Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan (WSOY)

Page 12

paukutellen. Olemme nähneet uskontokriittisen kirjallisuuden vyöryn ja siihen liittyvän ärhäkän uusateismin, jonka näkyvimpiä edustajia maailmalla ovat olleet Richard Dawkins, filosofi Daniel C. Dennett sekä Christopher Hitchensin ja Sam Harrisin kaltaiset poleemikot. Heidän kärjekkyytensä on suunnattu pääosin kohti amerikkalaisia uskonkäytäntöjä, mutta Suomikaan ei ole säästynyt tyynivetisenä turvasatamana ateismin laineiden lyödessä korkeina. Jopa Matti Kamppisen ja Ilkka Pyysiäisen kaltaiset uskontotieteilijät ovat riisuneet puolueettoman tutkijan naamionsa; Pyysiäisen hiljattaisen kirjan nimi on ytimekkäästi Jumalaa ei ole. Tähän henkiseen ilmastoon istuvat myös lukuisat viimeaikaiset keskustelukirjat, joissa taitetaan peistä uskonnon puolesta ja sitä vastaan. Näistä tunnetuin lienee kollegani Esko Valtaojan ja emerituspiispa Juha Pihkalan Nurkkaan ajettu Jumala, joka sekin on jo edennyt jatko-osaan. Mutta miksi uskontokriittisyys kohottaa päätään juuri nyt, jolloin kirkko on maallistuneempi kuin koskaan ja uskonnon määräysvalta yhteiskunnassa pienempi kuin milloinkaan historian aikana? Veikkaan, että kyseessä on eräänlaisen padon purkautuminen, joka näkyy myös ryöpsähdyksinä tapahtuvana kirkosta eroamisina. Luulen myös, ettei kyse ole ensisijaisesti siitä, että kristinuskon dogmeja pidettäisiin väärinä vaan siitä, ettei uskontoa enää koeta arvoksi sinänsä. Uskovien ei katsota ansaitsevan kunnioitusta pelkän uskonsa tähden eikä Raamattuun viittailu enää riitä jäsenkortiksi syvällisten ajattelijoiden klubiin. Ihmiset ovat kyllästyneet vaikenemaan ja seuraamaan sivusta, miten uskonnolliset instituutiot yrittävät kynsin hampain estää kelloa käymästä eteenpäin. Moderni internet-kansalainen on kärsimätön ja hänen mittansa tulee nopeasti täyteen. Esimerkeiksi kelpaavat evankelis-luterilaista kirkkoa edelleen jäytävä naispappeuskysymys, homoliitoista puhumattakaan. Tällaiset kiistanaiheet ovat pintakuohua. Uskonto ulot-

13

Uskonnottoman vaellUs

13


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.