1 minute read

Sähkö ja vesi siirtyvät uusille väylille Biotuotetehtaan tieltä

Sähkö ja vesi siirtyvät uusille väylille

Biotuotetehtaan tieltä

Advertisement

Metsä-Fibren biotuotetehtaan rakentamisen edellyttämät liikennejärjestelyt ovat mullistaneet Sahansaarenkadun seudun maiseman Karihaarassa. Jättimäinen hanke ja varsinkin sen liikennejärjestelyt ovat tuottaneet Kemin Energia ja Vesi Oy:lle melkoisen urakan.

Sahansaaren seudun uusien maantie ja rautatielinjausten tieltä väistyvien sähkön, veden ja viemäreiden muutostyöt ovat edenneet aikataulussa ja suunnitelmien mukaisesti. Kenven osalta työt valmistuvat näillä näkymin kesän keskivaiheilla.

Rakennustyömaan liikenne Sahansaarenkadun alueella on ollut erittäin vilkasta koko kevään ajan. Tietyömaiden suurin myllerrys on käyty Karihaaran koulun läheisyydessä, jonne sähkölinjojen, vesijohtojen ja viemäriverkoston muutostyöt ovat keskittyneet.

Koulumatkoilla on havaittu muutamia lisääntyneeseen liikentee-

Sahansaarenkadun maisema on myllerretty täysin. Sähkö-, vesi- ja viemärilinjat väistyvät uusien tielinjausten alta aikataulun mukaisesti.

Metsä-Fibren työmaa vaikuttaa myös kaukolämmön tuotantoon ja jakeluun. Sulkuventtiili avutuu ja sulkeutuu Mika Tikkasen voimin.

Sahansaaren kadun ali kairattiin kevättalvella reikä vesi- ja viemärijohdoille. Kari Sankala merkitsee linjan, jotta teiden rakentajat osaavat sitä varoa.

seen ja tien ylitykseen liittyviä vaaratilanteita. Kenven työmailla koululaisten turvallisuudesta on onnistuttu huolehtimaan hyvin. Koululaisten vanhemmille on tehty uusi jättöpaikka koulun eteläpuolelle, jonka ansiosta koululaisten tuontiin ja hakemiseen liittyvä liikenne on saatu pidettyä sivussa työmaa-alueelta.

Sähkölinjojen siirtoon liittyviä töitä on tehty enimmäkseen tielinjausten sivussa, joten vilkastunut rekkaliikenne ei ole niiden tekemistä pahemmin haitannut. Kevyen liikenteen väyliä on jouduttu välillä kaventamaan, mutta kiertoteitä ei koululaisille ole tarvinnut sähkölinjan muutostöiden takia rakentaa. Lapintien ja Pajusaarentien väliselle alueelle on tulossa uusia siltoja ja alikulkuja, joiden alta nykyisten sähkölinjojen sähkökaapelit on siirretty pois. Keskijännitteisiä kaapeleita on purettu ja rakennettu kohta viiden kilometrin matkalta ja pienjännitekaapeleitakin pitkälle kolmatta kilometriä.

Vesi- ja viemärityöt on jaettu kahteen erilliseen urakkaan. Suurempi työmaa on Sahasaarenkadun ja Tornionkadun risteysalueella ja toinen Lapintien risteysalueella. Päävesijohtoja ja pääviemäriä kaivetaan yhteensä noin kolmen kilometrin matkalta. Päävesijohto siirtyy kilometrin päähän nykyisestä paikastaan.

This article is from: