Coben, Harlan: Pakopaikka (WSOY)

”Onko se pakollista?” kysyin. ”Anteeksi kuinka?” ”Onko tähän nimenomaiseen harjoitukseen osallistuminen pakollista?” ”No ei, eihän se pakol…” ”Siinä tapauksessa jätän väliin.” Katsoin Emaa/Emmaa. ”Pidätkö minulle seuraa?”

Kävelimme pois. Kuulin, kuinka maailma hiljeni takanani. Sitten liikunnanopettaja Owens puhalsi pilliin, keskeytti harjoituksen ja ilmoitti, että oli ruokatunnin aika.

Kun olimme vähän matkan päässä, Ema/Emma sanoi: ”Vau.” ”Mitä?”

Hän katsoi minua suoraan silmiin. ”Olet varmaan tosi ylpeä itsestäsi, kun pelastit lihavan tytön pulasta.”

Sitten hän puisteli päätään ja marssi matkoihinsa.

Katsoin taakseni. Liikunnanopettaja Owens katseli meitä. Hänen kasvoillaan oli edelleen sama hymy, mutta katse kertoi selvästi, että olin onnistunut hankkimaan itselleni vihamiehen heti ensimmäisenä koulupäivänäni.

Aurinko paahtoi. Annoin sen paahtaa. Suljin hetkeksi silmäni. Ajattelin äitiäni, joka oli piakkoin tulossa kotiin vieroitushoidosta. Ajattelin isää, joka oli kuollut ja haudattu.

Tunsin oloni hyvin yksinäiseksi.

Koulun ruokala oli kiinni – varsinainen koulunkäynti alkaisi vasta muutaman viikon päästä – ja kaikki olivat joutuneet tuomaan omat eväät. Olin ostanut Wilkesin delistä juustokanapatongin ja istuin yksin ruohikkokumpa13