haudan pohjalle oli asetettu puusta tehty putki, jota pitkin valuva terva laskettiin halssissa olevaan tynnyriin. Yleensä vanhaa tervahautaa peit-

tää vahva kasvullisuus, minkä poistamalla sen rakenne tulee hyvin esille. Tervan kuljetus tapahtui vesiteitse Sotkamon ja Hyrynsalmen reittien kautta Oulujärveen ja siitä eteenpäin Oulujokea pitkin Ouluun. Jotta tervaveneet, ”paltamot”, pääsisivät mahdollisimman turvallisesti kulkemaan, koskisten vesireittien pohjia oli perattava kivistä ja muista esteistä. Paluumatkaa varten oli rakennettava vetomöljiä paikkoihin, joissa eteenpäin pääsy oli mahdollista vain vetämällä venettä rannalta käsin. Nämä aikaansaannokset olivat melkoinen urotyö, kun otetaan huomioon millaisin työkaluin ne oli tehtävä.

124


Kainuun vesireiteillä tämä tapahtui pääasiassa 1800-luvulla, ja jäännöksiä näistä kivisistä vetomöljistä on vielä monin paikoin jäljellä. Paljon on kuitenkin purettu, tai jäänyt vedenpinnan alle voimalaitoksia rakennettaessa. Paitsi tervankuljetuksesta, nämä kertovat myös 1800-luvun vaikeista katovuosista: rakentaminenhan tapahtui usein valtion järjestäminä hätäaputöinä. Pahimmista nälkävuosista 1860-luvun lopulla muistuttaa yhä Petäisenniskaan louhittu ”Nälkäkanava”. Näyttävin säilynyt muisto tervaveneiden matkanteosta on Ämmäkosken tervakanava sulunvartijan mökkeineen (”lussitupa”) Kajaaninjoessa Kajaanin kaupungin keskustassa. Tervasulut Ämmäkoskeen sekä myös Koivukoskeen valmistuivat vuonna 1846. Niiden ansiosta tervaveneitä ei enää tarvinnut hevoskärryillä vaivalloisesti vetää läpi Kajaanin kaupungin. Kanavat palvelivat tervamiehiä ja samalla suuresti vilkastuttivat piskuisen kaupungin kesäistä elämää yli puolen vuosisadan ajan. Junaliikenteen alkaminen vuonna 1904 kuitenkin suuntasi valtaosan tervanviennistä etelään Suomenlahden satamiin. Seuraus tästä oli, että kanavien käyttö nopeasti hiipui, ja ne katosivat jokimaisemasta vuonna 1915. Komean puurakenteisen Koivukosken sulkulaitoksen mahdolliset jäännökset hävisivät viimeistään Koivukosken voimalaa rakennettaessa jatkosodan aikana. Kallioon louhittu Ämmäkosken kanava sen sijaan vain täytettiin ja peitettiin, mistä syystä sen uudelleen rakentaminen matkailunähtävyydeksi oli mahdollista. Kunnostustyöt valmistuivat vuonna

125

Kainuun Museo

1984, mistä alkaen kanavalla on järjestetty kesäisin sekä paikallisen yleisön että matkailijoiden suosimia tervansoutunäytöksiä.

ressa. Kyseisen tervatehtaan jäännöksiä ryhdyttiin tutkimaan 1990-luvun alussa, jolloin paikka oli jo lähes täysin metsittynyt.

1900-luvun taitteessa yritettiin tuottaa tervaa uusilla menetelmillä. Monista tervauuni- ja tervatehdaskokeiluista kunnianhimoisin oli J. A. Heikkisen eli Hallan ukon vuosina 1924-1939 toiminut terva- ja tärpättitehdas Hyrynsalmen Löytöjoen var-

Kohteen ympäristö raivattiin ja jäljellä olevat rakenteet korjattiin, sekä suojattiin mahdollisimman kevyesti. Nykyisin Hyrynsalmen kunta huolehtii opastettujen retkien järjestämisestä kohteelle, jonka läheisyydessä sijaitsee muitakin Hallan ukon

toimintaan liittyviä nähtävyyksiä, kuten Saarijärven saaressa sijaitseva jääkärien piilopirtti. Itse Hallan talo on aikoinaan siirretty Seurasaaren ulkomuseoon. Tervansoutajien rankkaa raatamista on kunnioitettu myös muistomerkein. Kuhmon rantamaisemaan, josta aikoinaan useat venekunnat yhdessä lähtivät matkalle Oulua kohti, on pystytetty ”Tervan-


soutaja” –patsas. Vaalassa, kunnantalon edessä, on tervapursia koskireiteillä turvallisesti ohjanneille ammattilaskumiehille omistettu ”Laskumies” –patsas. Monen paikallismuseon pihapiiristä löytyy katoksen alle huolella säilötty tervavene tarvittavine varusteineen. Tervan tuotteistaminen on uusimpia tapoja tervakulttuurin esilletuomiseksi. Tervahaudalla kävijä voi yleensä ostaa matkamuistoksi pullollisen aitoa hautatervaa tai sen oheistuotteita. Terva-aromia käytetään maun tai tuoksun antajina erilaisissa elintarvikkeissa ja nautintoaineissa, saippuoissa, saunatarvikkeissa ja monissa muissa tuotteissa. Matkamuistoliikkeistä löytyy tervatynnyrien pienoismalleja tai terva-aiheisin painatuksin varustettuja asusteita. Tällä saralla polkua riittää rajattomiin. Tervanpoltto ja -kuljetus olivat aikanaan ankaraa raatamista jokapäiväisen elannon hankkimiseksi. 1800-luvun lopulla karelianistit hakivat ja myös löysivät kansamme perinteisen elämäntavan ja elinympäristön kainuulaisesta metsämaisemasta, jossa tervakulttuuri oli olennainen osa. Akseli Gallen-Kallelan Lentualla maalaama ”Tervansoutaja” on monille tuttu. Hänen hyvän ystävänsä taiteilija Louis Sparren Kainuu-aiheisissa piirroksissa ja maalauksissa 1890-luvun alusta tervansoutu oli hallitseva teema. Yksi Sparren merkittävimmistä töistä, öljymaalaus ”Tervahaudan sytytys”, on maalattu Kuluntalahdella Lietun talon läheisyydessä, noin kymmenen kilometrin päässä Kajaanin kaupungista.

Aihetta tuotiin tunnetuksi myös ajan kirjallisuudessa, kuten Eino Leinon ja Ilmari Kiannon tuotannossa. Teuvo Pakkalalle ”Oulua soutamassa” –teoksen näkökulma tervansoutajien maailmaan täydentyi hänen viettäessään aikaa Paltaniemen Hövelössä, jonka ohitse tervaveneiden matka Oulun suuntaan kulki. Kansakoululaitoksen kehityksen myötä myös kansaa ryhdyttiin valistamaan edellä mainitusta näkökulmasta. Maakuntia esittelevään opetustaulusarjaan Kainuuta kuvaamaan valittiin Vihtori Ylisen maalaus vuodelta 1911, jonka etualaa hallitsi palava tervahauta tervatynnyreineen; taustalla oli metsämaisema ja korkealle kohoava Vuokatinvaara. Vuonna 1930 perustetun Kainuun Museon alusta asti tärkeimmäksi erikoistumisalueeksi museoiden valtakunnallisessa työnjaossa katsottiin tervakulttuurin tallentaminen ja esittäminen mahdollisimman monipuolisesti.

Jarmo Kauppila

Palatkaamme vielä lopuksi artikkelin alussa mainittuun kansanviisauksien maailmaan. Kainuulaisen maiseman monimuotoisuuden säilyttämistä pohdittaessa ja suunniteltaessa on hyvä varoa, ettei liiku kuin täi tervassa, koska tällöin voi olla pahasti myöhässä. Tämän tavoitteen hyväksi tehtävä työ ei myöskään saa olla kuin tervan juontia. Mikä voisi olla antoisampaa kuin kokea ja tarjota myös muualta tulleille koettavaksi maakuntamme menneisyydestä kertovien asioiden löytämisen ja ymmärtämisen ilo. Merkittävä osa tästä menneisyydestämme on juuri tervakulttuuri.

126


Tien päällä Tervakanavasta Keisarintiehen Tervehdys Kainuunmaalle! Ja ma purtehen astun vielä ja ulapan eessäni nään – olen taasen mä tutulla tiellä, kun lainehet hyrskyttää. Nyt tunnen mä sentään vasta, ett’ kotona taasen mä lien, kun vahto mun kasvoni kastaa ja viima mun purttani vie! Eino Leino, Tervehdys Kainuunmaalle (1892)

127


K

ainuun liikenteen historiassa vesistöillä on ollut suuri merkitys. Vesireitit ovat mahdollistaneet kainuulaisten liikkumisen ja tavaranvaihdon laajalla alueella. Järvet ja niitä yhdistävät joet ovat reitittäneet kulun läpi maakunnan. Vesiteitse ja jalkapatikalla kulkeminen ovat olleet pitkään Kainuun liikenteen perusta. Tieverkoston kehittyminen, rautatie ja 1950-luvulla toimintansa aloittanut lentoliikenne veivät kukin vuorollaan Kainuun uusille aikakausille. Paitsi että Kainuun pääsi osaksi muiden alueiden kehitystä ja keksintöjä, se on samalla saanut mahdollisuuden viedä Kainuun rikkauksia muualle maahan. Liikkumisen kehitysaskeleet ovat myös osaltaan antaneet uusia mahdollisuuksia maakunnan teollisen toiminnan kehitykselle.

Syrjässä oleminen ja asuminen ovat tietyllä tapaa ominaisia kainuulaisille. Toisaalta maantiet, rautatie ja lentoliikenne on otettu Kainuussa vastaan aina mielenkiinnolla ja innostuksella. Esimerkiksi ensimmäisen veturin saapumista oli seuraamassa suurin osa Kajaanin kaupungin silloisista asukkaista. Ja hyvin nopealla aikavälillä Kajaanin ja Kontiomäen asemista tuli jopa Suomen vilkkaimpiin kuuluvia rautatiekeskuksia. Maanteiden kehittyminen Kainuussa alkoi 1600-luvulla. Hitaasti tieverkosto kasvoi ja parani. Suuri merkitys tieverkoston kehitykseen on monen kainuulaisen mielestä ollut Urho Kekkosella, joka omalla panoksellaan ajoi maa-

kunnan tieverkoston laajentamista pääministerikaudellaan 1950-luvulla. Vanki- ja työllisyystöinä rakennettiin yhteensä kahdeksan maantietä ja yksi kylätie Kainuuseen neljän eri kunnan alueelle. Nämä tiet tunnetaan yhteisnimityksellä Kekkostiet. Kekkostiet ovat Kainuussa vielä suurilta osin käytössä ja ne toimivat valtaväylänä tai osana uudempien teiden linjauksia. Nykyään Kainuuseen on lyhyt matka kaikkialta. Ennen niin syrjäinen maakunta on tunnin lentoyhteyden päässä pääkaupunkiseudulta. Hyväkuntoiset maantiet vievät matkaajia kohteisiinsa ja sähköistetty rautatie jatkaa osaltaan maakunnan liikenteen kehityskulkua.

128


6 2

3 5 7 1 4


1

2

3

4

TERVAKANAVA

KEISARINTIE

MÖYKKYSENJOEN MUSEOSILTA

KAJAANIN RAUTATIEASEMA

Linnankatu, Kajaanijoen ranta

Vaala

Hyrynsalmentie (8890), noin 4km Ristijärveltä

Asema-alue, 87100 Kajaani

5

6

7

KONTIOMÄEN ASEMA-ALUE

VAALAN RAUTATIEASEMA

KAJAANIN LENTOASEMA

Asematie, 88470 Kontiomäki

Ratatie 8, 81700 Vaala

Lentokentäntie 7, 87850 Paltaniemi


TERVAKANAVA

Valmiiden sulkukanavien kautta kulki enimmillään jopa 24 000 tynnyriä tervaa vuodessa.

Linnankatu, Kajaanijoen ranta

K

ulttuuriympäristöltään arvokkaassa Kajaaninjoen maisemassa sijaitseva tervakanava kertoo konkreettisella tavalla Kainuun elinkeinoelämän ja liikkumisen historiaa. 1800-luku oli kainuulaisen tervantuotannon kulta-aikaa. Tervan kuljetuksen kannalta ongelmallisiksi nousivat kuitenkin vaaralliset kosket, joiden ohi lastit jouduttiin kuljettamaan osin maitse. Kajaanin kaupungin kohdalle kulkua turvaamaan tarvittiin kaksi kanavaa, Ämmä- ja Koivukoskeen. Kanavien rakentaminen aloitettiin 1830-luvulla ja ne valmistuivat vuonna 1846. Kanavat louhittiin osin kallioon. Ne verhoiltiin kiviseinillä ja sulkukamarin seinät vuorattiin lankuilla. Valmistuttuaan Ämmäkosken sulkukamarin pituus oli 21 metriä ja leveys 2,4 metriä. Ämmäkosken sulkuporttien kynnyskorkeuksilla oli eroa kuusi metriä ja esimerkiksi sen alaportti oli 10 metrin korkuinen. Koivukoskella sijainnut sulku oli monin tavoin Ämmäkosken kaltainen. Kynnyskorkeus oli hieman pienempi ja ulkonäöllisesti sululle antoi näyttävyyttä vedenpinnan yläpuolelle esille tulleet kivitäytteiset hirsiarkut. Valmistuneet sulut jäivät valtion haltuun. Valtion toimesta suluille nimettiin kaitsija ja vahvistettiin maksut sekä järjestyssäännöt. Kaitsijan tehtävänä oli huolehtia sulkujen

131

kunnosta sekä käytön valvonnasta. Kunnostustöitä tehtiin vuosittain paljon, etenkin jäidenlähdön aikaan. Sulkuporttien avaamisesta ja sulkemisesta vastasi sulunvartija eli lussivahti. Liikenteen vilkastuttua sekä Ämmäkosken että Koivukosken suluille määrättiin oma sulunvartijansa. Vuonna 1880 Ämmäkosken kanavan viereen rakennettiin pieni tupa sulunvartijan asunnoksi. Valmiiden sulkukanavien kautta kulki enimmillään jopa 24 000 tynnyriä tervaa vuodessa. Terva takasi monelle kainuulaiselle elinkeinon tai tärkeän lisäansion. Tervakanavat osaltaan toivat matkaan turvallisuutta vuosikymmenien ajan. Vuonna 1904 Kajaanin rakennetun rautatien myötä kanavien käyttö väheni ja sulut suljettiin lopulta vuonna 1915. Koivukosken kanava purettiin ja Ämmäkosken kanava täytettiin maalla. 1980-luvun alkupuolella tehtiin päätös täytetyn Ämmäkosken tervakanavan kunnostamisesta. Tänäkin päivänä toiminnassa oleva kanava ja sen vieressä sijaitseva sulunvartijan asunto, lussitupa, tutustuttavat ihmisiä sulkukanavien toimintaan, tervaan ja sen merkitykseen Kainuulle. Heinäkuussa kanavalla esitetään tervanäytöksiä, joissa tervansoutajat kuljettavat tervaveneen sulun lävitse.


Anita Hanslin

132


KEISARINTIE

Keisarintien rakentamisen yksi tärkeimmistä syistä olikin aikoinaan itärajan ja valtakunnan puolustaminen.

Vaala

K

ainuun ensimmäinen maantie, Keisarintie, toimi jo 1600-luvulla. Oulun ja Kajaanin linnoja yhdistämään tehty tie kulki Kajaanista Vaalan Säräisniemen, Neittävän ja Rokuan kautta Ouluun. Matkaa tielle tuli noin 170 kilometriä. Tie pysyi pitkään vaatimattomana yhdystienä, kunnes se kunnostettiin ajokelpoiseksi 1700-luvun puolivälissä. Tämänkin jälkeen Kajaanin ja Säräisniemen väliä kuljettiin osin vesitse. Alkuun Kainuussa tietä nimettiin Ouluntieksi, mutta asiakirjoissa tien virallisena nimenä oli Kajaanintie. Keisarintie-nimi nousi käyttöön

1800-luvulla. Nimi juontaa Venäjän tsaari Aleksanteri I:stä. Aleksanteri I teki 1819 matkan Suomeen ja tuolloin hänen oli tarkoitus kulkea kunnostettua Keisarintietä pitkin Kajaanista Ouluun. Aleksanteri I:n suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja niin Keisarintietä ei aikomuksista huolimatta tuolloin käytetty. Keisaria aiemmin tiellä oli kuitenkin liikkunut toinen kuninkaallinen seurue, kun Kustaa II Adolf seurueineen matkusti talvella 1622 Liivinmaan sodasta valtiopäiville Tukholmaan. Keisarintien rakentamisen yksi tärkeimmistä syistä olikin aikoinaan itärajan ja valtakunnan puolustaminen.

Aleksanterin tiehanke Aleksanteri I:n vierailu poiki toisen tienhankkeen Kainuuseen. Keisari määräsi Kajaanin etelätien rakennettavaksi, kun keisarillisen seurueen matka tiettömällä taipaleella Kainuusta Mainuan kautta Vieremälle kävi kovin hitaasti soiden, jokien ja korpien keskellä. Tämän määräyksen seuraukseni syntyi nykyinen viitostie Kajaanin ja Iisalmen välille.

133


MÖYKKYSENJOEN MUSEOSILTA

Hyrynsalmentie (8890), noin 4km Ristijärveltä

Möykkysenjoen kivisilta on säilynyt hyvin ja toimii selkeänä esimerkkinä kainuulaisesta kivisiltarakentamisesta.

1900

-luvun alkupuolella Kajaanin ja Kuusamon väliä kuljettiin pääsääntöisesti tietä pitkin, joka kulki Ristijärven Möykkysenjoen ylitse. Vuonna 1921 Möykkysenjoen ylittänyt vanha puusilta oli kuitenkin kunnostuksen tarpeessa ja insinööri Armas Olsson teki suunnitelmat uuden puisen sillan rakentamisesta. Seuraavana vuonna Olsson teki vielä toisen esityksen, jossa hän ehdotti paikalle rakennettavaksi kiviholvisiltaa. Perusteena kivisillan rakentamiselle oli kunnostustöiden väheneminen puusiltaan verrattuna. Päätös kivisillan rakentamisesta tehtiin ja Möykkysenjoen uusi kivisilta valmistui vuonna 1926. Nykyään tieliikenne kulkee Möykkysenjoen sillan viereen 1980-luvulla rakennetun uuden tien ja sillan kautta. Vanha kiviholvisilta toimii vieressä nähtävyytenä, johon voi tutustua opastaulujen kautta. Lohkokivistä rakennettu silta kuvastaa aikakautta, jolloin kiviholvisiltojen rakentaminen yleistyi Suomessa. Möykkysenjoen kivisilta on säilynyt hyvin ja toimii selkeänä esimerkkinä kainuulaisesta kivisiltarakentamisesta.

134


KAJAANIN RAUTATIEASEMA Asema-alue, 87100 Kajaani

Vuonna 1904 valmistunutta rataa oli toivottu, odotettu ja suunniteltu pitkään.

Kajaanin asemalla Rautatien saapumista Kajaaniin 3.6.1904 juhlittiin näyttävästi. Kajaanin Lehti julkaisi pitkän kirjoituksen ja runon aiheeseen liittyen. Runon viimeisessä säkeistössä merkkitapausta kuvattiin seuraavasti:

R

autatien saapuminen Kainuuseen mer­ kitsi paljon syrjäiselle maakunnalle. Vuonna 1904 valmistunutta rataa oli toivottu, odotettu ja suunniteltu pitkään. Rautatien myötä Kajaanin kehitys pääsi vauhtiin. Seudulle alkoi syntyä lisää teollisuutta, työllisyystilanne parani ja elinolot kohentuivat. Kajaanin asema nousi nopeasti Suomen kahdeksanneksi vilkkaimmaksi tavara-asemaksi ja vuosina 1921 ja 1923 Kajaani oli myös neljänneksi vilkkain rahtiasema.

135

Suomen rautatieasemat ovat yleensä rautatiehallituksen rakennussuunnitteluosaston suunnittelemia. Kajaanin rautatieaseman on kuitenkin poikkeuksellisesti suunnitellut arkkitehti C.G. Nyström. Samana vuonna (1905) rautatien saapumisen aikaan valmistunut, kaksikerroksinen, jugendtyylinen asema poikkeaa muista Suomen asemista yksityiskohdillaan. Ikkunoita koristavat ketunpäät ja katonharjalla matkustajille toivottaa hyvää onnea kolme lohikäärmettä. Itse asemarakennus on tehty pystyhirsitek-

niikalla ja siinä on havaittavissa vaikutteita jugendtyylin lisäksi uusgotiikasta, kansallisromantiikasta ja nikkarityylistä. Asema-alueella sijaitsee lisäksi viisi asuinrakennusta talousrakennuksineen. Nämä asemapuiston rakennukset valmistuivat vuosien 1904 - 1941 välillä rautatieläisten käyttöön. Asuinrakennukset yhdessä rautatieaseman kanssa on suojeltu suojelusopimuksella. Hieman asema-alueesta pohjoiseen sijaitsee lisäksi punatiilinen veturitalli.

Uran uuden aukasitte, Rautamiehet, Kainuaan, Uuden sammon saattelitte Jauheia jauhamaan Yhden purnun syötäwiksi, Toisen purnun myötäviksi Kolmannen kotipidoiksi, Näillä synkillä saloilla, Puuttehen pesäsijoilla. Kiitos tästä, kunnon weikot, Miehet reippahat, rotewat! (Kajaanin Lehti 4.6.1902, nro 45, Kajaanin asemalla, 8. säkeistö)


KONTIOMÄEN ASEMA-ALUE Asematie, 88470 Kontiomäki

Kontiomäki mainitaan päätekohteena, koska se on viiden radan risteyspaikka.

Asemaravintola Kontiomäen asemaravintola on toiminut useiden matkustajien pysähtymis- ja ruokailupaikkana. 1950 – 70-luvuilla asemaravintolan toiminta oli erityisen vilkasta. Matkustajille tarjottavat ateriat mietittiin tarkkaan, kun kerran kuussa kokoontuva ruokalatoimikunta päätti ruokalistasta. Ruoat tehtiin paikan päällä ja ruoan taso haluttiin pitää korkealla. Näin oli, vaikka keittiössä ei vielä tuolloin ollut sähköhelloja. Työhön kuuluikin muun muassa halkojen kantoa ja uunien lämmitystä. Jääkaappeja ei ollut, vaan tuotteet kannettiin ravintolan takana olevasta jääkellarista. Lisäksi asemaravintolalla oli oma kasvimaa, josta saatiin tuoreita vihanneksia ruoka-annoksiin.

”P

ikajuna Helsingistä Kontiomäelle lähtee raiteelta kaksi.” Tämä junakuulutus on tuttu useimmille Helsingistä Kajaaniin junassa matkustaneille. Paltamon kuntaan kuuluva Kontiomäki onkin rautateiden kohtauspaikka. Lähettyvillä olevien suurempien pysähtymispaikkojen sijaan Kontiomäki

mainitaan päätekohteena, koska se on viiden radan risteyspaikka. Kontiomäellä risteävät Iisalmesta, Joensuusta, Oulusta, Vartiuksesta ja Ämmänsaarelta tulevat radat. Liikennöinti Kontiomäelle alkoi vuonna 1922. Samana vuonna valmistui hirsinen

asemarakennus, jonka suunnitteli arkkitehti Gunnar Aspelin. Vakituinen matkustaja- ja tavaraliikenne alkoi seuraavan vuoden alussa. Asematoiminnan lisäksi rakennus on toiminut 1920 – 1960-luvuilla postitoimistona. Pohjoismaista klassismia edustavan asemarakennuksen vieressä sijaitsee erillinen

asemaravintola, joka on valmistunut 1926. Lisäksi Kontiomäen asema-alueella on konttori, tavaramakasiini, nelipilttuinen veturitalli, vesitorni sekä asuinrakennuksia talousrakennuksineen. Suurin osa rakennuksista on 1920-luvulta. Lisäksi alueella on 1940 valmistunut kivinen pommisuoja.

136


KAJAANIN RAUTATIEASEMA

Kajaani


KAJAANIN RAUTATIEASEMA

Kajaani


VAALAN RAUTATIEASEMA Ratatie 8, 81700 Vaala

K

ainuun rautatieasema-alueita edustaa hienosti myös Vaalan rautatieasema ympäristöineen. 1920 – 1930-lukujen taitteen asussa säilynyt asemamiljöö on osa Oulu – Kontiomäki -rataosuutta. Alueella sijaitseva keltainen asemarakennus on vuodelta 1927. Asemarakennus on aumakattoinen klassisia piirteitä sisältävä

139

hirsirakennus, jonka suunnittelijana on todennäköisesti toiminut rautatiehallituksen rakennussuunnitteluosastolla toiminut arkkitehti Thure Hellström. Rautatiealueella sijaitsee myös ratatyömiesten asuin- ja talousrakennuksia sekä pieni resiinavaja. Laajan asuinrakennus-

1920 – 1930-lukujen taitteen asussa säilynyt asemamiljöö on osa Oulu – Kontiomäki -rataosuutta.

alueen rakennukset ovat eri-ikäisiä ajoittuen lähinnä 1920-1950 –lukujen väliin. Alueella on tavaramakasiini, asuinkasarmeja, kaksoisvahtitupia ja niihin kuuluvia talousrakennuksia. Pienen matkan päässä asema-alueelta sijaitsee vuonna 1929 valmistunut yksipilttuinen, tiilinen veturitalli, jossa on vesitorni ja kääntöpyörä.


KAJAANIN LENTOASEMA

Lentokentäntie 7, 87850 Paltaniemi

K

ajaanin kaupungin lentokenttä sijaitsee kulttuurihistoriallisella Paltaniemen kylällä, kymmenen kilometriä kaupungin keskustasta. Lentoaseman rakennustyöt aloitettiin vuonna 1939. Ensimmäinen kiitotie valmistui jo syksyllä, mutta muut työt siirtyivät talvisodan myötä. Lapinsodan aikana ensimmäistä kiitorataa käytettiin kuiten-

kin jo suomalaiskoneiden kiitotienä. Sodan jälkeen vahvistui ajatus myös siviililiikenteen käynnistämisestä. Tätä vauhdittivat 1952 Kajaanista käsin tehdyt malminetsintälennot. Kenttätyöt aloitettiin muutamaa vuotta myöhemmin ja kesäkuussa 1956 lentokenttä otettiin käyttöön. Vuotta myöhemmin valmistui myös ensimmäinen asemarakennus.

Kajaanin lentoasemarakennus edustaa sodanjälkeistä modernismia.

Kajaanin lentoasemarakennus edustaa sodanjälkeistä modernismia. Sitä on muokattu valmistumisensa jälkeen muutamaan otteeseen, joista viimeisin laajennus tapahtui vuonna 1993. Myös kiitotietä on uudistettu ja sen pituutta on jatkettu. Tällä hetkellä kiitotie on 2500 metriä pitkä. Lentokentän vieressä sijaitsee asuinalue, joka liittyy len-

tokentän kehitykseen. Alueen rakennukset ovat vaaleita, rapattuja omakotitaloja, joiden sisäänkäyntinä on kaunis tiilipylväällä koristettu katettu kuisti.

140


Jylhää voimaa Siitä Seppo Ilmarinen takoja iän-ikuinen, takoa taputtelevi, lyöä lynnähyttelevi. Takoi sammon taitavasti: laitahan on jauhomyllyn, toisehen on suolamyllyn, rahamyllyn kolmantehen. Elias Lönnrot, Kalevala (1849), 10. runo

141


K

ainuun teollisen kulttuurin kehitys oli sen varhaisista vaiheista lähtien sidoksissa metsiin. Asukkaat halusivat rakentaa asuntonsa valtion suurille metsäalueille. Suomen pohjoisosissa oli paljon valtiolle kuuluvia maita. Kainuussa niitä oli eniten Suomussalmella, Puolangalla, Hyrynsalmella ja Kuhmossa. Kainuun puromyllyjen tiedossa oleva historia alkaa 1600-luvulta. Myllyjen kokonaismäärää ei tiedetä, mutta lähes jokaisessa kylässä on todennäköisesti ollut useita myllyjä. Purojen varsille rakennetuista vesimyllyistä on säilynyt kunnostettuina eri-ikäisiä ja -tyyppisiä myllyjä. Vesimyllyjen tuottavuuden innoittamana alkoi myös vesivoiman käytön ja tekniikan yleinen kehittyminen. Viljan jauhatuksen rinnalle tuli lautojen sahaus ja päreiden höyläys. Seuraavassa vaiheessa aloitettiin vesivoiman hyödyntäminen raudan valmistuksessa. Sahateollisuus loi kuitenkin laajemman sysäyksen vesivoiman teollistumiselle, kun 1800-luvun Suomessa vesisahojen rinnalle alkoi kehittyä hiomoteollisuutta yhdistettynä paperitehtaisiin.

Sähkön tuotteistamiseen kosket valjastettiin Suomessa 1800-luvun loppupuolella. Tämä alkuun pienimuotoisena alkanut teollisuuden haara kasvoi vähitellen ja tekniikan kehityksen myötä 1900-luvun puoliväliin mentäessä sähkön tuotanto vesivoiman alalla oli synnyttänyt useita voimalaitoksia Suomeen ja myös Kainuuseen. Kainuun ensimmäinen vesivoimalaitos valmistui Kajaanin Ämmäkoskeen 1917 ja siitä eteenpäin Oulujoen latvavesistöihin nousi useita voimalaitoksia. Suomen metsien teollisen käytön historia alkaa 1500-luvun vesisahoista. Ensimmäiset vesisahat perustettiin Suomeen 1500-luvulla, mutta vasta 1700-luvulla sahojen tekniikan kehityttyä sahatavaraa alettiin viedä jonkin verran ulkomaille. Sahateollisuus lähti nousuun 1800-luvun puolivälissä, kun höyryvoima keksittiin ja talouspolitiikka vapautui. Sahateollisuuden tuotanto saavutti jo tuolloin sen tason, jolla se on sotavuosia lukuun ottamatta pysytellyt miltei nykypäiviin asti. Sahateollisuudesta alkoi Suomen metsäteollisuuden voimakas kehittyminen.

Kajaaninjoen rantaan Tihisenniemelle syntyi paperin, sahatavaran, sellun sekä monien muiden tuotteiden valmistusta harjoittanut Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö vuonna 1907. Puunjalostusteollisuuden kehittymisen lähtökohtana Kajaanissa olivat havupuumetsät, koskivoima ja rautatie. Kaivosteollisuus sai Kainuussa sykäyksen, kun Otanmäen kallioperästä löytyi rikas malmisuoni vuonna 1938. Sodat viivästyttivät kaivoksen hyödyntämistä, mutta sotien jälkeen sotakorvausten maksaminen vauhditti kaivosteollisuuden kehittymistä koko maassa. Tuotanto Otanmäessä alkoi 1953. Kaivosteollisuutta ympäröineen yhdyskunnan rakennukset ovat edelleen nähtävillä Kajaanin Otanmäessä. Kainuun teollinen toiminta on ollut voimakkaassa rakennemuutoksessa. Otanmäen Kaivoksen viereen on syntynyt vahva Transtechin junavaunutehdas ja Sotkamoon laaja Talvivaaran avoluohos. Tihiniemen puunjalostusteollisuuden pääosin lakkautuessa paikalle on syntynyt maailmankin mitassa laaja datakeskus.

142


8

9

3 6 5

2

1

10 7 11

4


1

2

HAKASUON MYLLY JA RUUKIN RAUNIOT

KARPPALAN MYLLY

4

KOMULANKÖNGÄS RAKENNUKSINEEN

Uvantie, 88400 Uva

Manamansalontie 90, 88300 Paltamo

5

3

KATERMAN VOIMALAITOSALUE Voimalantie, 88900 Kuhmo

Hallanmaantie 65, 89400 Hyrynsalmi

6

7

7

JYLHÄMÄN VOIMALAITOSALUE

NUOJUAN VOIMALAITOSALUE

KOIVUKOSKEN VOIMALAITOS

ÄMMÄKOSKEN VOIMALAITOS

Vanhatie, 91700 Vaala

Jylhämäntie, 91700 Vaala

Koivukoski: Koivukoskenkatu, Kajaaninjoen varrella

Ämmäkoski: Linnakatu, Kajaaninjoen varrella

8

9

ÄMMÄN VOIMALAITOSALUE Koulukatu, 89600 Suomussalmi

10

TIAISEN TORPPA Tiaisentie, 89200 Puolanka

11

TIHISENNIEMI

Tehdaskatu 15, 87100, Kajaani

OTANMÄEN KAIVOS- JA ASUINALUEET Vuorimiehentie, 88200 Otanmäki (asuinalue)


HAKASUON MYLLY JA RUUKIN RAUNIOT Manamansalontie 90, 88300 Paltamo

He ovat olleet tiettävästi ainoat Suomen sisävesien merirosvot.

H

akasuon mylly sijaitsee Varisjoen varrella Paltamossa. Mylly on vielä toimintakuntoinen ja siellä voivat matkailijatkin tutustua myllyn toimintaperiaatteisiin. Vuonna 1899 valmistuneen myllyn lisäksi alueella on myllärintupa ja varasto. Rakennusten yhteydessä sijainneesta höylärakennuksesta on jäljellä vielä raamisahan runko, jota suojaamaan on rakennettu katos 1990-luvun lopussa rakennusten kunnostuksen yhteydessä. Rakennukset ovat kuuluneet alun perin lähellä sijaitsevaan Taipaleen tilaan. Hakasuon mylly ja Taipaleen tila liittyvät myös 1850-luvulla toimineen Kiveksen rautaruukin toimintaan. Vuonna 1852 toiminnan aloittanut ruukki perustettiin, koska Kivesjärven malmista valmistettu rauta oli vähärikkistä eikä se muuttunut hauraaksi kylmässä. Rautaharkot kuljetettiin edelleen Otajärven Myllyrannan ruukin kankipajalle. Kiveksen rautahytti toimi vuoteen 1859 saakka. Samana vuonna lähelle Varisjoen Variskoskelle alettiin rakentaa uutta masuunia, koska Paltamon alueelta oli saatavissa parempilaatuista järvimalmia ja myös ruukin tarvitsemaa puuhiiltä oli

145

helpommin saatavissa. Ruukin oli tarkoitus korvata Myllyrannan ruukki ja sen apuhytit. Uuden ruukinrakennustyöt jäivät kuitenkin kesken kun rakennustöissä paljastui väärinkäytöksiä ja ruukkiyhtiö teki konkurssin. Kiveskosken harkkohytin rakennukset ovat hävinneet, mutta nähtävillä on vielä raudan valmistuksessa syntyneitä kuona- ja hiilikasoja sekä maapengerrystä.

Kivesjärven rosvot

Kivesjärven ruukin lopettamisen seurauksena 1850- ja 1860-lukujen taiteessa ruukkilaiset jäivät työttömiksi vailla minkäänlaista toimeentuloturvaa. He ja joukko Kiveskylän muita miehiä muodostivat rosvojoukon, joka yön pimeinä tunteina kävi tyhjentämässä Oulujärven rantamien talollisten viljalaareja. Nämä Kiveksen rosvoiksi kutsutut miehet harjoittivat myös merirosvousta Oulujärven Paltaselällä ja saalistivat Palta- ja Ärjänselällä tervansoutajilta Oulussa tervaan vaihdettuja tavaroita, tervoja ja ruokaa, erityisesti voita. Lopulta Kiveksen rosvot heidät saatiin kiinni, tuomittiin 1867 ja ruoskittiin opiksi ja ojennukseksi. He ovat olleet tiettävästi ainoat Suomen sisävesien merirosvot.


KARPPALAN MYLLY Uvantie, 88400 Uva

Oma sähkön tuotanto merkitsi aikoinaan huomattava etua, sillä Uvan kylälle saatiin sähköt vasta sotien jälkeen.

U

van kylässä Ristijärvellä sijaitsevaa Karppalan paja- ja mylly-ympäristöä on asutettu 1700-luvun loppupuolelta lähtien. Kemppaisten seppäsuku rakensi nykyisen myllyn 1910-luvun loppupuolella vanhan hierinkivimyllyn paikalle Torvenkosken rannalle. Samassa yhteydessä rakennettiin myös puinen pato, joka säännöstelee veden korkeutta. Myös muuhun työhön tarvittiin vesivoimaa. Myllyn yhteyteen rakennettiin lisäksi pärehöylä, kenttäsirkkeli, sähkögeneraattori ja muita laitteita. Mylly oli alkujaan yhden talon omistuksessa. Tehokkaampi turbiinimylly jauhoi säkillisen kuivaa viljaa vajaassa puolessa tunnissa. Hierinkivillä jauhaen siihen saattoi kulua useita tunteja. Tällöin osa jauhattajista saattoi mennä sepän pajaan käyttämään palkeita tai avustamaan seppämestaria tarvekalujen valmistuksessa. Kosken vesivoimaa on käytetty jauhattamisen lisäksi myllyn, pajan ja Karppalan asuinrakennuksen tarvitseman sähkön tuottamiseen. Oma sähkön tuotanto merkitsi aikoinaan huomattava etua, sillä

Uvan kylälle saatiin sähköt vasta sotien jälkeen. Karppalan ”ekosähkö” voitiin kytkeä ja sammuttaa myllyn jarrupyörän avulla. Torvenkoskesta myllyn rattaisiin siirrettyä energiaa on käytetty myös neljään lähiseu-

dun taloon vedettyjen puisten vesijohtoputkien sorvaamiseen 1950-luvulle saakka. Uvan kyläyhdistys järjestää vuosittain Myllytapahtuman, jonka ansiosta mylly ja sitä

ympäröivä maanviljelysmaisema pysyvät hoidettuna tulevien sukupolvien nähtäväksi. Alueelle on vapaa pääsy ympäri vuoden mylly-, maanviljelys ja järvimaisemista kiinnostuneiden tutustumis- ja levähdyskohteeksi.

146


HAKASUON MYLLY

Kajaani



KOMULANKÖNGÄS RAKENNUKSINEEN Hallanmaantie 65, 89400 Hyrynsalmi

Komulankönkään näyttävyyttä lisäävät jyrkkäseinäiset putoukset, jotka sijaitsevat heti myllyn alapuolella.

Rosvohotu Komulankönkään myllyn uutta louhittua uomaa kutsuttiin nimellä Rosvohotu. Nimitys tuli veden varastamisesta, rosvoamisesta, entiseltä purolta uuteen uomaan eli hotuun.

H

yrynsalmen Komulankönkään niskalla on sijainnut mylly 1600-luvulta lähtien. Nykyinen, 1880-luvulla rakennettu hierinmylly, on kolmas tällä paikalla sijainnut mylly. Alkuaan se on rakennettu kolmen talon yhteismyllyksi. Myllyn vieressä sijaitsee lisäksi myllysauna, joka on valmistettu myllärin käyttöön. Mylläriä on tarvittu paikalla tiiviisti, sillä Komulankönkään

149

jauhinkivet ovat tuottaneet jauhoja tehokkaasti. Tämä on vaatinut myllärin jatkuvaa läsnäoloa jyvien syöttämistä ja jauhojen säkittämistä varten. Sekä nykyinen mylly että myllysauna ovat hirsisiä, yksihuoneisia rakennuksia, joissa on satulakatto. Myllyyn kuuluu lisäksi vesiränni ja patolaitteet, jotka tuovat veden uomaa pitkin myl-

lyyn. Komulankönkään vesiuomista toinen on aikoinaan louhittu kallioon ensimmäisen uoman viereen. Louhinta tehtiin kuumentamalla kallion pintaa ensin nuotion avulla ja jäähdyttämällä kuumentunutta kiveä tämän jälkeen vedellä. Lämmönvaihtelun avulla kiviaines on saatu pirstoutumaan. Uuden uoman avulla veden virtausta on voitu säädellä aiempaa paremmin.

Komulankönkään näyttävyyttä lisäävät jyrkkäseinäiset putoukset, jotka sijaitsevat heti myllyn alapuolella. Myllyn putous tulee louhitusta uomasta ja toinen putous on aikaisemman uoman vapaa putous. Korkeutta putouksilla on kuusi metriä. Putouksia pääsee ihailemaan sekä myllyn puolen kalliolta että pitkospuiden ja portaiden kautta putousten alapuolelta.


KATERMAN VOIMALAITOSALUE Voimalantie, 88900 Kuhmo

Rakennustöiden yhteydessä Ontojärven pintaa nostettiin Katermaan tehdyllä padolla, jolloin voimalaitoksen pudotuskorkeudeksi saatiin 10 metriä.

Kainuun Museo

K

uhmon Katerman voimalaitos kuuluu Oulujoen voimalaitosten latvavesistön, Ontojoen voimalaitoksiin. Kajaani Oy:n rakentaman voimalaitoksen rakennustyöt aloitettiin keväällä 1945. Alueen huonot tieyhteydet, maaperän paksuus ja muut viivästykset kuitenkin hidastivat työn te-

koa, mistä syystä voimalaitos valmistui vasta viisi vuotta myöhemmin helmikuussa 1950. Rakennustöiden yhteydessä Ontojärven pintaa nostettiin Katermaan tehdyllä padolla, jolloin voimalaitoksen pudotuskorkeudeksi saatiin 10 metriä.

Katerman alueen on suunnitellut arkkitehti Eino Pitkänen. Alueeseen kuuluu voimalaitoksen lisäksi asuinrakennusalue, jonka rakennukset maalattiin erivärisiksi. Alue kokonaisuudessaan on rakennuskannaltaan funktionaalista tyylisuuntaa edustava. Voimalaitosrakennus on rapattu

ja sokkeli on luonnonkiveä. Rakennuksen ikkunoiden jaottelu on tyylisuunnan mukainen ja korostaa modernin rakennuksen paikkaa ympäristössään.

150


JYLHÄMÄN VOIMALAITOSALUE Vanhatie, 91700 Vaala

Betoniset voimalaitosrakennukset edustavat funktionalismia parhaimmillaan.

O

ulujoen rakentamista vauhdittivat sotien jälkeiset sotakorvaukset. Koskien rakentamista varten perustettiin Oulujoki Osakeyhtiö Suomen teollisuuden ja valtion sopimuksella 1940. Oulujoki Oy palkkasi pääsuunnittelijaksi Arkkitehtitoimisto Aarne Ervin, joka työskenteli niiden suunnittelijana yli 20 vuotta. Voimalaitosalueet ja niiden rakennuskanta rakennettiin 1940 - 1970 -luvuilla. Sodan jälkeisissä puutteellisissa oloissa jouduttiin myös kehittämään uusia rakennusmateriaaleja, -tekniikoita ja rakentamisratkaisuja. Tutkimus ja tuotekehitys tuotti uusia rakentamistekniikoita erityisesti betonitekniikan alueella. Jylhämän ja Nuojuan betoniset voimalaitosrakennukset edustavat funktionalismia parhaimmillaan. Voimalaitoksille tarvittiin koulutettua henkilökuntaa ja heitä varten rakennettiin voimalaitosten yhteyteen viihtyisät, modernit ja hyvin varustellut asuntoalueet. Laajimpia asuinyhdyskuntia oli Jylhämän alue, joka toimi myös yhtenä keskeisenä koko hankkeen rakentamisen aikaisena työmaayhteisönä ja johon rakennettiin kattava Uutelan asuinpalvelukokonaisuus kansa-

151

kouluineen, kasvihuoneineen ja vierasmajoineen. Asuinalueella on mm. puurakenteisia tyyppitaloja toimihenkilöille sekä julkisia rakennuksia kuten kauppa, palo-

asema ja seuratalo. Jylhämässä sijaitseva Uutelan alueen ulkomuseo on perustettu voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä. Sen runkona on Uutelan tilakokonaisuus.

Museon pihapiirissä on yhtiön vierasmaja ja kerhotalo. Lisäksi alueelle on tuotu Oulujoki Oy:n johdon toimesta vanhaa esineistöä ja rakennuksia, kuten tuuli- ja vesimylly.


NUOJUAN VOIMALAITOSALUE Jylhämäntie, 91700 Vaala

Nuojuan voimalaitosrakennukset edustavat edustavat aikakautensa parhaimmistoa sekä teknisesti että esteettisesti.

V

aalassa on Jylhämän lisäksi Nuojuan voimalaitos, jonka asuntoalue on Nokkala. Sekä Jylhämän että Nuojuan voimalaitosrakennukset edustavat aikakautensa parhaimmistoa sekä teknisesti että esteettisesti. Nuojuan voimalaitos valmistui vuonna 1955, sen putouskorkeus on 22 metriä, maksimiteho 80 MW ja läpi virtaava vesimäärä täydellä teholla 450 kuutiometriä sekunnissa. Voimalan teho on toiseksi suurin kaikista Oulujoen voimalaitoksista. Harmaa betoninen voimalaitosrakennus edustaa Aarne Ervin funktionalistista tyyliä, jota keventävät laajat ikkunapinnat ja ikkunoiden siniset metallipuitteet. Yleisesti voimalaitosalueilla on kahdesta neljään asuntotyyppiä, joihin liittyvät huoltorakennukset, rantasaunat ja muut rakennukset, jotka ovat rakennustekniikaltaan merkittäviä jälleenrakennuskauden kohteita. Ervin suunnittelemien asuinalueiden rakennuskanta muodostaa asukkaiden arvojärjestystä noudattavan, vapaamuotoisesti puistomaiseen ympäristöön sijoitetun ja avoimen rakennusryhmän. Samaa rakennustyppiä on käytetty monella tavatta varioituna kaikilla asuinalueilla. Voimatuotannossa henkilökunnan tarve on vähentynyt jyrkästi ja tuotantoon liittyviä tiloja on jäänyt paljon tyhjilleen. Voimayhtiön henkilökunnan asuinalueiksi aikoinaan rakennetuille alueille ei ole ollut enää käyttöä ja kaikki asuntoalueet on myyty yksityisille.

152


KOIVUKOSKEN JA ÄMMÄKOSKEN VOIMALAITOKSET Koivukoski: Koivukoskenkatu, Kajaaninjoen varrella Ämmäkoski: Linnakatu, Kajaaninjoen varrella

Pohjois-Suomen ensimmäinen sähköä tuottanut vesivoimalaitos rakennettiin Kajaaniin Ämmäkoskeen vuonna 1917.

P

ohjois-Suomen ensimmäinen sähköä tuottanut vesivoimalaitos rakennettiin Kajaaniin Ämmäkoskeen vuonna 1917. Ämmäkosken voimalaitos oli valmistuessaan alku Sotkamon vesistöreitin valjastamiselle. Voimalaitoksen rakensi Kajaani Oy. Ulkoasun suunnittelijana toimi arkki-

tehti Onni Tarjanne. Kaksi vuotta voimalaitoksen valmistumisen jälkeen rakennettiin kosken lähellä paperintuotanto, jossa käytettiin Ämmäkosken voimalaitoksen tuottamaa sähköä hyväksi. Ämmäkosken voimalaitosta laajennettiin vuonna 1941, jolloin sen tehoa kasvatettiin kolmannella turbiinilla 3,8 megawattiin. Laajennuksen ja siinä tehdyt muutokset suunnitteli arkkitehti Eino Pitkänen.

Ämmäkosken läheisyydessä, yläpuolella sijaitsevasta Koivukoskesta oltiin sähköntuotannon kannalta kiinnostuneita jo ennen Ämmäkosken voimalaitoksen rakentamista. Kosken oikeudet vuokrattiin Kajaanin kaupungilta jo vuonna 1916 ulkopuoliselle toimijalle. Vuokraoikeus siirtyi eri vaiheiden kautta 1920-luvulla Kajaani Oy:lle, joka aloitti Koivukosken voimalaitoksen rakentamisen alkuvuonna 1943. Suunnittelijana voimalaitoksel-

153

Koivukosken voimalaitos

le toimi arkkitehti Eino Pitkänen. Sota-aika toi omia hankaluuksia rakennustöihin, mutta tästä huolimatta työt saatiin päätökseen nopealla aikataululla saman vuoden syksyllä. Koivukosken voimalaitoksen putouskorkeudeksi tuli tuolloin kahdeksan metriä.

Ämmä- ja Koivukosken voimalaitokset kuuluvat Kajaanin jokivarren kulttuuriympäristöön. Rakennusten ja ympäristön kerroksellisuus avautuu alueella vieraileville voimalaitosten, Kajaanin linnan, tervakanavan, sulunvartijan tuvan sekä muun rakennuskannan ja puistojen

kautta. Vaaleiden voimalaitosten funktionalistinen näyttävyys korostuu tässä ympäristössään virtaavan veden äärellä.


Ă„mmäkosken voimalaitos

154


KOIVUKOSKEN VOIMALAITOS

Kajaani


ÄMMÄKOSKEN VOIMALAITOS

Kajaani


ÄMMÄN VOIMALAITOSALUE Koulukatu, 89600 Suomussalmi

E

mäjoen valjastaminen voimalaitostoimintaan tapahtui Suomussalmella vuonna 1957, jolloin aloitettiin arkkitehti Aarne Ervin suunnitteleman Ämmän voimalaitoksen rakennustyöt. Oulujoki Oy:n rakennuttamaa voimalaitosta tehtiin kahden vuoden ajan ja valmistuessaan se oli ensimmäinen Hyrynsalmen reitin voimalaitoksista. Voimalaitos sijaitsee Suomussalmen Ämmänsaaressa, Kiantajärven suulla. Voimalaitoksen valmistumisen myötä Kiantajärvi siirtyi Suomen säännösteltyjen järvien joukkoon. Ämmän voimalaitoksen kulttuuriympäristöön kuuluu tiiviisti vieressä sijaitseva asuinalue, joka on myös Ervin suunnittelema. Talot rakennettiin vakituisen työvoiman tarpeisiin samanaikaisesti voimalaitoksen rakentamisen yhteydessä. Asuinalueen talot muodostavat yhtenäisen alueen, jossa näkyy Ervin suunnittelun kädenjälki edelleen voimakkaasti. Osa taloista sijaitsee arkkitehdin mukaisesti nimetyn Ervinkujan varrella. Rakennukset ovat nykyään yksityisomistuksessa. Suomussalmelta käsin rakennettiin vuosina 1958 - 1962 myös muut Emäjoen voimalaitokset, Leppikoski, Seitenoikea ja Aittokoski. Tätä sarjatuotantoa varten Suomussalmelle rakennettiin myös korjaamot, muut tarvittavat apulaitokset sekä pääosa asuintiloista.

157

Voimalaitos sijaitsee Suomussalmen Ämmänsaaressa, Kiantajärven suulla.


TIAISEN TORPPA Tiaisentie, 89200 Puolanka

M

etsäteollisuuden kehittyessä asutus laajentui vähitellen korpialueille, joista oli puuta saatavissa. Kainuun väestö kasvoi myös 1800-luvulle tultaessa nopeasti. Entiset asuinpaikat eivät enää riittäneet majoittamaan kaikkia eivätkä perinteiset elinkeinot riittäneet elättämään kasvavaa väestöä. Metsissä oli tilaa, puuta ja riistaa. Metsiin rakennettiin 1800-luvun aikana lukuisia mökkejä pienine viljelyksineen. Tällainen

oli myös Tiaisen torppa, jonka perusti puolankalainen Juho Parkkinen. Hän asettui asumaan Auhonkylälle Kalhamajärven rantaan. Aikaisemmin hän oli elättänyt itsensä ja perheensä renkinä, huonompina aikoina loisena ja jopa ilman mitään toimeentuloa. Tiaisen torpan rakennuskanta käsitti varsinaisen asuinrakennuksen lisäksi navetan, lampolan, tallin, ladon, riihen ja savusau-

Metsiin rakennettiin 1800-luvun aikana lukuisia mökkejä pienine viljelyksineen.

nan. Asuinrakennus rakennettiin tyypilliseen kainuulaiseen 1800-luvun tapaan ensimmäiseksi, sitten kamari sekä niiden väliin eteistila. Tuohikattoinen asuinrakennus oli eristämätön. Myöhemmät torpan asukkaat olivat yleensä talollisten tai torppareiden lapsia ja kotoisin lähikylistä. Asukkaat vaihtuivat verraten lyhin välein aina 1910-luvulle saakka.

Laki valtionmailla sijaitsevien torppien lunastusoikeudesta astui voimaan vuonna 1922, Tiaisen torppa itsenäistyi vasta 1930, jolloin torpasta tuli Alanteen tila. Alanteen tila kuitenkin autioitui ja myöhemmin tila siirtyi valtion omistukseen ja Tiaisien torppa kunnostettiin vuosina 1997 - 1999, jonka jälkeen torppa siirtyi Metsähallituksen hoitoon ja hallintaan.

158


TIHISENNIEMI Tehdaskatu 15, 87100, Kajaani

Ensimmäinen paperikone käynnistyi vuonna 1919 ja puutyötehdas vuonna 1924.

K

ainuun teollinen kehitys nopeutui 1900-luvun alussa kun Savon rata avattiin 1904 säännölliselle junaliikenteelle. Kiskoja myöten saatiin tuotteita ja elintarvikkeita nopeasti nälkävuosien ja hallojen koettelemille syrjäseuduille. Samaa reittiä myöten voitiin myös tehokkaasti kuljettaa Kainuun omia tuotteita, erityisesti puutavaraa etelään. Radan avaaminen vauhdittikin ratkaisevasti Kainuun oman metsäteollisuuden kehittämistä. Vuonna 1907 perustettiin Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö, joka aloitti toimintansa Kajaanin Tihisenniemessä. Saha aloitti ensimmäisenä tuotantolaitoksena vuonna 1907. Ensimmäinen paperikone käynnistyi vuonna 1919 ja puutyötehdas vuonna 1924. Kajaani Oy on valmistanut myös tiiliä, puusepäntuotteita, spriitä ja klooria, myllytuotteita ja sillä on ollut myös oma maatila. Se on myös harjoittanut malminetsintää. Kajaani Oy ja sen seuraajat ovat lähes aina olleet suurin yksityinen työnantaja Kajaanissa ja Kainuussa. Enimmillään yhtiö on työllistänyt lähes 7 000 työntekijää 1950-luvun alkupuolella. Heistä metsätöissä olevia oli lähes

159

5 000. Välittömän taloudellisen vaikutuksensa lisäksi yhtiö oli huomattava valtakunnallinen teollisuuskeskus 1920-luvun alussa. Vuonna 1907 valmistuneen sellutehtaan suunnitteli insinööri Antti Antero. Rakennus purettiin 2000-luvun alussa. Ensimmäisen paperitehtaan rakentaminen aloitettiin vuonna 1914. Vanhan tehdasalueen maamerkki, tiilipiippu on vuodelta 1926. Alueen vanhimpia teollisuusrakennuksia edustaa vielä vuonna 1919 valmistunut vanha paperikonesali sekä 1920-luvulla rakennettu korjaamorakennus.

1930 - 50 luvuilla Kajaani Oy:n arkkitehtina toimi Eino Pitkänen. Pitkänen suunnitteli vuonna 1938 valmistuneen entisen Kajaani yhtiön 1930-luvun funktionalismia edustavan pääkonttorin. Rakennuksen yksikerroksinen pyöreäkulmainen siipi on korotettu vuonna 1955 kaksikerroksiseksi. Vuosina 1962 - 1990 Kajaani Oy osti kaikki arkkitehtisuunnittelupalvelut arkkitehtitoimisto Osmo Sillman & Kumpp. Oy:ltä. Sillmannin suunnittelemia rakennuksia ovat muun muassa Paperikone 3 ja Paperikone 4

sekä Keskusruokala. Sillmannin toimisto on suunnitellut myös suurimman osan uudemmista rakennuksista tehdasalueella. Sisustusarkkitehti Birger Hahl laati yhtiön toimistotiloihin sisustussuunnitelmia 1950-luvulla. UPM:n paperitehtaan toiminnan loppumisen jälkeen alueesta on vuoden 2009 alusta saakka käytetty markkinointinimeä Renforsin ranta. Nykyisiin tiloihin on sijoittunut muun muassa kansainvälisesti merkittävä datakeskus.


OTANMÄEN KAIVOSJA ASUINALUEET Vuorimiehentie, 88200 Otanmäki (asuinalue)

Ensimmäinen kerrostalo, Malmi, on valmistunut 1952 ja viimeisenä vanadiinitehtaan työntekijöitä varten Vana 1957.

O

tanmäki on edustava esimerkki yhtenäisestä 1950-luvun kaivosyhteisöstä ja se oli aikanaan Suomen tärkein rautakaivos. Otanmäen rikas malmisuoni löytyi vuonna 1938, mutta sotien takia tuotanto pääsi käyntiin vuonna 1953. Otanmäen kaivoksella tuotettiin noin 10 % maailman vanadiinistä. Vanadiini on erikoismetalli, jota käytetään mm. teräksen vahvistamiseen. Öljyn hinnan nousu 1973 vaikutti kaivoksen toimintaan, sillä öljyä kului paljon metallien valmistuksessa. Kaivostoiminta Otanmäessä päättyi 1985. Kaivosyhdyskunta on rakennettu Oulujärven etelärannalle keskelle Kainuun metsiä. Kaivosalue rakentuu selkeän kaavallisen suunnitelman varaan edustavaksi arkkitehtonisesti kokonaisuudeksi. Yhdyskunnan näkyvin osa on 1952 valmistunut kaivoksen betoninen nostotorni, joka toimii taajaman keskuskadun päätteenä. Kaivostornin on suunnitellut Insinööritoimisto K. Hanson. Asuntoalueiden yläpuolelle kohoavat betoni- ja tiilirakenteiset kaivostupa, murskaamo, korjaamo ja rikastamo sekä malmisiilot. Kaivosalueen rakennukset ovat

Kainuun Museo

etupäässä 1950-luvulta ja niitä on myöhemmin laajennettu. Näitä rakennuksia ovat mm. korjaamo- ja varastorakennus, kaivoskonttori, autotalli, kompressoriasema sekä hienomurskaamo ja puutyöhalli. Otanmäen yhdyskunnan keskusväylänä on kaivokselta alkava keskuskatu ja neljä- ja seitsemänkerroksisten, katuun nähden vinottain rakennettujen kerrostalojen jono. Ensimmäinen kerrostalo, Malmi, on valmistunut 1952

ja viimeisenä vanadiinitehtaan työntekijöitä varten Vana 1957. Asunrakennusten toiselle puolelle sijoittuvat liikerakennukset ja paloasema torneineen sekä tien loppupäässä on kirkko tapuleineen. Kaivoskadun kerrostalojen takana on kaivoksen toimihenkilöiden rivitaloja, tehtaanjohtajan asunto ja edustustila. Yhdyskunnan koulu sijaitsee kylän laidalla. Otanmäen asemakaavan ja rakennukset suunnitteli Arkkitehtitoimisto Lappi-Sep-

pälä ja Martas Oy. Suunnittelu käynnistyi vuonna 1951. Asuinrakennusten sijoittelua ohjasi arvoasteikko, mikä ilmenee rakennusten suunnittelussa ja asuntojen varustelussa. Alueen kahdeksassa kerrostalossa on noin 300 asuntoa. Nykyisin Otanmäen kaivosalueen läheisyydessä toimii vaunutehdas Transtech, joka valmistaa juna- ja raitiovaunuja.

160


Hiukan parempi Matkailun ja urheilun maisemia Mä vuorell’ seisoin Vuokatin, Ihailin maisemaa, Ihastuin sekä huudahdin: ”Oi kaunis Kainunmaa!” Eino Leino, Pohjolan maisema (n. 1890)

161


M

atkailusta on tullut Kainuussa tärkeä elinkeino, eikä syyttä. Jo 1800-luvun lopulla karelianistit löysivät Kainuun. Sen maisemat vaaroineen, järvineen ja tarinoineen innoittivat Akseli Gallen-Kallelaa, Ilmari Kiantoa, Eino Leinoa, Samuli Paulaharjua ja Juhani Ahoa. Kansainvälisiä matkailijoita saapui Kainuuseen 1900-luvun alussa, kun tehtailija Herman Renforsin lohimajalle tuli vieraita Englannista asti. Urheilulla on ollut sijansa erityisesti Sotkamon matkailussa jo 1930-luvulta lähtien. 1940-luvulla perustettiin Vuoka-

tin maja nykyisen Urheiluopiston paikalle. Hyppyreineen ja urheilukenttineen se valmensi olympialaisiin Vuokatin ja Hiukan kankailla. Tikkasen matkailijakoti majoitti urheilijat ja kerrotaan, että siellä majoittunut opettajaseurue keksi koululaisten hiihtolomaviikon. 1950-luvulta lähtien Kainuun matkailu on kehittynyt vauhdilla. Vuokatin ja Katinkullan lisäksi talviurheilu on laajentunut Ukkohallaan ja Paljakkaan. Kajaanin kehittyminen ja kesäasutuksen rakentaminen suuntautui 1900-luvun alussa Oulujärven ja Nuasjärven rannoille ja saariin, mm. Ärjään ja Rehjaan. Purjehtiminen ja ensim-

mäiset moottoriveneet laajensivat kesäasutuksen leviämistä. Lossin rakentaminen Manansaloon, Oulujärven suurimmalle saarelle, toi matkailijat pitkille hiekkarannoille. Vesistöjen, kalastuksen, retkeilyreittien ja tapahtumien kautta matkailu ja urheilu nivoutuivat tiiviisti Kainuun kesään ja hiihdon, laskettelun, lumilautailun ja kelkkailun myötä talveen. Tänä päivänä Kainuussa liikutaan ja matkaillaan aktiivisesti kaikkina neljänä vuodenaikana.

162


4 5 1 2 3


1

2

VUOKATINVAARA

Vuokatinvaarantie 17, 88610 Vuokatti

5

REHJAN SAARI Nuasjärvi, Kajaani

3

VUOKATIN URHEILUOPISTO

Opistontie 4, 88615 Vuokatin urheiluopisto

4

HIUKKA

MANAMANSALO

Tervatie, 88600 Sotkamo

Manamansalontie, 88340 Vaala


VUOKATINVAARA Vuokatinvaarantie 17, 88610 Vuokatti

K

ainuuta kannattaa kiivetä tähyämään Vuokatinvaaralle, jonka korkein huippu, Iso-Pölly kohoaa 326,3 metriä meren pinnasta. Valtakunnallisesti arvokkaan maisema-alueen laelle on rakennettu

165

näköalatorneja, joista näkyy kauas siintäville sinisille vaaroille ja vesille. Valkoiset kvartsiittiset silokalliot kertovat kivilajin vahvuudesta muinaisen jääkauden kuluttavia voimia vastaan. Iso-Pöllyltä kulkee

Sen korkein huippu, Iso-Pölly kohoaa 326,3 metriä meren pinnasta.

UKK-reitti seitsemän komean vaaran yli kohti etelää. Vaaran lukuisilta vaellusreiteiltä aukeavat hienot maisemat ympäröiviin vesistöihin. Itse vaaranlaki on rauhoitettua ikimetsäaluetta. Reittien varsille

on rakennettu nuotiopaikkoja ja laavuja. Talvisin tykkylumen reunustamia maisemia voi ihailla Vuokatinvaaran laelta lähteviltä laskettelurinteiltä.


1800-luvun lopulla Vuokatista kehittyi matkailunähtävyys, jonne ylioppilaat ja karelianistit taivalsivat. Vuokatin vaaralle maisemia ihailemaan kavunneet Ilmari Kianto, Eino Leino, Akseli Gallén-Kallela, Samuli Paulaharju ja Juhani Aho ovat hakanneet merkintöjä sen laen kallioon. Iso-Pöllyn laella on matala painanne, jota sanotaan lappalaisten taikapaikaksi. Vaaran ympäristöön liittyy myös useita tarinoita ajoilta, jolloin seutua asutettiin ”ruotsien” toimesta. Iso-Pöllyn eteläpuolella sijaitsevan lammen sanotaan olevan hiiden hauta ja pohjaton kuin Inarijärvi. Tarinoiden mukaan sen läheisyydessä on peikkojen asuinluola. Karjalaiset pitivät seutua omana nautintoalueenaan ja seudulla oli rajakahakoita aina 1700-luvulle saakka. Vaaran laki ja sen painanne on toiminut vainotulipaikkana, ja

myöhemmin paikka on saanut nimen Sissiluola. Sen reunalla istui runoilija Eino Leino käydessään Vuokatilla. Hänen nuoruuden tuotannossaan näkyy vaikutteita Vuokatista, muun muassa Rutimon rotko rinnastetaan Helkavirsien Kouta -balladissa Manalaan. Iso-Pöllyn laella on punainen hirsirunkoinen Palovartijan maja, joka on valmistunut vuonna 1936. Majaa on käyttänyt muun muassa kirjailija Veikko Huovinen toimiessaan palovartijan tehtävissä nuoruusvuosinaan. Rakennus toimii nykyisin Vuokatinrinteiden laskettelijoiden tunnelmallisena kahvitupana. Vaaran sinisiä näreikkökupeita ja Sapsojärven laakeutta ihaillessa voi aistia sotkamolaisen mielenlaadun ja elämänmenon, jota Veikko Huovinen kuvasi laajassa tuotannossaan.

Vuokatin pamaus Vuokatin haltijalla oli palveluksessaan kaksi tonttua, Kilikka ja Kalikka. Tontut olivat alttiitta palvelemaan ihmisiä, jotka osasivat sitä pyytää. Muuan noita suostutteli Kalikan viemään hänet Vuokatin haltijan mahtavien salien loistoa ihailemaan. Kalikka suostui, mutta varoitti ettei noita saisi siunata mitään. Vaaran jyhkeästä seinästä aukeni kallioportti, sen takana oli ihana sali ja toinen vielä kauniimpi ja yhä uusia hienompia saleja. Yhdessä kiilti kulta, toisessa hopea ja sanoinkuvaamaton määrä hopearahoja. Saleihin oli katettu pitkiä pöytiä, joiden ääressä istui ihmisiä,

joiden kaltaisia noita ei olisi osannut kuvitellakaan. Ihmisten vaatteet hohtivat kultaa, hopeaa ja jalokiviä. Noita istui väen joukkoon, mutta kaikesta näkemästään hämmentyneenä hän siunasi ruokansa. Silloin välähti vaaran yllä salama ja koko Vuokatinvaara vapisi ukkosen jyrähdyksestä. Ei ollut kultaa, hopeaa, ei jalokiviä haltijan saleissa, vaan lastuja. Lastut lentelivät kaikkialla. Noita heräsi kaukana Vuokatin saleista valtavan jyrkänteen reunalta. Herätessään hän kuuli Vuokatin vuorelta sanat: ”Kilikka Kalikan tappo, alle vuoren Vuokattia, Jäätiönlahen perässä.”

166


VUOKATIN URHEILUOPISTO

Opistontie 4, 88615 Vuokatin urheiluopisto

V

uokatin ympäristö tarjoaa hienot mahdollisuudet urheilijoille ja kuntoliikkujille. Jo ennen sotia olympialaisiin valmentautuneet talvilajien urheilijat harjoittelivat Vuokatin ja Hiukan harjun välisessä maastossa. Suomen Ladun toimesta Vuokattiin rakennettiin Vuokatinmaja vuonna 1946. Vuokatinmajan – sittemmin urheiluopiston – toiminta painottui hiihtourheiluun,

167

vaikka kesäleirejäkin järjestettiin. Sotien jälkeen Vuokatin merkitys kasvoi, jo silloin siellä selvitettiin suksen liukuominaisuuksia, voiteiden käyttöä eri keleillä sekä suksen ihannepituutta. Alppihiihdon edistämiseksi Vuokatin ensimmäinen ”syöksyrinne” avattiin alkuvuodesta 1947. Myös hyppyrimäen rakentaminen käynnistyi olympiaharjoittelua varten.

Opiston läheisyydessä on ensimmäinen hiihtotunneli ja lumen ja jään teknologiakeskus Snowpolis.

Vuoteen 1949 mennessä Suomen Hiihtoliitosta oli tullut Suomen Ladun rinnalle Vuokatinmajan toinen osakas. Seuraavana vuonna Vuokatinmaja muuttui Vuokatin Urheiluopistoksi.

ton majoitustilat majoittavat urheilijoita ja liikkumisesta kiinnostuneita matkailijoita. Opiston läheisyydessä on ensimmäinen hiihtotunneli ja lumen ja jään teknologiakeskus Snowpolis.

Vuokatinmaja eli päärakennus sijaitsee urheilukentän itäpuolella. Kentän laidalla on urheiluopiston vanhoja majoitustaloja sekä arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelema tiilirakenteinen urheiluhalli vuodelta 1956. Nykyisin Vuokatin urheiluopiston alueella on useita harjoituspaikkoja ja majoitustiloja. Vuokatinhovi ja Urheiluopis-

Vuokatin kansainvälistyminen alkoi urheiluopistoksi muuttumisen myötä. Vuotta 1954 voidaan pitää sen läpimurtona kansainvälisessä hiihtomaailmassa. Silloin Vuokatissa leireilivät Japanin, USA:n, Saksan, Ranskan ja Jugoslavian hiihtäjät. Vuosien myötä kansainvälisten joukkueiden määrä on kasvanut tasaisesti.

30 metriä ja katkennut jalka Vuokatin kesän päätapahtumia oli aiemmin tuhansia osanottajia kerännyt juhannusjuhla. Vuoden 1948 juhannuksen kohokohta oli tohtori Urho Kekkosen juhlapuhe aiheesta ”Urheilu - kansakunnan elinvoiman eräs lähde”. Pari vuotta myöhemmin juhannus huipentui maailman ensimmäiseen kesämäkihyppykisaan. Tuloksena yli 30 metrin leiskauksia ja katkennut jalka.


HIUKKA

Tervatie, 88600 Sotkamo

H

iukan harju seitsemän kilomerin pituisine hienoine hiekkarantoineen löytyy Sotkamon kirkonkylän kupeesta. Sotkamoon saavuttaessa se kohoaa maamerkkinä Sapsojärvestä, sen valkohiekkaiset avoimet rinteet vyöryvät leveälti järveen. Harju rajaa Sotkamon kirkonkylän maisemaa ja se on osa jääkauden muokkaamaa suurharjua Itä-Sotkamosta Vuokattiin ja Manamansalon kautta Hailuotoon saakka.

Harjulta avautuu arkkityyppinen suomalainen kansallismaisema, ikivanhojen mäntyjen lomasta laajan Sapsojärven selälle ja Vuokatinvaaralle.

Harjulta avautuu arkkityyppinen suomalainen kansallismaisema, ikivanhojen mäntyjen lomasta laajan Sapsojärven selälle ja Vuokatinvaaralle. Rannan tuntumasta on tehty useita arkeologisia löytöjä, esihistoriallisen ajan pyyntikuoppia. Harjumuodostelmassa on suppia ja pienialaisia suopainaumia.

urheiluharjoitusalueena jopa olympialaisiin harjoitteleville ryhmille. Tuolloin harjulla oli useita hyppyrimäkiä ja maisematorni. Edelleen harjulla urheilutoiminta on vireää, maan kuulu pesäpallostadion, urheilukenttä ja uimaranta kesäkahviloineen tarjoavat liikuntaa ja vilvoitusta.

Hiukan harjun matkailu alkoi varhain. 1800-luvulta 1950-luvulle saakka se toimi

Hiukan harjun päällä on vuonna 1948 mannermaiseksi urheiluhotelliksi rakennettu

Hiukanhovi. Alkuperäiseltä nimeltään Sotkamon matkailumajan vanha kaksikerroksisen sodanjälkeistä 1940-romantiikkaa edustavan hirsirakennuksen suunnitteli kajaanilainen arkkitehti Eino Pitkänen. Hiukanhovin eteläpuolella on hotelli Tulikettu 1980-luvulta. Harjun itäpäässä sijaitsee luterilainen siunauskappeli ja ortodoksinen kirkko hautausmaineen.

168


MANAMANSALO Manamansalontie, 88340 Vaala

Manamansalo hiekkadyynirantoineen on Suomen sisävesien viidenneksi suurin saari 76 neliökilometrillään.

Manamansalon saaren synty Manamansalon saaren synnystä on useita tarinoita. Eräässä niistä itse Ukko Ylinen ja toinen mahtimies Sarvipääherra koukkasivat luomistöissään kerran suuren talikollisen maata Kivesjärvestä ja nostivat sen veneeseensä. Kivesjärvelle ei niin suurta saarta mahtunut ja he soutivat Oulujärven aavalle selälle. Veneessä oleva saari oli painava ja mahtimiehet kinastelivat. Kohta veneen kokka karahti niemeen, jonka ohi lastia ei saatu vaikka he kuinka yrittivät. Äkämystynyt Sarvipää teki kiusaa Ukko Yliselle, joka viimein huusi: ”Hiisi vieköön tuon niemen!”. Niin hän otti perämelansa ja harppasi veneestä järveen ja lähti muihin töihin. Paikalle jäi saari Hiidenniemen kärkeen. Sanotaankin että viereisen Kivesjärven muoto on sama kuin Mananmansalo, ja siinä on ”seihtemän seitentä soarta” ja vastaavasti Manamansalossa ”seihtemän seitentä lampie”.

M

anamansalo hiekkadyynirantoineen on Suomen sisävesien viidenneksi suurin saari 76 neliökilometrillään. Se oli vuosituhansia sitten yhteydessä mantereeseen, mutta maanpinnan epätasainen kohoaminen jääkauden jälkeen muutti niemen saareksi. Saarelta on löydetty varhaiskivikautista asutusta. Rautakaudella lappalaiset asuttivat kylää ja savolaiset asettuivat alueelle 1550-luvulla. Manamansalo oli 1500-luvulla Oulujärven erämaan keskeisiä asutuskoh-

169

teita. Vanhan vihan aikainen kirkonpoltto vuonna 1581 katkaisi sen kehityksen kirkonkylänä. Siirtyminen luontaistaloudesta maanviljelykseen vei uudisasukkaat suotuisammille viljelysmaille. Historiallisen ajan muinaismuisto on Kainuun ensimmäinen kristillinen hautausmaa Manamansalon muistomerkkikirkon luona. Sen läheltä on myös löydetty kivikautinen asuinpaikka ja pyyntikuoppia.

Tervanpoltto Manamansalon mäntykankailla oli 1800-luvulla yleistä ja Ylä-Kainuun tervansoutureitti kulki sen Kaivannonsalmen kautta. Saarella on vuosisatojen ajan harjoitettu kalastusta ja maanviljelystä, minkä matkailu ja kesäasutus ovat sittemmin syrjäyttäneet. Saarelle pääsee lossilla länsipuolelta sekä itäpuolelta vuonna 1953 rakennetun sillan kautta. Manamansalon maisema edustaa Oulujärven karun luonnon keskelle syntynyttä saaristokyläasutusta. Saaren kulttuuri-

historiallisesti arvokkaimmat alueet ovat Kivarinperä, Kangasperä ja Kaaresperä tuulimyllyineen ja harmaiden rakennusten leimaamana rantaviljelysmaisemana. Manamansalon kaupan ja asutuksen tuntumassa kohoaa keltainen kansakoulurakennus vuodelta 1952, joka toimii nykyisin Kassu Halosen taidetalona. Kivarinperässä on myös nuorisoseuraintalo. Martinlahden alue ympäristöineen on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja osa saaresta kuuluu myös harjujen- ja rantojensuojeluohjelmiin.


REHJAN SAARI Nuasjärvi, Kajaani

Rehjan vanhimmat huvilarakennukset ovat 1800-luvun alusta Toivonlahti-nimiseltä tilalta.

R

ehjan saaren vanhin puu on yhtä vanha kuin Kajaanin kaupunki, joka perustettiin 1651. Saari on kuulunut Polvilan tilaan, jonka omisti aikoinaan Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot, kansalliseepoksen runojen kerääjä. Siitä kun Elias Lönnrot omisti Rehjansaaren on jo puolitoista vuosisataa ja kuusi oli jo silloin puuvanhus. Vanhoine rakennuksineen Rehja edustaa kesäasutuksen kehittymistä Nuasjärvellä. Sinne tultiin ennen ja edelleen nauttimaan kauniista järvimaisemasta laajan Nuasjärven yli Vuokatin vaaroille. Rehjan vanhimmat huvilarakennukset ovat 1800-luvun alusta Toivonlahti-nimiseltä tilalta. Rakennuksen pääty parvekkeineen on rakennettu Elias Lönnrotin omistuksen aikoihin. Vanhaan pihapiiriin kuuluvat myös entinen navetta talleineen ja karjakeittiöineen. Rehjan saari liittyy myös tervanpolton historiaan. Tervaa kuljetettiin Sotkamon reittiä pitkin soutamalla pitkillä tervaveneillä Ouluun, jossa se lastattiin laivoihin. Sotkamon suunnasta aina Kuhmon latvavesiltä

asti tulleet tervaveneet pitivät Rehjan saarta levähdyspaikkanaan, Toivolahden maatila oli myös majatalo, jossa sai ruokaa ja yösijaa maksua vastaan.

kanen osti Rehjan saaren. Saaren omistaja rakennutti lisää rakennuksia kuten ateljeerakennuksen. Kesäasukkaat toivat saarelle runsaasti erikoisia kasvilajeja eri puolilta Suomea.

1900-luvulla Nuasjärven kesäasutus yleistyi ja Hämeenlinnan seminaarin johtaja J.H. Tuh-

Myöhemmin kaupunki osti saaren, ja se on nykyisin virkistysalueena. Kaupunki

on rakentanut sinne venelaitureita, nuotiopaikkoja ja vuokrattavia mökkejä. Saaren kulttuuriperintöön pääsee tutustumaan ympärivuotisesti, kesäisin ja talvisin se on suosittu retkikohde.

170


MANAMANSALO

Vaala


MANAMANSALO

Vaala


Moderni Kainuu Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’ kaukametsä haamottaa, siellä ompi onnellisten mailma, siellä autuitten maa. Aleksis Kivi, Kaukametsä (n. 1866)

173


R

akennetun ympäristön ajallinen kerroksellisuus tuo ilmeikkyyttä ja monipuolisuutta ympärilleen. Kaupunkikuva, jossa välittyy sekä vanha rakennuskanta että moderni ilme on monella tavoin antoisa niin vakituisille asujille kuin paikkakunnalla vierailijoillekin. Kainuussa historialliseen spektriin kuuluvat yhtälailla 1900-luvun alkupuolen puurakentaminen kuin modernit julkisrakennukset. Yhdessä eri rakennustyylit, materiaalit ja eri aikakausien vaikutukset muodostavat elävän miljöön. Kainuusta löytyy useita tunnettujen arkkitehtien ja heidän suunnittelutoimistojensa tuotteita. Esimerkiksi C. L. Engelin intendenttikonttorin suunnittelema vanha Raatihuone (1831) kuvaa 1800-luvun alkupuolen näkemystä

julkisesta rakentamisesta ja tarpeista silloisessa pikkukaupungissa, Kajaanissa. Akateemikko Alvar Aallon toimiston suunnittelema työkeskus Kainula (1957) yhdistettynä viereiseen, hätäapurahoilla 1932 - 1933 valmistuneeseen itkumuuriin, muodostavat näyttävän kokonaisuuden. Modernia rakentamista Kainuussa on säilynyt eri aikakausilta. Osalla näistä rakennuksista on jo ikää, mutta muotokielensä kautta ne ovat säilyttäneet modernin luonteensa. Rakennustekniikan menetelmin niissä on haastettu aikaa. Samalla uusimmissa moderneissa rakennuksissa on hyödynnetty vanhaa. Vanhat tekniikat, puuntyöstö tai aikaisemman rakennuksen hyötykäyttö ovat antaneet ideoita uuden luomiseen.

Hienoja esimerkkejä kainuulaisesta modernista arkkitehtuurista ovat esimerkiksi Oulu-, Emä- ja Ontojokien voimalaitokset asuinalueineen. Arkkitehti Aarne Ervin ja arkkitehti Eino Pitkäsen funktionalistinen kädenjälki näkyy näiden jokien valjastamisessa voimakkaasti. Myös muualta Kainuusta löytyy palkittuja esimerkkejä modernista rakentamisesta sekä pitkäkestoisesta näkyvyydestä maakunnan mielenkiintoisten rakennusten joukossa.

174


4

2 1 3 5

7

6 8


1

2

KAJAANIN KAUPPAKADUN FUNKISTALOT

3

KOSKIKARA

HOIKANKANKAAN KASARMIALUE

Brahenkatu 5, 87100 Kajaani

Kauppakatu, 87100 Kajaani

5

Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani

HYRYNSALMEN KUNNANTALO Laskutie 1, 89400 Hyrynsalmi

Prikaatintie 97, 87500 Kajaani

6

KAUKAMETSÄN KONGRESSIJA KULTTUURIKESKUS

4

7

8

KUHMO-TALO

KUHMON KIRJASTO

JUMINKEKO

Koulukatu 1, 88900 Kuhmo

Pajakkakatu 2, 88901 Kuhmo

Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo


KAJAANIN KAUPPAKADUN FUNKISTALOT Kauppakatu, 87100 Kajaani

V

uonna 1651 perustetussa Kajaanin kaupungissa vallitsee ruutukaava, jonka keskiössä sijaitsee Kauppakatu. Alkuaan vaatimattomista hirsirakennuksista koostunut katu muovautui vähitellen mielenkiintoiseksi kaupungin keskuskaduksi. Toisen maailmansodan jälkeen 1940 - 1950-luvuilla Kauppakatu koki suuria muutoksia uusien liike- ja asuinrakennusten valmistuessa. Katu sai kaupunkikuvallisen ilmeen, kun funktionalistiset rakennukset valmistuivat. Uusien rakennusten pystyttäminen alkoi Kauppakadun pohjoispuolelta ja ne olivat suurimmalta osin arkkitehti Eino Pitkänen suunnittelemia. Kortteleiden Ilves, Ahma ja Näätä Kauppakadun puoleiset sivut ovat säilyttäneet modernin ilmeensä 1950-luvulta saakka. Alkuperäiset rakennusten käyttötarpeet ovat hieman muuttuneet, mutta Säästöpankin, Pohjolan Vaatetuksen, Hotelli- ja ravintola Seurahuoneen, Ipatin talon (ja siihen kuuluneen elokuvateatteri Raton) sekä asuinja liiketalojen tiloissa toimii tänäkin päivänä liiketiloja palvelemassa asiakkaitaan. Kauppakadulla liikkuessa kannattaa huomioida näiden liikerakennusten kauniit piirteet, rytmitys sekä kuva, minkä ne antavat tälle päivälle oman aikansa kaupunkiarkkitehtuurista. Nämä keskustan vaaleat, rapatut kerrostalot muodostavat nykyiseen Kajaaniin yhtenäisen katukuvan, joka päättyy Raatihuoneentorille ja sen vierustalla seisovalle Raatihuoneelle vuodelta 1831. Kauppakadun funkitionalistista ilmettä täydentävät Raatihuoneen vieressä sijaitseva entinen poliisiasema, nykyinen taidemuseo vuodelta 1936 ja Kainuun Sanomien painotalo vuodelta 1938.

177

Kortteleiden Ilves, Ahma ja Näätä Kauppakadun puoleiset sivut ovat säilyttäneet modernin ilmeensä 50-luvulta saakka.


KOSKIKARA Brahenkatu 5, 87100 Kajaani

Näyttävä yksityiskohta itse Koskikarassa on taiteilija Yrjö Rosolan portaiden yhteyteen sijoittuva lasireliefi vuodelta 1945.

A

rkkitehti Eino Pitkänen saapui kesällä 1932 Kajaaniin seminaarin lehtoriksi. Lehtorin työnsä ohella Pitkänen teki rakennussuunnittelutöitä, jotka vähitellen lisääntyivät. Pitkäsen suunnittelemat rakennukset edustavat pääosin funktionalismia. Niille on ominaista muun muassa vaalea seinärappaus, tasakatto ja portaittain nousevat ikkunalinjat. Hänen suunnittelutyönsä jäljet näkyvät Kajaanissa edelleen useissa julkisissa rakennuksissa ja yksityiskodeissa. Yksi Eino Pitkäsen suunnittelemista rakennuksista on vuonna 1941 valmistunut Koskikara Kajaanin jokirannassa, Kajaanin linnanraunioiden välittömässä läheisyydessä. Rakennus suunniteltiin Kajaani Oy:n toimitusjohtajan edustusasunnoksi. Tässä tarkoituksessa se toimikin vuoteen 1989 saakka. Koskikarassa on kolme kerrosta. Ensimmäisessä kerroksessa ovat sijainneet edustustilat, toisessa yksityiset asuintilat. Lisäksi rakennuksessa on kellarikerros. Koskikaran ulkopinta on rapattu ja siihen on käytetty lasimursketta luomaan pinta- ja värivaikutelmaa. Rakennuksen kivijalka on graniittia. Rakennusta rytmittävät lisäksi kattoterassit.

Koskikaraan liittyy myös sitä ympäröivä, jokivarteen viettävä piha-alue sekä pihapiirissä sijaitseva talonmiehen asunto. Näyttävä yksityiskohta itse Koskikarassa on taiteilija Yrjö Rosolan portaiden yhteyteen sijoittuva lasireliefi vuodelta 1945. Nykyään Koskikarassa toimii ravintolakäytössä.

Valtionpäämiehet Koskikarassa Koskikaraan liittyy tiiviisti presidentti Urho Kekkonen, joka vieraili ja yöpyikin usein Kajaanissa käydessään talossa. Kekkonen myös nautti illallista Koskikarassa yhdessä Neuvostoliiton valtionpäämies Leonid Brezhnevin kanssa vuonna 1961.

178


Kainuun Museo

KAJAANIN KAUPPAKADUN FUNKISTALOT

Kajaani


KAJAANIN KAUPPAKADUN FUNKISTALOT

Kajaani


HOIKANKANKAAN KASARMIALUE

Sijainti mäkisellä mäntykankaalla korostaa rakennusten ilmettä.

Prikaatintie 97, 87500 Kajaani

3800 varusmiestä

Kainuun prikaati on Suomen suurimpia joukkoosastoja. Varusmiespalvelunsa prikaatilla suorittaa vuosittain noin 3800 varusmiestä ja työntekijöitä varuskunnassa on yli 500.

N

ykyisen Kainuun Prikaatin kasarmialue sijaitsee noin kolmen kilometrin päässä Kajaanin keskustasta. Punatiiliverhoillut rakennukset muodostavat yhtenäisen modernia tyylisuuntaa edustavan kasarmialueen. Hoikankankaan kasarmialueen juuret ulottuvat 1960-luvulle. Ensimmäiset rakennustyöt aloitettiin kuitenkin vuoden 1959 puolella. 60-luvun alkuvuosina alueelle nousi neljä kasarmirakennusta, uimahalli sekä asuntoja.

181

Toisessa vaiheessa 60-luvun lopulta vuoteen 1975 rakennettiin luolasto, sotilaskoti ja kerhorakennus. Alueen käyttö aloitettiin 1962, kun Pohjois-Savon Prikaati siirtyi Kuopiosta Kajaaniin. Vuonna 1966 siihen liitettiin Porin Prikaatin patteristo Niinisalosta ja nimen muutoksen myötä toimintansa aloitti Kainuun Prikaati. Alueella sijaitsevat arkkitehti Osmo Lapon suunnittelemat sotilaskoti, urheilutalo (Hei-

kin-hallin kuntotalo), ruokala (varuskuntaravintola Hoikanhovi) ja esikuntarakennus sekä arkkitehtien Timo ja Tuomo Suomalaisen suunnittelema Kajaanin varuskunnan terveysasema. Lisäksi alueella on muun muassa kasarmirakennuksia, tykkihalleja, koulutushalli ja keskusvarasto. Kasarmialueen rakennukset ovat betonirakenteisia ja ne on verhoiltu punatiilellä. Sijainti mäkisellä mäntykankaalla korostaa

rakennusten ilmettä. Kasarmialueen viereinen asuntoalue täydentää Hoikankankaan arkkitehtonista kokonaisuutta. Asuinalueella on kymmenen Pentti Aholan suunnittelemaa kolmikerroksista punatiilikerrostaloa, jotka on alun perin rakennettu varuskuntaa varten. Nykyään taloista kaksi on varuskunnan työntekijöiden käytössä. Varuskuntaalueen ulkopuolella sijaitsee myös Kainuun Prikaatin kerhotalo.


HYRYNSALMEN KUNNANTALO Laskutie 1, 89400 Hyrynsalmi

Kunnan keskustassa sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut professori Jouni Koiso-Kanttila.

V

uonna 1984 valmistunut Hyrynsalmen kunnantalo on näyttävä esimerkki ”Oulun koulun” arkkitehtuurista Kainuussa. Oulun yliopistolla syntynyt arkkitehtikoulukunta sai alkunsa 1970-luvulla. Sille tyypillisiä piirteitä ovat muun muassa punatiilisyys, vahvat ikkunanpuitteet, kattokannattajat ja muuratut tiilipinnat. Nämä piirteet ovat hyvin näkyvissä myös Hyrynsalmen kunnantalossa. Kunnan keskustassa sijaitsevan rakennuksen on suunnitellut professori Jouni Koiso-Kanttila. Rakennuksessa sijaitsee myös kirjasto. Erikoisuuksina kunnantalossa ovat esimerkiksi sisääntuloaulan vesiputous sekä valtuustosali, jossa puurakentamisella on keskeinen sija.

182


KAUKAMETSÄN KONGRESSI- JA KULTTUURIKESKUS

Kaukametsän alueen rakennusten pintamateriaalit ja väritys sointuvat yhteen ympäröivän metsäalueen ja jokirannan kanssa.

Koskikatu 2-4, 87200 Kajaani

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’ kaukametsä haamottaa, siellä ompi onnellisten mailma, siellä autuitten maa. Aleksis Kivi, Kaukametsä (1866)

Sinikka Kouvon arkkitehtuurikilpailuun osallistuneen työn nimi oli Auriga. Kaukametsä tuli alueen nimeksi vasta paljon myöhemmin nimikilpailun tuloksena.

K

ongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsä sijaitsee Kajaanin kulttuuriympäristöllisesti arvokkaassa jokimaisemassa. Arkkitehtuurikilpailun voittajaksi valikoituneen Kaukametsän (alun perin voittaneen ehdotuksen nimi oli Auriga) ehdotussuunnitelman haluttiin olevan kaupunkikuvaan ja jokimaisemaan hyvin istuva rakennus sekä taiteellisesti korkeatasoinen aluekokonaisuus. Ensimmäisessä osassa alueelle val-

183

mistui Kaukametsän opisto vuonna 1987. Seuraavana vuonna valmistui Kaukametsän 500 paikkainen konserttitalo. Aluetta laajennettiin uudelleen vuonna 1998, jolloin rakennettiin Kainuun musiikkiopiston käsittävä laajennusosa. Laajennusosassa sijaitsevat musiikkiopiston opetus- ja toimistotilojen lisäksi Kouta- ja Leihu-salit. Sekä Kaukametsän vanhemman että uudemman osan sekä alueen kokonaissuunnittelijoina ovat

toimineet arkkitehdit Sinikka Kouvo ja Erkki Partanen. Arkkitehtikaksikko on saanut Kaukametsän suunnittelustaan Rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelun valtionpalkinnon. Kaukametsän tiloissa toimii kokous- ja kongressipalvelujen lisäksi Kainuun musiikkiopisto, Kaukametsän opisto ja Kajaanin kaupungin kulttuuritoimi. Lisäksi alueella toimii hotelli ja vuonna 2013 avattava vesi-

liikuntakeskus. Kaukametsän alueen rakennusten pintamateriaalit ja väritys sointuvat yhteen ympäröivän metsäalueen ja jokirannan kanssa. Sisätiloista avautuvat näkymät yhdistettynä porrasratkaisuihin ja tilanjakoon luovat ilmavan ja näyttävän kokonaisuuden. Myös alueen rakennusten sisustus täydentää arkkitehtonista suunnittelua. Suurin osa huonekaluista ja osa valaistuksesta on suunniteltu kokonaisuuteen kuuluviksi.


KUHMO-TALO Koulukatu 1, 88900 Kuhmo

Kuhmo-talon sisäänkäynti, eteistilat ja ravintolaosa sijaitsevat talon keskellä valoisassa lasiosassa.

Kamarimusiikki Kuhmo-talossa vietetään joka vuosi heinäkuun lopulla Kuhmon kamarimusiikki -tapahtumaa. Kahden viikon ajan Kuhmo-talo ja muut ympäristön esiintymistilat täyttyvät kamarimusiikin sävelistä, muusikoista sekä musiikin ystävistä.

K

uhmo-talo sijaitsee Lammasjärven rannalla kaupungin keskustassa. 1990-luvun alussa Kuhmon Kamarimusiikkitapahtuman kasvava suosio nosti esiin tarpeen omasta konserttitalosta, joka valmistuikin vuonna 1993. Näyttävän konserttitalon suunnittelijana on toiminut arkkitehti Matti Heikkinen Uki Arkkitehdit Oy:stä. Kuhmo-talon sisäänkäynti, eteistilat ja ravintolaosa sijaitsevat talon keskellä

valoisassa lasiosassa. Eteistilan päädystä avautuu suurten ikkunoiden kautta näkymä Lammasjärvelle. Rakennuksen muut yleisötilat sekä salitilat sijaitsevat talon korkeassa länsiosassa. Tässä osassa sijaitsee muun muassa Lentua-sali, jonka lautavuoratut seinät luovat hienon akustiikan ja lämminhenkisen tunnelman. Rakennuksen matalammassa itäsivussa toimii muun muassa Kuhmon musiikkiopisto.

Kuhmo-talo liittyy osana Kuhmon Kontionkadun kokonaisuuteen. Katu kokoaa yhteen arvorakennuksia, puisto- ja järvimaisemaa sekä taajama-asutusta. Kuhmo-talolta kaupungin kirjastolle vievän tien varrella sijaitsevat myös Kuhmon kirkko, Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeko ja Tuupalan museo.

184


KUHMON KIRJASTO

Kuhmo


KAUKAMETSÄN KONGRESSIJA KULTTUURIKESKUS

Kajaani


KUHMON KIRJASTO Pajakkakatu 2, 88901 Kuhmo

Kirjaston sisäänkäyntiä kattaa pylväskatto, joka johtaa korkeisiin, valoisiin sisätiloihin.

K

uhmon kaupungin kirjasto Atalante on valmistunut vuonna 1988. Kirjaston suunnittelukilpailun voitti arkkitehtitoimisto Nurmela-Raimoranta-Tasa. Rakennuksen pääsuunnittelijan toimi Oulun yliopiston Arkkitehtuurin osaston professorina toiminut Jyrki Tasa. Postmoderni kirjasto on veistoksellinen kokonaisuus, jonka sisätilat ovat ilmavat ja viimeistellyn kauniit. Kirjaston sisäänkäyntiä kattaa pylväskatto, joka johtaa korkeisiin, valoisiin sisätiloihin. Kirjaston eteläpuoli on suljetumpi, kun pohjoispuoli avautuu suurten ikkunoiden kautta vieressä sijaitsevan Pajakkakosken suuntaan. Näitä kahta osaa jakaa kävelyväylä, jonka ympärille sijoittuvat kirjaston eri osat: lehtilukusali, lasten- ja nuortenosasto, suuri kirjasali, musiikkiosasto, kotiseutuosasto ja käsikirjasto. Kuhmon kirjaston kalusteet ja valaisimet ovat suurimmalta osalta suunniteltu kirjastoon kuuluviksi ja vahvistavat Kuhmon ja rakennuksen sanomaa.

187


JUMINKEKO

Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo

Erikoisuutena Juminkeossa on turvetta kasvava pulpettikatto, jota kannattelevat 24 hirsipilaria.

K

alevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus Juminkeko edustaa modernia Kainuuta esteettisimmillään. Rakennuksessa näkyvät puurakentaminen ja perinteiset rakennustavat yhdistettynä nykyarkkitehtuuriin ja rakennuskierrätykseen. Juminkeon rakennuksen pohjana on paikalla sijainnut 1950-luvulla rakennettu Metsähallituksen toimitalo. Rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Mikko Heikkinen ja Markku Komonen. Rakennus on valmistunut vuonna 1999. Erikoisuutena Juminkeossa on turvetta kasvava pulpettikatto, jota kannattelevat 24 hirsipilaria. Rakennuksessa on käytetty puurakentamista myös muilta osin ja rakennustapa yhdistettynä hirsipilareihin ja puusäleikköihin tuo hyvin esille materiaalien struktuurin ja rakennuksen selkeät linjaukset.

188


Uudesta luotava maa Kainuulainen kulttuuriympäristö kertoo asukkaiden sitkeydestä ja sinnikkyydestä. Vuodesta ja vuosisadasta toiseen vanhat rakennukset seisovat arvokkaina paikallaan väistymättä uuden tieltä, hyväksyen uutta rinnalleen. Aina ei tarvitse vanhan väistyä uuden tieltä, vaan sopuisa yhteiselo uuden ja vanhan kesken on mahdollista. Markku Moilanen, Kaunein kainuulainen kulttuuriympäristö -valokuvakilpailun kommentti

189


K

ulttuuriympäristö on maiseman näkyvä muisti. Se on rakentunut hitaasti kerros kerrokselta ja kantaa mukanaan paikan tarinoita. Sen rakennustyylit kertovat aikakausien vaiheista, paikkakunnan ja henkilöiden historiasta. Ajan myötä rakennusten käyttötarkoitus voi muuttua. Jos entinen käyttö lakkaa ja rakennus jää tyhjilleen, niin arvokas miljöö alkaa rapistua. Usein kulttuuriperintökohde on kuitenkin niin arvokas, että se saa uuden elämän.

Kainuussa on säilynyt useita vanhoja arvokkaita rakennuksia, joita on kunnostettu huolella. Asukkaiden tuella niille on saatu luotua uusi muoto ja sisältö, niin että voivat seistä edelleen katukuvassa. Ne säilyttävät maiseman muistin asukkaiden mielissä ja kertovat paikan kulttuurihistoriasta. Moni kohteista houkuttelee tutustumaan uudenlaisilla palveluillaan. Kajaanissa arvokkaita, uuden käyttötarkoituksen saaneita kulttuuriympäristökohteita ovat muun muassa Kajaanin

kaupunginteatteri Kauppatorin laidalla, vanha kirjastotalo jokivarressa ja Karolineburgin kartano Kajaanin linnan läheisyydessä. Wanha Kerho kertoo kaupungin puutavarakonttorin historiasta ja Kainuun rajavartioston rakennukset rajan turvaamisen vaiheista. Suomussalmen Kurimo näyttää konkreettisesti, millaista elämä ennen oli. Paltamon entinen kanttorila, Kanerva ja Vaalan Kankarin koulu ovat myös heränneet uuteen kukoistukseensa.

190


6

4

3 5 1 2 7 8


1

2

KAJAANIN VANHA KIRJASTOTALO

3

KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI Kauppakatu 14, 87100 Kajaani

Brahenkatu 3, 87100 Kajaani

SISSILINNA

4

KANERVA

KANKARIN TAIDEHUVILA

Golftie 3, 88300 Paltamo

Vaala

Asemakatu 6, 87100 Kajaani

5

6

7

8

KAROLINEBURGIN KARTANO

VANHA KURIMO

RAJAVARTIOSTON ALUE

WANHA KERHO

Karoliinantie 8, 87200 Kajaani

Kurimontie 39 b, 89600 Suomussalmi

Kasarminkatu 24, 87101 Kajaani

Kauppakatu 40, 87100 Kajaani

192


KAJAANIN VANHA KIRJASTOTALO Brahenkatu 3, 87100 Kajaani

K

ajaanin linnan sillan kupeessa sijaitsee vanhin asuinrakennus Kajaanin keskustan alueella. Keltainen puutalo toimi pitkään kaupungin pääkirjastona, kunnes uuden kirjastotalon valmistuttua vuonna 1985 kirjasto muutti Kruunupuodinmäelle.

193

Raatihuoneen ohella talo on kulttuurihistoriallisesti Kajaanin arvokkaimpia puurakennuksia. Yhdestä ikkunasta näkyy raatihuone, toisesta Kajaanin linnanrauniot ja Karolineburgin kartano Kajaaninjoen vastapäisellä rannalla.

Yhdestä ikkunasta näkyy raatihuone, toisesta Kajaanin linnanrauniot ja Karolineburgin kartano Kajaaninjoen vastapäisellä rannalla.

Rakennuksen vaiheet ovat värikkäät. Talon rakennutti kihlakunnantuomari Carl Adolf Carlsson yksityisasunnokseen vuoden 1850 paikkeilla. Yksityisomistuksesta se siirtyi kaupungin kansakouluksi ja siinä tehtävässä se palveli vuosina 1872 - 1886. Vuonna

1887 sinne sijoitettiin sairaala ja synnytyslaitos. Vuonna 1910 kirjasto sai sieltä paikkansa. Kirjaston jälkeen talossa toimi Kajaanin Kuvataidekoulu ja Kainuun Pirtti.


KAJAANIN KAUPUNGINTEATTERI JA SISSILINNA

Kajaanin kaupunginteatteri, Kauppakatu 14, 87100 Kajaani Sissilinna, Asemakatu 6, 87100 Kajaani

K

ajaanin kaupunginteatteri on elänyt monta elämää Kauppatorin laidalla. Se rakennettiin vuonna 1907 kaupungin yleiseksi seurain- ja kokoustaloksi. Rakennusmestareiden Nikanderin ja Piiraisen suunnittelemassa talossa on uusgotiikkaan ja jugendiin viittaavia piirteitä. Vuonna 1925 rakennuksesta tuli Ka-

jaanin kaupungintalo ja sen näyttämöä laajennettiin. Entinen kaupungintalo ja hotelli sai uuden elämän kaupunginteatterina vuonna 1962. Se muuttui kokonaan teatteritaloksi, kun Kajaanille valmistui uusi kaupungintalo kesällä 1976 teatteritalon taakse.

Kajaanin kaupunginteatteri on elänyt monta elämää Kauppatorin laidalla.

Kajaanin kaupunginteatterin Pieni näyttämö sijaitsee Sissilinnassa, entisessä Kajaanin suojelukuntapiirin talossa. Sen on suunnitellut arkkitehti Annikki Paasikivi ja se valmistui vuonna 1926. Talo edustaa 1920-luvun klassismia, jolle tunnusomaista on symmetria. vaaleat värit ja antiikista lähtöisin olevat koristeaiheet, kuten pylväät ja pilasterit.

Nimensä Sissilinna on saanut Kajaanin Sissirykmentistä, jossa suojeluskuntalaiset taistelivat kansalaissodan aikana. Myöhemmin talossa on toiminut kotiteollisuuskoulu, Kansanlähetyksen päiväkoti ja teatterin lavastamo.

194


KANERVA

Golftie 3, 88300 Paltamo

K

anerva on Paltamon seurakunnan entinen kanttorila. Kiehimäsuun ja Metelinniemen golf-kentän välissä sijaitseva Kanervan asuinrakennus on rakennet-

195

tu vuonna 1914. Seurakunta osti talon 1930-luvulla ja sen pirtissä pidettiin rippikoulua ja seurakunnan tilaisuuksia. Vuonna 1968 se toimi diakonissan asuntona.

Seurakunta osti talon 1930-luvulla ja sen pirtissä pidettiin rippikoulua ja seurakunnan tilaisuuksia.

Talo jäi tyhjäksi vuonna 1970-luvulla ja toimi välillä sotainvalidien kesäpaikkana ja kierrätyskeskuksena.

Kanerva on hieno esimerkki rakennuksen uudesta elämästä. Nykyisin se toimii kesäisin Meteli Seis ry:n, paltamolaisen kulttuuriyhdistyksen taidenäyttelytilana.


KANKARIN TAIDEHUVILA Kankarintie 99, 91730 Kankari

Entiselle kansakoululle uutta eloa on tuonut taiteilija-ateljee ja vaihtuvat taidenäyttelyt.

K

ankarin kylän kohdalla Kajaani Oulu -valtatien varressa huomiota kiinnittää komea keltainen puurakennus. Entinen Kankarin kyläkoulu on kaksikerroksinen ja se on rakennettu vuonna 1936. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Toivo Salervo. Rakennuksessa on 1920-luvun klassismin ja jugendin piirteitä, kuten julkisivun pilasterit, peiterimoitus ja vaalea väritys. Koulurakennus on hyvin säilynyt ja maisemassaan vaikuttava ennen sotaa rakennettu koulu. Entiselle kansakoululle uutta eloa on tuonut taiteilija-ateljee ja vaihtuvat taidenäyttelyt.

196


KANERVA

Paltamo


KAROLINEBURGIN KARTANO

Kajaani


KAROLINEBURGIN KARTANO Karoliinantie 8, 87200 Kajaani

Kartano oli seudun rikkaimpia taloja, johon kuului useita torppia ja lähes koko Kajaaninjoen pohjoispuolinen alue koskiosuuksineen.

K

ajaaninjoen pohjoistöyräällä kohoava Karolineburgin kartano liittyy Kajaanin säätyläisajan elämään. Kainuun ainoan kartanon rakennutti tuomari Fredrik Calamnius nuorikolleen Karolina Stenrothille 1836. Kartano oli seudun rikkaimpia taloja, johon kuului useita torppia ja lähes koko Kajaaninjoen pohjoispuolinen alue koskiosuuksineen. Talo oli Kajaanin oloissa varsin tilava saleineen ja kamareineen. Jo ikääntynyt tuomari nimesi kartanon vaimonsa Karolinan mukaan Karolineburgiksi. Calamniuksen kuoleman jälkeen kartano joutui useille eri omistajille ja viimein Oy Uleå Ab:lle. Oululaisyhtiö möi kartanon vuonna 1926 maa-alueineen Kajaani Yhtiölle. Yhtiö möi omistamiaan kartanon maita yksityisille, jotka rakensivat lähelle omakoti- ja rivitaloja. Vuonna 1980 Kajaani yhtiö luopui kartanostaan ja siihen tuli Kartanohotelli Karolineburg.

Kainuun Museo

199

Kainuun ainoaan kartanoon pääsee tutustumaan tilauskäytössä olevan kartanohotellin kautta. Salit ja makuuhuoneet ovat edelleen käytössä ja kartanohotellin viehättävä puisto avautuu kohti Kajaaninjokea.


VANHA KURIMO Kurimontie 39 b, 89600 Suomussalmi

V

anha Kurimo Suomussalmella on edustava yli 100-vuotias talonpoikaisrakennus. Se sijaitsee viisi kilometriä Suomussalmen keskustasta pohjoiseen. Alun perin vuosina 1895 - 1896 valmistunut talo toimi Heikkisten sukutilan päärakennuksena. Se on iso yli 600 neliön kaksikerroksinen hirsitalo. Päära-

kennus paloi valmistuttuaan, mutta palon jälkeen se rakennettiin uudestaan. Toisen maailmasodan tuhoilta rakennus säästyi. Vuonna 1925 talo myytiin Suomussalmen kunnalle ja se toimi kunnalliskotina yli 30 vuotta. Uuden kunnalliskodin noustua pihapiirin itäpuolelle 1959, jäi Kurimo tyhjilleen ja

Vanha Kurimo on peruskorjattu entiseen asuunsa ja talo on kalustettu 1920-50-luvun mallin mukaan.

oli seuraavat vuosikymmenet kylmillään ja purku-uhan alla. Vanha Kurimo Seura ry perustettiin vuonna 1994 hirsitalon pelastamiseksi. Talkootöiden ja EU-rahoituksen turvin talo korjattiin ja otettiin käyttöön keväällä 2001. Vanha Ku-

rimo on peruskorjattu entiseen asuunsa ja talo on kalustettu 1920 - 1950-lukujen mallin mukaan. Vanha Kurimo toimii nykyisin tilausravintolana. Vanhan Kurimon pihapiiriin kuuluu useita talonpoikaisrakennuksia ja luonnonsuojelualueeksi muodostettu kotitarvemetsikkö luontopolkuineen.

200


RAJAVARTIOSTON ALUE Kasarminkatu 24, 87101 Kajaani

K

ainuun rajavartioston juuret ulottuvat vuoteen 1879, kun Venäjän keisari Aleksanteri II vahvisti yleisen asevelvollisuuslain. Kajaaniin valmistuivat vuonna 1883 reservikomppanian tilat Leirimäelle. Suomen itsenäistyessä perustettiin Kainuun rajavartiosto vuonna 1919 osana valtakunnan rajojen vartiointia ja rajavartioston esikunta sijoitettiin Kajaanin Lehtikankaan Leirimäen rakennuksiin. Puistomaisessa männikössä sijaitsevia kasarmirakennuksia leimaavat 1950-luvun jälkifunktionalismia edustavat asuintalot sekä 1920-luvun rakennukset, mm. toimiupseerikerho, entinen päävartiorakennus eli perinnetalo sekä komentajan talo pihasaunoineen. Vanhat 1800-luvulla rakennetut Venäjän vallan aikaiset rakennukset on purettu rajavartioston alueelta 1930-luvulla. Rajavartioston sisäänkäyntiä reunustavat molemmin puolin jyhkeät graniittiset kivipaadet. Toimiupseeritalon ja Perinnetalon välissä on vanha pääportti, joka on kunnostettu alkuperäisen 1920-luvun ulkoasuun. Kainuun rajavartioston alue on maakunnallisesti arvokas historiallinen, rakennushistoriallinen ja maisemallinen kokonaisuus. Vaikka Kainuun rajajääkärikomppania lakkautettiin vuonna 2007, se kertoo rajojen turvaamisesta Kainuussa ja maakunnan itäisestä sijainnista. Nykyisin alueella on yritystoimintaa ja kaupunki on tehnyt suunnitelman uuden asuinalueen kaavoittamiseksi rajavartioston talojen lomaan.

201

Vaikka Kainuun rajajääkärikomppania lakkautettiin vuonna 2007, rajavartioston alue kertoo rajojen turvaamisesta Kainuussa ja maakunnan itäisestä sijainnista.


WANHA KERHO Kauppakatu 40, 87100 Kajaani

Kaksikerroksisen Wanhan kerhon sisätiloissa on näyttäviä lasimaalauksia ja paperitehtaan historiaan kuuluvia tavaroita.

V

uonna 1907 Kajaanin perustettiin Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö. Yhtiö rakensi uuden pääkonttorinsa Kajaanin keskustaan vuonna 1912. Konttorin suunnitteli Heikki Tiitola. Rakennuksen ylin kerros tuhoutui toisessa maailmansodassa. Myöhemmin pääkonttori muutettiin Kajaanin Oy:n edustustilaksi eli Sissikadun kerhoksi arkkitehti Osmo Sillmanin suunnitelmien mukaan. Jugend-henkinen rakennus oli paperitehtaan kokouskäytössä, kunnes vuonna 2008 UMP:n luopuessa Kajaanin paperitehtaasta, Sissikadun kerhon tilalle tuli Ravintola Wanha Kerho. Kaksikerroksisen Wanhan kerhon sisätiloissa on näyttäviä lasimaalauksia ja paperitehtaan historiaan kuuluvia tavaroita. Ravintolan edessä on Emil Cedercreuzin Puunkaatoon-veistos, joka kertoo metsätalouden merkityksestä alueelle.

202


Helmet Tähän maisemaan ei kyllästy koskaan. Sirpa Heikkinen, Kaunein kainuulainen kulttuuriympäristö -valokuvakilpailun kommentti

203


M

istä löytyvät kainuulaisten mielipaikat? Millaista kulttuuriympäristöä kainuulainen haluaisi esitellä vieraalleen? Kainuulaiseen ikonografiseen maisemaan kuuluvat vaarojen aaltoileva liike, kuusikoiden sini ja vesistöjen avaruus. Jääkausi on muovannut maakunnan maaston rosot ja avartanut näkymät pitkiksi. Asutus on harvaa. Maisemassa on väljyyttä ja avaruutta. Kainuulainen arvostaa ihmisen käden jälkeä, olipa kyseessä perinteisen rakennuspaikan valinta, ruista

heilimöivät pellot tai lempeät, kaskikoivikkorannat suurten järvenselkien äärellä. Kainuuta on myös suomaisema ja suolammet, kituvat näreiköt avosoiden laidalla. Kainuun helmet löytyvät vesien ja asutuksen liepeiltä. Kulttuuriympäristö ei ole vain pysähtynyt kuva menneisyydestä, vaan siinä näkyy nykypäivän henki. Kainuulaisessa kulttuuriympäristössä näkyy luonnon vahva vaikutus, ne ovat maisemia, joita ei muualta löydy. Kainuu tarjoaa

ainutlaatuisuutta. ”Tähän maisemaan ei kyllästy koskaan” sanoo kainuulainen vieraalleen. Kainuun helmet löytyvät sen kulttuurihistoriallisesti arvokkaimmista rakennuksista, luonnon muovaamista erikoisuuksista, pienistä kätköistä…

204


2

4

3 5

1


1

2

3

AATOS

HOSSA

Akkoniementie 16, 88600 Sotkamo

Jatkosalmentie 6, 89920 Ruhtinansalmi

4

KAJAANIN SEMINAARI JA YLEINEN SAIRAALA Seminaarinkatu 2, 87100 Kajaani

5

KAJAANIN RAATIHUONE Kauppakatu 40, 87100 Kajaani

ÄRJÄ Oulujärvi


AATOS

Akkoniementie 16, 88600 Sotkamo

Tyyliltään ja puistosommittelultaan rakennus kytkeytyy 20-luvulla vallinneeseen klassiseen kertaustyyliin.

A

atoksen pappila on Sotkamon helmi. Jugend- ja klassismin tyyliin rakennettu keltainen hirsirakennus sijaitsee kirkonkylän pohjoispuolen niemessä. Salmelan tilaan kuuluneen maan osti kunta vuonna 1885 uuden kansakoulun sijoituspaikaksi, mutta se möi maan vuonna 1919 pitäjän nimismies Kaarlo Kustaa Ojantakaselle, joka rakennutti talon yksityiseen asuinkäyttöön vuonna 1924. Aatoksen suunnitelmat laadittiin oululaisessa arkkitehtitoimistossa ja talo ympäröitiin klassiseen tyyliin sommitellulla puutarhalla. Talo sijoitettiin lähes vesirajaan ja ranta-aluetta täytettiin puutarhan jatkeeksi. Akkoniemen tien kohdalla sijainnutta harjua tasattiin ja täyttömaita käytettiin puutarhan ja tenniskentän täyttämiseen. Talo on tyypillinen vuosisadan alun herrasväen huvila, joita rakennettiin kaupunkien ja kylien keskustoihin. Kainuussa tällaiset huvilat ovat harvinaisuus. Tyyliltään ja puistosommittelultaan rakennus kytkeytyy 20-luvulla vallinneeseen klassiseen kertaustyyliin. Aatos erkkereineen sisältää myös 1910-luvun jugend-aiheita. Sotkamolaiset vihjaavat isän-

207

Kainuun Museo

nän itse tuoneen italialaisia vaikutteita talon tyyliin. Koko 1920-luku oli hiljaista rakennuskautta verrattuna 1910- ja 1930-lukuihin. Sotien jälkeinen taantuma näkyi rakentamisessakin ajoittaisena ja paikallisena pulana rakennusvaroista, -aineista ja -ammattitaidosta. Niinpä Aatostakin on silloin tällöin arvosteltu 20-luvun pula-ajan tuotteeksi.

Aatos toimi myöhemmin seurakunnan vanha pappilana vuodesta 1941. Sotkamon kunta osti Aatoksen vuonna 1988. Peruskorjauksen jälkeen vuodesta 1992 alkaen rakennus on ollut kansalaisopiston ja kulttuuritoimen käytössä. Sen rannassa on vanha koivukuja, tenniskenttä, vene- ja laivalaituri.

Sotkamon kesänäyttelyt on vuodesta 1992 alkaen järjestetty Aatoksessa. Kesäisin sen sisätiloihin ja puutarhaan pääsee tutustumaan kuvataidenäyttelyjen yhteydessä. Sisätiloista aukeaa suurten ikkunoiden välistä näkymiä Pirttijärvelle, Vuokattiin ja Naapurinvaaralle.


HOSSA

Jatkosalmentie 6, 89920 Ruhtinansalmi

Hossassa näkyy ihmisen kädenjälki 4000 vuoden takaa.

S

uomussalmi sai ensimmäiset asukkaansa heti viimeisen jääkauden jälkeen noin 8000 - 7700 eKr. Hossassa näkyy ihmisen kädenjälki 4000 vuoden takaa. Hossan tunnetuimpia nähtävyyksiä ovat jääkauden muokkaamien harjumaisemien lisäksi Värikallion kalliomaalaukset Somerjärven rantakalliossa alueen pohjoisosassa. Värikallioihin pääsee tutustumaan Metsähallituksen valtion retkeilyalueelleen rakentamalta pitkospuupolulta kesäisin ja hiihtoladulta talvisin. Kauniit harjumaastot ja kirkasvetiset lammet hiekkarantoineen houkuttelevat Hossaan retkeilemään. Hossan luontokeskus kertoo alueen historiasta ja geologista. Hossa on entistä poroaluetta ja siellä on nähtävissä vanhoja poroerotteluaitoja, -rysiä ja -tallit. Lounatkoskella on vanha, toimintakuntoinen vesimylly. Keihäslammen kohdalla Hossanjärven rannassa on Papinpetäjäksi kutsuttu kuollut mänty, jonka kylkeen tehdyistä merkinnöistä vanhimmat ovat 1750-luvulta.

Suomen pohjoisimpia kalliomaalauksia Kainuun merkittävin ja valtakunnallisesti tärkeä muinaisjäännös on Värikallion kivikautinen kalliomaalaus Hossasta ajalta 2500 - 1500 eKr. Värikallio on Suomen suurimpia kalliomaalauksia. Kalliosta voidaan erottaa 61 erilaista punamultamaalilla tehtyä kuviota, mm. hirvi- ja ihmishahmoa, karhuntassuja ja sisiliskomaisia kuvioita. Erikoisuutena ovat isot hahmot, joilla on kolmiomainen pää. Maalaus on tehty suoraan veteen putoavaan kallioseinämään noin 10,5 m alueelle. Alimman kuviot ovat 20 cm vedenpinnasta ja ylimmät 25 metrin korkeudella veden pinnasta.

208


HOSSA

Suomussalmi



KAJAANIN SEMINAARI JA YLEINEN SAIRAALA Seminaarinkatu 2, 87100 Kajaani

Talvisodan aikana päärakennuksessa sijaitsi sotasairaala.

Y

li 100-vuotias seminaarin ja sen harjoittelukoulun historiassa kuvastuu koko 1900-luvun Suomen historia: routavuosien kylmät varjot, ensimmäisen maailmansodan vaiheet, Suomen itsenäistyminen ja toisen maailmansodan raskaat jälleenrakentamisvaiheet. Kajaanin seminaari sijaitsee luonnonkauniilla paikalla, josta avautuu jokinäköala Ämmänkoskelle ja Kajaanin linnan raunioille. Historiallinen kampusalue rakennuksineen on kulttuurihistoriallisesti arvokas, yhtenäinen alue. 1800-luvun lopussa Kajaanin sivistys kehittyi vauhdilla. Vireä yhteistyö johti 1900-luvun alussa merkittäviin uudistuksiin. Yksi näistä uudistuksista oli miesseminaarin perustamineen kaupunkiin vuonna 1900. Kajaani kilpaili miesseminaarin saamisesta paikkakunnalleen Kemin, Tornion, Iisalmen ja Mikkelin kanssa. Maaliskuussa 1900 Keisarillinen Suomen Senaatti päätti sijoittaa seminaarin Kajaaniin kihlakunnassa vallitsevan pätevien kansakouluopettajien puutteen takia ja kaupungissa alkoi toimitilojen

211

rakentaminen seminaarille. Kampuksen laajasta rakennuskompleksista valmistui ensimmäisenä harjoituskoulu 1903 ja seuraavana vuonna päärakennus, joka otettiin samana syksynä opetuskäyttöön.

Helmikuussa 1929 seminaarin päärakennus tuhoutui tulipalossa, mutta uusi päärakennus valmistui jo seuraavana vuonna. Talvisodan aikana päärakennuksessa sijaitsi sotasairaala. Kajaanin kampusalue joutui talvisodan aikana

pommitusten kohteeksi. Sodan jälkeen pommitetut rakennukset korjattiin yksikerroksisiksi. Seminaarialueelle valmistuivat asuntolaja ruokalarakennus, nykyinen Intteri sekä


Kyösti Karttunen

harjoituskoulu 1950-luvulla. Entinen harjoituskoulu toimi pitkään kampuksen kirjastona. 1990-luvulla kampuksen laidalle valmistui studio- ja toimistotiloja käsittävä lisärakennus Intelli.

Kampusalueella on toiminut myös täydennyskoulutusyksikkö ja Lönnrot-instituutti. Kampusalueen yhteyteen kuuluu myös Seminaarinmäen länsipuolella oleva jugendtyyliin vuonna 1910 rakennettu Kajaanin

yleinen sairaala. Sotavuosina se tarvitsi lisätilaa Kajaanin seminaarilta. Vuonna 2010 Oulun yliopiston hallitus päätti lakkauttaa Kajaanin opettajankou-

lutusyksikön vuoteen 2013 mennessä. Arvokkaan kampusalueen säilyminen halutaan kuitenkin turvata suojelun ja uuden käytön myötä.

212


ÄRJÄ

Hiekkatörmien vyöryminen synnytti saaren upeat hiekkarannat.

Oulujärvi

Porokirkon arvoitus Ärjän saari oli esihistoriallisena aikana lappalaisten riittipaikka, jonne muinaiset peuranpyytäjät ja shamaanit kokoontuivat vuosittain uhritoimituksiin varmistaakseen seuraavan vuoden peurasaaliin. Poronkirkon sijaintipaikkaa ei ole kyetty selvittämään hiekkatörmien vyörymisen ja hiekan liikkumisen vuoksi. Arkeologiset kaivauksetkaan vuonna 1981 eivät tuottaneet tulosta, mutta arvellaan että poronkirkon paikka löytyy lounaistörmän Lentohiekalta, laakealta puuterimaisen hiekan aukiolta. Lentohiekan alapuolella kohoaa Aarretörmä, johon tarinoiden mukaan on haudattu lappalaisten tai vainovenäläisten ryöstösaalis ja kulta-aarre. Tarinan mukaan Ärjä luovuttaa aarteensa sille joka matkaa saarelle yksiöisellä varsalla yksiöistä jäätä myöten.

Kainuun Museo

Ä

rjänsaarella voi nauttia pitkän hiekkarannan tarjoamista näkymistä, avarasta Oulujärven selästä, sinisestä taivaasta ja hiekkatörmistä. Neljän kilometrin pituiseen Ärjänsaareen pääsee laivalla. Aikoinaan se oli osa mantereeseen kuuluvaa harjujonoa, mutta Oulujärven kallistumisen seurauksena se erottui saareksi 600 jKr. Oulujärven

213

vedenpinnan vaihtelut ovat muovanneet saaren muotoa. Hiekkatörmien vyöryminen synnytti saaren upeat hiekkarannat. Ärjän nimi tarkoittaa paikkaa, jossa tuulee usein. Kainuun murteessa myös ”olla ärjän ärjänteellä” tarkoittaa ”olla jyrkänteen reunalla”, mikä onkin saaren tunnusomaisin piirre.

1910-luvulla Kajaanin Puutavaraosakeyhtiö osti saaren sen omistajaksi päätyneeltä oululaiselta tervaporvarilta. Ärjästä tuli yhtiön kesäpaikka, jonne matkasi satoja lapsia kesänviettoon. Vuonna 1937 saareen ryhdyttiin rakentamaan Kajaanin Yhtiön työntekijöille lomamökkejä ja vierasmaja yhtiön edustustiloiksi. Ne suunnitteli arkkitehti

Eino Pitkänen. Saaren länsipäässä sijaitsee kalakämppä. Ärjän Säipässä on 1900-luvun hiekkajaalan hylky, johon on myöhemmin rakennettu venelaituri. Nykyisin saari on suosittu vuokramökkialue, veneilykohde ja sinne on laivakuljetus kesäisin.


214


KAJAANIN RAATIHUONE Linnakatu 14, 87100 Kajaani

Raatihuoneen kellotorni on toiminut kaupungin palotornina 1800-luvun lopulla ja toisen maailmansodan aikana torni oli ilmavalvontapaikkana.

Raatihuoneen tanssiaiset 1800-luvun aikana Raatihuoneen salissa vietettiin uudenvuoden tienoilla juhlia ja tanssiaisia, joihin jokainen itseään kunnioittava säätyläinen suunnisti pakkasista huolimatta. Tanssiaiset olivat seudun säätyläisten vuotuinen aviosiipan katselmus. Myös nuori piirilääkäri Elias Lönnrot osallistui tammikuussa 1835 pidettyihin juhliin Kalevala-kiireistään huolimatta. Riehakkaiden tanssi- ja seuraleikkien lomassa Lönnrot ihastui Alatornion nimismiehen 20-vuotiaaseen tyttäreen Anna Loviisa Heickelliin. Eräässä kirjeessään Lönnrot rohkeni tunnustaa ”jo taisin rakastua”. Neiti palasi takaisin Tornioon ja Lönnrotin vieraillessa myöhemmin tämän kotiseudulla, neito oli jo mennyt miehelään.

H

istoriallisesti arvokas Kajaanin Raatihuone sijaitsee Kajaanin keskustassa Raatihuoneen torin laidalla. Raatihuone ja Kajaanin linna muodostavat kaupunkikuvallisen akselin kaupungin rakenteessa, linna Kajaanin joen saaressa ja raatihuone sen eteläpuolella. 1800-luvun alussa Kajaani oli köyhä kaupunki ja linna oli raunioina. Raatihuoneen rakentaminen sai alkunsa keisari Aleksan-

215

teri I vieraillessa Kajaanissa elokuun lopulla 1819 ja hänelle esitettiin kaksikerroksisen raatihuoneen rakentamisesta kaupunkiin. Rakennuksen suunnittelu lähti liikkeelle kuitenkin vasta rakentamisavustuksen ja Carl Ludvig Engelin johtaman intendentinkonttorin suunnitelmien saavuttua Kajaaniin 1826 keisarin vahvistuksella. Raatihuoneesta tuli valmistuttuaan 1831 kaupungin komein rakennus. Sitä ei tehty

juhlakäyttöön, vaan kaupungin pormestaria ja maistraattia varten. Vuosina 1875 - 1919 talossa pidettiin kaupunginvaltuuston kokoukset. Myös rahatoimikamari toimi raatihuoneella 1877 - 1919, jonka jälkeen tilat annettiin poliisilaitoksen kansliatiloiksi. Raatihuoneen kellotorni on toiminut kaupungin palotornina 1800-luvun lopulla ja toisen maailmansodan aikana torni oli ilmavalvontapaikkana. Raatihuone on ollut myös

äänestyspaikkana ja kaupunginvaltuusto kokoontui talossa jälleen vuosina 1940 - 1951 virastotalon tuhouduttua pommituksissa. Raatihuone on toiminut oikeudenkäyntien kokouspaikkana, poliisitalona, kulttuuritoimistona ja Kajaanin Taidemuseon toimistona. Nykyisin taloa voi vuokrata juhlatilaisuuksiin.


216


KAJAANIN RAATIHUONE

Kajaani


ÄRJÄNSAARI

Oulujärvi


Kulttuuriympäristön tulevaisuus Kulttuuriympäristöjä pidetään parhaiten yllä elämällä niissä. Pitkään hioutunut rakentamisen perinne, kahvat, kynnykset, aidat, portit, tikkaat ja sillat ovat puusta muotoiltuja kuluneita kirjoja, joiden merkit ovat vaarassa unohtua. Hannele Pussinen, Kaunein kainuulainen kulttuuriympäristö -valokuvakilpailun kommentti

219


Erkki Kinnunen


K

ulttuuriympäristössä pysyvää on vain muutos. Luonnonvoimat ja rakentaminen muovaavat maisemaa. Jääkausi on muotoillut vaarojen vahvaa kvartsiittikiveä vaarajonoiksi, joiden yllä metsät sulkeutuvat kaskimaista kuusikoiksi. Järvien ja vaarojen kupeeseen rakennetaan uutta ja entistä puretaan pois. Miten kainuulaisen kulttuuriympäristön kehitys voidaan turvata niin että Kainuussa on hyvä asua? Kainuun kulttuuriympäristön tulevaisuus rakentuu maakunnan kehityksen vahvuuksien ja mahdollisuuksien varaan. Kainuun kulttuuriympäristöissä näkyy sen historian kerroksellisuus, mennyt aika limittyy nykypäivään sulassa sovussa tai silmiinpistävän näkyvästi. Jotta kainuulainen kulttuuriympäristö säilyisi myös tulevaisuudessa, sen turvaamiseksi laadittiin maakunnallinen kulttuuriympäristöohjelma vuonna 2013. Se perustuu vuonna 2012 - 2013 tehtyihin inventointeihin Kainuun valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä (RKY-kohteista) sekä arvokkaista maisema-alueista ja nähtävyyksistä.

221


Vahvuudet

Uhkat

• Vahva kainuulainen identiteetti ja kotiseuturakkaus

• Kun toimija väistyy, uutta ei löydy tilalle

• Kerroksellisuus näkyy ympäristössä

• Autioituminen ja rapistuminen uhkaa vanhaa kiinteistökantaa, ja sitä puretaan pois

• Leimallisesti talonpoikainen kulttuuriperintö

• Ympäristön vesakoituminen

• Kulttuurikohteet säilyneet suhteellisen hyvin • Rikas kulttuuriperintö ja merkkihenkilöt

• Julkisia koulutuksen ja vallan rakennuksia

• Kainuu rakentuu vanhoista, suomalaisittain perinteikkäistä kirkonkylistä ja keskuskaupungista Kajaanista

• Taloudellisten resurssien kohdentaminen heikkoa • Uudet kaivoshankkeet uhkaavat kulttuuriympäristöä • Piittaamaton asenne uhkaa

• Yhteydet Vienan-Karjalaan vahvistavat raja-alueen teemaa

• Suojelun ja muutoksen hallinta

Heikkoudet

Mahdollisuudet

• Ihmiset muuttavat pois, mikä johtaa kulttuuriympäristöjen hoitamattomuuteen, rappeutumiseen ja maiseman vesakoitumiseen

• Matkailun yhteydessä kaupallistaminen

• Oman ympäristön arvostuksen puute • Viestintästrategian puute • Miten kulttuuriympäristöön vaikuttavat toimijatahot tavoittavat toisensa (kunta, asukas, yritys, kaavoittaja) • Rajalliset rahoitusmahdollisuudet kunnissa

• Tuntematon uhka, josta emme vielä tiedä

• Vanhojen kohteiden uusien käyttöjen aktivointi • Kulttuuriympäristöjen ja identiteetin hyödyntäminen viestinnässä • Maiseman kerroksellisuutta arvostetaan • Katse tulevaisuuteen. Kulttuuriympäristön arvot turvataan tulevaisuudessa neuvonnan ja koulutuksen avulla

Kainuun kulttuuriympäristön tilaan ja tulevaisuuteen vaikuttavat seuraavat taloudelliset ja kulttuuriset muutokset (SWOT).

222


Kainuun kulttuuriympäristön tilaan ja tulevaisuuteen vaikuttavat seuraavat taloudelliset ja yhteiskunnalliset muutokset: Vahvuutena kulttuuriperinnön säilymisen kannalta on voimakas kainuulainen kulttuuri-identiteetti. Kainuussa ainutlaatuista ja leimallista ovat vahva luonnon läsnäolo ja erämaaelämä. Asutus näkyy vaara- ja rantakylinä. Kylärakenne on leimallisesti vaaroille rakennettuja kyliä sekä rannoille ja vesireittien varsiin syntynyttä asutusta. Kainuun kulttuuriympäristö rakentuu vanhoista, suomalaisittain perinteikkäistä kirkonkylistä ja keskuskaupungista Kajaanista. Leimallista kainuulaiselle rakentamiselle on talonpoikainen kulttuuriperintö. Maakunnassa ei ole herraskartanoita, lukuun ottamatta Karolineburgin kartanoa. Kaupunkikuvassa merkittäviä ovat julkisrakennukset, koulutuksen ja vallan rakennukset. Hyvin säilyneitä ehjiä kokonaisuuksia ovat mm. Kajaanin seminaarialue, terveyskeskuksen ja vanhan sairaalan alueet, Kajaanin jokivarsi, Sotkamon kirkon ympäristö hautausmaineen ja kirkkorakennuksineen. Kulttuurikohteet ovat säilyneet Kainuussa suhteellisen hyvin. Säilyttämistä arvostetaan ja paikalliset toimijat muokkaavat asenneilmapiiriä myönteiseksi kohteiden hoitamiselle. Kotiseuturakkaus näkyy paikallisuuden kunnioittamisena. Historian kerroksellisuus näkyy ympäristössä. Eri aikakausien rakentaminen on tunnistettavissa maisemassa ja se lisää

223

Anu Mikkonen

paikan merkitysten syvyyttä. Kainuussa on tehty kuntakohtaisia kulttuuriympäristöohjelmia, joissa on tunnistettu paikallisten kulttuuriympäristökohteiden arvoja ja suojelutarpeita. Rikas kulttuuriperintö heijastuu kulttuuriympäristökohteiden historiassa. Tarinat ja kertomukset väkevistä kainuulaisista kulttuuripersoonista elävät yhä. Muun muassa Elias Lönnrot, Veikko Huovinen, Ilmari

Kianto, Eino Leino ja Urho Kekkonen ovat vaikuttaneet kainuulaisen kulttuuriidentiteetin muotoutumiseen. Sijainti Venäjän rajan tuntumassa näkyy kainuulaisessa kulttuuriperinnössä. Ikivanhat kulkureitit Vienan-Karjalaan loivat perustan Kalevalan synnylle ja rikastavat matkailun mahdollisuuksia edelleen. Rajan läheisyydestä kertovat myös paikkakuntien sotahistoriaan liittyvät tapahtumat ja tarinat.

Kainuun kulttuuriperinnöllä on useita uhkakuvia. Kulttuuriympäristö muuttuu ajassa, mutta miten muutosta voi ohjata. Asutuksen autioituminen ja rapistuminen uhkaavat vanhaa kiinteistökantaa. Kun kohteiden käyttö muuttuu, uusien käyttömuotojen löytyminen vie aikaa. Rakennusten purkamisen ja rappeutumiskehityksen sijasta voimien yhdistäminen uudiskäytön kehittämiseksi kannattaa.


Kulttuuriympäristön hoito ei onnistu etätyönä. – Terttu Väisänen, Kainuun kaunein kulttuuriympäristö kuvakilpailu

metsittyy, kyläkuva rapistuu tai arvorakennukselle ei löydy käyttäjää? Kulttuuriympäristön omaleimaisia piirteitä on jo tuhoutunut.

Rakennetun kulttuuriperinnön vaaliminen säilyttää yhteisen muistin jäljet myös yhteiskunnan rakennemuutoksissa. Kainuussa perinteikkään seminaarin, rajavartioston, kansanopistojen ja koulujen säilyminen kaupunkikuvassa kertovat niiden pitkästä historiasta paikkakunnalla.

Tiedotuksella ja oman ympäristön arvojen tunnistamisella voidaan vaikuttaa asenteeseen. Viestintästrategiaa tarvitaan myönteisen viestin läpi saamiseen, samoin kuin kulttuuriympäristöön vaikuttavat toimijatahojen toistensa tavoittamiseen. Kuntien viranomaisten, asukkaiden, yritysten ja kaavoittajan saman maiseman ääreen saaminen on tärkeää asukkaiden äänen kuulemiseksi.

