Koillismaan Uutiset 41/2014

Page 9

Torstai 9.10.2014

9

aa jo 36 vuotta

s-Suomen suurin Sokos-tavaratalo

Yrittäjät kiittelevät Torikeskuksen
 sijaintia, kokoa ja hyvää ilmapiiriä

Sokos-tavaratalon henkilökunta kokoontui yhteiskuvaan portaikkoon ennen ajavaisjuhlia 27.marraskuuta 1978. Neljä heistä työskentelee yhä Torikeskuksessa. neljä kertaa vuodessa virallisiin Torikeskus-palavereihin miettimään mitä voitaisiin tehdä yhdessä. Epävirallisempia palavereja pidetään päivittäin. – Tänne on sattunut poikkeuksellisen iloisia ja avoimia ihmisiä. Uskon, että talon hyvä ilmapiiri tarttuu myös asiakkaisiin, Sulevi Määttä sanoo. Määtän mukaan Torikeskus palveluineen säilyy niin kauan kuin keskustassa on elämää eli

asukkaita. – Me olemme vahvoja yhdessä ja palvelemme paitsi keskustan asukkaita, myös muita kuusamolaisia sekä matkailijoita. Torikeskuksen vahvuus on sen erikoistavarakaupan luonne ja loistava sijainti. Meillä on keskustan ainoa täydellinen market, jonka valikoima houkuttelee niin vanhuksia, lapsiperheitä kuin ruokatunti-asiakkaitakin. Uu-

si silta on tehnyt meistä myös Lahentauksen lähikaupan. Sulevi Määtän mukaan myös nuoriso on löytänyt Torikeskuksen ja varsinkin iltaisin aulassa saattaa pyöriä suurikin nuorisojoukko. Heidän varalleen Osuuskaupalla on suunnitelmia, joita Määttä ei kuitenkaan vielä paljasta. – Myös nuoria on palveltava. Hyvä asiakassuhde luodaan jo nuorena, hän tietää.

Tavaratalon avajaiset olivat koko Koillismaan juhla. Tuhannet ihmiset seurasivat päivän tapahtumia kuten muotinäytöksiä.

Torikeskuksen henkilöstö vuosimallia 2014. Kuvasta puuttuu yksi yrittäjä sekä osittain henkilökuntaa. Torikeskuksen nykyiset yrittäjät viihtyvät kaupungin keskeisimmällä kauppapaikalla Kuusamon ydinkeskustassa. Yrittäjät arvostavat kauppakeskuksen helppoa saavutettavuutta, hyvä palveluvalikoimaa ja ennen kaikkea yrittäjien keskinäistä kanssakäymistä: talossa on iloinen ja välitön ilmapiiri, joka tarttuu myös asiakkaisiin. Nissen Kuusamo, Tuuli Kemppainen – Tämä on kompakti palvelukeskus keskellä Kuusamoa. Meille on tärkeää, että olemme helposti saavutettavissa ja että valoisat tilat palvelevat hyvin toimintaamme. Talosta löytää kaiken tarvitsemansa. Shop MariLee, Marja-Leena Riekki – Parasta ovat iloiset, helposti lähestyttävät myyjät ja se, että täällä todella palvellaan. Torikeskukseen on helppo tulla, oli liikkeellä jalan tai autolla. Myös esteettömyys on huomioitu hienosti. Nautin talon hyvästä hengestä. Hiushuone, Tarja Säkkinen – Asiakkaiden kannalta To-

rikeskuksen sijainti on ihanteellinen, tänne löytävät niin kuusamolaiset kuin matkailijatkin. Olen työskennellyt talossa vuodesta 1989 enkä voisi kuvitella muuttavani minnekään. Beauty Shop Kuusamo, Milla Pätsi – Onhan se hienoa, että täältä löytää kemikalion, silmälasiliikkeen, kampaamon, ruoka- ja kirjakaupan, luontaistuoteliikkeen, ruokapaikan, vaatekauppoja ja huonekalut. Ei tällaista ole muualla Kuusamossa. Suomalainen Kirjakauppa, Asta Mustonen – Pidän siitä, että Torikeskuksessa on monta putiikkia tiiviisti ja lähellä toisiaan. Ei tarvitse olla yksin omassa nurkassaan. Läheisyys kasvattaa varmasti myös ihmisvirtaa. Asiakkaana löydän täältä kaiken mitä tarvitsen. Kahvila Vintti, Tiina Päätalo – Lounasravintola ei voisi löytää Kuusamosta tämän parempaa sijaintia. Olemme helposti saavutettavissa

ja hyvin keskeisellä paikalla työpaikkoja ajatellen. Nautin myös tavattomasti Torikeskuksen iloisesta hengestä. Mode Lissu, Liisa Porsanger – Olemme olleet täällä vuodesta 2002 ja edelleen minua viehättää tämä kauppakeskuksen intiimi ilmapiiri. Pienet putiikit luovat aivan erilaisen tunnelman kuin hehtaarihallit. Täällä on myös helppo verkostoitua. Life Kuusamo, Merja Niemelä – Parasta on talon iloinen hyvä ilmapiiri ja tosi kivat toiset yrittäjät. On helppo tehdä työtä yhdessä kun kaikki tuntevat toisensa. Parkkipaikkojakin on riittävästi ja ne sijaitsevat aivan oven vieressä. Stemma Kuusamo, Pertti Pellikka – Torikeskus tarjoaa meille erinomaiset ja riittävän suuret tilat eli koko alakerran. Erikoistavaraliikkeelle ei niinkään ole merkitystä sijainnilla, mutta arvostan kyllä kauppakeskuksen helppoa saavutettavuutta.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Koillismaan Uutiset 41/2014 by Koillismaan Uutiset Oy - Issuu