Koillismaan Uutiset 41/2013

Page 4

4

Torstai 10.10.2013

Rukalla hiihdetään maailmancupia ainakin seuraavat viisi talvea Ylen uutisoinnin mukaan Kuusamon Rukalla järjestetään maastohiihdon maailmancup ainakin vuoteen 2017 saakka. Asiasta päätettiin viime viikonloppuna Sveitsissä, jossa kuusamolaiset kävivät neuvottelua kansainvälisen hiihtoliiton edustajien kanssa. Yhdistetyn cup-kisat nähdään Rukalla alustavan päätöksen mukaan ainakin vielä vuoteen 2015 saakka. Rukan maailmancupin mäkihyppykisojen kohtalo ratkeaa sen sijaan FIS:n elimessä vasta ensi keväänä. Ylen haastatteleman Kuusamon kaupunginjohtajan Timo Halosen mukaan Kuusamo on mäkihypyn osalta tulevissa kisoissa ikään kuin tarkkailulistalla. Neuvotteluissa mukana ollut Halonen kertoo, että FIS:n edustajisto haluaa mäkikisasta nykyistä näyttävämpää ja markkinahenkisempää tapahtumaa.

Naperoviikko tanssii ja soi Tänään käynnistyvä lasten kulttuuriviikko tarjoaa sadunkirjoituskilpailun lisäksi monenlaisia kulttuurielämyksiä Tänä vuonna Naperoviikolla tanssitaan ja nautitaan musiikista monessa muodossa. Naperoviikon idea on alun perin rakentunut Napero-Finlandia sadunkirjoituskilpailun ympärille. Tämän lasten kulttuuriviikon järjestävät yhteistyössä taivalkoskelaiset kulttuurialantoimijat. Naperoviikolla keskitytään tämän vuotisen teeman mukaan erityisesti tanssiin ja musiikkiin. Viikon kuluessa tapahtuma tutustuttaa osallistujat moneen muuhunkin kulttuurielämykseen kuten esimerkiksi elokuviin, taidenäyttelyyn, satujen maailmaan, jumalanpalvelukseen ja seinäkiipeilyyn. Naperoviikko on tänä vuonna pidentynyt kahdella päivällä. - Aloitamme jo tänään torstaina 10.10. Suomalaisen kirjallisuuden päivänä, Aleksis Kiven päivänä, jonka kunniaksi on kutsuttu Päätalo-keskukseen taivalkoskelaisia kirjailijoita esittelemään ja myymään teoksiaan. Yleisöllä on tilaisuus tulla juttelemaan kirjailijoiden

kanssaan ja nauttia kevyestä lounaasta. Lapsille on luvassa satuhetki ja oma tarjoilu kirjaston puolella, toteaa kulttuurituottaja Merja Vihinen. Huomenna perjantaina tapahtuma tutustuttaa osallistujat vaskipuhaltimien ihmeelliseen maailmaan Konserttikeskuksen kanssa järjestettävissä Tuubakimalainen-konserteissa. - Kansalaisopiston tanssiseikkailu-ryhmässä on avoimet ovet ja sokerina pohjalla illalla alakoulu-ikäiset pääsevät tanssimaan ja pitämään hauskaa naperodiscossa Nuokkarilla. Lasten oma taidenäyttely avataan lauantaina Päätalokeskuksessa. - Lauantaina on luvassa myös musiikkia sekä Nuorisoseuran Peukaloisten ryhmän tanssiesitys. Musiikki ja tanssi jatkuu Nuokkarilla karaokella ja tanssipeleillä. Naperoviikon kaikki järjestävät tahot ovat halunneet ottaa omissa tapahtumissaan lapset erityisen huomion kohteeksi. Näin on myös sunnuntain Naperoviikon perhekirkossa viidellä aistilla. - Sunnuntain ohjelma jatkuu elokuvissa. Pääsemme jännittämään Dusty-lentsikkapojan vauhdikkaita seikkailuja Lentsikat-elokuvassa ja sitten

Masin ja Taren ystävystymisen hullunhauskoja toilailuja Monsteri-Yliopisto elokuvassa. Hieman varttuneimmille on luvassa Peter Franzenin elokuva Tumman veden päällä.

Viikko huipentuu Napero-Finlandian palkintojen jakoon Naperoviikko jatkuu maanantaina Nuokkarilla Guitar Hero mestaruuskilpailun merkeissä. -Naperoviikon aikana on mahdollisuus useampana päivänäkin käydä kokeilemassa Nuokkarilla bändisoittimia ammattilaisen opastuksella. Tiistaina Hutun koululla kokeillaan oman kehon pai-

nolla tapahtuvaa temppuilua ja vääntelyä akrobatia työpajassa. Iltapäivällä lasten tanssipajassa nopeimmin ilmoittautuvat 5.-6.-luokkalaiset pääsevät tanssipajaan kokeilemaan tanssia ja liikettä. - Keskiviikkona saamme vieraaksi pitkän linjan lasten muusikon Pentti Rasinkankaan ja Ohilyönti orkesterin. Pentti Rasinkankaan lastenlaulut ovat sekä hauskoja että vakavia. Niissä on sekä arkipäivän anarkiaa että mietteliäisyyttä. Iltapäivällä yläkoulun salissa on mahdollisuus päästä kokeilemaan seinäkiipeilyä. Torstaina puolestaan tanssitaan koko päivä Tanssiteatteri Raatikon tanssipajoissa. - Ryhmiksen lapset sekä osa

alakoulun 1.-2. pääsee kokeilemaan erilaisia liikelaatuja; miten tanssisi kevyt höyhen tai painava kivi. Illalla kaikki halukkaat lapset pääsevät kokemaan saman Päätalokeskuksessa. Naperoviikko huipentuu perjantaina Napero-Finlandian palkintojen jakoon. Päätöspäivänä esiintyvät Pikku Kakkosesta tutut Mimi ja Kuku, jotka saattavat mielikuvituksen lentoon Mimin ja Kukun yhdessä ideoiman ja Mimin säveltämän ja sanoittaman musiikin innostamana. Naperoviikon tapahtumiin on vapaa pääsy, ainoastaan Tumman veden päällä- elokuvaan on 5 €:n pääsymaksu. Naperoviikko tanssii ja soi 10.-18.10.2013.

Hyviä vuosia elämään Haloo! Olli Ojalan mielestä Kuusamossa voitaisiin ottaa käyttöön vapaaehtoinen latumaksu. - Jos talven aikana hiihtää tuhannen kilometriä, ei 50 euron latumaksu olisi yhtään liikaa. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että kaupunki ylläpitää aivan liikaa latuja. Mielestäni riittää, kun Rukan lisäksi pidetään kunnossa Tolpanniemen, Munakan, Petäjälammen ja kaupungin ympäryslatu. Sivukylillä voisivat kylätoimikunnat tai metsästysseurat hoitaa omat latunsa kaupungin pienimuotoisen avustuksen turvin.

Ikämessut vetivät jälleen liikuntahallin täyteen messuvieraita. Päivän ohjelmaan kuului näytteilleasettajien lisäksi musiikkia ja Senioritanssijoiden esityksiä. Päivän tärkein kysymys oli ”mikä elämässä on hyvin”? - Elämä on tällä hetkellä ihan kohdillaan, vaikka olenkin ollut jo kolmattakymmentä vuotta leskenä, sanoo Sylvi Ruuska. Ruuskan kanssa Ikämessuilla keskiviikkopäivää viettämässä ollut Suoma Määttä kertoi puolestaan nauttivansa elämästä hyvien ystävien seurassa sekä mielekkään tekemisen parissa. Myös riittävä toimeentulo kuuluu Määtän mukaan hyvään elämään. Vanhustenviikon yhteydessä järjestettävillä Ikämessuilla oli tänä vuonna teemana ”hyviä vuosia”, jolla messuvieraita haluttiin muistuttaa arjessa tapahtuvista myönteisistä asioita. - Meidän matkailulinjan opiskelijat kiertelivät yleisön keskuudessa ja kyselivät teeman mukaisesti, mikä elämässä on hyvin? Tapahtuman juontajana toiminut Jaakko Heikkinen heijasti vastauksia valkokankaalle ja

luki niitä ääneen ja täytyy sanoa, että kyllä siellä tuntui olevan paljon niitä asioita, jotka ovat ihmisillä hyvin, sanoo messujärjestelyistä vastaavan Kainuun ammattiopiston matkailuaineiden opettaja Ulla Koskenkorva.

Senioritalo Kuusamoon Ruuska ja Määttä ovat osallistuneet Ikämessuille kerran aikaisemmin. Tapahtuman tarjonta tyydytti kaksikkoa myös tänä vuonna. - Olemme kiertäneet läpi kaikki näytteilleasettajat ja tarjontaa on ollut kyllä riittävästi. Hyvää näissä tapahtumissa on myös se, että täällä tapaa muita ihmisiä, sanoo Määttä. Määttä ja Ruuska pohtivat messujen teeman innoittamina sitä, kaipaavatko seniori-ikäiset Kuusamoon vielä jotakin sellaista, jonka avulla he voisivat nauttia vieläkin paremmin hyvistä vuosista. - Nuorille on olemassa nuorisotalo, mutta meiltä eläkeikäisiltä puuttuu senioritalo eli tila, jossa voi harrastaa, tulla ja mennä vapaasti tiettyinä aikoina. Emme kaipaa käsikirjoitettua ohjelmaa, vaan riittää, että meillä olisi yhteinen paikka, jonne kokoontua ihan vaikka keskustelemaan.

Toki siellä voisi järjestää myös paritanssitapahtumia, onhan tanssi parasta lääkettä vanhuksille ja mielekästä liikuntaa sekä mukavaa sosiaalista toimintaa. Sopivia tiloja olisi varmaankin keskustassa tarjolla, jos vain kunta lähtisi tällaista asiaa meille senioreille järjestämään, toteavat Määttä ja Ruuskanen.

Ikämessut kiinnostavat Ikämessut keräsivät tänäkin vuonna salin täyteen vierailijoita. - Messuilla on viime vuosi-

en aikana käynyt aika tasaisesti 300-400 vierailijaa, sanoo Koskenkorva. Näytteilleasettajia messut niin ikään kiinnostavat. - Heidän määrä on vakiintunut noin 40:een. Kyllä näytteilleasettajat kokevat saavansa hyötyä tästä tapahtumasta. Yhdistykset saavat tätä kautta uusia jäseniä toimintaansa ja yritykset omia ikäihmisille suunnattuja palveluja ja tuotteita tunnetuksi. Kainuun ammattiopiston Kuusamon osasto on ollut jo pitkään kaupungin perusturvan järjestämän tapahtuman yhteis-

työkumppani. - Tapahtuma on meidän oppilaille loistava tilaisuus päästä tekemään käytännön työtä. Järjestelyistä ovat vastanneet meidän matkailualan- ja liiketaloudenopiskelijat. He ovat ideoineet muun muassa messujen visuaalisen ilmeen ja hoitaneet tapahtuman ennakkomyynnin. Oppilaat ovat pitäneet tapahtumassa myös kahviota, jonne ravitsemuspuolen opiskelijat ovat leiponeet herkkuja myyntiin. Oppilaitoksena olemme todella tyytyväisiä tästä yhteistyöstä, kiitteli Koskenkorva.

Suoma Määttä (vas.) ja Sylvi Ruuska viihtyivät ikämessuilla koko keskiviikkopäivän. Kaksikko sanoo elämän olevan tällä hetkellä hyvällä mallilla. Pisteenä iin päällä olisi senioritalo, jossa kaikki tekeminen olisi vapaamuotoista.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.