mo
4
Torstai 15.8.2013
Oivangissa ja Saapunkijärvellä hieman sinilevää Kesän ensimmäiset sinilevähavainnot on tehty Kuusamossa Oivangissa ja Saapunkijärvellä. Muilla tarkkailujärvillä ei sinilevähavaintoja ole tehty. Valtakunnallisesti sinilevähavainnot ovat lisääntyneet järvillä hieman, ja havaintojen määrä vastaa tällä hetkellä pitkäaikaista keskiarvoa. Järvillä lisääntyneiden sinileväkukintojen taustalla vaikuttaa todennäköisesti vesien pintalämpötilojen nousu sekä tuulten heikkeneminen. Järvien lämpötilat ovat tällä hetkellä pääosin lähellä ajankohdan keskiarvoja. Pintalämpötilat vaihtelevat pohjoisessa 15 ja 17 asteen välillä.
Posio liittyy kansalliseen potilastiedon arkistoon Posio liittyy kansalliseen potilastiedon arkistoon vuoden loppuun mennessä. Arkiston käyttöönotto on toinen vaihe kansallisen KanTa –palveluiden kokonaisuudessa. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin eReseptin ja siihen liittyvien terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalveluiden käyttöönotto. eResepti otettiin Posiolla käyttöön viime vuonna. Paikallisen eArkiston käyttöönottohankkeen 2013–2014 kokonaiskustannukset tulevat olemaan noin 140 000 €.
LAAJA JAKELU JOKA VIIKKO Toimitus: Ouluntaival 1, Torikeskus, Kuusamo toimitus@koillismaanuutiset.fi Päätoimittaja Pasi Määttälä puh. 045 110 4887
pasi.maattala@koillismaanuutiset.fi
Ilmoituspalvelu: puh. (08) 545 3980, fax. (08) 545 3981 ilmoitus@koillismaanuutiset.fi Myyntipäällikkö Anja Asmundela puh. 045 121 0625
anja.asmundela@koillismaanuutiset.fi
Ajo-oppia oppilaan ehdoilla Koillis-Suomen Ajotaidon Niikkoset löysivät uudet tilat Ouluntaipaleelta
Takana ovat ne ajat, jolloin autokouluissa opittiin kuuntelemalla vain opettajan komentoja. Vuodesta 1972 liikenneopettajana työskennelleen Kari Niikkosen mukaan nyt edetään oppilaan ehdoilla ja mennään kohti valmentajamaista periaatetta: prepataan niitä taitoja, joissa on eniten parannettavaa. Hän opettaa ajotaitoja ja liikennekulttuuria kuusamolaisille yhdessä tyttärensä Tuire Niikkosen kanssa Autokoulu KoillisSuomen Ajotaidon uusissa tiloissa Ouluntaipaleella. Kuusamolaisista nuorista ajokortin hankkii lähes 90 prosenttia ikäluokasta. Mopokortin haltijoita 15-vuotiasta kuusamolaisista noin 40 prosenttia, ja erityisesti tyttöjen osuus on kasvanut viime vuona. – Automaattivaihteiset skootterit ovat tyttöjen suosiossa ja se näkyy myös meillä, sanoo vuodesta 2004 omaa autokouluaan pyörittänyt Kari Niikkonen. Liikenneopettajan mieleen on tyttöjen into ajaa ja oppia, mutta hän harmittelee vaihteiden puuttumista skoottereista. – Vaihteiden käytön perusteet ovat tärkeä asia viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhdytään ajamaan henkilöautokorttia.
Asenne ratkaisee Henkilöauton ajokortin suorittajista useimmilla on jo kokemusta joko mopoista, moottoripyöristä tai niin sanotuista peltoautoista. Liikenneopettajan mielestä sääntöjen oppiminen on helpompaa, kun ajoneuvon hallintalaitteet ovat edes jollakin lailla tutut. – Mutta paljon on heitäkin, jotka istuvat vasta meillä ensimmäistä kertaa auton ratin taakse. Silloin opetus etenee hieman eri tavalla, Niikkonen sanoo. Vuonna 2004 eli heti ammattiin valmistuttuaan isänsä autokouluun töihin tulleen Tuire Niikkosen mielestä liikenneopettaja on ennen kaikkea asennekasvattaja. – Liikenteessä pärjää se, joka osaa sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen ja ottaa huomioon myös muut tielläliikkujat. Hyvä ajotaito ei ole vain teknistä osaamista ja liikennesääntöjen tuntemista, Tuire Niikkonen muistuttaa.
