Maitohappobakteerit, suoliston elinvoima
M
aitohappobakteereiden suolen toimintaa edistävät ominaisuudet on tunnettu vuosisadat: hapankaali ja hapanleipä ovat kuin huomaamatta huolehtineet suoliston bakteerifloorasta. Vasta viime vuosina maitohappobakteereja on alettu tutkia tieteellisesti, muun muassa Turun yliopistossa. – Juureksia on hapatettu melko vähän, vaikka niistä valmistuu erinomaisia, suolen toimintaa edistäviä ruoka-aineita, kertoo Hirvensalmella toimivan Perinnepirtin homeopaatti-naturopaatti Airi Rekilä. HYVINVOINTIKURSSEJA
JÄRJESTÄVÄN Perinnepirtin lippulaiva on Boris-maitohappobakteerijuoma, jonka Airi Rekilä on itse kehittänyt. Boris-juoman ohjeen hän on tuonut alun alkaen Kaukasukselta, jossa opiskeli ravitsemusoppia 1970-luvun alussa. Boris-juomassa on noin 4 miljoonaa elävää maitohappobakteeria grammassa. – Boris valmistetaan punajuuresta, porkkanasta, kaalista, villiyrteistä, puolukasta, karpalosta ja herukasta. Valmistusmenetelmä on samankaltainen kuin hapankaalilla. Se hapatetaan juurella, ja sen annetaan kehittyä eri lämpötiloissa 3–4 viikon ajan. Boriksen vesi saadaan Perinnepirtin porakaivosta, joka pulppuaa tutkitusti hy-
vää, puhdasta ja elävää vettä. Perinnepirtin porakaivoveden pH on 7.8. Airi Rekilä löysi kaivon paikan varvulla katsomalla. TÄTÄ NYKYÄ Boris-juoman valmistuksesta vastaa Rekilän poika, 29-vuotias Jussi Rekilä. Kuukaudessa Borista valmistetaan jälleenmyyntiin reilut 16 000 litraa. – Käyttäjäkokemukset ovat erinomaisia, Jussi Rekilä toteaa. Yksi innokas ”Borren” käyttäjä on hänen poikansa, 3-vuotias Johannes. – Johannes on hyvin terve ja reipas poika. Hänen ei ole tarvinnut syödä vielä yhtäkään antibioottikuuria, isä iloitsee. •
M
ahla Forestin Havupuujuoman reseptin on kehittänyt Mahla Forest -yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Juha Tarkiaisen anoppi, Hirvensalmella toimivan Perinnepirtin homeopaatti-naturopaatti Airi Rekilä. Rekilän kirjoittamassa kirjassa Syö itsesi suomalaiseksi juoman resepti on Keppisopan nimellä. Miksi käytätte yhdistelmää kataja-mänty-kuusi? – Airi Rekilän näkemyksen mukaan, jotta havupuujuoman teho olisi parhain, meidän tulee yhdistää metsiemme kolmea suurinta vaikuttajaa. Katajan sanotaan vaikuttavan positiivisesti esimerkiksi vatsa- ja suolisto-oireisiin sekä ylläpitävän lymfaattista järjestelmää. Mäntyä on perinteisesti käytetty helpottamaan keuhkojen toimintaa, mänty on kansanlääkinnän mukaan
auttanut myös reumatismista ja kihdistä kärsiviä. Kuusen puolestaan sanotaan auttavan lihaskipuihin, keuhkoputkentulehdukseen, yskään ja nuhaan. Havupuujuoman terveysvaikutuksille ei ole kuitenkaan tieteellistä perustelua, mutta vahvaa kokemusperäistä näyttöä on sen käyttäjien keskuudesta, sanoo Tarkiainen. MAHLA FORESTIN havupuujuoman raaka-aineet kerätään yrityksen omasta metsästä. – Näin varmistamme, että raaka-aineet ovat peräisin puhtaasta maaperästä, sanoo Tarkiainen. Mahla Forestin havupuujuoma valmistetaan kuusesta, katajasta, männystä, lähdevedestä sekä ripauksesta merisuolaa. Säilyvyyden parantamiseksi käytetään kaliumsorbaattia. – Muita lisäaineita havu-
puujuomassamme ei ole, Tarkiainen sanoo. VUONNA 2014 PERUSTETUN Mahla Forestin toinen päätuote havupuujuoman ohella on koivunmahla. •
Tarjoukset voimassa 18.2.–2.3. niin kauan kuin tavaraa riittää.
– Kataja, mänty ja kuusi tarvitsevat toisiaan
SYNTTÄRIHINTAAN!
42
90
REGULAT BIO 350 ML ENTSYYMIVALMISTE
Regulat valmistetaan käyttämällä luomuvihanneksista, -pähkinöistä ja -hedelmistä. Regulatin positiiviset moninaiset vaikutukset näkyvät muun muassa vastustuskyvyssä, energian ja vitaalisuuden lisääntymisenä ja hiusten vahvistumisena. Se vaikuttaa elimistön pH-tasapainoon, aineenvaihduntaprosesseihin sekä uudistaa soluja. Regulatia voi käyttää myös ulkoisesti pienten iho-ongelmien hoidossa. Norm. 44,90
SYNTTÄRIHINTAAN!
Rahat takaisin takuu!
-23% E3live 473 ml AFA-levä pakaste Ravitseva, villinä kasvanut spirulina eli AFA sisältää runsaasti lehtivihreää. AFA on tuoreena pakastettua. Tarjous voimassa: Ylivieska, Oulu, Lahti Norm. á 39,00
89
90 /3kpl
Norm 39,00 Ovh.á29,90
Palviaisen Erkin suosikit!
17
90
E3live Enzymes Supreme ruoansulatusentsyymi
E3Enzymes Supreme, on vahva kasviperäinen ruuansulatusentsyymivalmiste, joka on rikastettu AFA-levällä. Norm. 19,90
-12%
14
90
-11%
24
90
Boris 3 l maitohappo- Great Lakes Gelatin bakteerijuoma 454 g collagen Vatsaystävällinen maitohappobakteerijuoma Boris, helppokäyttöisessä 3L hanapakkauksessa. Norm. 16,90
Kollageenin on yksi elimistömme tärkeimmistä proteiineista. Kollageeni auttaa ihon kimmoisuutta lisäävästi. Se pitää nivelet liikkuvina ja luut vahvoina ja kestävinä. Norm. 28,00
4
-12%
90
Mahla Forest 0,5 l havupuujuoma
Suomalainen havupuujuoma atajasta, kuusesta ja männystä.
14
90
E3live RenewMe! 120 kpl. viherjauhe
E3 RenewMe! viherjauheiden aatelia, sisältää spirulinaa, afaa ja afa-uutetta, jota täydentävät MSM, merimineraalit, c-viitamiini sekä cayannepippuri. Norm. 16,90
19
90
The Raw Food World 57g shilajit uute
Shiljajit on Himaljan vuoriston syntymisen aikana sen sisään puristuksiin jäänyttä soistunutta kasviainesta, joka on täynnä ihmiselle hyvää tekeviä ravinteita. Norm. 21,90
-10 %
27
26
Ravitseva, villinä kasvanut levä sisältää vitamiinejä, mineraaleja, aminohappoja ja runsaasti lehtivihreää sekä proteiinia.
Taiwanissa puhtaasti kasvanut chlorella, jonka laadun tunnistaa mausta. Norm. 29,90
90
E3Live 120 kpl AFA-levä kapseli
90
The Raw Food World 1000 kpl chlorella-puriste
Luontaistuote
-10 %
31