Torstai 19.2.2015
15
Sanna Huhtelan vĂ€ripaletin ilotulitusta PÀÀtalo-keskuksessa Oululaisen monialaisen kuvataiteilijan rĂ€iskyvĂ€t työt ovat vallannet PÀÀtalokeskuksen nĂ€yttelytilan seinĂ€t helmikuun ajaksi. â Kauneus pelastaa maailman, kuvaa taiteilija Sanna Huhtela elĂ€mĂ€nsĂ€ perusajatusta Dostojevskin sanoin. Sanna Huhtela on valmistunut vuonna 2001Turun Taideakatemiasta valokuvaajaksi ja vuonna 2011 kuvataiteilijaksi PohjoisKarjalan Ammattikorkeakoulussa. PÀÀaineena hĂ€nellĂ€ oli kuvanveisto, mutta enimmĂ€kseen hĂ€n on kuitenkin maalannut. Myös kirjallisuus kiinnostaa Huhtelaa, jota hĂ€n opiskeleekin yliopistossa ja tekee graduaan Dostojevskista. Taiteilijana Sanna Huh-
tela tutkii abstrakteissa ja puoliabstrakteissa teoksissaan ihmisyyttÀ yhteydessÀ luontoon, filosofiaan, kristilliseen kulttuuriperintöön ja toisiin ihmisiin. Vahvat koloristiset maalaukset luovat assosiatiivisen ja omalakisen maailmansa ja tarjoavat monitulkintaisia ja runollisia nÀkyjÀ. Taiteilija kÀyttÀÀ vÀrien keskinÀisiÀ suhteita vapaasti ja spontaanisti, ilman formalistisia kahleita. Työskentelyn lÀhtökohtana on havainto, jota siivittÀÀ mielikuvitus.
Sanna Huhtelan työt ovat esillÀ PÀÀtalokeskuksessa helmikuun ajan.
Johanneksen ilmestys
(SUPS-PAKA E1 Suomussalmella kynttilĂ€npĂ€ivĂ€nĂ€ 8.2.2015) Ja katso uneeni ilmestyi kerubi, jolla oli kultainen kirja. Sen sanat helĂ€sivĂ€t kuin tuhat symbaalia. TĂ€mĂ€ tapahtui Herramme ylösottamuksen jĂ€lkeen Kaanaan maalla rukoillessani yksin erĂ€maassa puolestane. Ja kerubi avasi kultaisen kirjan ja nĂ€kyĂ€, joka minulle annettiin, en pysty ymmĂ€rtĂ€mÀÀn. Minun kĂ€skettiin se kÀÀröihin kirjoitettaa kuva kuvalta ja sana sanalta niin kuin se minulle nĂ€ytettiin ja teille ilmaisemaan. NĂ€yssĂ€ oli kaukainen maa. Sen yllĂ€ loisti Pohjan tĂ€hti. Maa, joka sen alla lepĂ€si oli tĂ€ysin valkoinen kuin maito. NĂ€in kuinka vaunuista, jota mikÀÀn ei vetĂ€nyt, tuli ulos joukko poikia, joilla oli vaalea iho ja silmĂ€t Jumalan toivoa tĂ€ynnĂ€. He menivĂ€t suureen temppeliin. Laittoivat ylleen omituisen haarniskan, jonka he verhoilivat valkoisella kasukalla. Sen selkÀÀn oli kirjailtu isompi kaksi- tai yksiosainen outo kuvio alaosaan ja vieraan maan kirjaimia kuvioiden ylĂ€puolelle, kaikki sinisellĂ€. Kasukan etuosaa koristi metsĂ€n kuninkaan kasvot. He verhosivat pÀÀnsĂ€ kypĂ€rĂ€llĂ€ ja ymmĂ€rsin, ettei temppeliin saanut laskeutua paljain pĂ€in. Kaksi miestĂ€ seisoi heidĂ€n edessÀÀn. Toinen âpapeistaâ lausui jylisevĂ€llĂ€ ÀÀnellĂ€ âMinĂ€ olen viinipuu, te olette oksat. MitÀÀn oksaa en voi sahata pois. Niin ylin kuin alin ovat tĂ€rkeitĂ€. Ei ole viinipuuta ilman yhtĂ€kÀÀn teistĂ€. MenkÀÀ ja tehkÀÀ, mikĂ€ teille on