Poismuutto vie aktiivista väkeä pois Kainuusta. Haasteena järjestösektorilla on väen vähäisyys, kun toimija väistyy, uutta tekijää ei välttämättä löydy tilalle. Niin toiminta kulttuuriperinnön vaalimisessa hiipuu. Uuden sukupolven kasvattaminen tietoiseksi juuristaan ja perinteistä on tärkeää. Kulttuuriympäristö on kokonaisuus. Kysymys kuuluukin, miten sen osat voidaan koota lisäämään suojelun ja muutoksen hallinnan vaikuttavuutta tilanteessa, jossa taloudellisten resurssien kohdentaminen on heikkoa, maisema vesakoituu ja uudet kaivoshankkeet uhkaavat kulttuuriympäristöä. On myös uhkia joista emme vielä tiedä. Yhteiskunnan kertakäyttökulttuuri voi johtaa piittaamattomaan asenteeseen. Merkitys on suojelun ja muutoksen hallinnalla, kuka ottaa vastuun ja koordinoi yritysten sekä eri toimijoiden välillä? Yhteistyöstä sopiminen auttaa vaalimaan yhteistä kulttuuriperintöä. Kainuun kulttuuriperinnön hoidossa on kehitettävää, puutteelliset resurssit ovat usein heikkouksina. Mitä tehdä, kun kulttuurimaisema

Rajalliset rahoitusmahdollisuudet kunnissa vaikeuttavat yhteisomistuksessa olevien kulttuuriperintökohteiden kunnostusta. Vähäisten resurssien kohdentaminen ja kohteiden kunnostuksen tärkeysjärjestys on vaikeaa. Kuntien heikko talous vaikuttaa mahdollisuuksiin ylläpitää vanhoja kiinteistöjä. Kainuulla on kuitenkin piileviä mahdollisuuksia hyödyntää kulttuuriperintöään. Matkailun yhteydessä kaupallistaminen luo liiketoimintamahdollisuuksia. Niissä rakennusperintökohteissa, missä perinteinen käyttö on päättynyt, uusien käyttömuotojen aktivoinnilla voidaan saada aikaan uudenlaista toimintaa. Paikan markkinoinnin laajentamisella saadaan elinkeinotoiminnan kautta uutta käyttöä kohteille. Rakennusten käyttötarkoituksen muuttuminen on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Prosessia ruokkimalla saadaan entisestä uutta. Kulttuuriympäristöjä ja vahvaa kulttuuriidentiteettiä voidaan hyödyntää viestinnäs-

sä. Rikas kulttuuriperintö ja sen arvostus tukevat myönteisesti julkista maakuntakuvaa. Kulttuuriympäristössä näkyvät ajan kerrokset ja perinteinen käyttö jatkuu. Maiseman ja rakennetun ympäristön kerroksellisuutta arvostetaan. Kulttuuriympäristöä huomioidaan maankäytössä ja valtiovalta turvaa kulttuuriympäristön säilymistä. Kulttuuriympäristön arvot turvataan tulevai-

suudessa neuvonnan ja koulutuksen avulla. Kulttuuriperinteen arvostus nousee ja ihmiset innostuvat korjaamaan vanhaa. Päättäjien koulutus ja asennemuokkaus kulttuuriympäristön arvojen näkemiseksi luo yhteistä kehittämistahtoa ja yhteen hiileen puhaltamista. Kulttuuriympäristöohjelman ottaminen mukaan koulujen perusopetukseen auttaa tunnistamaan oman ympäristön arvoja. Kotiseutuopetus luo uusille sukupolville juuret ja siivet.

224


VUOKATINVAARA

Sotkamo



KULTTUURIPERINNÖN VISIO

K

ainuun kulttuuriperinnön vaalimisen tavoitteena ja visiona vuoteen 2020 mennessä on: 1. Vahva omaleimainen Kainuu, joka elää kulttuuriperinnöstään. Kainuu erottuu muista alueista vahvojen vetovoimatekijöiden avulla, mikä houkuttelee tulomuuttoa Kainuuseen kulttuuriperinnön markkinoinnin myötä. Kulttuuriperintö on elinkeinoelämän ja asukkaiden voimavara. 2. Arvokas kulttuuriympäristö säilyy ja sen käytön jatkuvuus turvataan. Kulttuuriperinnön ja historian siirtyminen eteenpäin turvataan koulutuksen avulla. Nuoret arvostavat kulttuuriperintöä. Omaleimaiset, vahvasti erottuvat paikat ovat kasvaneet megatrendiksi. Vastuuta ja oikeutta hyvään kulttuuriympäristöön vaalitaan. 3. Uutta kulttuuriympäristöä tehdään koko ajan. Uusi rakentaminen sovitetaan laadukkaasti vanhaan kulttuuriympäristöön. Ohjeistus kuntien rakennustarkastajille ja rakennuttajille auttaa uuden sovittamisessa vanhaan.

227


1. Kulttuuriympäristöohjelman keskeisimmät kehittämistavoitteet eri näkökulmista

2. Toimenpiteet, joilla tavoitteet saavutetaan

3. Toimijaryhmät. Kenelle tavoitteen vastuu kuuluu?

4. Kohderyhmät. Keille tavoitteesta viestitään?

Kulttuuriympäristön säilyttäminen ja suojelu - pohjatiedoksi ympäristönhoidolle, kunnostukselle ja uuden suunnittelulle

Maakunnan ja kunnan kattavat suunnitelmat, inventoinnit, kuntien kulttuuriympäristöohjelmien päivitys, vuorovaikutteiset tutustumisja koulutustilaisuudet, rahoituksen kohdentaminen

Ely/ympäristö, kunnat kaavoitus ja kunnostustuki, Maakuntaliitto, maakuntakaavoitus, Kainuun museo ympäristö- ja rakennusvalvontaviranomaiset

Kulttuuri-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset. Valtion, maakunnan ja kuntien päättäjät, Asiantuntijat, kaavoittajat, rakentajat, yritykset, asukkaat. Kiinteistön omistajien sitoutuminen kunnossapitoon ja kunnostuksiin

Nostaa kulttuuriympäristöjen arvostusta - herättämään asukkaiden mielenkiinto omaan historiaan ja kulttuuriin

Viestintä kulttuuriympäristöstä, koulutus ja tiedon lisääminen materiaalien ja tekemisen kautta, poikkitieteellinen näkökulma kulttuuriympäristöjen vaalimiseen

Koulut, kansalaisopistot, järjestöt, seurat

Maanomistajat, yritykset, oppilaitokset, viranomaistahot, kainuulaiset ihmiset, luottamushenkilöt, viranomaiset, koulut

Vanhan ja uuden yhteensovittaminen

Toimijoiden yhteistyö ja verkostot, ohjeistus vanhan huomioonottamisesta, viestintä ja koulutus, kaavoituksen ohjaus, rakennusvalvonta

Kunta, yhdyskuntasuunnittelu, luvat, neuvonta, Ely, kaavoituksen ohjaus, kiinteistönvälittäjät kohteiden ja uusien säilyttäjien välillä

Omistajien kokonaisvastuu

Löytää vastuunkantajia kulttuuriympäristön hoitoon

Arvojen muokkaus, resursseja lisää, sukupolvenvaihdos, uusia toimijoita mukaan

Kyläyhdistykset, kunnat, viranomaiset, valtio, porkkanatoimet

Yhdistykset, asukkaat

Kainuun vetovoimaisuuden edistäminen

Kainuulaisen rakennetun kulttuuriperinnön saattaminen laajempaan tietoisuuteen (matkailijat), yrityselämä, muuttajat

Elinkeinojen kehittäminen kohteisiin liittyen, yritykset, matkailuala, kulttuuriala, museot

Matkailuala, yritykset, asukkaat, kylät, matkailun kehittämishankkeet


KAINUUN MAAKUNNALLISET KULTTUURIYMPÄRISTÖT KUNNITTAIN V= Valtakunnallinen kohde

HYRYNSALMI

Hallan ukon terva- tärpättitehdas Hyrynsalmen kirkko V Hyrynsalmen kunnantalo Hyrynsalmen rautatieasema ympäristöineen V Hyrynsalmen sahan alue Kaunislehdon talomuseo V Komulanköngäs rakennuksineen V Korkialehdon ratasmylly V Käkiniemen kalamaja Moisionvaara Esihistorialliset kohteet: Akkosuo, raudanvalmistuspaikka Hautalahti, kivikautinen asuinpaikka Kaarre, ”lappalaisen talo” Koppeloniemi ja Vonkka, esihistoriallisia asuinpaikkoja Likosuo, raudanvalmistuspaikka Nuoliharju W, kivikautinen pyyntikuoppa Oinasaho, raudanvalmistuspaikka KAJAANI

Ensilän tila Hauholan maja Hoikankankaan kasarmialue V Kainuun ammattiopisto, Seppälä Kainuun rajavartiosto Kajaanin kaupungin teatteri ja Sissilinna Kajaanin keskussairaala

229

Kajaanin keskustan funkistalot V Kajaanin keskustan kirkot V Kajaanin kirjasto Kajaanin lentoasema Kajaanin raatihuone ja tori V Kajaanin rautatieasema V Kajaanin seminaarin V ja yleisen sairaalan alueet Kajaanin vanha kirjasto Kajaanin yläkaupunki Karolineburgin kartano V Kaukametsä Koivukosken ja Ämmäkosken voimalaitokset V Koskikara Linnanrauniot V Lönnrotin maja Murtomäen rautatieasema-alue V Nälkäkanava Osaamiskeskus Kainuun Aalto ja itkumuuri Otanmäen kaivos- ja kerrostaloalueet V Paltaniemen kirkko Paltaniemen kylä V Pyörteen tila Rehja Riihipiha Tervakanava V Tihisenniemen teollisuusalue V Uiton vanha konttori Wanha kerho Vuolijoen kirkko Ärjä


Esihistorialliset kohteet: Jataharjunnokka, varhaismetallikautinen lapinraunio Kontiosaari, pyyntikuoppakohde Lehtolankangas, rautahytti Mustikkakangas, kiviröykkiöitä Myllyniemi, pyyntikuoppaketju ja maakumpu Saaresjoki, harkkohytti Tuomaala, pyyntikuoppakohde Äkälänniemi, kivikautinen asuinpaikka, raudanvalmistuspaikka Ärjänsaaren Porokirkko ja Aarretörmä KUHMO

Huosiusvaara V Iso-Palonen V Juminkeko Juortanan puromylly V Kainuun seitsemäs Kekkostie V Katerman voimalaitosalue V Kiimavaara V Kuhmon kirjasto Kuhmon kirkko Kuhmon toisen maailmansodan kohteet: Saunajärvi V, Jyrkänkoski, Kilpelänkangas Kuhmo-talo Kuusamonkosken puromylly V Lapinniemen hautausmaa V Lapinsalmi V Lentiiran kylä Levävaaran puromylly V Lentuankoski V Murhijärvi V Niskankosken puromylly V Rimmin kylä V Salpalinja, Jyrkänkoski V Särkän kämppäkartano V Tervasalmen museosilta V Tuupalan museo Vieksi Vuonteenkosken puromylly V

Esihistorialliset kohteet: Autioniemi E, rautahytti Jonkerin Kirkkoniemi ja Kalmosaaret, vanhauskoisen ortodoksiasutuksen jäännöksiä Jonkerin kivi, rajakivi Järvelä, esihistoriallinen asuinpaikka Korpilammen eli Suolammen kivi, rajakivi Kylmä, pyyntikuoppaketju, kivikautinen asuinpaikka Miinoan kivi, rajakivi Ontojärven Honkisaaret, esihistoriallisia asuinpaikkoja, tervahautoja Pajasaari, esihistoriallinen asuinpaikka ja historiallisen ajan raudanvalmistuspaikka Rajakankaan kivi, rajakivi Saarikoski, rautaruukki Saunaniemen ja Iso-Palosen esihistorialliset asuinpaikka- ja pyyntikuoppakohteet, tervahaudat ja sotahistorialliset jäännökset Sylväjänniemi, esihistoriallinen asuinpaikka Vasikkaniemi SW, esihistoriallinen asuinpaikka PALTAMO

Hakasuon mylly ja ruukin rauniot Kainuun opisto Kanerva Kivesjärven rautatieasema-alue V Kontiomäen asema-alue V Leppikosken voimalaitos V Melalahden kylä Mieslahden kylä Paltamon vanha keskusta, Kiehimä Rinteen puromylly V Esihistorialliset kohteet: Autioniemi, asuinpaikka Hyttisuo, raudanvalmistuspaikka Kiveskoski ja Hotellinkoski, rautaruukki

230


PUOLANKA

Askanmäen kylä V Kotilan kylä Kukkulan talo Paasikosken puromylly V Puolanka-pirtti Tiaisen torppa V Esihistorialliset kohteet: Autioperä E, pyyntikuoppaketju Hautala ja Salmi, kivikautinen asuinpaikka, pyyntikuoppajärjestelmä ja tervahauta Hulminvaara, kuppikivi Kotalahti, asuinpaikka Paakanajärvi N, pyyntikuoppa-alue Peräkangas E, pyyntikuoppaketju RISTIJÄRVI

Hiisijärvi V Jokikylä Karppalan mylly V Kivikylä Möykkysenjoen museosilta V Seitenoikean voimalaitosalue V Esihistorialliset kohteet: Likoniemi, asuinpaikka Koirasalmi, asuinpaikkakeskittymä Rautakorpi, raudanvalmistuspaikka SOTKAMO

Aatos Hiukka Huovilan puromylly V Kallioisen voimalaitos V Katinkulta Korvanniemen kylä V Lakiahon puromylly V Maaselän kivi

231

Naapurivaaran kylä V Sapsoranta V Sotkamon kirkko ympäristöineen Tervajärven talomuseo Tikkasen matkailijakoti Varpuniemen pappila Vuokatin emäntäkoulu Vuokatin rautatieasema V Vuokatin urheiluopiston alue Vuokatinvaara Esihistorialliset kohteet: Hokkila, kuppikivi Kiikarusniemen ja Ammonsaaren esihistorialliset asuinpaikat Maanselän kivi, rajakivi Palolahti W, esihistoriallinen asuinpaikka ja pyyntikuoppajärjestelmä Petäjäkoski, rautaruukki Rimpilänniemi, pyyntikuoppia Räätäkangas, asuinpaikka Tervajärvi, rautahytti Tiilikanjärvi, rajakivi SUOMUSSALMI

Aittokosken voimalaitos V Hietajärvi V Hiljainen kansa Hossa Juntusranta Kalmosaari V Karhulanvaara Kivijärven purimylly V Kuikkalehto V Kuivajärvi V Kurimo Peurokosken puromylly V Pesiönlinna Raatteen tie V Rekelänvaaran puromylly V


Runtin puromylly V Salpalinja, Purasjoki V Suomussalmen kirkko V Suomussalmen kotiseutumuseo Takkilan tila Turjanlinna V Ämmän voimalaitosalue V Esihistorialliset kohteet: Joenniemi, asuinpaikka Joukovirta, pyyntikuoppajärjestelmä ja kivikautinen asuinpaikka Kalmosärkän esihistoriallinen asuinpaikka Keräsensalmen pyyntikuoppakohde Kukkosaari, asuinpaikka Lappi, lapinraunioita Mustalamminkangas, pyyntikuoppaketju Niemenkangas S, asuinpaikka Piispajärven hautasaaret Pyöreäsuo N, raudanvalmistuspaikka Pääskynen, asuinpaikka Raatosaari, asuinpaikka Rypönniemi, asuinpaikka Sarvikivi, rajakivi Syvänperänsärkkä, pyyntikuoppia Vanhan kirkkosaaren kivikautinen asuinpaikka Vienan reitti Värikallion kalliomaalaus Ämmänsaaren ranta, asuinpaikka-alue Öllörinsärkkä, pyyntikuoppakohde

Pelson vankila-alue Säräisniemen kylä Vaalan rautatieasema V Esihistorialliset kohteet: Askolankangas, pyyntikuoppajärjestelmä ja kivikautinen asuinpaikka Järvikylä, asuinpaikka-alue Kiviojankangas, pyyntikuoppajärjestelmä Lapinsalmen lapinpato Manamansalon Martinakannan pyyntikuoppakohde, Vanha hautausmaa ja Muinaiskirkon kivikautinen asuinpaikka Myllyranta, rautaruukki Nimisjärvi, esihistoriallinen asuinpaikka-alue Siikajoen uittokanava

VAALA

Jylhämän voimalaitosalue V Kankarin koulu Keisarintie V Lamminahon talo V Manamansalo Manamansalon erämaa- ja muistomerkkikirkko Nuojuan voimalaitos V

232


NAAPURINVAARA

Sotkamo



LÄHTEET

Kirjallisuus:

KATAJAINEN KANSA

Mika Heikkilä. 1998. Hyrynsalmen kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 259. Ympäristöministeriö. Heikkinen, Antero. 1977. Ammattilaisesta amatööriksi. Suomen hiihtourheilun ensi vaihe. Oulu. Heikkinen, Antero. 1986. Kainuun historia III. 1720-luvulta 1980-luvulle. Kainuun Sanomain kirjapaino Oy. Kajaani. Heikkinen, Liisa, Pouke, Mika. 2000. Kotiseutumme kasvot. Suomussalmen kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 197. Helo, Maria. 2006. Kainuulaisuus. Alueellinen identiteetti ja omakuva. Pro gradu –tutkimus. Joensuun yliopisto. Huurre, Matti, Turpeinen, Oiva. 1992. Leipä luonnosta. Suomussalmen historian kymmenen vuosituhatta. Matti Huurre, Jorma Keränen, Oiva Turpeinen. 1988. Hyrynsalmen historia. Hyrynsalmen kunta ja seurakunta.

Lonkila, Helena. 2004. Peilikäs peilinä –kainuulaisen peilikäsraanun kulttuurisen arvon määräytyminen. Pro gradu –tutkielma. Jyväskylän yliopisto.

Tervonen, Päivi, Karvonen, Marko. 2005. Vaarojen kätköissä. Puolangan kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 397.

Keränen, Jorma. 1985. Puolangan luonto ja asutus. Puolangan kirja. Toim. Jorma Wilmi. Puolangan kunta ja seurakunta.

Mäkinen Antti. 2001. Hanki kantaa kulkijaa -näyttelyjulkaisu. Kainuun Museo.

Tervonen, Päivi. 2003. Vuolijoen kulttuurimaiseman kerroksia. Alueelliset ympäristöjulkaisut 316. Kajaani.

Käy kylään – Oulujärven maisemiin. 2011. Kainuun maa-ja kotitalousnaiset. Kajaani.

Puolangan museon esite.

Päivi Tervonen. 2006. Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistorialliset kohteet. Kainuun museon julkaisuja.

Pieksämäki, Sanna 2006. Hyvien tuulten rantakylä. Paltaniemen kulttuuriympäristöohjelma.

Riihipiha. Museoalue. Opasvihko. Riihipiha-museo. Sihvo, Pirkko. 1996. Lamminaho. Elämää Oulujoen Niskakoskella. Museovirasto. Siipola, Pirjo. 2002. Vaalan kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 205. Kainuun ympäristökeskus. Suominen, Esa. 1988. Kainuun esihistorialliset muinaisjäännökset. Kainuun seutukaavaliiton julkaisu B:4. Tervajärven talomuseo. Esite.

Turpeinen, Oiva. 1985. Kainuun historia II. Väestö ja talous 1721-1982. Kainuun Sanomain kirjapaino Oy. Kajaani. Vester, Lippo, Tervo, Keijo, Kainuun kesäyliopisto. 2000. Ilmarisesta ilman-lintuun. Raudan sekä pajataonnan historiaa ja nykypäivää. Suomussalmi. Pajaseminaari 2000. Museoviraston www-sivut: http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=957 (10.1.2013).

Tervo, Kari. 2008. Sotkamo – Kainuun etelä. Sotkamon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 1/2008.

Museoviraston www-sivut: http://www.nba.fi/fi/kansallismuseo/kokoelmat/kuukauden_esine_2004/puukko (1.2.2013)

Tervo, Kari. 1995. Sotkamolaisia maisemia ja rakennuksia. Sotkamon kunta.

Kainuun museo. Perusnäyttely. 2013.

Korhonen, Markus H.. 2000. Lordeja Oulujoen koskissa. Viktoriaaninen loma Pohjolassa.PohjoisSuomen Historiallinen Yhdistys r.y.

Tervo, Kari. 2006. Kuhmo – rajalla, Kuhmon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 1/2006.

Arvokkaat maisema-alueet. Ympäristöministeriö. Mietintö 66/1992. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II.

Kurkinen, Liisa. 1992. Suksenteko Puolangalla. Helsingin yliopisto. Suomalais-ugrilainen kansantiede. Pro gradu -tutkielma.

Tervonen, Päivi. 1994. Kainuun tuulimyllyt inventointi ja kunnostus. Kainuun Museon julkaisuja.

Juntunen, Jukka, Korhonen, Jaana, Vinha-Mustonen, Toini. 1981. Tervajärvi ja Sotkamon perinneaineisto. Sotkamon kulttuurilautakunta.

235

KÄY KYLÄÄN

Keränen, Jorma 1984. Kainuun asuttaminen. Syudia historica Jyväskyläensia 28. Jyväskylän yliopisto.

Räisänen, Alpo. 1974. Askanmäen Kaunis-Kaija. Kalevalaseuran vuosikirja 54. Vaasa. Tervonen, Päivi & Karvonen, Marko. 2005. Vaarojen kätköistä. Puolangan kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskus.

TERVAKANSAN TEMPPELIT

Arvokkaat maisema-alueet. Ympäristöministeriö. Mietintö 66/1992. Maisema-aluetyöryhmän mietintö II. Heikkilä, Mika. 1998. Hyrynsalmen kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 259. Ympäristöministeriö. Helsinki. Heikkinen, Antero. 1986. Hallinto ja kulttuuri 1720-luvulta 1980-luvulle. Kainuun historia III. Kajaani. Heikkinen, Liisa - Pouke, Mika. 2000. Kotiseutumme kasvot. Suomussalmen kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 197. Kainuun ympäristökeskus. Kajaani. Heikkinen, Reijo – Komulainen, Jorma. 1999. Kainuu. Elämyksiä, historiaa, nykyisyyttä. Helsinki.


Huurre, Matti - Keränen, Jorma - Turpeinen, Oiva. 1988. Hyrynsalmen historia. Hyrynsalmen kunta ja seurakunta. Hyrynsalmi. Huurre, Matti - Turpeinen, Oiva. 1992. Leipä Luonnosta: Suomussalmen historian kymmenen vuosituhatta. Keränen, Jorma. 1988. Asutus keskiajan lopulta 1720-luvulle sekä hallinto ja kulttuuri vuoteen 1918. Hyrynsalmen historia. Jyväskylä. Keränen, Jorma. 1984. Kainuun asuttaminen. Studia historica Jyväskyläensia 28. Jyväskylän yliopisto. Jyväskylä. Keränen, Jorma. 2009. Kirkko Kainuussa 450 vuotta. Kainuun Museo. Kajaani. Keränen, Jorma. 1977. Paltamon seurakunnan historia. Kiuruvesi. Keränen, Jorma. 1986. Uudisraivauksen ja rajasotien kausi. Kainuun historia I. Kajaani. Knapas, Marja Terttu - Tirilä, Soile. 2006, Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria 1917 - 1970. Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 30. Helsinki. Linnilä, Kai. 1980. Paltaniemi - Kajaanin äiti. Juhlakirja Elias Härölle. Helsinki. Nervander, Emil. 1906. Keisari Aleksanteri I:n matka Suomessa. Helsinki. Oulun läänin kirkot. 1999. Kaarina.

