KauppaSuomi | viikko 9 / 2015
39
ELÄMÄÄ JA ILMIÖITÄ Siellä, missä Kalevalaa eletään todeksi
Karjalassa apteekki on aina lähellä Kalevala ei ole syntysijoillaan Vienan Karjalassa suinkaan unohdettu historiankirja. Taitava kansanparantaja Santeri Lesonen luottaa edelleen Kalevalan loitsun parantavaan voimaan. Teksti ja kuvat: Tarja Lehtola
S
anteri Lesonen, jonka monet suomalaiset muistavat dokumentista Sergei verenseisauttaja, käyttää Kalevalan loitsuja verenseisauttamisen tai muun parantamisen yhteydessä. Tiedusteluun mikä loitsu kuhunkin tilaisuuteen sopii, Santeri vastaa: – Siellä ne ovat Kalevalassa, lue sieltä, ei niitä saa turhaan lausua. MYÖSKÄÄN YKSINKERTAISESSA ja kiireettömässä elämässä Venehjärvellä ei ole mitään turhaa. Kylässä on tällä haavaa vain yksi savu, Santerin ja hänen vaimonsa Ninan koti. Usein sinne mennessä mieli on vielä rajan takana, stressi syö naista ja verenpaineet ovat huipussaan. Nukkumismökkini on aivan vesirajassa, vanhasta savusaunasta tehty. Stressinpurkuun Santerilla on omat neuvonsa:
– Katsele illalla järvelle ja käy uimassa, sauno kunnolla. Tyynyliinan sisälle kannattaa sujauttaa humalankukintoja. Nouse yhtä aikaa auringon kanssa ja kävele avojaloin aamukasteisella nurmella.
ELOKUUSSA 1991 Santeri Lesosen elämä tuli suureen käännekohtaan. Vuokkiniemen kyläpäällikölle eli suomalaisittain kunnanjohtajalle avautui mahdollisuus muuttaa takaisin kotikylälleen, jonka Hrustsov oli aiemmin julistanut perspektiivittömäksi. Kun perhe joutui jättämään Venehjärven, Santeri oli neljävuotias. Kun suuri ja mahtava Neuvostoliitto hajosi, Santeri toteutti oman ja isänsä haaveen ja palasi takaisin kylään, joka on tunnettu Lesosen suvun kotikylänä jo vuosisatojen ajan. Palasi ”kaksi kättä, kaksi jalkaa ja pää” pääomanaan Venehjärvelle.
Ninan ja Santerin mieluisimmat vieraat ovat lasten perheet. Keskimmäisen tyttären tytär Anni viihtyy Venehjärven suloisessa rauhassa, luonnon helmassa.
VAIMOONSA NINAAN Santeri oli tutustunut jo alaluokilla. Luokkatovereista tuli työteliäs ja yhtä pitävä pariskunta. Myös kolme yhteistä, nyt jo aikuista lasta ovat ylpeitä juuristaan. Kolmikymppinen pariskunta lähti lapsineen sata vuotta vanhaan taloon keskelle korpea, mutta uskomattoman luonnonkauniille paikalle Venehjärven rantaan. Perässä tuli muitakin, kylä alkoi taas elää. SANTERI ON vienalaisuuden näkyvimpiä puolestapuhujia. Isä oli opettanut hänet arvostamaan luontoa. Opettanut oikeanlaista nöyryyttä. Puun kaatamista pyydetään metsänhaltijalta anteeksi, kalat saadaan veden isännältä, veden kultaiselta kuninkaalta. Ruoan suhteen Lesoset ovatkin lähes omavaraisia. – Järvi on kalan paras säilytyspaikka, sanoo Santeri. Kalaa pyydetään sitä mukaa, mitä tarvitaan oman perheen tai turistien nälän taltuttamiseksi.
KARJALASSA APTEEKKI onkin aina lähellä. Santeri tietää sopivat yrtit ja kasvit lähes vaivaan kuin vaivaan. Niillä hän on hoitanut oman perheensä sekä kyläläiset ennen Venehjärven viimeistä tyhjentymistä asukkaista. Onnettomuus vei Santerilta toisesta kädestä kolme sormenpäätä. Mies ei jäänyt neuvottomaksi, vaan pysäytti veren, luki loitsunsa ja asetteli sormenpäät takaisin paikoilleen. – Tuli toimittua sen verran kiireissäni, että menivät vähän kieroon, sanoo Santeri ja näyttää kättään. Totta, hieman kierossa ovat, mutta eivät miehen menoa hidasta. ParemKylän ainoan talon isäntä on suurpi kierotkin, kuin ei sormia ollenkaan. ten tietäjien ja karhunkaatajien sukua. Karhunkaatoon Santeri ei itse ole osallistunut, mutta neuvoo siitä kiinnostuneita varmistamaan, että mukana on joku huonojalkainen kaveri.
”Katsele illalla järvelle ja käy uimassa, sauno kunnolla.”
SANTERI ON kävelevä historiankirja ja armoitettu tarinankertoja. Hän tuntee alueen historian, luonnon, taistelupaikat. Huumorin sävyttämiä tarinoita riittää joka mutkaan ja paikkaan. Sitkeydestä kertoo Kalevalan kansallispuiston perustaminen. Päätöksen saaminen vei kaksi vuosi-
kymmentä, mutta nyt yli seitsemän- vaa miestä on kehotettu hakemaan kymmentä neliökilometriä Karjalan duumaan Karjalan edustajana. Lälaulumaita on suojeltu. pimenoa on pidetty lähes varmana. – Mihin ja miksi minä kotoani lähKylän vanha kalmismaa on upealla tisin, elämänlaatu huononisi aivan paikalla korkean niemen nokassa. varmasti. Santeri haluaisi aikanaan pötköttelemään sinne, maammojensa ja OULULAINEN VEIKKO Lesonen oli taattojensa viereen. Sinne ei enää vuosia houkutellut Santeria ja Ninaa kuitenkaan ole mahdollista päästä, Espanjan kotiinsa vierailulle. Lopulta vaan uudet leposijat ovat Venehjär- tuli tieto, että nyt on liput varattu ja velle johtavan tien varressa. vierailusta tehdään tosi. Yksi viimeksi haudatuista on Sulo Venehjärven koskemattoman Lesonen, taitava veneentekijä, joka luonnon keskeltä etelän ihmeisiin valmisti itselleen arkunkin, jolla hänet lähteneisiin ei Espanjankuume isketuonilmaisiin lähetettiin. Karjalaiseen nyt. tapaan haudalle viedään syötävää ja – Siellä oli kasvitkin kuin muovia ja juotavaa. Pidetään muistelumurki- ihmiset asuivat muurien sisällä, Nina nat. Haudalla on tupakan tumppi. muistelee. Sulo oli perso sätkän perään. Joku lienee muistellut Suloa haudan äärellä. VENEHJÄRVELLÄ LUOJA on piirtänyt asumisen rajat, muureja ei tunVENÄLÄISYYS HERÄTTÄÄ Vienas- neta. Eläimetkin kulkevat vapaina ja sa ristiriitaisia ajatuksia. Ollaan maan elämä on yksinkertaisen huoletonta. rajojen sisäpuolella, mutta kuin omaa Katsoessaan illalla peilityynelle järheimoa. Oma kansa, oma kieli, oma vellä ja kuunnellessaan hiljaisuutta, kulttuuri. jonka rikkoo korkeintaan käen ku– Minä en ole venäläinen, olen kunta, on helppo ymmärtää Santerin karjalainen, toteaa Santeri puhtaalla valinta. Elämänlaatu mihin tahansa suomen kielellään. muualle muuttaessa huononisi aivan Ja Karjalan puolestapuhujana hä- varmasti. net tunnetaan laajasti Karjalan ulkoVarjele vakainen Luoja, kaitse kaupuolellakin. Toimeliasta ja aikaansaa- noinen Jumala. •
Kalevala
Venehjärven kylässä on taikaa, väritkin ovat täyteläisempiä.
- Suomen kansalliseepos - perustuu Elias Lönnrotin 1800-luvulla keräämiin runoihin, suurelta osin Vienan Karjalan alueelta - sisarteos Kanteletar - ensimmäinen versio Kalevalasta valmistui vuonna 1935 ja Uusi Kalevala vuonna 1849 - kertoo elämän koko kirjosta, arjesta, juhlasta, historiallisesta tapahtumista, sisältää myös loitsuja ja rukouksia, tervetulotoivotuksia ja surunvalitteluja
Aitoja ei Venehjärvellä juuri tarvita, eläimet liikkuvat vapaina luonnossa.