KESLA HARVESTERI KOURAT
MATCHING YOUR TALENT
MATCHING YOUR TALENT Kesla on nykyaikaisten puunkorjuulaitteiden johtava osaaja. Vuosikymmenten kokemus maailman metsistä takaa meille todellisen ymmärryksen metsänhoidosta ja puunkorjuusta. Siksi voimmekin aina tarjota parhaat työkalut vaatimustesi mukaan. Oli osaamisesi ja alustasi mikä hyvänsä, Keslan kestävät ja käyttäjäystävälliset tuotteet mukautuvat tarpeisiisi.
Tervetuloa ylpeään joukkoomme!
Huippuammattilaisen tarpeisiin istuvat työvälineet Meille Keslalla koneenkäyttäjä on kuningas. Tiedämme, että he työskentelevät vaativissa olosuhteissa ja ylläpitävät metsiemme elinvoimaisuutta. Haluamme tehdä heidän työstään tuottavaa ja sujuvaa. Niinpä olemme huomioineet tuotteissamme erityisesti tehokkuuden, käytettävyyden ja erinomaisen huollettavuuden. Kesla on perustanut toimintansa jo yrityksen alkuajoista, vuodesta 1960 lähtien, omaan tuotekehitykseen. Harvesterikourien parissa olemme toimineet jo vuodesta 1987 saakka, ja vuosien saatossa olemme vieneet tuhansia kouria yhteensä lähes 50 maahan. Se ei olisi onnistunut, jos emme ymmärtäisi asiakkaidemme tarpeita ja kuuntelisi heitä - joka ikinen päivä. Ymmärrämme, että kyseessä on iso investointi, joka vaatii harkintaa. Ei siis ole niin pientä kysymystä, ettei siitä kannattaisi olla yhteyttä meihin.
RULLASYÖTTÖISET HARVESTERIKOURAT Vahva, moduulirakenteinen runko Runkorakenne koostuu moduleista, jotka on koneistettu yhtenä kappaleena hitsauskokoonpanon jälkeen. Rakenteen mittatarkkuus on huippuluokkaa, mikä mahdollistaa laakerointien pitkän eliniän. Runko on valmistettu lujuuden ja hitsattavuuden kannalta parhaista mahdollisista suurlujuusteräksistä. Leveä kehtomainen runko muodostaa painoonsa nähden erittäin lujan rakenteen.
Erinomainen huollettavuus Aiempaa leveämpi runkorakenne tuo venttiilistölle ja letkutukselle runsaasti hyvin suojattua tilaa ja tekee huollon helpoksi. Teräöljysäiliö on helppo irrottaa öljypumpun huoltoa varten. Säiliön irrotus tuo reilusti lisää tilaa myös muille huoltotoimille.
Hyvin suojatut hydrauliletkut ja -sylinterit Sylinterien uudenlainen sijoitus ja letkujen uusi reititys mahdollistavat niiden erinomaisen suojauksen. Letkujen vaihto on kuitenkin helppoa suojakannen sisäpuolelta.
Katso animaatio 3. sukupolven harvesterikourista!
Tarkka paksuusmittaus Puun paksuus mitataan etukarsimaterillä, jolloin puun kovuuden muutokset eivät vaikuta mittaustarkkuuteen. Karsintaterien sylinterin rinnalle sijoitettu anturi on selvästi entistä järeämpi ja erittäin hyvin suojattu. Analoginen lineaarianturi on tarkka ja sen antama signaali on vakaa kaikissa olosuhteissa. Vaihtoehtoisesti koura voidaan varustaa molempiin karsintateriin asennettavilla pulssiantureilla.
Varmatoiminen syöttö Letkujen uudenlainen reititys ja suojaus parantavat luotettavuutta merkittävästi. Pituusmitta-antureilla varustetuissa moottoreissa myös anturit ovat erinomaisesti suojattuna. Syöttörullat ja rullanvarret on suunniteltu siten, että syöttömoottoreiden laakerointiin kohdistuva rasitus on minimoitu. Tämä mahdollistaa moottoreiden pitkän käyttöiän.
Vahva tiltti Sivuprofiililtaan suora tiltti ilman tarpeettomia kulmia on painoonsa nähden erittäin luja rakenne. Riiputuspiste on samalla linjalla tiltin nivelpisteen ja syöttömoottoreiden kanssa, jolloin rakenteisiin kohdistuvat rasitukset minimoituvat ja koura on tasapainoinen käsiteltävä niin kaato- kuin prosessointiasennossakin. Tilttikaaren takasivu on kulmistaan pyöristetty, joten kulmat eivät hankaa kouralle meneviä letkuja. Tiltin laaja kallistuskulma mahdollistaa tehokkaan työskentelyn myös rinneolosuhteissa. Tiltin ohjaukseen on useita vaihtoehtoja käyttäjän tarpeiden mukaisesti.