uskottuâ. Ja sitten hĂ€n lĂ€hetti heidĂ€t. Pojat ottivat kĂ€teensĂ€ paimenen sauvan, mutta mutkaosan he laittoivat osoittamaan maata ja terĂ€vĂ€n pÀÀn kohti taivaita. Kerubi avasi toisen sivun. Valtava lasinen meri avautui. Se loisti tuhannen pienen auringon valossa. SiinĂ€ oli viivoja, kaksi sinistĂ€ ja yksi punainen. Molemmissa pĂ€issĂ€ oli punainen uhrialttari. Merta ympyröi aitaus. Ja katso valkoisiin pukeutunut poikajoukko liukui meren pÀÀlle ikÀÀn kuin sapelit outojen sandaalien pohjassa kiinni. Silti he eivĂ€t meren pintaa rikkoneen. Sinne ilmestyi toinen poikajoukko, mustakasukkainen. Ja nĂ€in saapuvan palveluksen ylipapin, joka piti suussaan pientĂ€ siivetöntĂ€ mustaa lintua, jota se puristi huulillaan aika ajoin niin, ettĂ€ se vihelsi. Vihellys laukkautti tai aloitti kaiken toiminnan merellĂ€. Ylipappi tiputti pienen nĂ€kyleivĂ€n nĂ€köisen, mutta paksumman mustan kiekon poikien vĂ€liin ja he sillĂ€ mutkaisella sauvan pÀÀllÀÀn sitĂ€ löivĂ€t. Meri oli kuin liekeissĂ€, kun pojat siinĂ€ liukuivat milloin taakse ja milloin eteenpĂ€in. Mustat pojat onnistuivat saamaan kiekon valkoisten uhrialttarin sisÀÀn ja nostivat sauvanvansa ylös ja valkokasukkaiset laskivat pÀÀnsĂ€ alas. TĂ€mĂ€ liturgia toistui 4 kertaa perĂ€kkĂ€in. Ja minulle nĂ€ytettiin altta-
ritaulu, jossa oli kuvio 4-0. Ja minĂ€ kuulin niin kuin ukkonen olisi jylissyt, kun taivaallinen nĂ€kymĂ€tön sotajoukko puhalsi suureen jumaliseen pasuunaan. Meri tyhjeni pojista. Kumpikin seurakunta meni pyhimpÀÀnsĂ€. Ne kaksi pappia syöksivĂ€t suustaan valkoisille tulta ja tulikiveĂ€. Ja taas tuo jumalinen pasuuna soi ja lasinen meri oli jĂ€lleen tĂ€ynnĂ€ poikia ja ylipappi puristi viheltĂ€vÀÀ lintuaan. Kerubi kÀÀnsi kolmannen sivun. Ja katso, pienin valkoisista laukaisi kahden sinisen ympyrĂ€n vĂ€listĂ€ kiekon sauvallaan mustien uhrialttarin sisÀÀn. Ja minulle nĂ€ytettiin kirjaimet VIITALA. Kolme ensimmĂ€istĂ€ kirjainta tarkoitti roomalaista seitsĂ€mÀÀ eli tĂ€ydellisyyttĂ€, loppua en pysty tulkitsemaan. VĂ€lissĂ€ mustat saivat sohaistua kuviot 5-1. NĂ€in kuinka valkoiset saivat ikÀÀn kuin hengen vuodatuksen korkeuksista. Siksi vĂ€kevĂ€sti heidĂ€n sapelinsa lasin pintaa leikkasi. Valkoinen purjehti röyhkeĂ€sti maalille ja pamautti kiekon tulisella vedolla kuin salama mustien uhrialttarin ylĂ€kulmaan. Pojan selĂ€ssĂ€ loisti kirjaimet RAATESALMI. Kirjainten lopussa on roomalainen numero MI eli 1001. Se kuvannee aikaa, jolloin tĂ€mĂ€n nĂ€ky toteutuu. Seuraavan kerran mustien uhrialttaria pÀÀsi tahraamaan valkoisten VĂISĂNEN, jonka selĂ€ssĂ€ oli 88, ikÀÀn kuin kahdet tĂ€ysikuut pÀÀllekkĂ€in. Minulle on tarkoitettu ilmoit-
taa, ettÀ tÀmÀ kaikki tapahtuu neljÀnnen tÀyskuun aikaan. Kohta RAATESALMI pamautti kertaalleen mustien uhrialttariin toisen kiekon. Lopuksi vielÀ LEHTOSAARI tahrasi vielÀ mustien uhrialttaria. Kirjainten viimeinen tarkoittaa ykköstÀ. Kuvio 5-5 loisti verenpunaisin kirjaimin alttaritaululla. Aivan lopussa mustat onnistuivat valkoisten alttarin edestÀ mustan laittamaan sisÀÀn ja taululle muuttui kuvio 6-5. Taivaallinen pasuuna soi. Mielenkiintoisen seremonian jÀlkeen ylipappi jakoi parhaiden palvelijoiden mitallit. Suuri oli minun hÀmmÀstykseni kun kypÀrÀn alta paljastui tytöt heleÀt kasvot, jonka hiukset olivat kuin vaaleaa viljaa. Ilmeisesti vuonna 1001 voi nainenkin palvella temppelissÀ. Paidassa oli kirjaimet KANGAS. Rakkaat uskonveljeni. En osaa nÀkyÀ selittÀÀ. MitÀÀn tavallista se tuskin on, koska Herran enkeli sen minulle nÀytti. TodennÀköisesti kyseessÀ on Harmageddonin taistelusta aikojen lopussa, jolloin Herran sotajoukko valonvalkeissa vaatteissaan ottaa mittaa mustiin pukeutuneista. Miksi ne mustat nÀyttÀvÀt voittavan, sitÀ en ymmÀrrÀ. No se selviÀÀ vuonna 1001 JKR, kun sen ajan ihmiset sen tulevat tutajamaan. Herran haltuun, Patmokselta Johannes
Matti Ervasti
Ilkka Vainion kirkkokonsertit Ilkka Vainion isÀnnöimÀ lÀmminhenkinen YstÀvÀn risti -konserttikiertue jatkuu kevÀÀllÀ. Vainion laulujen ja tarinoiden matkakumppaneina nÀhdÀÀn suuri joukko suomalaisia tÀhtiartisteja helmikuusta alkaen yli 30 kirkossa ympÀri Suomen. Mukana ovat mm. Jani Jalkanen ja HÀnen orkesterinsa, Jenna BÄgeberg, Bablo, Saija Varjus, Tarja Ylitalo, Kulkuriveli Jami, Mikko Salmi, Jukka Lampela, Ilkka Marttala ja Upi Mikkola. Kiertue alkaa 13. helmikuuta PieksÀmÀeltÀ ja pÀÀttyy 4. kesÀkuuta Turun Mikaelin kirkkoon. Kaikissa konserteissa on mukana myös paikallisen seurakunnan kirkkoherra sekÀ YhteisvastuukerÀys ja Suurella sydÀmellÀ -pappi Tapio Pajunen ja KirkkopÀivien Jari Kupiainen. Konserteissa kuullaan pÀÀosin Vainion lauluja, joita on levytetty jo yli tuhat kappaletta. Mukana on myös Kari Tapion ja Junnu Vainion musiikkia. Kiertueen liput ovat jo myynnissÀ lippukaupoissa. YstÀvÀn risti -konsertit pohjautuvat Ilkka Vainion lauluihin ystÀvyydestÀ. KeskeisenÀ on tarina Vainion ja Kari Tapion ystÀvyydestÀ. TÀhÀn ystÀvyyteen pohjautuu myös konsertin tunnuslaulu YstÀvÀn risti.
TÀnÀ vuonna YstÀvÀn risti -konsertit kulkevat Suurella sydÀmellÀ -tunnuksen alla. Konserttien avulla tuetaan valtakunnallista Suurella SydÀmellÀ- vapaaehtoispalvelua. Suurella sydÀmellÀ toiminnalla autetaan köyhiÀ ja muita vÀhÀosaisia kotimaassa. Suurella sydÀmellÀ on myös tÀmÀnvuotisen YhteisvastuukerÀyksen kumppani. . Laajeneva Suurella sydÀmellÀ palvelu toimii jo yli 40 paikkakunnalla. Verkkopalvelun avulla vaikeuksissa olevat voivat pyytÀÀ apua. Auttajina toimivat pÀÀsÀÀntöisesti tehtÀvÀÀn valmennetut vapaaehtoiset. Suurella sydÀmellÀ on monipuolinen tapa myös antaa apua. - Haluan esittÀÀ nöyrÀn kiitokseni kaikille teille, jotka olette levittÀneet YstÀvÀn ristin ilosanomaa, Ilkka Vainio toteaa. - Samalla toivotan teidÀt kaikki mukaan konsertteihimme. Ne sopivat erityisen hyvin myös sellaisille kuulijoille, jotka eivÀt muutoin kirkoissa kÀvisi, Vainio jatkaa.
