Matkailu kotimaassa.fi nro2-2015

Page 29

Moona Laakso

Four Seasons Fish

Siuntion

suosittu kalasavustamo S

iuntion kalasavustamo Four Seasons Fishin aloittaessa toimintansa vuonna 2001 yrittäjäpariskunnan Rainer ja Marja Hagan tarkoituksena oli harjoittaa pienimuotoista liiketoimintaa. Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun myymälässä alkoi olla tungosta. Mikä lienee menestyksen salaisuus?

Kalasavustamon suurimpana valttina Marja Blanck-Haga pitää sitä, että myynnissä on koko ajan tuoretta tavaraa. Siitäkin pidetään huolta, että tiskit ovat aina täynnä. – Asiakkaat arvostavat säännöllisyyttä, sitä että paikka on auki päivittäin maanantaista lauantaihin. Luulen myös, että suosion taustalla on se, että pyrimme myymään niin luksusta kuin pystymme, Blanck-Haga kertoo. Kalasavustamon tuotteet kehitellään itse, niitä maistellaan ja myös maistatetaan asiakkailla. Kaikki tehdään käsityönä. Blanck-Haga korostaa, että asiakkaita kuunnellaan korvat höröllä.

Jono postilaatikolle asti Siuntiolaiset, inkoolaiset, kirkkonummelaiset ja lohjalaiset ovat tuttu näky savustamon myymälässä. Helsingistä päin tulevat taas piipahtavat usein ostoksilla matkalla mökille, veneelle tai kesävieraiden luo. Myös retkiryhmät käyvät kesäisin myymälässä. Vilkkainta aikaa onkin kesäsesonki toukoSisäseikkailupuisto Namila. kuusta elokuuhun sekä joulu.

– Hiljaisena päivänä ihmisiä käy nelisenkymmentä, vilkkaana päivänä taas noin 650. Jouluna asiakkaiden jono ulottuu postilaatikolle asti, Blanck-Haga valaisee. Kalasavustamolla on yrittäjäpariskunnan lisäksi töissä heidän poikansa Joni Haga sekä neljä muuta vaikuista työntekijää. Kesäapulaisia tulee yleensä sesongin ajaksi neljästä viiteen.

Monenlaista kalasta Kalasavustamon pääasiallinen tuote on norjalainen lohi ja sen erilaiset variaatiot. Lisäksi savustamolla valmistuu erilaiset jauhetusta kalasta tehdyt pihvit, jotka eivät sisällä mitään lisäaineita. Tarjolla on myös kalakastikkeita, pasteijoita, lohipiirakoita, voileipiä, marinoituja äyriäisiä ja graavilohta. Jonkun verran myynnissä on myös oheistuotteita, kuten herkullista luomusaaristolaisleipää ja Falkeskogin kalakastikkeita ja muita tuotteita. Kesämökkiläinen voi napata mukaansa kalan seuraksi myös Veijo Votkinin makkaroita. – Lohi-aurajuusto-tasku on ollut suosituin tuotteemme jo kolmetoista vuotta, BlanckHaga vinkkaa. Tuotteita valmistetaan sesongin mukaan. Kesäsuosikki on savustettu ahven, joka on helppo ja huoleton syötävä kesälaiturilla.

29

Four Seasons Fishistä saa apua myös juhlien järjestämiseen. Asiakkaan valitsemat tuotteet laitetaan valmiiksi kauniisti tarjolle, suoraan juhlapöytään nostettaviksi.

Savustusta perinteisin menetelmin Four Seasons Fishissä savustetaan perinteisin menetelmin, kuivalla leppäpuulla ja tulella, ilman kemikaaleja. Maku onkin poikkeava moniin muihin savutuotteisiin verrattuna, sillä usein niissä käytetään keinosavuja. – Savustettu tuote säilyy jääkaapissa viidestä kuuteen päivään. Savustus onkin vanha säilytysmenetelmä. Savustettua kalaa voi myös pakastaa ja lisäillä myöhemmin vaikka salaatteihin tai munakkaisiin, Blanck-Haga ohjeistaa. www.fsfish.fi

Fiskars Pohja Tenhola

LOHJA Siuntio KARJAA

Inkoo TAMMISAARI HANKO

www.kotimaassa.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Matkailu kotimaassa.fi nro2-2015 by Matkailu kotimaassa.fi - Issuu