8
KOSSU ISKEE
Lyöntivoimaa kuin pienessä kylässä tainen kehittyminen. Uskon, että pystymme pelaamaan koko ajan nousujohteista peliä ja kun hitsaannumme yhteen, opimme myös tuntemaan toistemme vahvuuksia.
Teksti ja kuva: Eija Niemistö
Naapuriseura JymyJusseista Koskenkorvalle siirtyneen Markus Hallasuon mukaan härkäkuosi on solahtanut päälle oikein mukavasti. - Sopivalta tuntuu! Kyllä Kossu on ollut aina tuttu paikallisvastus, eli hyvillä mielin olen uuteen kauteen valmistautumassa. Nurmon Jymyn kasvatin mielestä Kossun tarjoama sopimus tuntui tässä vaiheessa uraa parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. - Jeren lähdettyä täältä aukesi mahdollisuus, ja vastuu tietenkin kiinnosti minua. Joukkueessa tehty nuorennusleikkaus oli myös mieluinen, sillä porukkaan liittyi monia samanikäisiä, kuten Vilsu (Ville-Veikko Olli), jonka kanssa olen käynyt armeijan yhtä aikaa. Lyöjäjokerina esiintyvä Hallasuo ei ota paineita kotiuttajan roolistaan, vaan hänellä on selkeä näkemys, mitä haluaa tulevalla kaudella esittää. - Tuon joukkueeseen oman persoonani ja omat vahvuuteni. Nyt kun hyvä talvi treenataan, uskon, että pystyn hommani hoitamaan ja otan paljon askeleita eteenpäin tulevien kuukausien aikana.
Ei hinkua ulos Jokeriosastolla kotiutusvastuuta tulee Hallasuon ohella jakamaan niin ikään uusi vahvistus Patrik Wahlsten. - Tunnen Patrikia jonkin verran etukäteen. Olemme pelanneet muutaman kerran junioreiden Itä-Länsissä yhtä aikaa, mutta eri puolilla. Hän on hyvä pesäpalloilija ja mukava tyyppi. Hallasuon oma pelaaminen on perustunut paljon kumu-
Opiskelua tiedossa
1+1 -mallisen sopimuksen allekirjoittanut Markus Hallasuo uskoo Kossun iskukykyyn. Pohjanmaan herruus on asia, josta tullaan taistelemaan kynsin ja hampain.
raan, kun taas Wahlstenin vahvuutena ovat olleet enemmän saumalyönnit. - Siinäpä varmaan ovat meidän eroavaisuudet. Tarkoituksenani on nyt monipuolistaa lyöntivalikoimaani ja saada siihen ennen kauden alkua paljon uutta, hän kaavailee. Lyöjäjokerin pesti alkoi vakiintua Hallasuolle B-poikaikäisenä. - Vahvuuteni ovat olleet aina lyöntipuolella, joten niihin on sitten satsattu. En kaipaa ulkokentälle. Tosin viime vuonna pelasin ulkona yhden pelin juuri Koskenkorvaa vastaan, eli ei se aivan vierasta ole. Lyöjäjokerin harjoittelu poikkeaa räpylämiesten harjoittelusta muun muassa siten, että juoksutreenejä korvataan osittain punttitreeneil-
lä. - Lyöntitoistojen määrä on myös suurempi. En tee aina räpylätreenejä samaan aikaan kuin muut, vaan jään toisen lyöjäjokerin kanssa verkolle. Toki juoksuharjoituksiakin tehdään jonkin verran, mutta vähemmän suhteessa muihin, hän tähdentää.