YstÀvÀn risti -kiertue Kuusamossa: La 21.2. PyhÀn Ristin kirkko klo 18
Kuusamon koululaisuinnit 13.2.2015 Tulokset: VU, T 05 1) Ojala Ellinoora Nilonkangas 23,20 . 2) Jaakkonen Anna Nilonkangas 24,95. 3) Leivo Emilia Kirkkoketo 26,12 . 4) Korhonen Sonja Nilonkangas 29,42 . 5) Jaakkonen Eevi Nilonkangas 29,91 . 6) Tammi Sofia Nilonkangas 30,50 . 7) Pesonen Tiina Nilonkangas 31,29 . 8) Karjalainen RoosaMaria Toranki 35,05 . 9) Juutinen Meri-Maria Nilonkangas 35,54. 10) Kortesalmi Kristiina Nilonkangas 35,72. 11) Kuusisto Ronja Toranki 35,81. 12) TörmÀnen Suvi Toranki 37,03. 13) PÀtsi Ronja Nilonkangas 37,69. VU, T 04 1) SuorajÀrvi Saana Nilonkangas 17,46 . 2) VÀÀtÀinen Emilia Nilonkangas 23,89. 3) Poussu Venla Toranki 24,33. 4) Kellokumpu Nea Toranki 24,53. 5) EksymÀ Elina Nilonkangas 26,71. 6) Ollila Inna Nilonkangas 32,20. 7) Tuovila Riina Toranki 34,66. 8) Paloniemi Ilona Nilonkangas 35,60. 9) Halme Iida Nilonkangas 35,84. 10) Poutiainen Melina Nilonkangas 40,38. VU, T 03 1) Karjalainen Pinja Toranki 20,83 . 2) TörmÀnen Reetta Nilonkangas 20,95. 3) PÀtsi Joanna Toranki 21,21. 4) Siikaluoma Martta Nilonkangas 21,67. 5)Ruokangas Jenny Nilonkangas 22,19. 6) Koivula Satu Nilonkangas 22,64. 7) Tauriainen Emilia Nilonkangas 23,49. 8) Karvonen Heidi Nilonkangas 33,89.
VU, T 02 1) Virkkula Emmi Nilonkangas 16,92. 2) Koivula Suvi Nilonkangas 19,71. 3) Ronkainen Jenna Nilonkangas 19,99 . 4) Lamminsivu Sara Toranki 20,86. 5) Luikku Peppi Nilonkangas 20,91. 6) Tuovila Anni Nilonkangas 22,65. 7) Suoraniemi Eveliina Toranki 24,09. 8) MÀÀttÀ Anni Toranki 26,58. 9) Suomioinen Lotta Nilonkangas 28,50. 10) Iivari Tuuli Nilonkangas 34,56. VU, P 05 1) Virkkula Eetu Nilonkangas 25,17. 2) Holappa Veeti Nilonkangas 29,57. 3) Hente Juutinen Nilonkangas 38,32. 4) Pohjola Eemil Nilonkangas 51,52. 5) SÀkkinen Roope Toranki 52,85. VU, P 04 1) Elorinne Ville Nilonkangas 19,13. 2) Tarvainen Juho Toranki 22,90. 3) Taipale Eetu Toranki 24,58. 4) Kurvinen Maks Toranki 30,14. VU, P 03 1) Tuovila Kalle Nilonkangas 21,55 VU, P 02 1) HÀrkönen Atte Toranki 18,68. 2) Paloniemi Ville Nilonkangas 19,93. 3) MerilÀinen Ilkka Toranki 22,09. 4) Hertteli Sampo Nilonkangas 35,37. VIESTI 4x25m Toranki 1.29,00 Nilonkangas 6B 1.35,39 Nilonkangas 3A 2.44,36