1 minute read

MITÄ IHMETTÄ?

Uskomatonta mutta totta: Bangkokin sykkivästä miljoonakaupungista löytyy rauhallinen ravintola nimeltään Kasnäs 2.0. Se erottuu selkeästi massasta sekä ulkoisesti että skandinaavisilla ruokalajeillaan. Mistä oikein on kyse?

Kasnäs 2.0 -ravintolan takana on thaimaalainen nuori nainen, Kewalin, jonka sydän sykkii suomalaisuudelle. Hän tapasi kasnäslaisen Ellenin opiskellessaan

Lontoossa ja tuli vuonna 2018 Suomeen tapaamaan ystävätärtään. Siitä alkoi Suomi-rakkaus, joka seuraavana vuonna johti oman ravintolan avaamiseen kotikaupungissa Bangkokissa.

Kesästään Kasnäsissa inspiroituneena

Kewalin kehitti ravintolansa skandinaavistyyppiseksi omalla tvistillään. Ulkoisesti rakennus erottuu edukseen muista alueen taloista, ja sisustus sekä huonekalut ovat meille suomalaisille tutun oloisia mutta paikallisille eksoottisia. Kun ravintola vuonna 2019 perustettiin, Ellen oli miehensä Willin kanssa avustamassa Kewalinia viisi kuukautta. Tänä vuonna, kun vanha ravintolarakennus purettiin ja korvattiin uudella isommalla, Ellen osallistui taas ravintolan avaamistehtäviin, ruokalistan valikoitumiseen, keittiön kehitykseen sekä paljoon muuhun.

– Ellen on alusta asti ollut tukena monella tapaa, sekä käytännön asioissa että myös henkisenä tukena, kertoo Kewalin. – Ihailin hänen Källarvinden-kahvilansa tunnelmaa ja halusin luoda tänne Bangkokiin samantyyppisen rauhoittavan hengen.

Mitä tarjoilette, miltä näyttää ravintolan ruokalista?

– Aloittaessamme ajatukseni oli, että meistä tulisi niin sanottu fine dining -ravintola. Mutta huomasin pian, että ajauduimme enemmän brunssi- ja lounaspaikaksi. Joten

Kasnäsin

Om du är i Bangkok och råkar stöta på “Kasnäs”, så bli inte förskräckt, utan stig in! Du har antagligen hittat Kewalins restaurang Kasnäs 2.0, där du kan sätta dig ner och äta utsökt skandinavisk mat med asiatisk tvist i lugn atmosfär. Kewalin är en Finland-fantast, som har fått inspiration till sin restaurang från Källarvinden i Kasnäs.

Thaimaalaisen Kewalinin Suomi-rakkaus johti oman ravintolan avaamiseen

Bangkokissa olemme mukautuneet kysyntään niin, että ruokatyyli on brittiläis-skandinaavinen, raikas, tuore ja kaunis. Meiltä löytyy mallaslimppua, lohirööraa, graavikalaa ja kalakeittoa. Pohjoismaista ruokaa pienellä aasialaistvistillä, Kewalin kertoo.

Millainen on asiakaskuntanne?

– Asiakkaat ovat nuoria aikuisia, usein perheitä, pääasiassa thaimaalaisia. Meillä on reilu 40 asiakaspaikkaa, yksi kahdeksan hengen kabinetti sekä kahvila-alue, jonne koirat ovat sallittuja, sanoo Kewalin, jolla itselläänkin on Kana-niminen koira. - Koirien pääsy on saanut paljon kiitosta, koska yleensä Thaimaassa ei pääse koiran kanssa mihinkään sisätiloihin. Asiakkaamme kehuvat myös kotoisaa tunnelmaa, reilunkokoista pysäköintialuetta sekä totta kai ruokaa.

Joten jos Bangkokissa törmäät Kasnässanaan, älä ihmettele vaan astu sisään ja nauti herkullisesta ruoasta kuin olisit kotonasi.

Facebook @Kasnäs_alittlewhile Instagram kasnasbkk

This article is from: