Seppälä, Riitta - Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni (WSOY)

Vuonna 1982 ilmestyi Tynnin essee »Runoilijan rikkaus ja köyhyys», jossa hän liikkui suvereenisti Euroopan kirjallisessa perinteessä 1200-luvun ranskalaisesta trubaduuri­ lyriikasta Paavo Haavikkoon. Loppupontenaan Tynni kirjoitti: »Runoilijat puhuvat omasta runoilijanroolistaan kahtalaiseen tapaan, korostaen sitä sekä ylvään myönteisesti että katkeran kielteisesti.» Tynni itse korosti loppuun asti, miten runous oli maailman tärkein asia.

Voi nähdä, että syntymäaika, sukupuoli ja aviomies ovat pitkälle määrittäneet Aale Tynnin sijoittumisen niin kirjallisuuden kentällä kuin kirjallisuushistoriassakin. Hän on 1930-lukulainen, naisrunoilija ja Martti Haavion eli P. Mustapään puoliso.

Kirjallisuushistorioissaan 1960–1980-luvulla Kai Laitinen tarjosi Tynnille varsin ahtaan sijan perinteisen ja modernin runouden välissä. Kyseessä ei ollutkaan enää kaikkien aikojen paras suomenkielinen naislyyrikko, kuten aikaisemmin Unto Kupiaisen luennassa, vaan välittäjähahmo, joka Viljo Kajavan, Aaro Hellaakosken ja P. Mustapään tavoin toimi esikuvana 1940-luvulla aloittaneelle modernistipolvelle. – Välittäjänä toimiminen kuvaa hyvin myös Aale Tynnin roolia 1950-luvun kirjallisuuden kentällä sekä runouden kääntäjänä.

Puheissaan Tynni tuli ehkä liikaakin korostaneeksi Haavion merkitystä runoudelleen samalla kun hän kiisti P. Mustapää -vaikutteet. Postuumisti julkaistussa teoksessaan Kuva kaivattuni (2005) hän tunnusti yhteisen rakkaustarinan heijastuvan omassa ja Mustapään 1940- ja 1950-luvun runoudessa ja avasi runojen vuoropuhelua.

Laajan vastakaiun saaneet äiti- ja lapsiaiheiset runot olivat Tynnille itselleenkin tärkeitä, mutta hän kiusaantui naisrunoilijan leimasta ja tahtoi olla »pelkkä» runoilija, ihmisen osan tulkki. Kulttuurihistoriallisen aineksen ja myyttiverhon takaa paljastuu isänmaallisia ja sodanvastaisia ajanrunoja, 8