Tommi Kinnunen

Kirjailija kysyy

Sirkku Saariaho Kalle Järvenpää  SuviTuuli Kankaanpää

Tommi Kinnunen on kirjoittanut kolme teosta, neljäs on lukijoilla elokuussa. Puolet kirjan tekemiseen kuluvasta ajasta menee ideointiin ja kirjoittamiseen, toinen puolikas taustojen tutkimiseen. Kinnunen ei lakkaa hämmästelemästä, kuinka auliisti kysyvälle vastataan. Nämä kysymykset hän on asiantuntijoille esittänyt.

Tiedustelen, että valmistiko tehtaanne lakritsia sota-aikana?

”Lopottiin halusin kohtauksen, jossa isä rintamalta tullessaan antaisi lapsilleen lakritsia. Mutta saiko silloin lakua? Lähetin sähköpostia kaikkiin suomalaisiin sota-aikana toimineisiin karkkitehtaisiin. Sain vastauksen joka ikiseltä. Selvisi, että porvoolainen karkkitehdas oli ainoa, joka oli saanut sokeria vuonna 1945 ja tehnyt lakritsia. Ne oli myyty Helsingissä Stockmannilla, tiskin alta. Koillismaalla lapset saivat Sisuja.”

Mitkä ovat tuon ajan ihmiselle mahdollisia ajatuksia?

”Olen niin pöljä, että soitan suoraan eri alojen asiantuntijoille tai lähetän heille sähköpostia. Hämmästelen kerta kerralta, että saan niin seikkaperäisiä vastauksia. Neljäntienristeyksen Onnille en voinut kirjoittaa homoidentiteettiä, koska sellaista ei ollut 1930-luvulla olemassakaan. Muun muassa apulaisprofessori Solja Niemelä auttoi Onnin hahmon kehittelyssä.”

Mihin sokea ihastuu toisessa, kun ei näe häntä?

”Kun aloin kirjoittaa Lopotissa Helenaa, otin yhteyttä Näkövammaisten liittoon. Kerroin heille, että haluan kirjoittaa niin, että sokean Helenan maailma on täysi ja ehjä. Sain neljä informanttia, nuorin oli 13-vuotias, vanhin yli 90-vuotias. Kaikilla oli tietokone, joka luki tekstit ääneen. Aina kun olin kirjoittanut luvun, lähetin sen heille. Se tuli heti takaisin, jos jotakin oli väärin. En minä tiennyt, miten näkövammainen laskeutuu linja-autosta alas. Ihan samalla tavalla kuin muutkin.”

Millainen Ensimmäinen linja oli 1950-luvulla?

”Kirjamessujen 2014 tai 2015 aikaan lähdin yhtenä aamuna katsomaan entistä Helsingin sokeainkoulua. Otin taksin Pasilasta. Kerroin kuljettajalle, mitä pitäisi kirjaa varten päästä katsomaan. Kuljettaja oli vanha mies, joka oli lapsuutensa asunut Kalliossa. Hän innostui: Joo, mä muistan sokeainkoulun. Mies pisti taksamittarin pois päältä ja kierrätti minua ympäri Kalliota,

PROFIILI Tommi Kinnunen (s. 1973) on kotoisin Kuusamosta. Hän asuu perheensä kanssa Turussa ja työskentelee äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu kolme romaania, ja näytelmäja kabareetekstejä sekä oppimate riaaleja. Neljäs romaani Ei kertonut katuvansa ilmestyy elokuussa.

näytti paikkoja. Tuossa oli kauhea kuoppa. Sain paljon pientä kiinnostavaa tietoa.”

Mikä on pintti?

”En tiennyt lasinpuhaltamisesta mitään Pinttiä aloittaessani. Puolisoni on lasinpuhal tajasukua, anoppi on lasitaiteilija ja appi oli lasinpuhaltajamestari. Appea ennätin haastatella ennen hänen kuolemaansa. Anoppi luki käsikirjoitusta ja kommentoi. Haastattelin yhdeksänkymppisiä lasinpuhaltajia ja hiomon työntekijöitä. Eräs rouva oli tehnyt töitä merkkaamossa, missä Helmikin oli. Pääsin katsomaan palokopin, hiomon ja Nuutajärven kartanoonkin pääsin.”

Missä menikään tie mielisairaalaan?

”Saattaa olla, että jään pohtimaan oikein pieniä yksityiskohtia, jotka tulevat kirjaan korkeintaan sivulauseiksi. Käytän niihin suhteettoman paljon aikaa. Mutta minusta se on kivaa. Selvitin Lopotissa, paistaako aurinko Helenan niskaan vai selkään, kun hän menee tapaamaan isäänsä mielisairaalaan. En mistään löytänyt karttaa, joka olisi kertonut, miten tiet menivät silloin. Asia painoi minua, vaikka sillä ei ollut mitään merkitystä. Aurinko paistoi ohimoon.”

Kukas tässä on?

”Neljäntienristeys pohjautuu pitkälle valokuviin. Olen valokuvaajasuvun kakara. Meillä on kuvia ja negatiiveja järjettömästi. Meille aika ei ole lineaarista, vaan se on kuvissa näkyviä muutoksia: Puut ovat kasvaneet, talot ovat muuttuneet tai siskolla on ruma permanentti. Suvun kuvista lähti monta kirjan tarinaa. Yksikin kuva oli suvun kätilön kotipihalta. Avoportaat veivät ulkopuolelta talon yläkertaan. Ajattelin, että jos seisoisin ylätasanteella, mitä näkisin. Siitä tuli luku, jossa Lahja menee naimisiin.”

Krimikaulus vai -turkki?

Puolisoni, kotikriitikkoni ja paholaisen asianajajani kysyi, että oliko pienen kylän kanttorin edes mahdollista ostaa vaimolleen krimiturkki vuonna 1938? Saiko niitä silloin? En vielä tiedä. Olen kovin ihastunut krimiturkkiin, enkä haluaisi luopua siitä. Katsotaan pääseekö se Ei kertonut katuvansa -kirjaan asti.