Torstai 6.4.2017
4
Natalia Denisova on Koillismaasäätiön uusi toiminnanjohtaja
Siltainsinööri pyörittää miljoonien omaisuutta Työsuojeluvaltuutettu Jaana Tyni Kuusamosta äänestettiin JHL:n liittovaltuustoon.
Jaana Tyni Kuusamosta JHL:n liittovaltuustoon Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajistovaalien äänet on laskettu ja alustavat tulokset läpimenneistä ehdokkaista saatu. Kuusamosta pääsi läpi työsuojeluvaltuutettu Jaana Tyni. Tyni on ollut myös edellisen viisivuotiskauden liiton edustajistossa. JHL:n 120-jäseninen edustajisto käyttää liitossa ylintä päätösvaltaa. Edustajisto valitsee liiton puheenjohtajan ja toimialajohtajat sekä päättää toiminnan strategisista linjauksista, laajakantoisista työmarkkina-asioista, jäsenmaksusta ja taloudesta. Edustajiston toimikausi on viisi vuotta. Uuden edustajiston ensimmäinen kokous pidetään 6.-7.6.2017 Helsingissä.
Luistelukausi päättyy Kuusamossa Luistelukausi päättyy kuluvan talven osalta perjantaina 7. huhtikuuta, jolloin jäähallissa ovat viimeiset maksuttomat luisteluvuorot. Kaupungin ylläpitämien ulkoluistelualueiden kunnossapito on jo lopetettu tältä talvelta ilmojen lämpenemisen vuoksi ja kentät suljettu.
Koillismaan Uutiset ilmestyy joka TORSTAI Ilmoitusaineisto toimitettava meille viimeistään
MAANANTAINA KLO 13 MENNESSÄ Ilmoituspalvelu: ilmoitus@koillismaanuutiset.fi
P. 045 1104 887
Reilut viisi vuotta Suomessa asunut venäläinen Natalia Denisova on Koillismaasäätiön uusi toiminnanjohtaja. Syksyllä tehtävässään aloittanut siltainsinööri vastaa miljoonaomaisuuden hoidosta. – Innolla ja hyvillä mielin, kommentoi Denisova uutta pestiään. Kuusamo-vuosinaan kolmen lapsen äiti ja erä- ja luonto-oppaan puoliso on valmistunut merkonomiksi ja viimeistelee parhaillaan taloushallinnon ammattitutkintoa. Koillismaasäätiön lisäksi hän työskentelee paikallisessa tilitoimistossa. Denisova jatkaa Aimo Hekkalan työtä ainutlaatuisen säätiön toiminnanjohtajana. Koillismaasäätiön merkittävän omaisuuden taustalla ovat Tetra-hallin tontin myynti ja Rukan maakaupat. Omaisuutta on sijoitettu muun muassa Selkostalojen 37:een sekä muualla Kuusamossa sijaitseviin seitsemään asunto-osakkeeseen. Säätiöllä on myös merkittävä rahastosalkku. – Toista samanlaista ei Suomessa ole, sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Leena Mustonen.
Vuokralaisista on kova kisa Koillismaasäätiö perustettiin vuonna 1981 hallinnoimaan sen omaisuutta. Natalia Denisovan työn keskiössä on asunto-osakkeiden vuokraamisesta huolehtiminen. – Kilpailu alalla on kovaa. Vuokrattavia asuntoja on enemmän kuin niiden tarvit-
FAKTAT:
KOILLISMAASÄÄTIÖ Kuusamossa vuonna 1981 perustetun säätiön osakkaita ovat SDP puolueena ja piirinä sekä Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon sosiaalidemokraattiset työväenyhdistykset. Hallituksessa on viisi jäsentä ja sihteerinä tuore toiminnanjohtaja Natalia Denisova. Puheenjohtajana toimii kuusamolainen Leena Mustonen. Säätiön tarkoituksena
sijoita, hän sanoo. Säätiön vuokraamien asuntojen etuna ovat niiden hyvä kunto, kohtuulliset vuokrat ja viihtyisä sijainti. Neliövuokrat ovat keskimäärin 9-10 euroa. Nilon koulujen välittömässä läheisyydessä sijaitsevat Selkostalot ovat kahden kerrostalon kokonaisuus, joissa asunnot ovat kahdessa kerroksessa. – Selkostalot on remontoitu viimeisen päälle. Parvekkeet on lasitettu, katot kunnostettu ja suurista kolmioista on saneerattu pienempiä, saunallisia yksiöitä ja kaksioita, toiminnanjohtaja kertoo. Koillismaasäätiö kilpailee vuokra-asuntomarkkinoilla kaikkien yksityisten toimijoitten tavoin. Se ei vuokraa asuntoja sosiaalisin perustein,
on sosialidemokraattisen työväenliikkeen harjoittaman koulutus-, valistus-, ja järjestötoiminnan tukeminen etupäässä Koillismaalla. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö tukee mahdollisuuksiensa mukaan Koillismaalta olevien henkilöiden koulutusta sosialidemokraattisen työväenliikkeen ja ay-liikkeen koulutuslaitoksissa.
mutta Denisovan mukaan jokaisen vuokrasopimuksen kohdalla käytetään tervettä harkintaa. – Vuokralaisen luottotiedot toki tarkistetaan, mutta vuokrasopimus voidaan tehdä, vaikka ne eivät tiptopkunnossa olisikaan. Elämässä voi tapahtua niin monenlaisia asioita, hän sanoo. Säätiön hallinnoimia asuntoja markkinoidaan muun muassa sosiaalisessa mediassa sekä sähköisissä vuokranantajien palveluissa.
Monttu muuttui Kitkantorin Kerhoksi Vuokra-asuntojen lisäksi Koillismaasäätiö vuokraa
Koillismaasäätiön uudella toiminnanjohtaja Natalia Denisovalla on vahva tekninen ja taloushallinnollinen osaaminen, mutta kankaan kutominen kangaspuilla vielä outoa. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Leena Mustonen opasta Denisovaa Kitkantorin Kerhon tiloissa kangaspuiden toimintaperiaatteisiin.
Kitkantiellä sijaitsevia kokoustilojaan. Kitkantorin Kerho -nimellä vastaisuudessa kutsuttavassa kellarihuoneistossa on tilaa jopa 40 vieraan juhlille ja kokouksille sekä kaikki nykyaikaiseen kokouskäytäntöön kuuluva kalustus ja varustus. Aikaisemmin Monttuna, Säätiön tai Työväenyhdistyksen kokoustiloina tunnetulle paikalle haluttiin uusi
ja yhtenäinen nimi. Samalla uusittiin kokouspaikan kyltti, josta hävisi legendaarinen punainen ruusu. Kitkantorin Kerholla sijaitsevat myös Denisovan työhuone, yhdistysten arkistot ja varastot sekä erityisesti naisten tarpeisiin varusteltu käsityöhuone. Huoneen molemmat kangaspuut ovat kankureiden kovassa käytössä.
Taivalkosken Helena Lahtisesta ääniharava Osuuskaupan vaalissa Koillismaalaiset äänestivät ennätyksellisen vilkkaasti – suomenennätystasoa, sanoo toimitusjohtaja Karvonen Taivalkoskelainen Helena Lahtinen nousi ääniharavaksi Koillismaan Osuuskaupan edustajistovaaleissa. Hän sai 221 henkilökohtaista ääntä. Edustajiston vaali järjestettiin maaliskuussa ja äänestysprosentti nousi ennätyksellisen korkeaksi ollen 34,2 prosenttia. – Tämä on osuuskauppavaalien suomenennätystasoa. Voimme siis ylpeänä todeta, että osuuskauppamme vaalit kiinnostavat asiakasomistajiamme, kommentoi toimitusjohtaja Henrik Karvonen.
Edustajistoon valittiin Osuuskaupan toimialueen kunnista 50 jäsentä, joista peräti 27 on uusia. Uusi edustajisto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa 22. huhtikuuta ja sen toimikausi on neljän vuoden mittainen. Karvosen mukaan edustajiston rooli osuuskaupan päätöksenteossa on tärkeä. – Yksittäisistä edustajiston päätösvaltaan kuuluvista asioista voidaan mainita esimerkiksi tilinpäätöksen vahvistaminen ja hallintoneuvoston valinta. Varsinai-
sen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla on olennainen asema tiedonvälittäjänä ja äänitorvena osuuskaupan johto ja asiakasomistajien välillä, toimitusjohtaja kiteyttää. Koillismaan Osuuskaupan edustajistoon valitut: Kuusamo: Ronkainen Vesa 140 ääntö, Ervasti Raija 94, Palosaari Reijo 135, Määttä Leila 95, Linjakumpu Seppo 83, Haataja Riikka 68, Rontti Risto 86, Karjalainen Ville70, Heikkinen Satu 56, Haataja Tiina 60, Mustonen Seppo
65, Pohjola Maija-Liisa 57, Tornberg-Karjalainen Mervi 51, Meriläinen Tomi 58, Norri Anne56, Kyyhkynen Pentti 40, Pudas Leena 49, Miettinen Pauli 40, Säkkinen Juha 37, Ervasti-Määttä Marita 47, Koskela-Janhunen Tiina 49, Ervasti Matti 35, Hanhela Maarit 31, Poussu Raimo 46, Taivalkoski: Lahtinen Helena 221, Väisänen Hilkka 127, Peltoniemi Joonas 114, Hulkkonen Markku 37, Jaakkola Veikko 34, Ronkainen Rauni 27.
Posio: Hautala Veli-Matti 212, Kallio Satu 78, Ruokamo Ilkka 65, Majava Ari 63, Ylisirniö Tuomo 55. Kemijärvi: Kostamo Päivi 138, Vihriälä Hannu 89, Peltoniemi Kirsti 99, Kaisanlahti Tarja 60, Rytilahti Helge 45, Perttunen Kaisa 56, Pauna Liisa 39, Perälä Päivi 38, Majava Eino 31. Salla, Savukoski, Pelkosenniemi: Salmijärvi Petteri 98, Kantola Hanna 76, Vitikka Pekka 62, Loisa Marja-Terttu 53, Vaarala Eero 44, Lappalainen Teija 47.