Järeät akselit Rullanvarsien ja karsintaterien akselit ovat järeät ja laakeroitu järeillä, tiivistein varustetuilla liukulaakereilla. Myös aksiaalisuunta on laakeroitu. Kaikki akselit ja tapit ovat karkaistuja. Akselit on kiinnitetty järeillä akselimuttereilla, joissa on lukitusruuvit.
Vahvat karsintaterät Moduulirunkoisissa RH-III -kourissa muutos 3-teräisestä 4-teräiseksi tai päinvastoin on mahdollista pelkän takamodulin vaihdolla, myös jälkiasennuksena. Vahvasta teräsvalusta valmistetut etukarsimaterät ovat erittäin mittatarkat ja kestävät kulutusta erinomaisesti. Optimaalisesti muotoillut ja terävänä kestävät terät mahdollistavat erinomaisen karsintajäljen ja hyvän mittaustarkkuuden.
Tukirulla varmistaa puun kevyen kulun Tukirulla on entistä suurempi ja laakerointi on järeämpi. Rungon uusitun muotoilun ansiosta syötettävä puu ohjautuu aina kouran keskilinjalle, mikä parantaa syöttötehoa ja mittaustarkkuutta. Rungon muotoilun ansiosta myös mutkaisten puiden syöttö on sujuvaa. Malleissa 28RH-III ja 30RH-III ylärulla voi olla myös vetävä.
Luotettava pituusmittaus
Tehokas KESLA HD30- saha
Uusi hydCON+ -pituusmittalaite on rakenteeltaan entistä järeämpi. Kaksitoimisen sylinterin ja jousen yhdistelmällä mittapyörän puuhun kohdistuva voima saadaan pidettyä erittäin vakaana ja rakenteeseen kohdistuvat iskut hyvin vaimennettua. Pituusmittarulla vedetään automaattisesti sisään puuhun tarttumisen ajaksi ja painetaan ulos kaatosahauksen jälkeen. Mittapyörän laakerointi on järeä. Anturi on kosketukseton, vesitiivis pulssianturi. Kouran rungon muotoilun ansiosta mittapyörä puhdistuu karsintasyötön aikana hyvin, eikä irtoava kuori häiritse pituusmittauksen tarkkuutta.
Uusi KESLA HD30 -saha on varustettu reilusti vääntävällä 30 cc moottorilla. Patentoitu automaattinen ketjunkiristin on rakenteeltaan yksinkertainen ja toimintavarma, ja erittäin helppo käyttää. Tarkkuuskoneistettuihin ja karkaistuihin, teräketjuöljyllä voideltuihin liukupintoihin perustuva kääntövarren laakerointi on huoltovapaa ja erittäin toimintavarma. Sähkösäätöinen KESLA proLUBE- voitelupumppu mahdollistaa teräketjun voiteluannostuksen tarkan annostuksen tarpeen mukaisesti.
Katso video 2WDtekniikasta!
PROGRESSIIVISEN RULLAGEOMETRIAN YLIVOIMAISET EDUT Keslan ainutlaatuinen progressiivinen rullageometria yhdistää sivulta puristavien 2WD-kourien (A) ja perinteisten kolmio-geometrialla toteutettujen 3WD/4WD- kourien (B) vahvuudet, ilman kompromisseja.
A
B
C
Isoilla läpimitoilla ja raskailla puilla rullat kantavat puuta, jolloin puun massa tehostaa rullien pitoa. Puun massa kuormittaa vähemmän karsintateriä, ja kouran ja puun välinen kitka on minimaalinen. Läpimitan pienentyessä rullat kääntyvät vaiheittain puristamaan puuta sivulta päin, toisiaan vasten. Pientä puuta ei puristeta kouran runkoa vasten vaan puuta kuljetetaan kevyesti syöttörullien välissä, jolloin kouran ja puun välinen kitka pysyy pienenä ja saavutetaan maksimaalinen pito myös oksaisella latvaosalla.
Syöttörullien välisen vakaajatangon uiva kiinnitys sallii rullien myötäillä puun muotoja vapaammin,
säilyttäen silti tiukan otteensa. Myös mutkaisten puiden syöttö on kevyttä ja sujuvaa. 3/4WD- järjestelmissä usean, ja usein vieläpä eri kokoisen syöttörullan, nopeuseroista aiheutuu aina painepiikkejä ja tehohäviöitä. Keslan 2WD- järjestelmässä vetomoottoreiden välinen painekompensointi estää luiston, mutta sallii puun mutkista ja soikeudesta johtuvat nopeuserot rullien välillä ilman haitallisia painepiikkejä. Joukkokäsittelyssä sekä puiden kerääminen että usean rungon nippuna syöttäminen on tehokasta. 2-moottorinen hydraulijärjestelmä läpäisee öljynvirtauksen erinomaisesti. Järjestelmän painehäviöt ovat jopa 20 % pienemmät, mikä tarkoittaa parempaa nettotehoa ja polttoainetaloutta. 2WD-kourien yksinkertaisempi rakenne tekee myös huollosta helpompaa. Painon säästö on kokoluokasta riippuen 100-200 kg 3WD- tai 4WD-kouriin verrattuna. KESLA-kourien erinomainen teho/paino-suhde lisää hakkuutyön tuottavuutta ja parantaa energiatehokkuutta.
Keslan 2WD- järjestelmä mahdollistaa vetomoottoreiden koon optimoinnin erittäin laajasta valikoimasta.
Tämän vuoksi KESLA-harvesterikourat voidaan sovittaa hyvin erilaisiin alustakoneisiin ja erilaisiin käyttöolosuhteisiin.
SYKESYÖTTÖISET HARVESTERIKOURAT Kesla on sykeharvesteritekniikan pioneereja ja ehdoton teknologiajohtaja maailmassa. Raskaaseen ammattikäyttöön tehdyt KESLA SH-II -sykeharvesterit ovat teknologian, komponenttien, laadun ja ominaisuuksien osalta pitkälti vastaavia Keslan rullasyöttöisten kourien kanssa. Mahtavan karsintavoimansa ansiosta KESLA SH-II -sykeharvesterit ovat erinomainen valinta erityisesti silloin, kun on tarve käsitellä suuria ja kovaoksaisia puita tehoiltaan vaatimattomilla alustakoneilla.
Vahva tiltti KESLA SH-II -harvestereiden tiltti on voimakas ja sen liikerata on poikkeuksellisen laaja, mikä mahdollistaa tehokkaan prosessoinnin myös jyrkissä rinteissä. Leveä ja sivuprofiililtaan suora tiltti on painoonsa nähden erittäin luja rakenne. Tiltin ohjaukseen on valittavissa erilaisia ratkaisuja käyttäjän tarpeiden mukaisesti.
Kevyt mutta kestävä rakenne Sykeharvesterin kotelomainen runkorakenne on painoonsa nähden erittäin luja.
Erinomainen huollettavuus Sykeharvesterin yksinkertainen ja avara rakenne tekee siitä erittäin helposti huollettavan.
Tehokas ja varmatoiminen saha KESLA-sykeharvestereissa käytetään samaa yksinkertaista ja varmatoimista sahalaitetta kuin RH-II -kourissakin. Vaihtoehtona on myös JPS R5500 -sahalaite.
Karsintavoimaa Hydraulisylinterillä voidaan tuottaa huikea karsintavoima jo hyvin vaatimattomalla alustakoneen hydrauliteholla. Maksimaalinen syöttönopeus on rullasyöttöisiä kouria hitaampi, mutta suuri karsintavoima mahdollistaa vaikeidenkin oksien karsinnan kerta-ajolla ilman peruuttelua, mikä tekee juuri oksaisten puiden käsittelystä tehokasta pienelläkin alustakoneella.
Tarkka mittaus ja ohjaus KESLA SH-II -kourissa käytetään vastaavia, erittäin tarkkoja mitta-antureita ja ratkaisuja kuin rullasyöttöisissä RHkourissakin. KESLA proLOG -mittaus- ja ohjausjärjestelmä tarjoaa SH-II -sarjaan täysin samat, markkinoiden viimeisimpiäkin vaatimuksia vastaavat ominaisuudet ja toiminnot kuin rullasyöttöisiin kouriin.
Ainutlaatuinen proSTROKE-puolisyketoiminto Puolisyketoiminnolla kouran kokonaispituus syötössä voidaan minimoida, mikä helpottaa syöttöä jyrkissä mutkissa.
KESLA XTIMBER – KAIVINKONEIDEN HARVESTERIVARUSTELUT SUORAAN TEHTAALTA Kesla tarjoaa markkinoiden laajimman kaivinkoneisiin soveltuvan harvesterikouravalikoiman lisäksi kokonaisvaltaisen osaamisen tehokkaiden kaivinkoneharvestereiden helppoon varustamiseen. Varustelutuotteisiin kuuluu mm. erilaiset hydrauliikan asennuspaketit, mittaus- ja ohjausjärjestelmän asennuspaketit, KESLA Xtender -puomit ja turvavarustelut sekä osaava neuvonta asennus- ja huoltotilanteissa. Pitkälle tuotteistettujen ratkaisuiden etuna on vaivattoman asennuksen lisäksi myös dokumentaatio, joka tukee jälkimarkkinointia ja parantaa koneen jälleenmyyntiarvoa.
KESLA Xtender -puomit KESLA Xtender -puomin avulla voidaan laajentaa kaivinkoneen puomin työskentelysädettä ja parantaa puomiston geometriaa, sekä merkittävästi parantaa koneen kykyä liikkua maastossa. Käytännössä tämä merkitsee mukavampaa työskentelyä ja huomattavaa työn tuottavuuden nousua. Xtender-puomi helpottaa myös kaivinkoneen kuljetusasentoon laittamista ja mahdollistaa erittäin matalan kuljetuskorkeuden. Puomien neljä kokoluokkaa kattavat kaikki KESLA-harvesterikourien ja niille soveltuvien kaivinkoneiden kokoluokat, ja sovitusosien avulla ne voidaan sovittaa lähes mihin tahansa kaivinkoneeseen. Kokonaisuus sisältää myös optimaalisesti mitoitetut harvesterikouran ja puomiston väliset letkut.
A
B
C
KESLA Xtip -puominpää KESLA Xtip -soviteosalla harvesterikoura on helppo asentaa kaivinkoneen puomiin. Kolme kokoluokkaa kattavat kaikki KESLA-harvesterikourat ja niille soveltuvat kaivinkoneiden kokoluokat, ja säädettävien kiinnitysosien ansiosta ne sopivat lähes mihin tahansa kaivinkoneeseen.
Paino
Max kuorma
A
C
Yhteensopivat KESLA-harvesterit
Kaivinkoneen paino
A: Ulottuma
xTender 8
16RH, 18RH-II
6-8 tn
130 kg
1000 kg
880 mm
1 180 mm
2 125 mm
xTender 10
18RH-II, 20RH-II, 19RH-III, 21RH-III 20SH-II
8-10 tn
230 kg
1200 kg
1 385 mm
1 195 mm
2 660 mm
xTender 15
20RH-II, 25RH-II, 19/21RH-III, 24/26RH-III, 25SH-II
10-15 tn
300 kg
2000 kg
1 200 mm
1 380 mm
2 660 mm
xTender 15H
20RH-II, 25RH-II, 19/21RH-III, 24/26RH-III, 25SH-II
10-15 tn
450 kg
1500 kg
1 200 - 2 650 mm
1 430 mm
2 690 - 4 140 mm
xTender 20
27RH-III, 28RH-III, 29RH-III, 30RH-III
15-30 tn
530 kg
2500 kg
1 300 mm
1 740 mm
3 120 mm
xTender 20-II
27RH-III, 28RH-III, 29RH-III, 30RH-III
15-30 tn
530 kg
2500 kg
1 300 mm
1 740 mm
3 120 mm
xTip 10
18RH-II, 20RH-II, 19RH-III, 21RH-III 20SH-II
6-10 tn
90 kg
1200 kg
435 mm
-
1 030 mm
xTip 15
20RH-II, 25RH-II, 19/21RH-III, 24/26RH-III, 25SH-II
10-15 tn
115 kg
2000 kg
510 mm
-
1 235 mm
xTip 20
27RH-III, 28RH-III, 29RH-III, 30RH-III
15-25 tn
185 kg
2 500 kg
585 mm
-
1 410 mm
B: Puomin takaylitys
C: Kokonaispituus
XTip sopii kaivinkoneasennuksiin, kun paino on kriittinen tekijä.
Katso video kaivinkoneharvesterista!
KESLA proLOG- ja xLogger järjestelmien lisäksi KESLA-harvesterikourat voidaan yleensä sovittaa yhteen Motomit-, Epec-ja Dasa- mittalaitteiden kanssa. Sovittaminen on tietyin ehdoin mahdollista myös Opti-, Timbermatic- ja Komatsu Maxi-mittalaitteiden kanssa.
OHJAUSJÄRJESTELMÄ HUIPPULUOKAN OHJAUS- JA MITTAUSTARKKUUDELLA KESLA proLOG- ja xLogger- ohjausjärjestelmävalikoimasta löytyy oikea ratkaisu kaikkiin puunkorjuun tarpeisiin. Järjestelmän kaikille versioille yhteistä on helppo käyttöliittymä, tarkka mittaus, selkeät raportit sekä huippuluokan ominaisuudet hakkuupään säätöön ja ohjaukseen. Järjestelmää voidaan mukauttaa käyttäjän tarpeisiin valitsemalla sopiva näytön koko, tarvittavat apteeraustoiminnot sekä erilaisia valinnaisvarusteita kattavavasta valikoimasta. Suuri laskentateho mahdollistaa kouran toimintojen tarkan ohjauksen: Nopeat ja viiveettömät toiminnot
KESLA proLOG 7” widescreen -näyttö
Nopea mitan haku ja katkonta
Hallinta kuudella ohjausnäppäimellä tai USB-näppäimistöllä/ hiirellä
Korkeampi tuottavuus
StandforD 2010-yhteensopiva (rajoituksin):
Tarkempi mittaus Selkeät tuotantoraportit, helposti tallennettavissa PDF- tai Excel- tiedostona sisäiseen muistiin tai USB-muistitikulle. Helppokäyttöinen käyttöliittymä, täysin lokalisoitu useilla kielillä (mm. englanti, saksa, venäjä, espanja, japani). Kattavien säätömahdollisuuksien ansiosta huipputuotos kaikissa olosuhteissa. Kaikki säätöarvot ja asetukset ladattavissa ja tallennettavissa tiedostoon. Kuljettajakohtaisesti asetettavat käyttönäppäimistöt Standardi USB- liitäntä ulkoisen muistin, näppäimistön tai hiiren liittämistä varten Ulkoinen Windows-PC liitettävissä Ethernet-liitännän kautta
Puutavaralaji- ja työmaatietojen tuonti standardinmukaisistatiedostoista Tuotanto- ja kalibrointitiedostojen tallennus (PRD, PRI, HPR) Työajanseuranta (MOM) Innovatiivinen katkonnan optimointi (pituusluokkapriorisointi) Korkeampi tuottavuus Korkeampi tehdyn puutavaran arvo KESLA xLogger 12” kosketusnäyttö Valinnaiset versiot pituusluokkaprioriteetti-apteerauksella (kuten KESLA proLOG) tai täydellä arvo- ja jakauma-apteerauksella (täysin Stanford2010- yhteensopiva) Valinnaisvarusteita Tyylikäs ja viimeistelty asennussarja helppoon asennukseen Erilaisia joystick-vaihtehtoja (mm. SureGrip ja KESLAgrip) Sähköiset mittasakset kalibrointiin Tulostin
TURVALLISTA JA KUSTANNUSTEHOKASTA KULJETTAJAKOULUTUSTA SIMULAATTOREILLA Simulaattorit on havaittu nopeiksi, kustannustehokkaiksi ja turvallisiksi työkaluiksi erityisesti aloittelevien harvesterikuljettajien koulutukseen. KESLA proTRAINER -simulaattorissa on maksimoitu tarkoituksenmukaisuus ja keskitytty tiukasti siihen, mikä peruskoulutuksessa on oleellista: Tarkasti realistinen käyttöliittymä, simulaattori perustuu autenttiseen KESLA proLOG -ohjausjärjestelmään. Kaikki ohjausjärjestelmän valikot ja toiminnot sekä fyysiset moduulit ovat täsmälleen samat kuin todellisessa KESLA-harvesterissa. Huolellisesti suunnitellut oppimistehtävät, joiden tavoitteena on keskeisten perustyömenetelmien nopea oppiminen. Oikeiden perusmenetelmien käyttöönoton jälkeen kuljettaja on valmis ja kykenevä jatkamaan oppimista ja työtaitojen kehittämistä todellisessa työssä. KESLA proTRAINER -simulaattorin vahva pedagoginen lähestymistapa juontaa juurensa Keslan syvästä yhteistyöstä yhden maailman johtavien simulaattoreita hyödyntävien metsäkonekoulujen kanssa.
Mekaniikan, kinematiikan ja hydrauliikan edistynyt dynaaminen mallinnus muodostaa perustan realistisuudelle ja vahvalle oppimiskokemukselle. Simulaattori perustuu samaan tarkkaan ja yksityiskohtaiseen 3D-malliin, jota Kesla käyttää tuotekehitysprosesseissaan. Simulaattorin valmistajalla on vahva kokemus tuotekehityssimulaattoreista yhteistyössä useiden raskaan työkoneteollisuuden tunnettujen merkkien kanssa. Keskittymällä tiukasti oppimisen kannalta olennaisiin asioihin on pystytty kehittämään simulaattori, joka hankinta- ja käyttökustannustensa puolesta mahdollistaa kustannustehokkaan koulutuksen järjestämisen. Kevyt laitteisto on helppo siirtää ja ottaa käyttöön. Simulaattorin pohjana oleva tarkka mallinnus sekä autenttinen ohjausjärjestelmä mahdollistavat sen käytön myös tehokkaana huoltokoulutuksen työkaluna.
RULLASYÖTTÖISET HARVESTERIKOURAT KESLA 14RH
Ensiharvennuskoura traktoreihin ja kevyimpiin harvennushakkuukoneisiin. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
200 mm | 8” 1+3 350 kg | 770 lbs traktorit, kevyimmät harvennusharvesterit, kaivinkoneet 5-6 tn | 11 000 - 13 000 lbs
KESLA 19RH-III
Markkinoiden kevein eucalyptuksen kuorintaan soveltuva harvesterikoura. Optimi puun läpimitta: 300 mm | 11,8” cm Karsintaterät: 1+3 Paino alk. : 680 kg | 1 500 lbs Alustakone: Harvennusharvesterit, kaivinkoneet 7-13 tn 15 000-28 600 lbs
DATASHEET
KESLA 16RH
Harvennuskoura traktoreihin ja kevyisiin harvennushakkuukoneisiin. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
250 mm | 10” 1+4 445 kg | 980 lbs traktorit, kevyet harvennusharvesterit, kaivinkoneet 5-7 tn 11 000 - 15 500 lbs
DATASHEET
KESLA 21RH-III
Tehokas ja vankkarakenteinen harvesterikoura kaikenlaisiin harvennushakkuisiin. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät Paino alk. : Alustakone:
330 mm | 13” 1+4 720 kg | 1 590 lbs Harvennusharvesterit, kaivinkoneet 10 – 12 tn 15 000 - 28 600 lbs
DATASHEET
DATASHEET
KESLA 18RH-II
KESLA 24RH-III
Optimi puun läpimitta: 300 mm | 11,8” Karsintaterät: 1+3 Paino alk. : 560 kg | 1 230 lbs Alustakone: kevyet harvennusharvesterit, kaivinkoneet 7-10 tn 15 000-22 000 lbs
Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
Teho/paino-suhteeltaan markkinoiden ylivoimainen harvennushakkuukoura.
DATASHEET
Tehokas yleiskoura harvennuksista päätehakkuisiin, erinomainen valinta eucalyptuksen kuorintaan. 350 mm | 13,8” 1+3 960 kg | 2 100 lbs keskiraskaat harvesterit, kaivinkoneet 12 – 16 tn 26 000 - 35 000 lbs
DATASHEET
KESLA 25RH-II
KESLA 28RH-III
Tehokas yleiskoura harvennuksista päätehakkuisiin. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
Tehokas koura järeisiin päätehakkuisiin. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino: Alustakone:
400 mm | 15,7“ 1+4 840 kg | 1 850 lbs keskiraskaat harvesterit, kaivinkoneet 12 – 16 tn 26 000 - 35 000 lbs
500 mm | 19,7” 1+4 1 480 kg | 3 260 lbs päätehakkuuharvesterit, kaivinkoneet 16 – 20 tn 35 000 - 44 000 lbs
2WD
DATASHEET
KESLA 26RH-III
Todellinen yleiskoura, erittäin laaja käyttöalue harvennuksista päätehakkuisiin. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
400 mm | 15,5” 1+4 1 010 kg | 2 220 lbs keskiraskaat harvesterit, kaivinkoneet 12 – 16 tn 26 000 - 33 000 lbs
3WD
KESLA 29RH-III
Erityisesti hardwood-hakkuisiin suunniteltu päätehakkuukoura. Optimi puun läpimitta: 500 mm | 16,7 “ Karsintaterät: 1+3 Paino alk. : 1 670 kg | 3 680 lbs Alustakone: telaharvesterit ja kaivinkoneet 18-30 tn 39 500 - 66 000 lbs
2WD
DATASHEET
KESLA 27RH-III
Teho/paino-suhteeltaan erinomainen koura päätehakkuisiin ja eucalyptuksen kuorintaan. Optimi puun läpimitta: 450 mm | 17,7” Karsintaterät: 1+3 Paino: 1 390 kg | 3 060 lbs Alustakone: päätehakkuuharvester-it, kaivinkoneet 15-18 tn 33 000 - 39 600 lbs
2WD TS
KESLA 30RH-III
2WD
Vankkarakenteinen koura järeisiin päätehakkuisiin. Optimi puun läpimitta: 500 mm | 19,7” Karsintaterät: 1+4 Paino alk. : 1 730 kg | 3 800 lbs Alustakone: telaharvesterit ja kaivinkoneet 18-30 tn 39 500 - 66 000 lbs
2WD TS
3WD
DATASHEET
3WD TS
SYKESYÖTTÖISET HARVESTERIKOURAT KESLA 20SH-II
Vaikeaoksaisten puiden käsittelyyn teholtaan vaatimattomilla alustakoneilla. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
300 mm | 12” 1+4 540 kg | 1 190 lbs kaivinkoneet 7 – 12 tn 15 000 - 26 500 lbs
DATASHEET
KESLA 25SH-II
Mahtava karsintavoima erittäin oksaisten puiden käsittelyyn. Optimi puun läpimitta: Karsintaterät: Paino alk. : Alustakone:
450 mm | 18” 1+6 920 kg | 2 030 lbs kaivinkoneet 12- 16 tn | 22 000-35 000 lbs
DATASHEET
Sykekoura sopii erinomaisesti oksaisten ja mutkaisten puiden käsittelyyn. Se ei myöskään vaadi alustakoneelta korkeaa öljyntuottoa.
ASIAKKAILTA
VIDEO
”ERINOMAINEN VALINTA OKSAISELLE KOVAPUULLE” Herve Martinet SARLilla on kaksi samanlaista kaivinkoneharvesteria. Kourana on KESLA 25RH-II, mikä omistajan mukaan sopii erinomaisesti mutkaisten ja oksaisten kastanjapuiden käsittelyyn. Myös jälkimarkkinoinnin tuki on ollut loistavaa. Herve Martinet SARL, Ranska
VIDEO
”KEVYT MUTTA TEHOKAS KOURA” Holzschlägerung Reisinger osti juontokoneen vuonna 2015. Harvesterikouraksi koneeseen hankittiin KESLA 25RH-II, sillä se oli riittävän kevyt pienelle alustakoneelle, mutta siltä varsin tehokas. Se on osoittautunut hyväksi kouraksi niin kovan kuin pehmeän puun suhteen aina ensiharvennuksilta päätehakkuisiin. Koura on todettu huoltoystävälliseksi ja jälkimarkkinointi on toiminut loistavasti. Holzschlägerungen Reisinger, Itävalta
VIDEO
VIDEO
”HARVESTERIKOURA KAIVURISSA TAKAA TYÖLLISYYDEN VUODEN YMPÄRI”
”POLTTOAINETEHOKKUUS NÄKYY SUORAAN OMASSA KUKKAROSSA”
Ilpo Kosonen tekee sulanmaan aikaan kaivinkoneella maan muokkausta ja talvisin kauhan sijalle vaihtuu juuri päivitetty KESLA 25RH-II -harvesterikoura, jolla mies tekee harvennushakkuita. Kouran käytettävyyttä kaivinkoneessa parantaa Xtender-puomi. Jälkimarkkinointi on toiminut hyvin.
Norjalaisella Baljon Skogilla on kokemusta KESLA-kourista 56 tuhannen tunnin ajalta. Nykyinen koura on KESLA 24RH-III. Koura saa kehuja niin käyttövarmuuden, huollettavuuden kuin helppokäyttöisyyden osalta. Erityisen tärkeänä yrittäjä Lars Berg pitää polttoainetehokkuutta, joka mahdollistaa kannattavan yritystoiminnan.
Ilpo Kosonen, Suomi
Baljon Skog AS, Norja
VARUSTEET Värimerkintä Värimerkintälaite helpottaa puutavaralajien erottelua kuljetusvaiheessa. Kaksivärinen merkintälaite mahdollistaa kolme erilaista värikoodia. Takakarsimaterään sijoitetut korkeapainevärisuuttimet piirtävät hyvin erottuvat väriraidat.
Latvasaha Latvasaha on kouran etupäähän asennettu sahayksikkö, joka mahdollistaa haarapuiden ja latvasta vaurioituneiden puiden maksimaalisen hyödyntämisen. Joihinkin malleihin latvasaha on saatavana myös jälkiasenteisena.
Varaletkusarja
Varaosapaketit
Työkalusarjat
Mallikohtainen letkusarja, joka sisältää perusvarustellun kouran kaikki letkut, alkuperäistä kokoonpanossa käytettävää letkulaatua.
Tarkkaan harkittu kouramallikohtainen paketti sisältää osat tavallisimpien pienten toimintahäiriöiden korjaamiseen.
Näppärään työkalulaukkuun pakattu KESLA-erikoistyökalusarja sisältää kouramallikohtaisesti valitut erikoistyökalut, joilla kourasi huolto ja korjaaminen käyvät kätevästi.
Syöttörullat KESLA- harvesterikouriin on saatavana kattava valikoima erilaisia syöttörullia käyttökohteen tarpeita vastaavasti.
Kynsirullat
Teräksiset riparullat
Joukkokäsittelyrullat
EUCA-kuorintarullat
VARUSTEET HydCON ja HydCON+
Tyvianturi
HydCON-järjestelmässä perinteinen mittapyörän painatusjousi korvataan kaksitoimisella htdraulisylinterillä, joka mahdollistaa mittapyörän automaattisen sisäänvedon muiden työvaiheiden kuin karsintasyötön ajaksi. Sisään vedetty mittapyörä on puuhun tartuttaessa paremmin suojassa kolhuilta ja helpottaa kouran puulle asettamista. KESLA RH-III -kourissa vakiovarusteena olevassa HydCON+ -järjestelmässä on rinnakkain sekä jousi että kaksitoiminen hydraulisylinteri, joilla saavutetaan entistäkin parempi mittaustarkkuus kaikissa olosuhteissa. Mittapyörään on saatavana profiililtaan useita erilaisia vaihtoehtoja eri olosuhteisiin.
Optinen tyvianturi tunnistaa puun tyven, jolloin peruutettaessa voidaan helposti palata tukin tyveen ja nollata pituusmitta ilman sahausta.
ProAX
Letkujen kytkentälohko
KESLA proAX -katkaisulaite yhdistää ennennäkemättömällä tavalla saha- ja giljotiinikatkaisun mahdollisuudet samassa kourassa. Pieniläpimittaisen puun kaadossa se nopeuttaa katkaisua sekä minimoi teräketjujen ja -laippojen vauriot. Pienempien ketju- ja laippakulujen lisäksi säästöä syntyy myös polttoainekuluissa, sillä sylinterillä tapahtuva katkaisu vie huomattavasti vähemmän energiaa kuin sahan moottori.
siirtää puomilta tulevien hydrauliletkujen kytkentäpisteen kouran sisältä kääntäjän alapuolella olevaan kytkentälohkoon, jolloin kouralle tuleva letkunippu on lyhyempi ja kompaktimpi.
Joukkokäsittely Tilttikaareen kiinnitettävä keruupihti helpottaa nipun keräämistä ja käsittelyä joukkokäsittelyssä. Rotaattori on upotettu pihtivarustuksen sisään, joten pihti ei nosta tilttikaaren kokonaiskorkeutta
Markkinoiden suurimpana, omasta alustakonevalmistuksesta riippumattomana harvesterikourien valmistajana Kesla on vahva ja haluttu teollinen kumppani metsäkonevalmistajille. Keslan puunkorjuulaitteet- tuotteisto käsittää laajan harvesterikouravalikoiman lisäksi myös kattavan valikoiman nostureita sekä hakkuukoneisiin että kuormatraktoreihin. Kesla on yksi markkinoiden johtavista puutavaranostureiden valmistajista, ja taustalla on jo lähes 50 vuoden kokemus nostureista. Markkinoiden kattavin mallisto ulottuu 3 tonnimetrin traktoriasenteisista puutavarakuormaimista aina lähes 30 tonnimetrin auto- ja teollisuunostureihin.
OEM-KUMPPANEIDEN
YKKÖNEN
Pitkä kokemuksemme tuotteidemme integroinnista mitä erilaisimpiin alustakoneisiin on tuonut meille vahvan tietotaidon, jota voimme käyttää yhteistyössä oem-kumppaniemme kanssa läpi koko ketjun, tuotekehityksen alkumetreistä aina loppuasiakkaalle saakka. Tavoitteena on aina optimaalisesti toimiva kone, jossa KESLA-tuote on integroitu saumattomasti osaksi kokonaisuutta. Keslan tuotteet ovatkin olennainen osa useita markkinoilla hyvin tunnettuja metsäkoneita.
Ajokonenosturit KESLA-ajokonenosturit edustavat luotettavaa, raskaassa käytössä koeteltua ja hyväksi havaittua, ammattilaisten tarpeisiin hiottua tekniikkaa. Koko mallistossa nostureiden kestävyyden perustana on järeästi mitoitetut kääntölaitteet. Akselit ovat järeitä, ja laajojen laakeripintojen ansiosta nivelet kestävät välyksettöminä raskaimmassakin ajossa. Avara letkutus mahdollistaa nopeat liikkeet ja hyvän energiatalouden. Puomiston laajat liikeradat ja hyvä hallittavuus tuovat työskentelyyn tehokkuutta ja tarkkuutta. Tarkoin harkitulla lisävarustevalikoimalla nosturit voidaan mukauttaa vastaamaan asiakkaan omia tarpeita.
KESLA 600 / 600T
DATASHEET
KESLA 700 / 700T
DATASHEET
Nostomomentti 53-60 kNm Ulottuma 7,7-10,3 m
Nostomomentti 64-70 kNm Ulottuma 7,7-10,3 m
KESLA 800T
DATASHEET
Nostomomentti 75 kNm Ulottuma 10,0 m
Harvesterinosturit KESLA-harvesterinosturit tunnetaan erinomaisista liikeradoistaan ja reilusta nettonostotehosta läpi koko liikeradan. Nämä ominaisuudet tekevät hakkuutyöstä tuottavampaa kaikissa olosuhteissa. Taloudellisuutta työhön tuovat myös kestävyys ja luotettavuus, jotka mahdollistavat korkean käyttöasteen. KESLA-nostureiden kestävyys perustuu paitsi korkeaan valmistuksen ja komponenttien laatutasoon, myös moniin tarkoin harkittuihin teknisiin ratkaisuihin. Laajasta KESLA-harvesterikouravalikoimasta löytyy jokaiselle KESLA-harvesterinosturille täydellinen pari, jotka yhdessä muodostavat optimaalisen yhdistelmän kaikkeen hakkuutyöhön ensiharvennuksilta päätehakkuisiin.
KESLA 6H
DATASHEET
Nostomomentti 35-43 kNm Ulottuma 7,1 - 8,5 m
Nostomomentti 57 kNm Ulottuma 7,6 m
Nostomomentti 88-106 kNm Ulottuma 9,5-10,5 m
DATASHEET
KESLA 18H
DATASHEET
Nostomomentti 98-142 kNm Ulottuma 9,0-11 m
KESLA 8H
KESLA 13H
KESLA 16H
Nostomomentti 192-212 kNm Ulottuma 8,8-11 m
DATASHEET
TUTUSTU MYÖS MUIHIN TUOTERYHMIIN: City-nosturit - Auto- ja teollisuusnosturit - Hakkurit - Traktorikuormaimet - Traktorin metsäperävaunut
Kesla Oyj
Päätoimisto
Kesälahden tehdas
Ilomantsin tehdas
Puh. +358 207 862 841
Kuurnankatu 24
Metsolantie 2
Teollisuustie 8
www.kesla.com
FI-80100 JOENSUU
FI-59800 KESÄLAHTI
FI-82900 ILOMANTSI
Tutustu!