Tärk eät ärke oppivuodet Kansallispeli tempaisi 21vuotiaan Markus Hallasuon mukaansa noin kahdeksanikäisenä. Nurmolaisen urheilijan harrastuksiin kuului lapsena perinteikkään painin ohella jalkapallo, mutta lajivalinta oli hänen mukaansa helppo tehdä. Juniorivuodet toivat pesäpalloilijalle B-poikaikäisenä
kaksi Itä-Länsi -edustusta. Apojissa arvo-otteluita kertyi kaikkiaan kolme. Samassa ikäluokassa hän saavutti myös kaksi pronssista mitalia. Miesten Superpesiksessä Hallasuo aloittaa nyt kolmatta kauttaan. - Olen viime kauteeni JymyJusseissa tyytyväinen. Sain pelata siinä roolissa, mitä olimme etukäteen sopineet. Seinäjoen vuodet antoivat runsaasti tietoa ja taitoa sekä arvokasta oppia. Vainionpään Mikko ja Jukka-Pekka
olivat tärkeitä valmentajia, ja Jukkiksen otteita seuratessani näin, kuinka huippupelaaja pelaa eri tilanteissa, hän summaa. Hallasuon haaveena on olla tulevaisuudessa yksi maamme kärkikotiuttajista. - Tähtäimessäni on myös Suomen mestaruus, vaikka tällä hetkellä se saattaa kuulostaa kaukaiselta. Jonain päivänä haluan kuitenkin sen voittaa. Tällä hetkellä meillä on nuori joukkue, ja tärkeintä on nyt porukan kokonaisval-
Nurmon Hyllykalliolla asusteleva Markus Hallasuo aloittaa tammikuussa opinnot Kuortaneen Urheiluopistolla. Hänen suunnitelmissaan on liikuntapaikkamestarin erikoisammattitutkinto. - Olen suorittanut Kuortaneella liikuntapaikkojenhoitajan ammattitutkinnon, josta haluan jatkaa eteenpäin. Liikuntapaikkamestarin koulutuksessa keskitytään hallinnolliseen puoleen ja työn johtamiseen. Tykkään muutenkin olla opistolla, sillä siellä on hyvä ympäristö treenata. Pesäpallo vie urheilijan elämästä ison osan, mutta vapaa-aikanaan Hallasuo hakeutuu mielellään erilaisten pallopelien pariin. - Kesäisin pelailen jonkin verran tennistä. Tykkään myös harrastaa frisbeegolfia. Tulevan joulun Hallasuo aikoo viettää perinteisesti vanhempiensa kotona. Tosin pukinparran takaa saattaa paljastua jossakin paikassa tuttu kaveri. - Joulupukin hommia on tullut tehtyä jonkin verran viimeisten kolmen vuoden aikana. Voi olla, että tänäkin aattona jonnekin tulee lähdettyä, hän nauraa.
Hei uudet pesäpallojuniorit! Koskenkorvan urheilijat hakevat seuraansa uusia pesäpallosta kiinnostuneita harrastajia. Sinä 2006-2012 syntynyt poika, tervetuloa uuden, hauskan ja suhteellisen edullisen harrastuksen pariin. Tarjolla liikunnan iloa, monipuolisia harjoituksia ja uusia kavereita sekä upeita pelikokemuksia. Tule rohkeasti mukaan kokeilemaan, olisiko pesis sinun juttusi! Tulevalle kaudelle on lisätty lajien välistä yhteistyötä ja panostettu monipuoliseen sekä ammattitaitoiseen valmennukseen. Kati Kiuru vetää kehonhallintaan liittyviä harjoituksia ja Ilmajoen kisailijoiden yleisurheilupuoli antaa tukea ja osaamista juoksuharjoitteluun. Lisäksi Janne Rauhalan sekä painijunioreiden ohjauksessa kehitetään fyysisiä ominaisuuksia painitreenien avulla. Syksyllä 2017 järjestetyllä koulukierroksella kierrettiin yhteensä kahdeksalla ala-asteella, ensikosketuksen pesäpalloiluun sai yhteensä 340 eskarilaista ja 1.- 2. - luokkalaista. G-pojat (2010-2011/2012 syntyneet) Harjoitukset Koskenkorvan urheilutalolla sunnuntaisin klo 15.15-16.30 alkaen joulukuun alussa. Lisätietoja: Juha-Matti Valli 044-4252469, junnuvalli@hotmail.com F-pojat (2008-2009 syntyneet) Harjoitukset Koskenkorvan urheilutalolla maanantaisin 17-18.15 ja torstaisin 18.15-19.30 alkaen viikolla 46 13.11 Lisätietoja: Susanna Rauhala 050-5952857, susannarauhala@hotmail.com Teija Alanko 050-5429009, teija.alanko@gmail.com E-pojat (2006-2007 syntyneet) Harjoitukset Koskenkorvan urheilutalolla tiistaisin klo 17-18.15 ja torstaisin klo 17-18.15 alkaen marraskuussa 45 Lisätietoja: Tomi Kokko 040-5897912, tomi.kokko1997@icloud.com Sami Loukasmäki 040-5233720, sami.loukasmäki@icloud.com Lisäksi uudet 2006-2012 syntyneet tytöt voivat ottaa yhteyttä seuraaviin Ilmajoen kisailijoiden juniorijoukkueiden vetäjiin: IK: n G ja F tytöt Sanna Mahlamäki 0503420871, Teijo Mäkelä IK: n E tytöt Jyrki-Pekka Hautamäki 0405412598, Tomi Rajala, Sami Taira IK: n D-tytöt Anne-Mari Mattila 0443822966 Haluamme kannustaa myös junioreiden vanhempia ja entisiä pelaajia valmennuksen pariin sekä taustajoukkoihin! Terveisin, Junioripäällikkö Jouni Oja-Lipasti, puh. 040-5707784