Torstai 19.5.2016
8
Nordea palkitsi parhaat yläkoulujen taloustaitajat
Vallan tekstarit-palstalla kuusi kuusamolaista kaupunginvaltuutettua käy julkista tekstiviestikeskustelua ajankohtaisista aiheista. Kimmo Karjalainen (ps.) kysyy:
Kuusamon kaupunki ansaitsee kuusamolaisen palloiluväen ison kiitoksen tulevista uusista suorituspaikoista. Uusi tekonurmi ja monitoimihalli tulevat tosi tarpeeseen niin jalkapalloilijoille kuin jääkiekkoilijoille huoltajineen. Nythän eletään MM-lätkähuumaa ja Suomella on kärppähenkinen kultapitoinen joukkue kasassa. Eli ottaako Suomen Leijonat, nuorten kultakimpaleiden Laineen ja Ahon siivittämänä, Venäjän-kisoista mestaruus-triplan Suomeen kotiin kuleksimasta? Matti Ervasti (kok.) vastaa: Monitoimihalli on sijoitus terveyteen ja hyvinvointiin. Toivottavasti mahdollisimman moni laji sieltä löytäisi itselleen harjoitusmahdollisuuden. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokin intohimoinen harrastus, oli se sitten urheilua tai taidetta, auttaa siirtämään siellä tehdyt puurtamiset ryhdiksi myös muuhun elämään. Suomalaisethan ovat omasta mielestään aina mestareita, niin tänäkin vuonna, mutta kyllähän se niin on, että kanukit ne taitaa tänäkin vuonna kultaa vuolla, mutta toiseksi tulee pieni ja sisukas Suomi. Tarmo Polojärvi (vas.) vastaa: Hyvät liikuntapaikat ovat hyvästä varsinkin nuorison liikunnan edistämisen kannalta. Sinänsä kaikki liikunta ei ole paikoista kiinni. Se, että tuoko Suomi mitalin jääkiekon MM-kisoista on jo kovempi juttu. Kaksi Pietarin peliä paikan päällä katsoneena uskon mitaliin. Veikkaan, että finaalissa pelataan? Leena Mustonen (sd.) vastaa: Harvoin on kiitoksen paikka, mutta joskus kuitenkin. Minun pessimistinen veikkaus on jääkiekko-otteluiden lopputulemaksi mitalien karkaaminen Venäjälle, Tsekkeihin tai Kanadaan. Kyllä Suomi-poika hanttiin pistää, joten toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Jyrki Mäkelä (vihr.) vastaa: Liikuntapaikkoihin satsaaminen on sinänsä kannatettavaa. Haastavaa on vain saada noille paikoille ne, jotka eivät liiku tai jotka ovat muista lajeista kiinnostuneita. Nuorisokulttuuriin toivoisin enemmän panostusta. Jääkiekolla ja jalkapalolla on paljon puolestapuhujia Kuusamossa. Seuratyö monessa muussakin lajissa on ihailtavaa. Kuusamo onkin unelmapaikka sellaiselle, joka rakastaa urheilua, talvea ja luontoa. Rakastan jääkiekon seuraamista ja toivon maajoukkueelle parasta. Todellinen taso mitataan vasta kun kohtaamme lajin parhaimmiston.
Kommentoi tekstareita sähköpostilla toimitus@koillismaanutiset.fi tai kotisivujemme Palaute-osion kautta www.koillismaanuutiset.fi
Tuloksia Hirvikävely harjoituskilpailu Kuusamo, Vääräjoen ampumarata, 13.5.2016 Tulokset: 1) Pitkänen Raimo KuuA 1086, 2) Oinas Erkki KuuA1086, 3) Nurmi Kari KuuA 1078, 4) Junttila Arttu Suiningin ms 1036, 5) Pesonen Hannu KuuA 1028, 6) Lusminki Ari KuuA 1026,
7) Hietala Tapani Säynäjä/ Eloranta 1012, 8) Heiskanen Veijo KuuA 1012, 9) Kokkila Mauno KuuA 1008, 10) Myyryläinen Jouko KuuA 1004, 11) Outila Juhani PosA 994, 12) Vendelin Jyrki KuuA 986, 13) Lämsä Juhani Suiningin ms 978, 14) Pesonen Sauli KuuA 958, 15) Haataja Olavi KuuA 944, 16) Ojala Olavi KuuA 870.
Kuusamon yläkoulujen parhaat taloustaitajat ovat jälleen selvillä. Nordea ja Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton järjestämässä kilpailussa palkittiin kolme parasta kummaltakin yläkoululta. Nyt jo 51. ensimmäisen kerran järjestettyyn kisaan osallistui yli 30.000 oppilasta eri puolilta Suomea. Nilon koulun taitavin taloustietokilpailussa oli Aapo Määttä. Toinen sija jaettiin Hanna Mustaniemen ja Venla Määtän kesken. Rukan koulun ykkönen oli Kaisa Lehtoaho ja myös siellä kakkossija jaettiin: sen nappasivat Janina Vohlakari ja Johan Heikkala. Palkinnot jakoi konttorinjohtaja Raija Kauttio Nordeasta.
Kuusamon yläkoulujen parhaat taloustaitajat yhdessä opettajiensa Isto Rajalan ja Ilkka Karvosen kanssa.
SPR:n vastaanottokeskuksessa vietetään ravintolapäivää makumatkan merkeissä SPR:n Kuusamon vastaanottokeskus osallistuu ravintolapäivään tarjoamalla makuja kuudesta eri ruokakulttuurista. Vastaanottokeskuksen asukkaat ovat suunnitelleet kattavan menun, joka sisältää ruokalajeja Irakista, Palestiinasta, Kamerunista, Egyptistä ja Somaliasta sekä muita arabialaisia makuja. Tarjolla on muun muassa soseutettua linssikeittoa, irakilaista paellaa sekä jälkiruokia Somaliasta. Samalla asukkaat haluavat esitellä kulttuurejaan ja osaamistaan kaikille kuusamolaisille. SPR Kuusamon vastaanot-
tokeskus haluaa samalla myös kiittää yhteistyökumppaneita ja kutsua heidät nauttimaan hyvästä ruoasta ja kansainvälisestä tunnelmasta Rajamiehenladulle lauantaina 21.5. kello 11-16. Tarjottavan menun hinta on kymmenen euroa aikuisilta ja viisi euroa lapsilta. Toki on mahdollista nauttia myös kevyempi keittolounas tai jälkiruokakahvit edullisemmalla hinnalla. Tapahtumasta mahdollisesti kertyvä tuotto käytetään vastaanottokeskuksen asukkaiden hyvinvoinnin edistämiseen. Tapahtuman suunnittelus-
ta ja toteutuksesta vastaavat vastaanottokeskuksen asukkaat yhdessä henkilökunnan ja SPR:n paikallisyhdistyksen vapaaehtoisten kanssa. Lisäksi Palvelutukku Pohjoinen Kuusamo on ollut mukana mahdollistamassa tapahtuman toteuttamista. Viime vuoden syyskuussa toimintansa aloittaneessa SPR:n Kuusamon vastaanottokeskuksessa on tällä hetkellä noin 210 asiakasta, jotka edustavat 15 eri kansallisuutta. SPR:n Oulun piirin alaisuudessa toimivassa vastaanottokeskuksessa työskentelee 24 työntekijää.
Kuusamon musiikkiopisto ottaa uusia oppilaita
Kuusamon musiikkiopisto ottaa vastaan uusia oppilaita vielä tämän kuluvan viikon ajan. Laulun lisäksi hakea voi seuraavien soitintien opintoihin: piano, viulu, sello, alttoviulu, huilu, klarinetti, trumpetti ja kitara. – Musiikkiopiston pyrkijällä voi olla myös ikää enemmän kuin on usein annettu ymmärtää. Pianoon, kitaraan ja huiluun voi pyrkiä vielä yläkoulun ikäisenäkin. Sellonsoiton voi aloittaa vielä kouluikäisenäkin. Viuluun hakeudutaan mielellään 4-8-vuotiaana. Trumpettiin ja klarinettiin ikää saa olla reilusti yli kymmenen vuotta, kertoo musiikkiopiston rehtori Seppo Kallio. Erityisesti Kallio toivoo uusia opiskelijoita selloon, huiluun, kitaraan, klarinettiin ja trumpettiin. Valintakokeet järjestetään ensi viikolla ja jokaisella pyrkijällä on oma henkilökohtainen pyrkimisajankohta, joka ilmoitetaan Kuusamotalon aulassa olevalla ilmoitustaululla ja netissä Kuusamon musiikkiopiston sivuilla. – Pyrkijällä ei tarvitse olla aikaisempia opintoja musiikin parissa, vaan kaikki ovat tervetulleita pyrkimään. Valintakoetta ei myöskään tarvitse pelätä, sillä sen tarkoitus on lähinnä ohjata lapsen tai nuoren mahdollisuuksia eri soittimiin tutustumisessa, Kallio sanoo. Hakukaavakkeita saa musiikkiopiston kansliasta, Kuusamotalon infosta ja netistä.
Uistelukesä avataan Kuusamojärvellä Haukihulinoita vietetään kesäkuussa Pohjola-cupin yhteydessä Lahtelan kohdalla Mustaniemellä Vetouistelijoiden kesän odotus on päättynyt ja jäät ovat lähteneet Koillismaan järvistä. Perinteiden Pohjola-cup järjestetään tänäkin vuonna vetouistelijoiden iloksi. Kilpailujärvinä ovat olleet jo useampana vuonna Kuusamo-, Kosto-, Kianta- ja Muojärvet. Tänä vuonna uutuutena on Hailuodossa kisattavat Merilohitreffit. Cupin avauskilpailu uistellaan kesäkuun toisena viikonloppuna eli lauantaina 11.6. Kuusamojärvellä haukihulinoiden merkeissä. Kilpailukeskuksen paikka on muutettu Mustaniemelle Lahtelan kodalle, josta löytyvät hyvät kalavedet aivan läheltä. – Kilpailukaloina ovat hauki, ahven ja säyne. Kilpailussa palkitaan suurimmat kalasaaliit, mutta myös onnelle on varattu oma sijansa. Kilpailun pääpalkinnoksi varattu venetraileri voitetaan suurimmalla hauella, kertoo Petteri Määttä Kuusamon Vetouistelijoista. Kilpailun ohessa pidetään myös säynävän uistelun SMkilpailut, jonka voittaa suurimmalla säynäväsaaliilla. Kilpailun järjestäjänä toimii Kuusamon vetouistelijat. – Kuusamojärven kilpailusta odotetaan suurta haukisaa-
FAKTA:
Pohjola-cup 2016 osakilpailut:
Petteri Määttä ja kelpokokoinen hauki! Näitä pyydetään lisää Pohjola-cupin avauskisassa 11. kesäkuuta Kuusamojärvellä Haukihulinoiden merkeissä. lista, sillä järvessä on todella vahva haukikanta. Keväinen hauenuistelu on myös helppoa, koska vesikasvillisuus ei häiritse uistelijoita mainittavasti.
Merilohta Hailuodosta Pohjola-cupiin on uutena tänä vuonna saatu merilohenuistelukilpailu Hailuotoon. Merilohitreffien vastuuhenkilö Marko Mustonen kertoo, että merilohenuistelu Oulun ja Hailuodon edustalla on ollut
uistelijoiden mielissä jo pidemmän aikaa. – Tunnetusti Perämerellä liikkuu paljon kookasta lohta näin keväisin. Tapahtuman yhtenä tarkoituksena on myös kokemuksien ja tiedon vaihto. Mikä olisikaan mukavampaa pohjoisen uistelijoille, kuin löytää mieluisa lohenuistelualue järkevän matkan päästä, Mustonen sanoo. Hailuodon treffiviikonloppu pidetään kesäkuun puolessa välissä.
11.6.2016 PrismaTärppi -uistelu, Haukihulinat, Kuusamojärvi Lahtela 18.6.2016 Hailuodon lohitreffit, Marjaniemi osakilpailu I 19.6.2016 Hailuodon lohitreffit, Marjaniemi osakilpailu II 20.8.2016 Kostonjärven uistelu, Kostonjärvi, Taivalkoski 27.8.2016 Muojärven lohenuistelu, Muojärvi 3.9.2016 ShellKontiomäki -uistelu, Kiantajärvi, Suomussalmi Lisätietoja kilpailuista löytyy Pohjolacupin verkkosivuilta www.pohjola-cup.fi.