Keskiviikko 25.11.2015
15
”Tässä iässä uskaltaa sanoa” Salme Koskelon intiimi trilogia Helmistä ja Jussista päättyy Koski palaa -teokseen Taivalkoskelainen Salme Koskelo tietää, että tulee ikä, jolloin asiat uskaltaa sanoa ja kirjoittaa niin kuin ne ovat. Juuri ilmestynyt Koski palaa on kolmiosaisen Helmin ja Jussin rakkaustarinan päätös, jossa puhutaan kipeistäkin asioista, kuten ikäihmisten seksuaalisuudesta ja oikeudesta hyvään parisuhteeseen ympäristön paineista huolimatta. Trilogian viimeinen osa tarkastelee asiaa miehen näkökulmasta. Koski palaa -teos on Salme Koskelon kolmas romaani. Sitä ennen taivalkoskelainen on julkaissut yhden runoteoksen ja seuraavaksi työn alle tulee novellikokoelma lähtemisen paikoista. – Asemat ovat minulle rakkaita paikkoja ja niihin liittyy asioita, joista haluaisin kirjoittaa, hän sanoo. Nyt on kuitenkin hengähdystauon paikka, kun Helmin ja Jussin rakkaustarina on saanut sinetin. Tarina alkoi Kosketus-kirjasta, joka ilmestyi vuonna 2013 ja sai vuotta myöhemmin jatkokseen Rakastettu-teoksen. – Myös vanhemmat ihmiset tarvitsevat parantavaa kosketusta ja voimaa rakastetuksi tulemista. Viestini on, että rakastumiselle ei ole parasta ennen päiväystä, kirjoittaja sanoo. Koskelon kolme kirjaa seuraavat leskirouva Helmin ja ikäpoikamies Jussin yhteistä tarinaa. Viimeisessä osassa on Jussin vuoro kertoa vaikutelmistaan rakkauselämässä ja elämänsä väkevistä kokemuksista kosken partaalla.
Miksi kukaan ei kosketa? Salme Koskelo sanoo nähneensä pitkä työuransa aikana, mitä yksinäisyys ja kosketuksen puuttuminen tarkoittavat. Mitä tarkoittaa, kun kukaan ei enää kosketa? Mitä tehdä sille rakkauden määrälle, jota kukaan ei tunnu tarvitsevan? – Se on kipeä asia niin nuorille kuin vanhemmillekin. Ikäihmisten yksinäisyyttä ei mielestäni ole käsitelty asiallisesti heidän näkökulmastaan. Aloittaessani Helmin tarinaa en arvannut, että voisin kirjoittaa sille jatkoa.
Helppo jäädä yksin pirttiin
Ensimmäinen romaani Kosketus oli kirjoittajansa mielestä jonkinlainen puolustuspuhe, ellei jopa hätähuuto yksinäisten, yksin jääneitten ikäihmisten puolesta. Helmille on käymässä niin kuin monelle muulle ikäiselleen. Yksinäisyys saa pysymään sisällä pirtissä tai hoitelemassa kukkasia pihamaalla. Kontaktit ulkomaailmaan ja ikätovereihin uhkaavat sammua. Muisti alkaa pettää, ja pelot saavat vallan. Onneksi Helmillä on hyviä naapureita, jotka ottavat mukaansa ja vievät ihmisten pariin. Helmi joutuu käymään itsensä kanssa taistelua, kun hän huomaa, että tunteet vastakkaista sukupuolta kohtaan pyrkivät pintaan. Onko hän uskoton kuolleelle puolisolleen, jos antautuu uuteen suhteeseen? Mitä muut ihmiset ajattelevat? – Helmin ikäpolvi on kasvatettu ikuiseen uskollisuuteen, vaikka vihkivalassa lupautuu uskollisuuteen vain siihen asti, ”kunnes kuolema meidät erottaa”. Ei ole myöskään helppoa hyväksyä itseään miehen rakkauden kohteeksi. Pelkoja riittää. Kelpaanko tällaisena? Uskallanko antautua uudelleen täysin vieraan miehen kosketettavaksi?
Miehistä on moneksi Kun sitten Jussi saa Helmin vakuuttuneeksi rakkaudestaan, alkaa Helmin elämä kuin uudelta, puhtaalta lehdeltä. Hän uskaltaa kyseenalaistaa entisiä ajatuksiaan, uskomuksiaan. Hänestä loistaa uuden löytämisen riemu. Tästä riemusta kertoo Rakastettu-romaani. Uusi suhde siihen liittyvi-
nen, sanoo Kuusamossa kirjoja kustantavan Kuusamon Kovasin Oy:n Valma Lämsä. Hän on kustantanut muun muassa Salme Koskelon trilogiasarjan. Lämsän mukaan aikana, jolloin maailmalla tapahtuu
Kisa käytiin neljän joukkueen voimin mukavassa talvisäässä eikä kevyt lumisade haitannut näkyvyyttä. Kisan ylivoimaisen voiton nappasi joukkue Nuotit Hukassa (Pirkko Siikamäki, Irma Hautala, Antti Leivo, Seija Rannikko) 30 lajilla, ässälajeina pikkukäpylintu ja urpiainen. Hopean jakoivat 25 lajilla Karjalan Kertut (Pauliina Glad-Moilanen, Soile Suorajärvi, Heli Junno, Salme Hamunen) ässälajeina isokoskelo ja punarinta sekä Tinttipartio (Heidi Ahonen, Jarmo Martiskainen, Jukka Myllylä), ässälajeina riekko ja järripeippo. Neljänneksi sijoittui Huhkajat (Timo Talala, Kaisu ja Taisto Määttä) 22 lajilla. Kisassa havaittiin kaikkiaan 36 lajia. Nopeaa tahtia pienenevistä sulapaikoista löytyi vielä laulujoutsenia, isokoskeloita, sinisorsia, telkkiä ja uivelo. Normaalien talvilajien lisäksi leudon alkutalven avustamana havaittiin myös punarinta, peippo, järripeippo, sekä kottaraisia.
Kristiina Lohilahti on vuoden 2015 naisyrittäjä
Kustantaja Valma Lämsä välitti Pohjois-Pohjanmaan Kirjoittajat ry:n onnittelut Salme Koskelolle tämän uusimmasta Koski palaa -kirjasta. ne juonteineen ei kuitenkaan päästä Helmiä helpolla. – Ei se päästä meistä ketään. Lapset ja heidän perheittensä hyvinvointi ovat aina etualalla. Ei ole myöskään helppoa hyväksyä toisesta kulttuurista olevaa miniää omine tapoineen. Oman kodin jättäminen ja ystävien jääminen kilometrien päähän ahdistavat. Helmi selviää ystäviensä ja uuden puolisonsa avulla. Jussi on rakastava, hellä puoliso. Miehellä on porot, jotka ovat täyttäneet hänen koko elämänsä. Jussi suhtautuu luontoon ja maailmankaikkeuteen eri tavalla kuin entinen puoliso, Matti, jonka mielestä naisen paikka oli
kotona, eikä naisen tarvinnut ajatella omilla aivoillaan. Jussi arvostaa naista ja puolisoaan, josta ei enää uskaltanut edes haaveilla. Hän antaa Helmille tilaa ja mahdollisuuden mielipiteisiinsä. – Näissä kahdessa romaanissa olen antanut Helmin kokea ja tuntea olevansa taas nainen, jolla on oikeus tulla rakastetuksi, Salme Koskelo sanoo.
Totuus ei tapa Mitä ajattelee Jussi tästä uudesta tilanteesta? Nyt ilmestynyt Koski palaa -kirja antaa puheenvuoron Jussille.
– Myös ikääntyvä mies kokee yksinäisyyttä omalla tavallaan. Jussilla ei ole ollut mahdollisuutta isyyteen. Mitä on miehen lapsettomuus? Mitä mahdollisuuksia miehellä on käsitellä näitä asioita? Miten elää sen pelon kanssa, että kuitenkin saattaa vielä menettää tämän rakkauden? Koskelo sanoo saaneensa kiitosta lukijoiltaan tarttumalla aiheisiin, joista ei yleensä kirjoiteta. – Kun on tässä iässä, uskaltaa sanoa ja kirjoittaa vaikeistakin ja usein vaietuista aiheista. Olen oppinut, että totuus voi sattua, mutta ei sen sanomiseen kuole, hän tietää.
Paikallisteokset kiinnostavat Kirjasyksyn näkyvin ilmiö on ollut lukuisten paikallisteosten ilmestyminen. Paikallisia asioita, ihmisiä ja paikallista historiaa lähestytään niin fiktiivisesti kuin faktapohjaltakin. – Ilmiö on valtakunnalli-
Kuusamon lintukerhon 15. talviralli kisattiin 22.11.2015
asioita, joita on vaikea ymmärtää ja hyväksyä, paikallisuus korostuu. – Halutaan lukea, kokea ja muistella asioita, jotka ovat lähellä, hän sanoo. Koillismaallakin on ilmes-
tynyt tänä syksynä poikkeuksellisen paljon niin omakustanteina kuin kustannettuina paikallisia teoksia. Esimerkiksi Salmen Koskelon Koski palaa, Veli Käsmän Koskisota, Pekka Väisäsen Paluu Iijoen törmäl-
le ja Jarmo Pitkäsen Makuja ja muotoja istuvat kaikki juurevasti koillismaalaiseen maisemaan.
Vuoden 2015 Koillismaan yrittäjänaiseksi on valittu Kristina Lohilahti, joka toimii yrittäjänä yhdessä puolisonsa Raimo Lohilahden kanssa Tannery Ay:ssä. Kristina Lohilahti toimii myynnin, markkinoinnin ja taloushallinnon tehtävissä perheyrityksessä, joka on perustettu vuonna 2005 eli tänä vuonna yritys täytti 10 vuotta. Tannery valmistaa yrityksille maailmassakin ainutlaatuisia ja laadukkaita nahkaisia työkaluliivejä ja vöitä. Kristina Lohilahti on ollut Koillismaan yrittäjänaisten jäsen koko yrittäjäuransa ajan. Hän on toiminut hallitustehtävissä jäsenenä, varapuheenjohtajana, tiedottajana sekä jäsenrekisterivastaavana. Lisäksi hän on osallistunut lukuisiin valtakunnallisiin yrittäjänaistapahtumiin ja ollut vaikuttamassa myös siihen, että Rukalla järjestettiin valtakunnalliset yrittäjänaispäivät vuonna 2012. Koillismaan yrittäjänaiset ry:n hallitus antoi Vuoden yrittäjänainen -palkinnon Kristinalle hänen aktiivisesta osallistumisestaan yrittäjänaistoimintaan sekä paikallisesti että valtakunnallisesti. Palkitsemisperusteluissa korostettiin myös Lohilahden iloista ja innostavaa asennetta yhdistystä ja sen jäsenistöä kohtaan.