Vauhtia pysähtymisestä

Page 21

5

5 X MIKSI? -HARJOITUS Pohdi yksin tai harjoittele kollegan kanssa: Mikä on sinulle työssäsi tällä hetkellä sellainen haastava tehtävä, johon sinun pitäisi tarttua, muttet jostain syystä ole tarttunut? …kysy seuraavaksi: Miksi? …ja toista miksi-kysymys vielä 4 kertaa… Mitä huomaat?

Reflektoidessaan yksilöt analysoivat, arvioivat, testaavat ja uudistavat ajattelu- ja toimintatapojaan sekä tunteitaan. He käyvät tutkivaa vuoropuhelua eli sisäistä dialogia itsensä kanssa, minkä seurauksena asioita aletaan näkemään ns. uudessa valossa6. Tästä syntyy uutta tietoa ja osaamista. Pysähtymisen ja pohtimisen kautta on mahdollista tunnistaa epäkohtia, murtaa rutiineja, kyseenalaistaa ja tunnistaa vaihtoehtoja, tiedostaa ja vahvistaa vahvuuksia sekä löytää uusia ratkaisumalleja. Kysymisen taito on keskeinen reflektiivisyyden edellytys7. (Kysymisestä enemmän luvussa 3.5.1.) Esimiehet näkivät reflektiivisen taidon omaksumisen hyötyinä analyyttisyyden lisääntymisen sekä ajattelun avartumisen; omaa ajattelua opittiin kyseenalaistamaan aiempaa enemmän ja asioita tarkasteltiin laajemmin. Kysyttiin avoimia kysymyksiä ja aktivoitiin myös vuorovaikutuskumppania itsenäisempään ajatteluun ja ongelmanratkaisuun sekä kuunneltiin paremmin ja oltiin tilanteissa aiempaa syvällisemmin läsnä. Reflektiivisen työotteen nähtiin palvelevan omaa kehittymistä kokonaisvaltaisesti, niin ammatillisesti kuin yksityishenkilönäkin. Reflektiokyvykkyyden kehittyminen ei ole kuitenkaan vain yksilön päänsisäinen tapahtuma, sillä ympäristö/puitteet, elämäntilanne ja ihmiset, joiden kanssa toimimme, vaikuttavat siihen, millaista kehittymistä kulloinkin tapahtuu.

TYÖKALUJA REFLEKTIOKYVYKKYYDEN LISÄÄMISEEN l Kysymisen opetteleminen ja kysymysten käyttäminen vuorovaikutustilanteissa. l Pohdi, mitä hyötyjä saisit reflektiivisemmästä työotteesta; rakenna oma merkityksesi reflektiolle. l Varaa tietoisesti itsellesi tilaa pysähtymiseen – yksin tai yhdessä jonkun kanssa, kumpi sopii sinulle? l Ammatillisten tavoitteiden ja osaamisen ”aukikirjoittaminen” esim. ajatus-/aarrekartan avulla. l Keskustelut aiheesta kollegojen ja esimiehen kanssa – onko meillä lupa jatarve reflektiivisyyteen? Miksi se kannattaisi? l Kollegan/työkaverin valtuuttaminen sparraajaksi ja havainnoijaksi. l Oman toiminnan havainnointi ja havaintojen kirjaaminen.

21


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.