Koskikartano

KOSKIKARTANO

Tästä se alkaa…

Hei, tämä on Koskikartano. Julkaisemme kolme Vuolijoki –lehdessä ilmestynyttä Laura Vähäraution kirjoittamaa artikkelia Kosken kyläläisistä sekä kylän harrastusmahdollisuuksista.

Lisänä on muudan kuvakertomus kylän tapahtumista ja ilmiöistä. Mikäli mielenkiintoa löytyy, julkaisemme ensivuonnakin lehteä numeron tai pari.

Myös sinä, arvon lukija, voit osallistua lehden tekoon joko kirjoittamalla juttuja ajankohtaisista aiheista, tarinoita tai vaikkapa runoja.

Kuvakertomukset ovat myös tervetulleita.

Ja jutun aiheita. Niitä tarvitaan aina. t. Ilkka

Seikkailija Kosken kylältä

Vuottolahden Kosken kylältä löytyy innokas liikunnanharrastajaAri-Pekka Stein, jonka kesään on kuulunut koskien kuohuja ja satoja kilometrejä polkupyöräilyä. Sen lisäksi hän teki kesällä kolmen viikon vaelluksen Saariselän maisemiin sekä kävi viikon verran patikoimassa Stabbursdalenissa Norjassa.Ari-Pekka on lähtöihin EteläSuomesta, mutta elämä ja työt johdattivat hänet aikanaan Kainuuseen. Kosken kylälläAri-Pekka on asunut vaimonsa Merjan kanssa vuodesta 2018 lähtien. Työpaikka löytyy kaupungin laidalta Nakertajan koulusta, missäAri -Pekka toimii opettajana. Kolmenkymenenkahden vuoden työuraan on mahtunut monenmoista muistoa ja tapahtumaa, myös oppilaiden kanssa on tullut retkeiltyä ja leireiltyä paljon vuosien varrella.

Mainuanjoelta kohti Jongunjokea

Melontaakin harrastavaAri-Pekka innostui uuden äärelle, kun kevään tulva -aikaan lähti kokeilemaan koskimelontaa Mainuanjoelle. Kokeneena melojana koskenlasku oli jäänyt aiemmin vähemmälle, mutta kotinurkilta löytyvä joki antoi seikkailunnälkäiselle miehelle uusia kokemuksia. Kun hän sai vinkkiä Kuhmon ja Lieksan seuduilla kulkevasta Jongunjoen melontareitistä, mielenkiinto heräsi ja pian reissusuunnitelmat olivat lyöty lukkoon. Ystävänsä kanssa he pakkasivat auton kesäkuun alussa, ja suuntasivat kanootteineen ja polkupyörineen kohti Kuhmoa.

Jongunjoen melontareitti mutkittelee hienoissa erämaisissa maisemissa. Joki lähtee Kuhmon Jonkerin järveltä ja laskee Lieksanjokeen. Kokonaisuudessa melontareitillä on pituutta yhteensä 70 kilometriä. Koski ja virtapaikkoja Jongunjoella on yhteensä viitisenkymmentä. Välillä on pitkiäkin osuuksia tasaista jokimelontaa, mutta vastapainoksi löytyy runsaasti vauhdikkaita koskia. Vesitilanne kesäkuun alussa oli sellainen, että joki oli vielä melottavassa kunnossa, mutta myöhemmin kesällä joki kuivuu vaikeakulkuisemmaksi ja kivikot hankaloittavat koskissa melomista. Suurin osa koskista oli helppoja ja melottavia mutta mukana oli myös koskia jotka ystävykset päättivät yhdessä tuumin jättää suosiolla väliin. Yksi niistä oli Jongunjoen kenties haastavin koski Hiidenportti, jossa kokeneempikin meloja saa miettiä laskulinjoja tarkasti. Suurempia kommelluksia reissulla ei sattunut, mitä nyt kerran kanoottia uitettaessa läpi hankalan kosken, tyhjä kanootti kippasi nurin ja teetti hieman työtä. Retki oli suunniteltu niin, että puoli päivää melottiin ja reitin loppupäässä odottivat polkupyörät, joilla ajettiin takaisin auton luokse. Näin huolto pelasi ja tavaroitakaan ei tarvinnut kuljettaa niin paljoa mukana kanootissa. Iltasella saattoi käydä vielä hieman patikoimassa. Iltanuotiolla ystävyksillä oli aikaa suunnitella seuraavia seikkailuja.

Hossan valloitus pyöräillen, meloen ja patikoiden

Elokuulla oli jälleen aika pakata kanootti ja polkupyörät mukaan, ja suuntana oli tällä kertaa Hossan kansallispuisto. Hossan reissu oli kytenytAri-Pekan mielesssä jo vuoden päivät ja nyt oli oiva aika toteuttaa suunnitelmat. Reissu alkoi maastopyöräillen Sininen saavutus-reittiä mukaillen, huikeat seitsemänkymmentä kilometriä seitsemään tuntiin. Reitti oli paikoin vaativa ja sen varrella oli niin jyrkkiä nousuja ja laskuja kuin kivikkoja ja juurakkoja. Välillä oli noustava satulasta alas ja talutettava pahimmat kohdat ohi. Reitti oli kuitenkin jokaisen hikipisaran arvoinen, sillä se kiertää lähestulkoon koko kansallispuiston alueen. Hiki reissussa tulikin, sillä aurinko paistoi täydeltä terältä ja lämpötila oli +25 astetta.

Seuraavana päivänä vuorossa oli melontaa, ja matkaan lähdettiin Laukkujärveltä. Reitti polveili järveltä toiselle, muutamien pienehköjen koskiosuuksien piristämänä. Jännitystä matkantekoon sai aikaan ukkoskuuro, joka suoraan sanottuna iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Äkisti päälle noussut ukkonen ajoi melojat rantautumaan ja odottamaan kuuron väistymistä. Onneksi sade lakkasi yhtä nopeasti kuin alkoikin ja matka saattoi jatkua. Melojat päätyivät Julma-Ölkyn kanjonijärvelle, joka on yksi Hossan suosituimmista nähtävyyksistä. Meloen kanjoni näyttäytyikin hienosti katsojille.

Viimeisenä vuorossa oli vielä patikointiosuus. Osittain vaativakin reitti vei vielä kerran retkeilijät huikeille näköalapaikoille Julma-Ölkyn maisemiin. Retkikohteena Hossa näyttäytyi monipuolisena mahdollistaen retkeilyn niin perinteisesti patikoiden kuin vesiteitse, mutta myös maastopyöräilyyn löytyy kattavasti reittivahtoehtoja. Ja seuraavakin retkikohde kutkuttelee jo mielessä. Se voisi olla Iijoki,Ari-Pekka vinkkaa.

Tämän vuoden osalta melonnat alkavat olla melottu, mutta pyörälläAriPekka ajelee niin kauan kuin kelit sallivat. Talvisin hänet voi nähdä hiihtoladulla ja seikkailumieltä kun löytyy, niin hiihtovaelluksiakin on tullut tehtyä pohjoiseen pariin otteeseen. Myöhemmin syksylläAriPekka aloittaa ohjaamaan Kosken kyläyhdistyksen vapaaehtoisena aikuisten jumpparyhmää, joka on tullut vuosien varrella tutuksi ÄI-MÄnimellä. Jumpan nimi on veistelty sanoista ÄI-jät ja äm-MÄt ja se kertoo, että liikuntaryhmä on suunnattu kaikille naisille ja miehille pientä pilkettä silmäkulmassa.Ari-Pekka kertoo, että jumpassa lähdetään rauhassa liikkeelle, joten mukaan voi tulla kuka vain liikunnasta innostunut. Mukavaa yhdessäoloa liikunnan parissa on siis varmasti luvassa.

Rapukoira DIVA

...myös matikat ja lahnat täytyy haukkua hyväksi...

Ilkka Karjalainen pyöräilee entisen Kosken koulun pihamaalle ja istahtaa olohuoneeseen juttusille. Sukellamme vuoteen 1956 kun Puistoon syntyy kesäkuun alkupuolella poikalapsi. Ensimmäiset kuusi vuotta Ilkka perheineen vietti Puistossa ja vuonna 1962 he muuttivat rakentamaansa Mäkirinteen taloon, missä Ilkka nykyisin asustelee.

Kosken koulu on ollut Ilkan ensimmäinen opinahjo.Aapista hän alkoi tavaamaan nyt jo puretussa vanhassa koulurakennuksessa ja seuraavat kaksi vuotta Kosken koulun uudemmalla puolella. Opettaja Leppänen kehotti poikaa hakemaan oppikouluun, ja sen hän tekikin. Kouluun valittiin keväällä36 oppilasta ja Ilkka oli valituista sijalla 35. Se riitti ja oppikoulua hän kävi vuoteen 1973 saakka. Tämän jälkeen lukio-opintoja kertyi parisen vuotta, mutta lopulta oma ala löytyikin toisaalta, kun hän valmistui vuonna 1978 laskentomerkonomiksi. Samaisena keväänä valmistumisen jälkeen oli mietinnän paikka, mitä tehdä seuraavaksi. Hyvän ystävän, Pulkkisen Jarkon kanssa he päättivät perustaa kauppatorille kesäkahvion. Kahvio aukesi toukokuussa ja oli auki kolmen kuukauden ajan, parhaat kesäkuukaudet.

Muutoin nuoruudessaan Ilkka kävi kesätöissä Otanmäen vanadiini tehtaalla. Neljän kesän verran hän siellä hommia paiskoi. Erään tärkeän valinnan hän teki 18-kesäisenä. Hommatako auto vai levysoitin? Näistä kahdesta Ilkka valitsi soittimen ja sillä tiellä hän on edelleen. Hän ei ole elämässään omistanut ajokorttia tai autoa ja on pärjännyt hienosti. Esimerkiksi elokuvakerhoon 70-luvulla kuljettiin postiauton kyydissä, kun se sopivasti kolmen seutuun ajoi ohitse. Toinen tarina olikin, kuinka illan päätteeksi tultiin kotia tai mistä majapaikan kaupungista sai. Elokuvista kiinnostunut nuori mies kulki kerhossa useamman vuoden ajan. Silloin elokuvat näytettiin Ratto nimisessä teatterissa, joka sijaitsi keskikaupungilla. Oli mieltä avartavaa nähdä erityylisiä elokuvia maailmalta, ja kiinnostus elokuviin on säilynyt läpi elämän.

Maalla kun oltiin, myös heinäpellot ja lannan levitys tuli nuorelle miehenalulle tutuksi. Se ei ehkä ollut sitä mieleisintä hommaa, mutta eipä siitä kärsinyt poiskaan jäädä. Hänen toinen kutsumanimensä Iivari saikin alkunsa heinäpellolta. Kun Ilkka oli isänsä ja setänsä kanssa viemässä kuivia heiniä latoon, hänelle letkautettiin että menehän Iivari polkemaan latoa. Iivarihan meni, nousi ladon katolle polkemaan latoa. Miehet totesivat, että poikahan on yhtä laiska kuin Iivari, kyläläisille laiskansutjakkana tutuksi tullun mies. Niistä päivistä lähtien Iivari nimi on kulkenut mukana.

Heinäpelloilta nuori mies lähti maailmalle. Oriveden kautta matka jatkui Rovaniemelle, missä hän suoritti siviilipalveluksen. Tämän jälkeen tiet veivät kohti Oulun seutua. Neljänkymmenen vuoden aikana asuttua tuli niin Haukiputaalla, Iissä kuin Oulussa. Työpaikka löytyi Oulun yliopiston kirjastosta, missä hän oli töissä viittä päivää vaille 40 vuotta. Kirjastossa hän oli lähinnä asiakaspalvelutehtävissä, mutta myös esimerkiksi yliopiston kirjaston ensimmäisiä nettisivuja hän oli tekemässä.

Kahdeksankymmentä luvun alkupuolella Ilkka liittyi rauha-aktivistien joukkoon ja heidän mottonaan oli ydinaseeton Pohjola. Aktivistit järjestivät pitkiä pyörämarsseja, joissa parhaimmillaan osallistujia oli yli sadan. Varsin mittavista tempauksista oli siis kyse. Myös rauhan puolesta hiihdettiin ja rauhan hiihto kulki Ämmänsaaresta Ouluun. Samaisella vuosikymmenellä Ilkka liittyi Ylioppilasteatteriin ja toimi teatterissa niin näyttelijänä, ohjaajana kuin valotekniikan puolella. Valaistuksia Ilkka teki myös Haukiputaalla erilaisille tanssiryhmille ja tulipa pari operettiakin valaistua.

Hän lunasti Mäkirinteen itselleen ja palasi takaisin sinne, mistä oli aikoinaan maailmalle lähtenyt. Ilkasta huokuu, että hän on tyytyväinen elämäänsä. Maalla asuessa luonto antaa rytmiä elämälle ja on ihanaa, kun mihinkään ei ole kiire, eikä aamulla ole pakko lähteä mihinkään. Muutenkin Ilkka on vahvasti sitä mieltä, että ihmisten pitäisi osata hiljentää tahtia. Ilmastonmuutos ja ihmisten ylikuluttaminen huolestuttavat Ilkkaa ja omalta kohdaltaan hän on tehnyt valintoja, jotka hillitsevät ilmaston muutosta. Esimerkiksi Mäkirinteelle hän asennutti vastikään aurinkopaneelit ja nyt on sitten pyykkiä pesty omalla tuotannolla. Liikkuminen tapahtuu linja-autolla tai kimppakyydeillä, lyhyet matkat tietenkin polkupyörällä. Kauppa-asiat hoituvat kotiovelle asti, kun viikon ruoat tilataan Reissumiehestä. Myös Postin palvelut saavat kiitosta, tilaukset voi saada verrattain edulliseen hintaan kotiovelle asti toimitettuna. Kirjastoauto käy joka toinen viikko kylällä ja sieltä on helppo hakea repullinen luettavaa pimeisiin iltoihin.

Nelisenkymmentä vuotta Oulussa tuli päätökseen aprillipäivänä vuonna 2021. Ilkka tuli tuolloin kotiin isänsä luokse, nähdäkseen kuinka iäkäs isä pärjäilee kotona. Yhteiseloa ei valitettavasti kestänyt kuin neljä viikkoa ja Ilkka jäi Mäkirinteelle yksin. Tällöin ympyrä sulkeutui ja palaset lopulta loksahtelivat paikoilleen. Ilkka oli jäänyt vastikään eläkkeelle ja tulevaisuus oli avoin.

Luonnossa viihtyvälle Ilkalle kalastus on rakas harrastus, mikä on kulkenut mukana läpi elämän. Kotikulmilla tutuilla paikoilla on tullut ongittua niin poikasena, kuin myöhemmin aina kotiseuduilla käydessä. Haukiputaan vesistöt ja Iijoki ovat tulleet tutuiksi Oulun seudulla asuttaessa. Nykyisellään kalaa tulee mukavasti yhdelle miehelle syödäkseen. Naapurin innoittamana Ilkka lähti tänä kesänä kokeilemaan ravustusta ja yllätys oli suuri, kun kosken alapuolelta alkoi nousta hyvänkokoisia rapuja. Nuorena poikana joessa ruopatessa rapuja ei juurikaan näkynyt, ainoastaan jokin hyvin pieni rääpäle. Nyt pakkasessa odottelee Oulun ystäville hyvä satsi herkkuja. Metsän antimet, marjat ja sienet Ilkka löytää luonnosta ja pienimuotoista kasvimaaviljelyäkin on tullut kokeiltua. Elämä on aika lailla mallillaan, mutta yhtä asiaa Ilkka vielä kaipailisi vierelleen – omalle puutarhurille olisi vielä sijaa Mäkirinteellä .

Melontaretkellä Mainuanjoella

Mainuan joki lähtee mutkittelemaan Mainuan järveltä ja laskee Kosken kylän kohdilta Oulujärveen. Joki alittaa Kokkolantien Siltalanperän kohdilla, mutta muutoin se kierrättelee piilossa metsien siimeksessä. Matkan varrella on pari pienempää sillan alitusta ja Kosken kylän kohdalla joki alittaa Vuoreslahdentien sillan.

Toukokuussa joessa virtaa runsaasti sulamisvesiä ja tulva-aikana joki onkin vauhdikas melottava. Tänä keväänä monta vuotta itänyt idea melontaretkestä tulikin toteutettua ja joelle lähdettiin kahden kanootin voimin testaamaan reittiä. Melomaan on helppo lähteä 5-tien varrella sijaitsevan sillan kupeesta Mainualta ja parkkipaikka autolle löytyy aivan sillan läheisyydestä. Toinen vaihtoehto on lähteä Mainuanjärveltä, mikäli aikaa melomiseen on runsaammin ja haluaa meloa myös järvipätkää. Karttaakin kannattaa vilkaista ennen reissuun lähtöä, mikäli haluaa hieman ennustaa tulevia koskipaikkoja.

Mainuan sillalta lähdettäessä alkumatkasta joki näyttäytyy hieman leveämpänä ja vallankin tulva-aikana vesi nousee läheisille pelloille ja metsien laitamiin. Ensimmäiselle koskellekin pääsee melkoisen nopeasti. Toukokuussa kun kapea joki virtasi valtavalla voimalla, alkumatka olikin vauhdikasta menoa ja matkan varrella on useita toinen toistaan seuraavia koskia. Tulvavesi voi tehdä mutkikkaaseen jokeen yllättäviä sivuaaltoja ja pyörteitä, joten kommelluksiakin voi matkan varrella sattua. Pidemmälle kesää kohti mentäessä virtaus rauhoittuu ja kosketkin muuttuvat rauhallisemmiksi, joskin sitten joutuu varomaan paljon enemmän kiviä.Aivan kesän kuivimpaan aikaan joelle ei kannata yrittää, sillä joki on melkoisen kivikkoinen.

Siltalanperälle tultaessa koskiosuudet rauhoittuvat ja luvassa on tasaista melomista Kosken kylälle ja viimeiseen koskeen asti. Viimeinen koski näyttäytyi alkuun suhteellisen helpolta melottavalta, mutta aivan kosken lopussa odotti viimeinen yllätys kun joen pohjassa kallio laskee rajusti. Keväällä joen veden ollessa korkealla ja toisaalta järven veden ollessa matalalla korkeuserokin kasvaa ja jokeen muodostuu melkoinen porras. Siitä selviydyttyä oli enää lyhyt pätkä melottavana Kosken venesatamalle, johon melontaretken voi päättää.

Mikäli seikkailuintoa löytyy Mainuanjoki on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen paikka. Matkaan voi lähteä niin avokanootilla kuin kajakillakin. Varustukseen kuuluvat ehdottomasti kelluntaliivit sekä kypärä. Vaihtovaatteita kannataa varata mukaan vesitiiviisti pakattuna ja kiinnitettynä kanoottiin kiinni. Kelluvia tavaroita on ikävä lähteä metsästämään suvannoista, kanootti aina löytyy ennemmin tai myöhemmin. Retkelle lähdettäessä pieni ensiapuvälineistökin kannattaa muistaa ottaa mukaan. Kosken sillalta on hyvä käydä ennakkotarkastamassa koskea kiviltä ja toisaalta myös arvioida veden määrää varsinkin kesällä, riittääkö se melomiseen. Tokihan melontaa kannattaa vähän harjoitella ennen ensimmäiseen koskeen menemistä ja matkaan on mukava lähteä porukalla. Kaikista tärkeintä on ottaa mukaan roppakaupalla seikkailumieltä, himppusen jännitystä mahan pohjaan ja mukaansa saa varmasti mahtavia muistoja.

Salatut Eläimet viihdyttivät Koskikartanossa

Yhden aikaan Koskikartanon saliin kokoonnuttiin odottamaan päivän kohokohtaa. Juha Harjun Salatut Eläimet ottivat yleisön haltuun heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien, mikä oli ”Matalanpaikanhimo”. Yhtyeen kaikki kappaleet ovat Juhan omia sanoituksia, ja jokaisessa kappaleessa piilee jokin tosielämän sattumus tai lausahdus lasten suusta. Kuten seuraavastakin kappaleesta ”Haeppa, tuoppa, meeppä ja teeppä” moni voi löytää varmasti tuttuja piirteitä myös omasta elämästä. Sanoitukset olivat nokkelia ja vähintääkin eriskummallisia kuten ”Turvaylipäätylannoitesuihkuttaja”, mutta niinhän on lapsen mielikuvituskin moninainen. Musiikkia ei voinut kuunnella hymyilemättä, ja yleisö otettiin mukaan laulamaan kertosäkeitä. Kuinkahan monella konsertin jälkeen soi päässä ”Muumikalsarit ja Pikku Myy...”

Yhtyeen soittimet saivat myös hieraisemaan silmiä. Esimerkiksi rummut koostuivat vanhan pyykkikoneen rummusta, erilaisista tuoleista ja peltipurkeista. Tarina soittimien takana on se, että mitään ei osteta, vaan tehdään soittimet itse. Kierrätyskeskuksen lavalta löytyneistä osasista soittimet alkoivat aikanaan muotoutumaan. Keikkabussina toimii vanha paloauto”Sykäräinen”, joka kerää takuuvarmasti katseita keikkapaikoilla. Yhtyeessä Juha Harju hoitaa lauluhommat sekä on kitaran varressa. Bändissä soittavat myös Juhan pojat Johannes ja Tatu. Pojat muistelivatkin olleensa ekoilla keikoilla jo alle kouluikäisinä eli kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tällä kertaa soittamaan pääsi myös Sanna Harju, sillä hän oli tuuraamassa Salatuissa Eläimissä tavanomaisesti soittavaa Niko Lappalaista. Mukana soittamassa ja laulamassa oli myös reippaita lapsia. Viivi,Alina, Iida, Taimi ja Ilmari jaksoivat hienosti soittaa erilaisia rytmisoittimia läpi koko keikan, ja näytöstää siltä, että Salatuissa Eläimissä riittää kyllä esiintyjiä jatkossakin. Vaikka keikalla laulettiin ”Onnetonta räpellystä”, tämä keikka ei sitä ollut, vaan hienosti toteutettu kattaus menevää musiikkia, joka upposi niin lapsiin kuin lapsenmielisiin.

Vuolijoen vanhempainyhdistykseltä lainaan saatu pomppulinna oli yksi vetonauloista ja oli tapahtuman ajan kovassa käytössä. Salin puolelta löytyi myös arpajaispöytä, missä pääpalkintona oleva jättikokoinen laiskiainen lähti lopulta pienen tytön kainalossa uuteen kotiin. Kajaanista Koskikartanolle saapui myös me&i-myyjänä toimiva Tanja Karppinen esitellen tapahtuman kävijöille kauniita naisten ja lasten vaatteita. Lapsille oli jaossa Ekokympiltä saatuja muistipelikortteja ja puuhavihkosia sekä Suomen eläinsuojeluyhdistyksen tietoiskuja lemmikkieläimistä.

Discoilua ja muuta huimaa...