Liikenteessä pärjää se, joka osaa sopeutua kulloiseenkin tilanteeseen ja ottaa huomioon myös muut tielläliikkujat.
Säädökset tae turvallisuudesta Koillis-Suomen Ajotaidon kalustoon kuuluu neljän henkilöauton lisäksi kuorma-auto, neljä moottoripyörää, sähköskootteri ja mopo. Kalustoa tarvitaan, jotta voidaan antaa kaikkien korttiluokkien vaatimaa opetusta. Tänä vuonna uudistuivat moottoripyöräkortin säännöt. Mopokortti on jo useamman vuoden ajan ollut pakollinen vuonna 1985 tai jälkeen syntyneille kuljettajille. – Ajokorttisäädökset ovat monimutkaistuneet viime vuosina, mutta jos niiden tavoite eli liikenneturvallisuuden lisääminen täyttyy, niin silloin ollaan oikealla tiellä. 1970-luvulla liikenteessä kuoli vuosittain 1.200 ihmistä, nyt enää alle 300. Tavoitteena olevaan 250:een on tosin matkaa vielä bussilastillinen. Oikeaan suuntaan kuitenkin mennään, konkariopettaja sanoo.
Kilpailu on kovaa Autokoulujen kisa Kuusamossa on kova. Paikkakunnalla on kolme yritystä, jotka jakavat noin 200 nuoren ikäluokan. Vielä kymmenkunta
Ajo-opetus on muutakin kuin ajolaitteiden hallintaa ja liikennesääntöjä. Inssiin ei pääse, ellei tiedä, kuinka esimerkiksi öljymäärä tarkistetaan, sanovat Ouluntaipaleelle autonkoulunsa tuoneet Kari ja Tuire Niikkonen. vuotta sitten ikäluokassa oli 150 nuorta enemmän. Myös opetusluvat kiinnostavat kuusamolaisperheitä. Niikkosen mukaan noin 10 prosenttia ajokorteista suoritetaan opetusluvalla.
– Alalla pärjää, kun opetus on laadukasta ja palvelu hyvää. Myös uskoa tulevaan Niikkosilla on, sillä yritys muutti kesän korvalla omiin tiloihin Ouluntaipaleelle.
– Kun kolmannen kerran tultiin sanomaan, että talo puretaan, niin minä uskoin, yrittäjä nauraa. Koillis-Suomen Ajotaito muutti Mustin ja Mirrin entisiin tiloihin postin kiinteistöstä.
Napero-Finlandia -sadunkirjoituskilpailun teemana ”Voimaa on monenlaista” Päätalo-instituutin vuosittain järjestämän valtakunnallisen Napero-Finlandia -kilpailun aihe on tänä vuonna Voimaa on monenlaista. Jo 21. kertaa järjestettävä sadunkirjoituskilpailu on suunnattu alakouluikäisille (6-13-vuotiaille) lapsille.
Kilpailun tarkoitus on kannustaa lapsia kirjoittamis- ja lukemisharrastuksen pariin ja oman luovuuden kehittämiseen. Vuosien saatossa Päätaloinstituutin Satuarkistoon on talletettu kilpailuun osallistuneita satuja yli 50 000 kappaletta.
Kilpailukielet ovat suomi, ruotsi ja saame. Muilla kielillä kirjoitettua satua tulee seurata suomenkielinen käännös. Kilpailutyöt arvioidaan ja palkitaan kolmessa sarjassa: peruskoulun 1.-2.-luokkalaiset, peruskoulun 3.-4.- luokkalaiset sekä
peruskoulun 5.-6.-luokkalaiset. Kilpailuun osallistuneista saduista paras palkitaan Jussi Valtakarin veistämällä Napero-Finlandia –patsaalla, 100 euron rahapalkinnolla sekä kirjapalkinnolla. Lisäksi kustakin sarjasta palkitaan kolme parasta satua raha- ja
kirjapalkinnoilla. Kilpailutyöt on lähetettävä Päätalo-instituuttiin 15.9.2013 mennessä osoitteeseen Urheilutie 4, 93400 Taivalkoski. Tulokset julkistetaan Sadun päivänä 18.10.2013 Naperoviikon tapahtumana Taivalkoskella.