KauppaSuomi 23/2015 (K-P)

Page 6

KauppaSuomi | viikko 23 / 2015

6

ELÄMÄÄ JA ILMIÖITÄ Mahdollisuudet luokkakohtaiseen, sähköiseen oppimiseen paranivat tablettien hankkimisen myötä

Digitaalinen herbaario säästää luontoa

Iitin vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Autio kokeili, miltä ”pappa-Tunturin” kyydissä tuntuu. Kunnostettu mopo on yksi koulun yhdeksäsluokkalaisten tämänkeväisistä päättötöistä.

Sähköisen tiedonkäsittelyn lisäksi Iitin yhteiskoulussa painotetaan käden taitojen tärkeyttä. Yhdeksäsluokkalaiset ovat päättötyönään kunnostaneet muun muassa pappamopon ja vanhoja polkupyöriä. Päivitetty malli kasviosta on nykyään digitaalinen. Teksti ja kuvat: Reetta Ahola

I

itin yläkoulun atk-luokassa ahertavien 7C-luokan oppilaiden tietokoneiden näytöissä on mielenkiintoisia, nykyajan malleja kasvioista eli herbaarioista. Enää kerättyjä kasveja ei prässätä ja liimata pohjapaperille, vaan ne kuvataan luonnossa. Digitaalisista kuvista kootaan tietokoneohjelmapohjainen kasvio kuvineen ja keräystietoineen. Kasvien järjestelmällinen keruu kouluissa lopetettiin vuonna 1969, osin luonnonsuojelullisiin syihin vedoten, yhtenä huolena oli muun muassa uhanalaisten kasvien kerääminen. 2000-luvulla kasvienkeruu on palautettu koulujen opetussuunnitelmaan. Nykyään opetussuunnitelmassa puhutaan kasvien ohjatusta keruusta. Mikäli kasvio tehdään digitaalisessa muodossa, kasveja ei tarvitse ottaa lainkaan kasvupaikaltaan, kuvaaminen riittää. IITIN YLÄKOULUN mahdollisuudet digitaalisten kasvioiden tekemiseen sekä muutoinkin sähköiseen tiedonkäsittelyyn ja sähköiseen oppimiseen paranivat merkittävästi, kun viimeisellä kouluviikolla koululle hankittiin 22 tablettitietokonetta. – Viime syksynä perustettu Iitin yläkoulun vanhempainyhdistys päätti heti ensimmäisessä kokouksessaan, että sähköistä opetusta tullaan yhä enemmän mahdollistamaan koulumme oppilaille, kertoo vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Autio. VANHEMPAINYHDISTYKSEN yksi hanke oli tablettitietokoneiden hankkiminen koululle. Vanhempainyhdistyksen aktiivisen varainhankinnan lisäksi koulu sekä Lions Club Artjärvi-Lapinjärvi-Myrskylä lahjoittivat rahaa hankkeeseen. Kilpailutuskierroksen jälkeen vanhempainyhdistys päätti hankkia tabletit lahtelaisesta Kärkkäisen tavaratalosta, joka lähti osittain myös mukaan kokonaishankkeeseen. Toukokuun viimeisen viikon keskiviikkona Kärkkäisen Lahden tavaratalon tavaratalopäällikkö Juha Julkunen sekä Vesa Paukkunen J. Kärkkäinen Oy:n edustajina luovuttivat tabletit Iitin yläkoululle.

Juha Julkunen (vas.) ja Vesa Paukkunen J. Kärkkäinen Oy:sta luovuttivat keskiviikkona 27. toukokuuta 22 tablettitietokonetta Iitin yläkoulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Raimo Autiolle.

– Iso kiitos yhteistyöstä, ja se toivottavasti jatkuu, Julkunen kiitti Iitin yläkoulun rehtoria ja vanhempainyhdistyksen puheenjohtajaa. REHTORI ARI Toropainen kertoi, että tablettitietokone-hankinnan myötä sähköinen oppiminen mahdollistuu koko koulussa nyt paremmin, tähän saakka se on tapahtunut atk-luokassa. –Tabletit tulevat kaikkien opettajien yhteiskäyttöön. He saavat varata niitä aina tarpeen mukaan opetusryhmälleen. Iitin yläkoulussa on 230 oppilasta, vanhempainyhdistyksessä jäseniä on kuutisenkymmentä. Paitsi atk-taitoja koulussa painotetaan myös kädentaitoja. Yhdeksäsluokkalaiset ovat esimerkiksi päättötyötään kunnostaneet vanhoja polkupyöriä ja ”pappamopoja”. Toukokuisen päättötyöviikon taidonnäytteet ovat esillä koulun käytävällä. •

Nykyajan kasvion sivu näyttää esimerkiksi tällaiselta. Kuvan oton yhteydessä jokainen oppilas laittaa kuvattavan kasvin yhteyteen jonkin itsestään kertovan esineen. Näin kuva pystytään varmistamaan oppilaan itsensä ottamaksi.

7C-luokan oppilas Anni Yrjölä teki atk-tunnilla itselleen tunnukset koulun Peda-nettiin. Matematiikan ja atk:n opettaja Antti Halme tarkastaa Annin työn.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.