Passoja, Britta (toim.). 2008. Paltaniemen entinen pappila ja Paltaniemen kuvakirkko. Kajaani. Pettersson, Lars. 1989. Ristikirkot. Ars. Suomen taide 3. Helsinki. Pieksämäki Sanna. 2006. Hyvien tuulten rantakylä. Paltaniemen kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 3/2006. Kajaani. Rakennusperintöportaali-verkkosivut, Knapas Marja Terttu, ”Ortodoksikirkkojen joukossa on rakennushistorian aarteita”. (25.9.2009) Rytkölä, Heikki. 1988. Ristit tievarsilla, Kainuun ortodoksien vaiheita. Scripta Historica XIV. Acta Societatis Historicae Ouluensis. Oulu. Soikkeli, Anu. 2000. Suomen vanhat pappilat - menneisyyden tulevaisuus. Oulun yliopisto. Oulu. Tervonen, Päivi. 2006. Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistorialliset kohteet. Kainuun museon julkaisuja 2006. Kajaani.

Heikkinen, Liisa ja Pouke, Mika (2000). Kotiseutumme kasvot. Suomussalmen kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskus. Oulu.

Virtanen, Sakari (1982). Kainuuseen sijoitettu. Kuvaus Kajaani Oy:n vaiheista vuoteen 1945. Kajaani Oy 1907 – 198. Ensimmäinen osa.

Heikkinen, Reijo (1995). Kasvatus ja koulutus Kainuussa. Väitöskirja. Oulun yliopisto.

RAJALLA

Heikkinen, Reijo (2000). Koulutusta ja kulttuuria Kajaanin kampuksella. Sata vuotta opettajankoulutusta Kajaanissa.

Kainuun Museo. Kajaani. Rajakysymystä koskeva inventointi-, kuva- ja kartta-aineisto.

Kemppainen, Satu ja Pykäläinen, Lauri (2012). Kainuun opisto 100 vuotta. Kristillinen kansanopisto 1909 – 2009. Ei vain koulu koulujen joukossa. Jyväskylä.

Kirjallisuus

Kääriäinen, Fredrik ja Kaarlo, Aulis ja Sonny, Paul ja Björn, Viljo (toim. 1950). Kajaanin seminaari 1900 – 1950. Muistojulkaisu. Lyytikäinen, Lasse (2008). Oulun yliopisto keskittää toimintojaan, artikkeli. KotiseutuPlus, Kajaani.

Arkistolähteet

Kansallisarkisto. Helsinki. Raja-asiakirjat ja –kartat.

Branch, Michael. 1973. A. J. Sjögren. Studies of the North. Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia 152. Helsinki. Gallén, Jarl. 1968. Nöteborgsfreden och Finlands medeltida östgräns. Del I. Svenska Litteratursällskapet i Finland. Helsinfors.

Mikkonen-Joublanc, Pirjo (2011). Kainula. Hiljainen Aalto. Lecturis. Hollanti.

Huurre, Matti. 1992. Suomussalmi esihistoriallisella ajalla. – Leipä luonnosta. Suomussalmen historian kymmenen vuosituhatta. Suomussalmen kunta ja seurakunta.

Pulma, Panu ja Turpeinen, Oiva (1994). Pikkukaupungin unelmia: Kajaani 1906 -1976. Kajaanin kaupungin historia IV.

Korhonen, Arvi. 1938. Suomen itärajan syntyhistoriaa. Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja III. Porvoo.

Arkkitehtitoimisto Hannu Puurunen Oy (2009). Impilinna. Seppälän luonnonvara-alan yksikkö, kuntoarvio.

Rantala, V.A. (1948). Kainuun tietopuolinen karjanhoitokoulu: 20-vuotishistoriikki 1928 – 1948.

Arkkitehtitoimisto Hannu Puurunen Oy (2009). Impilinna, Seppälä. Rakennushistoriaselvitys.

Tervo, Kari (2008). Sotkamo – Kainuun etelä. Sotkamon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskus. Kajaani.

Korpela, Jukka. 2005. Solovetskin luostari ja Venäjän Pohjois-Karjalan varhainen ortodoksisuus. Ortodoksia. Vuosikerta 50. Ortodksisten pappien liitto ja Helsingin yliopiston ortodoksian tutkimuksen laitos. Helsinki.

Tolonen, Irmeli. 1989. Paltaniemen rakennusinventointi. Moniste. Kainuun museo. Kajaani.

OPIN TIELLÄ

236


Kärkkäinen, Lauri. 1987. Suomen valtakunnan vanhat rajat ja itärajan käynti 1934. Maanmittaushallituksen julkaisu 59. Helsinki.

Sihvo, Hannes. 1973. Karjalan kuva. Karelianismin tausta ja vaiheita autonomian aikana. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 314. Helsinki.

Laaksonen, Pekka. 1999. I. K. Inha Kalevalan laulumailla. – I. K. Inha, Kalevalan laulumailta. Elias Lönnrotin poluilla Vienan Karjalassa. Kuvaus Vienan Karjalan maasta, kansasta, siellä tapahtuneesta runonkeruusta ja runoista itsestään. Toimittanut Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 739. Helsinki.

Tawaststjerna, Werner. 1929. Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota. Sotavuodet 1590–1595 ja Täyssinän rauha.

Heikkinen, Reijo. 2003. Juhlaesitelmä J.A. Heikkisen - Hallan Ukon 140-vuotisjuhlassa Hyrynsalmella 17.8.2003.

Suomen Historiallinen Seura. Historiallisia tutkimuksia XI. Helsinki.

Heikkinen, Reijo. 2002. Lönnrotin asuinpaikat Kajaanissa 1833 - 1854. Elias Lönnrot -seura ry. Kajaani.

Virtaranta, Pertti. 1972. Polku sammui. Vienalaiskylien vaiheita rajan molemmin puolin. Helsinki: Kirjayhtymä.

Heikkinen, Reijo. 2002. Lönnrotin Majan edustalla oleva esittelytaulu.

MAAKUNNAN MAHTAVAT

Heikkinen, Reijo. 2002. Kreivi Pietari Brahen syntymästä 400 vuotta. www.reijoheikkinen.fi. Kajaani.

Lonkila, Helena. 2012. Syvällä sydänmaassa, Yrjö Blomstedtin ja Victor Sucksdorffin Kainuu. Kainuun Museon näyttely. Kajaani. Lönnrot, Elias. 1902. Matkat. I osa. Vuosina 1828–1839. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 98. Toim. A. R. Niemi. Helsinki. Osmonsalo, Erkki K. 1933. Valtion ja valtakunnan rajankäynnit Suomessa Venäjänvallan ja itsenäisyyden aikana. Suomen maanmittauksen historia III. Porvoo. Paasi, Anssi. 1996. Territories, boundaries and consciousness. The changing geographies of the finnish-russian border. Chichester. Pöllä, Matti. 1995. Vienan Karjalan etnisen koostumuksen muutokset 1600–1800-luvulla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 635. Helsinki. Rytkölä, Heikki. 1995. Kainuun raja. 400 vuotta itärajan muutoksia. Kainuun Museon julkaisuja. Kajaani. Rytkölä, Heikki. 2006. Vienan tiellä. Historiallista taustaa Suomussalmen Vuokin reitille Venäjän Karjalaan. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 5/2006. Kajaani.

237

Anttila, Aarne. 1985. Elias Lönnrot, Elämä ja toiminta. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Anttonen, Pertti ja Kuusi, Matti. 1999. Kalevala-Lipas. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla. 1896. Suomen Naisyhdistys. Helsinki Elias Lönnrotin maja ja yrttimaa. 2012. Elias Lönnrot -seura ry. Eino Leino -talo. Kajaani Ganander, Christfried. 1789. Mythologia Fennica. Heikinheimo, Ilmari. 1955. Suomen elämäkerrasto. Werner Söderström Osakeyhtiö. Helsinki. Heikkinen, Liisa ja Pouke, Mika. 2000. Kotiseutumme kasvot. Suomussalmen kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 1997. Kainuun ympäristökeskus. Oulu.

Heikkinen, Reijo. 2003. Aavoja ja vaaroja, Eino Leino ja kotiseutu. Lönnrot-instituutti. Kajaani.

Heikkinen, Reijo. 1993. Paltaniemi - Kainuun kulttuurin kehto. Lönnrot-instituutti. Kajaani.

Lönnrot, Elias. 1827. De Väinämöine priscorum Fennorum numine – Väinämöinen – muinaissuomalaisten jumala. Maisterinväitös. Turku. Majamaa, Raija ja Kuukka, Väinö ja Vepsä, Hannu. 2002. Elias Lönnrot – Taitaja, tarkkailija, tiedemies. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Majamaa, Raija (toim.). 1990 - 93. Elias Lönnrot. Valitut teokset 1 - 5. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Rytkölä, Heikki . 2002. Mit’ itket ihana koivu, Lönnrot-instituutti. Kajaani. Piippo, Esko (toim.). 2012. Eino Leinon varhaisrunot. Mäntykustannus 2012. Posio.

Huhtala, Liisi.2002. Isa Asp. Kansallisbiografia.

Piippo, Esko. 2010. Keinu, keinu Eino Leino, Lapsuus- ja nuoruustarinat. Edico.

Iki-Kianto muistelee. 1954. Toim. Blomstedt, Yrjö ja Klinge, Matti. Otava. Helsinki.

Piippo, Esko. 2009. Kirjaton Eino Leino, Tarinoita kodittomuuden ajasta. Edico.

J. K. Paasikiven päiväkirjat 1944 - 1956. 1986, toim. Blomtedt, Yrjö ja Klinge, Matti. WSOY. Helsinki.

Piippo, Esko. 2008. Tarinoita Eino Leinosta. Edico.

Kaukonen, Väinö. 1989. Lönnrot ja Kanteletar. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Liukkonen, Tero. 1997. Veikko Huovinen, Kertoja, veitikka, toisinajattelija. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 675. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki. Lyytikäinen, Lasse. 2012. Kukkulan talon kauppaa koskeva selvitys. Kainuun kulttuuri-info. Kajaani.

Peltonen, Aarre M.1978.Perustutkimuksia Eino Leinosta: Kirjallisuus- ja kulttuurihistoriaa runoudesta, kriitikontyöstä, ihmissuhteista. Monistesarja. Kotimainen kirjallisuus n:o 16. Tampereen yliopisto. Tampere. Rajala, Panu. 2012. Hirmuinen humoristi, Veikko Huovisen satiirit ja savotat. WSOY, Helsinki. Reenpää, Heikki A. 2000. Pikku-Heikki. Otava. Helsinki.


Salmenhaara, Erkki. 1996. Kansallisromantiikan valtavirta 1885 - 1918. Suomen musiikin historia 2. WSOY. Helsinki.

Huurre, Matti ja Keränen, Jorma ja Turpeinen, Oiva (1988). Hyrynsalmen historia. Hyrynsalmen kunta ja seurakunta 1988.

Liimatainen, Kirsi. 2007. Tiehallinnon museotiet ja sillat. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 11/2007. Tiehallinto. Tampere.

Sihvo, Hannes 1980. Eino Leino - Elämän kirja, valikoima Leinon tuotannosta. Toim. Hannu Mäkelä, Otava. Helsinki.

Pietilä, O. (1962). Kontiomäki - Taivalkoski -rautatierakennus. Teknillis-taloudellinen kertomus 1934 - 38. 1962.

Pimiä, Maarit. 2001. Paltamon kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut. 200. Kainuun ympäristökeskus. Kajaani.

Seppälä, Arto. 1992. Ajatus on hiirihaukka: Veikko Huovinen, humoristi. 2. uusittu painos. WSOY. Helsinki. Tarkiainen, V. 1947. Helkavirsiä II 1916, Elämän laulu. Otava. Helsinki. Tervonen, Päivi ja Karvonen, Marko. 2005. Puolangan kulttuuriympäristöohjelma, Kainuun ympäristökeskus. Kajaani. Tervonen, Päivi ja Lonkila, Helena. Turjanlinna eilen ja tänään, Kainuun ympäristökeskus 2002 Tervonen, Päivi. Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistorialliset kohteet. Kainuun Museo 2006 Urho Kekkosen päiväkirjat 1 - 4. 2001 - 2004. Uino, Nuori Urho Kekkonen: poliittisen ja yhteiskunnallisen kasvun vuodet 1900 - 1936. 1985. Wegelius, K. A. 1924. Aseveljet II – Itäinen etappi ja Peräpohjolan vapaustaistelu. WSOY. Porvoo.

KAINUU TAISTELUTANTEREENA

Heikkilä, Mika(1998). Hyrynsalmen kulttuuriympäristöohjelma. Suomen ympäristö 259. Ympäristöministeriö.

Sopimus valtakunnallisesti merkittävien asema-alueiden suojelusta (YM, päätös 9.12.1998 diarionro 2/562/96). Suomussalmi. Luonnon ja kulttuurin sopusointua. Esite. Suomussalmen kunta.

Siipola, Pirjo. 2002. Vaalan kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut. 205. Kainuun ympäristökeskus. Kajaani.

Suomussalmi. Raate. Suomussalmen ja Raatteen tien taistelujen vaiheet talvisodassa 1939-1940. Suomussalmen kunta. Kajaanin kirjapaino. 2009.

Tervo, Kari. 2006. Kuhmo - Rajalla. Kuhmon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 1/2006. Kajaani.

http://www.kajaaninlinna.f i/index.php?k=14137 11.6.2013

Suomen museoviraston www-sivut, valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, RKY, http:// www.rky.fi/read/asp/r_default.aspx 15.4.2013.

TIEN PÄÄLLÄ – TERVAKANAVASTA KEISARINTIEHEN

Enbuske, Matti. 2000. Vuosisadat Pohjan teillä. Tiet, liikenne ja tiehallinto Oulun läänin alueella 1600-luvulta 2000-luvulle. Tiehallinnon Oulun tiepiiri. Porvoo. Karjalainen, Eljas. 1995. Kohteena Kontiomäki. Paltamon Kirjapaino Ky. Paltamo. Kauppila, Raili. 1987. Tervan tie. Kainuun Museon julkaisuja.Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy. Kajaani. Lagerblom, Kimmo. 2004.: Kaukana Kainuussa, valtaväylän varrella. Etnologinen tutkimus Kontiomäen rautatieläisyhteisön elinkaaresta 1950.1972. Jyväskylä Studies in Humanities 31. Jyväskylä.

JYLHÄÄ VOIMAA

Ervi, Aarne (1949). Oulujoki Oy:n voimalaitosten arkkitehdin tehtävät. Arkkitehti 9-10/1949. Ervi Oulujoella. Ympäristöministeriön verkkosivut www. ymparisto.fi/ervi (12.4.2007). Heikkinen, Reijo (2006): Kajaanin maalaiskunnan vaiheita 26.11.2006. Helander, Vilhelm ja Rista, Simo 1987). Suomalainen rakennustaide. Hirviniemi, Helena Hirviniemi ja Kaltiainen, Pirjo (1993). Kainuun vesimyllyt, kunnostusprojekti. Arkkitehti 2/1993.

Keränen, Jorma (1984). Kainuun asuttaminen. Studia historica Jyväskyläensia 28. Jyväskylän yliopisto 1984. Keränen, Jorma 1985). Puolangan luonto ja asutushistoria. Puolangan kirja. Toim. Jorma Wilmi. Puolangan kunta ja seurakunta. Korhonen, Teppo. 1993. Vesimyllyt. Historia, rakenne, käyttö ja kunnostus erityisesti kainuulaisen myllyperinteen valossa. Kainuun Museo ja Museovirasto. Vammala. Makkonen, Leena ja Ervi, Aarne (2000). Aarne Ervi Oulujoki Osakeyhtiön asuinalueiden arkkitehtina. Pohjois-Suomen puolesta. Toim. Teuvo Mällinen. Pohjoinen. Mikkonen, Nella (2001). Ristijärven kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskus. Myllykylä, Turkka (1999). Suomen vesivoimalaitokset. Muistomerkki. Rakennetun historian ulottuvuuksia. Museovirasto. Parpola, Antti ja Åberg, Veijo (2009). Metsävaltio. Metsähallitus ja Suomi 1859 - 2009. Metsähallitus. Pihkala, Antti Pihkala (2000). Tiaisen torpan kunnostus 1997 - 1999. Alueelliset ympäristöjulkaisut 174. Kainuun ympäristökeskus. Pimiä, Maarit (2000). Paltamon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskus. Kuopio. Rikkinen, Kalevi, Sihvo, Hannes, Eskola, Matti & Tiitta, Allan 1986): Finlandia, Otavan iso maamme kirja 8. Keuruu: Kustannusyhtiö Otava.

238


Siipola, Pirjo (2002). Vaalan kulttuuriympäristöohjelma. Alueelliset ympäristöjulkaisut 205. Kainuun ympäristökeskus Suomi-Finland ry, Suomen rakennustaiteen museo. Helsinki 2002. Tervo, Kari (2006). Kuhmo - Rajalla. Kuhmon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 1/2006. Kajaani. Tervonen, Päivi (toim. 2001), Eino Pitkänen – arkkitehtinä Kajaanissa. Kainuun Museo. Tervonen, Päivi ja Karvonen, Marko (2005). Vaarojen kätköistä. Puolangan kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskus. Tervonen, Päivi Tervonen (2001). Tiaisen kruununmetsätorpasta Alanteen tilaksi. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A 132. Metsähallitus. Tervonen, Päivi (2003). Vuolijoen kulttuurimaiseman kerroksia. Alueelliset ympäristöjulkaisut 316. Kainuun ympäristökeskus. Turpeinen, OPIva (1985). Väestö ja talous 1721–1982. Kainuun historia II. Kajaani. Pihkala, Antti (2000). Tiaisen torpan kunnostus. Alueelliset ympäristöjulkaisut 174/2001. Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet. Osa 1. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto 1993.

239

Vasala, Paavo (1991). Vesivoimaa Oulujoesta 50 vuotta. Oulujoki Oy / Kaleva 1991. Wickberg, Nils Erik (1959). Suomen rakennustaidetta. Helsinki. Suomen vesivoima. Suomen vesivoimayhdistys Voimaa koskesta. Suomen vesivoiman rakentamisen vaiheita. 1991. Suurpadot – Suomen osasto ry. Helsinki.

HIUKAN PAREMPI – MATKAILUN JA URHEILUN KAINUU

Kajaanin luonto-opetusopas. Retkikohteet. Kajaanin kaupunki. 80 s. Tervo, Kari. 2008. Sotkamo – Kainuun etelä. Sotkamon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 1/2008.

Iskanius, Markku. 2012. Kainuun prikaatin historia 1626-2012. Nelivuosisatainen taival Savon rykmentistä nykyaikaiseksi valmiusyhtymäksi. Kainuun Prikaatin Kilta ry:n julkaisu. Kajaani.

Susitaival Paavo. Kajaani Oy: 1907-1957 -Yhtiöstä yksiköksi: UPM, Kajaani 100 vuotta

Kauppila, Raili. 2008. Kartanonomistajien Kajaani. Kuinka kaupungin keskusta rakentui. Keuruu.

www.reijoheikkinen.fi/elias/kohteet.htm

Kemppainen, Tanja. 2009. Käyttäjäopas kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsälle. Opinnäytetyö. Kajaanin ammattikorkeakoulu. Kajaani.

HELMET

Kuhmon kulttuuriympäristöohjelma

Kääriäinen, Fredrik, Kaarlo Aulis, Paul Sonny & Viljo Björn (toim.) 1950. Kajaanin seminaari 1900–1950 Muistojulkaisu.

Tervo, Kari. 2006. Kuhmo - rajalla. Kuhmon kulttuuriympäristöohjelma. Kainuun ympäristökeskuksen raportteja 1/2006.

www.vuokattisport.fi

Tervonen, Päivi. 2006. Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistorialliset kohteet. Kainuun museo. Kajaani.

Tervonen, Päivi. 2006. Kainuun maakunnallisesti arvokkaat rakennushistorialliset kohteet. Kainuun museo.

Tervonen, Päivi. 2001. Eino Pitkänen: arkkitehtinä Kajaanissa. Kainuun Museon julkaisu. Kajaani.

Palola Leevi. 1964. Sotkamo, Vuokatin vaarojen pitäjä. Otava.

Puolustusvoimien www-sivut. http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi. 24.4.2013.

Heikkinen, Reijo. 2004. Mainio Manamansalo. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu.

UUDESTA LUOTAVA MAA

MODERNI KAINUU

Hyrynsalmen kulttuuriympäristöohjelma 1998. Suomen ympäristö 259.

Heikkinen Reijo. 1992. Kulttuurikohteita Kajaanin keskustassa. Virikeaineistoa kulttuurikävelyretkelle. Kajaanin kaupungin koulutoimisto. Monistuskeskus. 31 s. Kainuun kuntakohtaiset kulttuuriympäristöohjelmat

www.kajaani.fi/matkailu/nahtavyydet

Heikkinen, Reijo 2000. Koulutusta ja kulttuuria Kajaanin kampuksella. Sata vuotta opettajankoulutusta Kajaanissa.

Pulma, Panu & Oiva Turpeinen 1994. Pikkukaupungin unelmia: Kajaani 1906–1976. Kajaanin kaupungin historia IV. Virtanen, Sakari 1982. Kainuuseen sijoitettu. Kuvaus Kajaani Oy:n vaiheista vuoteen 1945. Kajaani Oy 1907– 1982. Ensimmäinen osa. http://www.kulttuuri-info.fi/index.asp?pid=101


240


Tutustu Kainuun kulttuuriympäristöihin Kulttuuriympäristö on maiseman muisti. Kainuun kulttuuriympäristöissä mennyt aika limittyy nykypäivään. Katajainen kansa-teos esittelee lähes 100 kulttuuriympäristökohdetta Kainuusta. Kohteet kertovat Kainuun esihistoriasta, kylien asutuksesta ja talonpoikaiskulttuurista, kirkkojen ja opetuksen saapumisesta maakuntaan, maakunnan merkkihenkilöistä, rajan ja sotien vaikutuksesta Kainuun kehitykseen, tervan historiasta, liikenteen ja teollisuuden kehityksestä, matkailun ja urheilun maisemista, modernista rakentamisesta Kainuussa ja maakunnan helmistä. Kulttuuriympäristökohteisiin tutustumalla jokainen voi löytää oman mansikkapaikkansa Kainuusta, olipa kyse oman asuinympäristön arvojen tunnistamisesta tai matkailukohteen historiasta. Katajainen kansa sopii asukkaiden, matkailijoiden, koulujen kotiseutuopetuksen, kuntien ja yhdistysten käyttöön.

KATAJAINEN KANSA – KAINUUN KULTTUURIYMPÄRISTÖOHJELMA

ISBN 978-952-67992-0-9

9 789526 799209


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.