Kuluneilla kesärenkailla ojanpohja kutsuu – Näin voitat vesiliirron! Vesiliirtoon joutumista voi välttää laskemalla nopeutta sateen yllättäessä. Riskiä voi vähentää myös laadukkaiden, riittävän urasyvyyden omaavien renkaiden avulla. Autonrengasliiton tutkimusten mukaan joka seitsemäs kesäkelin onnettomuus johtuu renkaista: renkaat ovat joko kuluneet, keliin sopimattomat tai niiden ilmanpaineet ovat liian alhaiset. Renkaat ovatkin merkittävin ajo-ominaisuuksiin liittyvä riskitekijä henkilö- ja pakettiautojen kuolonkolareissa.
Ratkaisevin ominaisuus vesiliirtoa vastaan on renkaan pintakuvion kyky poistaa vettä tien ja renkaan välistä. Vesiliirtovaara kasvaa sitä suuremmaksi, mitä huonokuntoisemmilla ja kuluneemmilla renkailla ajetaan. Nokian Renkaiden tekemän testin mukaan uudella kesärenkaalla ajettaessa auto joutuu vesiliirtoon, kun nopeus veden piiskaamalla suoralla tiellä on noin 80 kilometriä tunnissa. Vanhoilla renkailla, joissa urasyvyys on puolet pienempi, liirtoon joudu-
taan jo kuudessakympissä. Laki määrittelee kesärenkaan urasyvyyden minimirajaksi 1,6 mm. Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikön Matti Morrin mukaan näin alhaiselle urasyvyydelle ei ole teknisiä perusteita. – Sakkoraja on aivan liian alhainen. Kesärenkaissa urasyvyyttä olisi hyvä olla vähintään 4 millimetriä, mutta silläkin sadesään vesiliirtokynnys on jo huomattavasti matalampi kuin uudella renkaalla.
· · · · · ·
SÄHKÖOSAT ALUSTAN OSAT JA NIVELET ISKUNVAIMENTIMET JARRUOSAT KYTKINOSAT PELTIOSAT
· · · · ·
RENKAAT (asennettuna) PEILIT JA VALOT PYÖRÄN LAAKERIT SUODATTIMET ÖLJYT
AN UTOT& E NEKIILLIIKENNE &TOTUA
Merkillisen reilu. RENKAAT
10 €
GO4 ·Meiltä SÄHKÖOSATmyös asennus- ja korjauspalvelut Lasinpesuneste · ALUSTAN OSAT JA NIVELET puh. 12 l 040 750 9178 Autotarvike Reksan tiloissa · ISKUNVAIMENTIMET · JARRUOSAT · KYTKINOSAT · PELTIOSAT
KOILLISMAAN AUTOTARVIKE OY AUTOTARVIKE REKSA
KUUSAMO, LUOMANTIE · RENKAAT (asennettuna)11 · VARAOSAT P. 040 182 7840, 040 182 7850, koillismaanautotarvike@gmail.com
· · · ·
MUUTA KÄSITYKSESI AUTOILUSTA.
PEILIT JA VALOT PYÖRÄN LAAKERIT SUODATTIMET ÖLJYT
TULE HYBRIDIKOEAJOLLE MEILLE NYT!
MA-PE 8-17 LA 9-13 TERVETULOA!
www.fixus.fi
Se uusin, palveleva ja ainoa paikkakuntalainen katsastusasema. Tervetuloa katsastukseen!
RASKAAN KALUSTON MÄÄRÄAIKAISKATSASTUKSET - Katsastukset sovittaessa myös iltaisin ja viikonloppuisin -
MA-PE 8-17 040 5151 662 Eero Haverinen tai myös ilman ajanvarausta! KOILLISMAAN AUTOTARVIKE OY LA 9-13 Ajanvaraukset raskaalle kalustolle
040 660 3232 AUTOTARVIKE REKSA
Henkilö- ja pakettiautojen katsastukset
Hauskaa Vappua!
toimisto
TERVETULOA!
Tarjoamme asiakkaillemme
Kuusamolainen – Koillismaalainen - Kotimainen KUUSAMO, LUOMANTIE 11 · VARAOSAT
Taivalkosken Leipomon www.fixus.fi P. 040 182 7840, 040 182 7850, koillismaanautotarvike@gmail.com
• YARIS HYBRID • AURIS TOURING SPORTS HYBRID • ENSIESITTELYSSÄ
munkkikahvit 25.-30.4.2016
Heiskanen & Haverinen
Huoparintie 2, 93600 Kuusamo Puh. 040 660 3232 www.koillismaanautokatsastus.fi
UUSI PRIUS
PS. Kaikille avoautonsa vappuviikolla katsastaville karvalakki kaupan päälle
Ma – pe klo 8.30 – 17.00, La klo 9.30 – 13.00
Nyt
YARIS- ja AURIShybridimalleihin All Inclusive-paketti 499 €. Sisältää 2 vuoden huoltosopimuksen ja talvirenkaat kevytmetallivanteilla.
Etusi jopa 1.731 €!
Aja Toyotan hybridi ja ylläty, kuinka paljon voit ajaa sähköllä – akkua lataamatta. Koe sähkömoottorin hiljaisuus ja voima sekä portaattoman automaatin mukavuus.
Aja puolet ajasta sähköllä, voit voittaa Oxboard-tasapaino-skootterin (arvo 799 €).
Uusi Prius Active: kokonaishinta sis. toim.kulut 36 519,34 €.
HYBRIDIKOEAJO.FI
EU-yhdistetty kulutus 3,3 l/100 km, CO2-päästöt 76 g/km. Takuu 3 vuotta/100.000 km, korin puhkiruostumattomuus-takuu 12 vuotta, hybridijärjestelmän takuu 5 vuotta/100.000 km. HSD-akkuturva 10 vuotta/350.000 km. Tarjous koskee uusia asiakastilauksia ja on voimassa toistaiseksi.
www.toyota.fi
Jamatie 1, 93600 Kuusamo. AUTOMYYNTI PALVELEE: ma-pe 9-17, la 10-14 Automyynnin yhteiskutsupuh. 0207 434 494 Esa Airisniemi 050-337 1664, Niilo Tyni 0400-655 691 HUOLTO JA VARAOSAT: p. 0207 434 495. Soitettaessa kiinteän puhelinverkon liittymästä: 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min., matkaviestiverko liittymästä: 8,28 snt/puhelu + 27,00 snt/min.
TARJOUS KOSKEE VAIN KUUSAMON ASEMAA
PAIKKAKUNNAN EDULLISIN KATSASTUS Henkilö- ja pakettiauton määräaikais- Aina katsastus
11
halvempi kuin muilla
Hinnan tarkastus (lehti, ulkomainos, katsastushinnat.fi)
Katsastus Team Oy
Avoinna ma-pe Nuottatie 3, 93600 Kuusamo, puh. (08) 220066 9.00-17.00 kuusamo@katsastusteam.fi
KYSY LISÄÄ KAMPANJASTA MEILTÄ tai www.katsastusteam.fi
Ilmastointihuolto-
TARJOUS
59€
Tarjous voimassa 21.4.-31.5.2016
Ajoveuvojen • vahinkotarkastukset • kolarivauriokorjaukset • maalaukset Uutuutena ajoneuvojen ja matkailuvaunujen otsonointi
59€
Tarjous Tarjous voimassa 21.4.-31.5.2016 Revontulentie 4, Kuusamo Puh. 040-736 1051 ve-he@pp.inet.fi, www.ve-he.fi