1 minute read

Klubitalon

Henkilökunta ja jäsenet tekevät yhdessä ruuan lounaaksi. Klubitalon keittiössä tehdään perusruokaa, mutta pyydettäessä valmistetaan muutakin. Salaatin jäsenet voivat tehdä itse. Siihen laitetaan tavallisesti jäävuorisalaattia, sekä melonia. Allergiat otetaan huomioon, siksi esimerkiksi tomaattia ei pilkota millä tahansa laudalla.

Siivoukseen kuuluu pintojen, tasojen ja lattioiden pyyhkiminen. Siivoustyöt usein jaetaan, joten jokainen osallistuu jollain tavalla siivoamiseen. Joinain päivinä keskitytään enemmän siivoamiseen, mutta esimerkiksi pöytiä pyyhitään usein, sillä pöytiin kertyy paljon likaa.

Advertisement

Kahvioon tehdään lähes aina leipiä ja niitä tehdään useimmiten kaksikymmentä kappaletta. Leipien päälle laitetaan levitettä, lihaa ja vihanneksia. Vegetaristeille tarjotaan lihan sijaan juustoa. Vegaaneja on talossa hyvin vähän, joten vegaaninen leipä täytyy erikseen pyytää.

Kaupassa käydään usein ja jos kaupasta haetaan paljon tuotteita, mukaan lähtee yleensä joku henkilökuntaan kuuluva henkilö. Mikäli jäsen kuitenkin lähtee yksin kauppaan, jäsenen tulee pitää mielessä, että hänen pitää ottaa ostoksista kuitti (ja tietenkin palauttaa vaihtorahat).

Kahviolle on sovittu aukioloajat, joita tulee noudattaa. Kahviosta voi ostaa käteisellä tai pankkikortilla.

Varsinaisen myyjän tulee varmistaa, että kahvi keitetään ajallaan. Kahviosta voi ostaa lipukkeita, joiden avulla voi lunastaa kupillisen kahvia tai lounaan.

This article is from: